torstai 26. helmikuuta 2015

Energiaa

Taivas.
Juu, lentelin taas Euroopan yllä, kivasti siellä pilvissä käytiin ja sitten käytiin pienemmässä poutapilvessä jalkojen ollessa taas tukevasti maan kamaralla.

Näin Saksan yllä pörrätessäni  sellaisen pelottavasti säteilevän ydinvoimalan, joskin se säteilee huomattavasti heikommin kuin kosmisten säteiden täyttämä taivas 10 kilometrin korkeudessa. Siellä se puksutti uraaneja halki tuottaen energiaa noin 1000 megawatin teholla. Mutta mikä niitä sakemanneja vaivaa kun ovat ryhtyneet ajamaan ydinvoimatuotantoaan alas niiden ikävien vihervassarien ja muiden hippien ja luontoväen mieliksi? Hyvä ystäväni Vlad suuri, tuo Venäjän suur-ruhtinaskunnan mahtava hallitsija tietenkin myy auliisti kaasua lämmitykseen ja sähköntuottoon (kysykää vaikka ukrainalaisilta, jotka ovat siirtyneet käsikäyttöiseen energian hankintaan), joten päätöksen voi ymmärtää (hälyttääkö sarkasmidetektori?). Tai niin sitä voisi kuvitella, jos lukee valtavirtamediaa ja uskoo poliitikkojen vakuutteluun energiaturvallisuudesta ja sensellaisesta.

Satuin laskemaan noin 200 tuulimyllya aivan siinä atomimiilun ympäristössä, jokainen vispasi menemään noin megawatin vauhdilla, joten niitä tarvittaisiin noin tuhat täyttämään ydinvoimalan menevä aukko pistorasiassa. Mutta eihän sellainen käy, tappavat vielä lintuja ja ihmisetkin inhoavat moisia ropelleja horisontissa. Paitsi, että lintuja tappaa enenmmän jokseenkin joka ikinen muu energiantuottomenetelmä (unohdetaan nyt vielä aaltovoimalat ja muut hiukkasen eksoottisemmat asiat) ja ihmiset saatiin innostumaan tuulivoimasta antamalla kylille ja kaupungeille mahdollisuus järjestää energiantuotantonsa itsenäisesti. Ja yht'äkkiä se pellon reunassa vispaava propelli alkoikin vaikuttamaan ihan mukavalta: halpaa energiantuotantoa paikalliseen tarpeeseen ilman välistä vetävää energiayhtiötä. Ja parasta on se, että Saksan kokoisessa maassa tuulee suuressa osassa aina (argumenttina tuulivoimaa vastaan, että mitä jos on tyyntä, ei oikein toimi, ellei Auringon sammuminen ja ilmastojärjestelmän pysähtyminen ole näköpiirissä).

Brittiläisestä näkökulmasta katsottuna, jossa on totuttu siihen, että viisi suurta energiayhtiötä muodostavat neoliberalismin hengessä kartellin (kuulostaako tutulta?) ja ajavat miljoonia brittejä "energiaköyhyyteen", jossa joutuu tekemään valintoja kategoriassa "eat or heat", moinen vaikuttaa lähinnä kommunismilta ja sellaiselta ikävältä sosialismilta, jossa ihmiset ovat tyytyväisiä oloonsa ja tuntevat perustarpeensa turvatuiksi. Ja mitä siitäkin tulisi, jos energian myyntivoitot käytettäisiin kylänraittien parantamiseen? Kadotukseen joutuisimme, koska sijoittajien kukkarot keventyisivät uhkaavasti ja ihmiset olisivat liian onnellisia kelpuuttaakseen orjapalkkaa, jolla ei elä ja joutuu ottamaan vastaan valtion tukijaisia (kätevä sosiaalietuudeksi naamioitu tulonsiirto kansalta korporaatioille), ellei saa niskaansa sanktioita.

Mutta näin täällä konservatiivien Britanniassa, jossa kapitalistit ovat valmiita myymään niin mummonsa kuin lapsensakin pientä myyntivoittoa vastaan. Ja luonnon tuhoaminen on ihan ok, jos sillä tekee tiliä. Ja kun niitä tuhoja sitten korjataan, niin tiliä silläkin joku tekee, joten BKT siitä vain kasvaa. Sen on siis pakko olla hyvä asia.

tiistai 3. helmikuuta 2015

Talvi

Enpä olisi uskonut, että Britannian subtrooppiselle saarelle saadaan talvi. Mutta uskottava se on. Sataa lunta (kuten kuvasta juuri ja juuri näkyy). ei paljon mutta kuitenkin. Se tarkoittaa kolmea asiaa. Ensinnäkin, on pakkasta. Pakkasen sivuvaikutuksiin kuuluu esimerkiksi se, että perinteikkäät brittiläisen arkkitehtuurin hedelmät, eli rivitalot, joihin sataa ja tuulee sisään ovien ja ikkunoiden raoista, muuttuvat kylmemmiksi kuin keskimääräiset jääkaapit aikaansaaden nivelreuman ensioireita sormien jäätyessä näppäimistölle. Vaikka lämmitys on täysillä, en saa sisälämpötilaa nousemaan kuudentoista kuumemmalle puolelle (en tosin valita, koska kuusitoista on ihan mukava). Olen tosin onnekas, koska minulla on varaa maksaa lämmityslaskuni toisin kuin noin kymmenellä prosentilla natiiveista, joista osa kuolee pakkaseen tälläkin viikolla (vuosittain kupsahtaa noin 20000 ihmistä, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, mutta kuka muka väitti Britannian olevan sivistysmaa) heidän joutuessaa valitsemaan täyden vatsan ja lämpimän asunnon välillä. Ja hallitus kehtaa väittää, että maassa jaetaan sosiaalitukiaisia liian avokätisesti.

Leijailevat hiutaleet.
Toinen sivuvaikutus on se, että on turha kuvitella matkustavansa minnekään junilla tai lentokoneilla. Tämä valtaisa "talvimyrsky", tai "big freeze" kuten asiaa kutsutaan lontoolaisittain, jäädyttää lentokoneet niille sijoilleen, koska liukkaalla lentokentällä liikkuminen on ilmeisesti vaarallista. Junat puolestaan jäätyvät raiteilleen, koska kiskot ovat huurteessa ja aiheuttavat nekin jonkinlaisia vaaratilanteita - en vain nyt juuri keksi miten kummassa se tapahtuu. Perimmäinen syy on luultavasti se, että britit ajautuvat kauhun valtaan nähdessään lumihiutaleita ja lukitsevat lapsensa sisätiloihin, kieltäytyvät menemästä töihin ja kittaavat viiniä pitääkseen fobioista kankean mielensä kasassa edes jollakin tavalla. Lumi on kamala asia. se tappaa tuvassa ja puutarhassa.

Kolmas sivuvaikutus liittyy siihen toiseen - pubit ovat mukavan avaria ja palvelu on hyvin henkilökohtaista, koska ihmiset eivät uskalla paleltumiskuoleman pelossa liikkua edes sitä korttelin matkaa kantakapakkaan. Eikä tässä ole edes ristiriitaa, vaikka väitinkin, että ihmiset eivät uskalla poistua kotoaan mennäkseen työpaikalle. Pubikultuuriin vain kuuluu, että omistaja itse asuu kätevästi anniskelutilan yläkerrassa tai ainakin vuokraa sieltä huoneita henkilökunnalle. Baarimaijat ovat siis aina valppaina tiskin takana, joten talvi ei tapa pubikulttuuria - pelkästään vanhuksia ja vammaisia ja muita sellaisia yhteiskunnan rasitteita, jotka imevät tukiaisia ja ja elvistelevät kunnon veronmaksajien kustannuksella. Ja ei, minä en ajattele niin, vaan maan hallitus.

Tuollaisten kommenttien valossa alkavat kotoisat kokkaritkin näyttämään harmittomilta puuhastelijoilta, joiden politiikka on sellaista vihervassarihippien pelleilyä.