lauantai 30. marraskuuta 2013

Komeettatutkimusta

Jos olisin komeetta, sellainen avaruudessa vaeltava likainen jäävuori, pitäisin varmasti huolen siitä, että Aurinko pysyisi riittävän kaukana horisontissa sellaisena kirkkaana pisteenä, joka ei kykene vaikuttamaan toimintaani tappavilla säteillään. Mutta kaikki komeetat eivät ole yhtä älykkäitä. On suorastaan sääli, että kierrettyään Aurinkoa miljardeja vuosia ne eivät vain opi pysymään riittävän etäällä, vaan haluavat väkisin "etelän matkalle" lämpimään ja hankkivat siinä samalla itselleen, ei vain pientä ihosyöpää, vaan kosmisen amputaation. Varsin typerää.

Mutta jospa asiat eivät olekaan niin yksinkertaisia. Olen saanut havaintoaineistoa erään äärimmäisen kiistanalaisen ja laajaa vastustusta herättävän tieteellisen hypoteesin puolesta. Kuvaan hypoteesini premisseineen nyt lyhyesti.
  1. Oletetaan, että komeetat eivät lähesty Aurinkoa omasta tahdostaan, vaan ne on pakotettu siihen. Luonnollisesti, tätä olettamusta ei tarvitse perustella, sillä kuka nyt haluaisi tappaa itsensä vapaaehtoisesti (tämä toisinaan posterioriksi autoabortiksi kutsuttu toimenpide on toisaalta liian harvinainen niiden joukossa, joilta sitä eniten odottaisi).
  2. Jos komeetat on pakotettu lähestymään Aurinkoa, on olemassa jokin voima, joka pakottaa ne tappavalle radalleen. Kutsutaan tätä voimaa vaikkapa nimellä HoHO -voima (HoHO on lyhenne käsitteestä "Hollow and Heat-resistant Object", jonka olemassaolo seuraa suoraan Russellin konjektuurista).
  3. Todennäköisyys sille, että yksittäinen komeetta lähestyisi Aurinkoa (ja Maata) juuri marraskuun ja joulukuun vaihteessa (olettaen kolmen päivän marginaalin kuunvaihteen kummallakin puolella) on 6/365 = 0.016. Koska p<5%, on erittäin todennäköistä, että kyseessä ei ole sattuma, vaan HoHO -voima vaikuttaa juuri joulukuun saapuessa.
  4. On yleisesti tunnettu tosiasia, että joulupukin on jaettava lahjansa erittäin nopeasti, mikäli hän aikoo ehtiä tekemään sen vuorokauden sisällä. Tähän tarvitaan valtavasti energiaa, jotta vaadittava nopeus on mahdollista saavuttaa. Komeettojen liike-energia, niiden matkatessa Auringon ympäri kymmenien tuhansien metrien sekuntivauhtia, on riittävä lahjanjakonopeudeksi.
  5. Hypoteesi: HoHO -voima on joulupukin aiheuttama.
 Ja kuinka ollakaan, olen saanut vakuuttavia viitteitä siitä, että kohdassa 5 esitetty hypoteesi pitää paikkansa. Muinaisbrittien muokkaamat uskonnolliset reliikit, jotka ovat niin hulluja, että eivät voi perustua pelkkään mielikuvitukseen, vaan joiden täytyy siksi olla muinaisia havaintoja HoHO -voiman aiheuttajasta (tätä ajatusta tukee se, että jo muinaiset roomalaiset havaitsivat taivaalla komeettoja ja roomalaiset tunnetusti toivat sivistyksen Britanniaan) ovat ainutlaatuista dokumentaatiota komeettoja radoiltaan suistavan voiman vaikutuksesta. Otin kuvan yhdestä kuvatunlaisesta reliikistä. Vastaansanomaton osoitus hypoteesini paikkansapitävyydestä.

HoHO -efektin kuvaus brittiläisessä kulttuuriperinteessä.

torstai 28. marraskuuta 2013

Myöhäinen kissa ei hiirtä nappaa

Pubimirri.
Toisinaan vaikuttaa siltä, että pubi on muuttumassa jonkinlaiseksi eläintarhaksi - ainakin kotieläintarhaksi, jos kissoja (Felis catus) nyt voi pitää kotieläiminä. Ja miksei voisi - ovathan ne hyötyeläimiä sanan perinteisessä mielessä. Kuten vanha kiinalainen sananlasku sanoo, "Ei sillä kissan värillä ole väliä, jos se vain nappaa hiiren." Jos itse olisin kissi, niin luultavasti viettäisin huomattavasti aikaa lojuen nahkasohvalla takkatulen lämmössä. Jos on pubikissana, niin ei tarvitse edes pyydystää hiiriä. Melko etuoikeutettua. Eikä lounastakaan tarvitse saalistaa muutoin kuin tassuttelemalla sopivaan aikaan keittiöön, jossa kiltit minimipalkatut keittiöorjat tarjoavat suuhunpantavaa pientä kehräystä vastaan.

Sanotaan, että kissat nukkuvat noin kaksikymmentä tuntia päivässä. En ole koskaan nähnyt minkäänlaista todistusaineistoa, joka puoltaisi kyseistä väitettä. Omien havaintojeni perusteella luulisin lukeman olevan lähempänä kahtakymmentäkahta. Pubikissojen, tuon kotikissan alalajin (Felis catus pubicus) sen sijaan arvelen nukkuvan noin kaksikymmentäkolme tuntia vuorokaudesta - ja siitä leijonan osan (tai ehkäpä "ison kissin osan" tai jotakin vastaavaa - nuo leijonat kun ovat epämiellyttäviä raadon- ja pennunsyöjiä - mutta joka tapauksessa typerä sanonta, koska kaalimatokin syö painoonsa suhteutettuna paljon enemmän) takkatulen miellyttävässä läheisyydessä.

Hemmetti, tekisi mieleni painua pubiin takkatulen lämpöön itsekin. Ja nyt kun asiaa ajattelen, niin mikäpä minua estäisi. Työssä käynti nyt on muutenkin aivan liian yliarvostettua nyky-yhteiskunnass, joka lähinnä tähtää rakentamaan talonpoikaisyhteiskunnan modernisoitua versiota ikiaikaisella perinteellä, jonka mukaan voitot yksityistetään ja tappiot sosialisoidaan. Ja sitä paitsi onhan se myös niin kovasti köyhien touhuja muutenkin. Vai onko kukaan koskaan ihmiskunnan historiassa nähnyt ketään, joka olisi sekä rikas että kävisi töissä? Niin arvelinkin, en minäkään. Ja työpaikalla käyntiä ei tietenkään lasketa.

maanantai 25. marraskuuta 2013

Kelttiläistä rasismia

Britannian laatulehdistö jaksaa yllättää jatkuvasti rasistisilla kannanotoillaa. Aivan kuin tarkoituksena olisi jankuttaa samoja asioita viikosta toiseen siinä toivossa, että ne muuttuvat tosiksi ajan saatossa. Joku voisi jopa kutsua asiaa propagandaksi mutta jos kerran Daily Mailin lukijat (miksi kutsutaan roskalehdistön lukijoita? Tietenkin roskaväeksi, joskin haluan pyytää anteeksi roskaväeltä, joka ei lue kyseistä pamflettia) ovat asiasta jotakin mieltä, niin sehän tarkoittaa sitä, että kaikki britit ovat samaa mieltä. Vastaavasti voisi todeta, että jos Länsiväylän lukijat pitävät viiden tonnin kuukausipalkkaa pienenä, niin tietenkin se silloin on sitä - paitsi, että Espoon uusrikkaat, jotka lukevat kyseistä julkaisua todellakin pitävät vaivaista viittä tonttua palkkana, jolla jäädään köyhyysrajan alle. Jos "vääristyneen otoksen" ajatus ei vielä ollut selvä, niin eiköhän se nyt ole.

Jo riittää.
Katsotaan nyt kuitenkin kuinka kestävällä pohjalla nuo Mailin "tieteelliset totuudet" ovat. Ilmeisesti 82% lehden lukijoista, tai oikeammin kyselyyn vastanneista (ah, mikä aivoton koejärjestely), vastustaa bulgarialaisten ja romanialaisten maahanmuuttoa. Aivan samoin vastustettiin viisitoista vuotta sitten puolalaisten maahanmuuttoa, kunnes huomattiin, että ne piruthan ovat hemmetin luotettavia työntekijöitä. Tulkitsen tuloksen niin, että 82% lukijoista ei tunne ainuttakaan Bulgariasta tai Romaniasta kotoisin olevaa henkilöä. Toisaalta, korollaarina voidaan todeta, että siinä tapauksessa 18% tuntee, mikä taas tarkoittaa sitä, että bulgaarit ja romanialaiset ovat täällä jo. Ja mikä kammottava paikka saaresta onkaan heidän ansiostaan tullut.

Mutta ehkäpä ne 85% lukijoista, joiden mielestä koulut ja terveydenhuoltojärjestelmä eivät kestä runsasta maahanmuuttoa ovat oikeassa. Paitsi, että monella britillä ei olisi koulua tai terveyskeskusta naapurustossa, elleivät ne pirun maahanmuuttajat lisääntyisi niin rivakasti. Ja kuka muka huolehtii vanhoista ja vammaisista kelttien (vai saksien, goottien, viikinkien, belgien, juuttien, mitä nämä britit nyt olivatkaan?) jälkeläisistä, elleivät, niin, tämän päivän nuoret, joista muuten ne, joiden vanhemmat ovat muualta tulleita käyttävät muita natiivejä vähemmän terveyspalveluita, koska eivät ryyppää itseään heikkoon happeen ja koska pitävät kunniallisena asiana itsestään huolehtimista. Ja kaiken lisäksi terveyspalveluiden ja koulujärjestelmän alasajo on tietoinen hallituksen politiikka. Sitä kutsutaan yksityistämiseksi. Miten siitä voi syyttää maahanmuuttajia, jotka eivät edes saa äänestää? En tosin odottanut, että saaren ksenofobiset punaniskat kykenisivät perustelemaan mielipiteitään faktoilla.

Varmasti kuitenkin maahanmuuttajat vievät natiiveilta työpaikkoja, kuten 76% ilmeisesti uskoo. Aivan varmasti. Minäkin vien yhden - en tosin ole vielä tavannut sitä brittiä, joka kykenisi samaan hommaan. Ja siinä se asian ydin sitten olikin. Täällä on muualta muuttaneille työtä aivan huikeasti tarjolla, koska britit eivät suostu tekemään hommia, jotka eivät ole kivoja, ja koska maahanmuuttajilla on lähes poikkeuksetta korkeampi moraali, koulutus ja kokemus ja he saavat siksi työnantajat kiljumaan riemusta. Ja ne samat työnantajat sattuvat siksi menestymään, laajentamaan toimintaansa ja palkkaamaan lisää väkeä, joiden veromarkoilla kustannetaan vaikkapa juuri se terveyspuoli, jota maksansa henkihieveriin juopotellut britti kaipaa vanhoilla päivillään vastustaessaan kiivaasti maahanmuuttoa. Miten ironista. Herra Cameronin sopii siis kuunnella Daily Mailin lukijoita. Saadaan sitten tästä saaresta samanlainen kuin herra Soinin Suomesta. Sisäänpäin lämpiävä, itseään jalkaan jatkuvasti ampuva ja sulkeutunut korkeiden verojen, matalien palkkojen ja pelokkaasti muutokseen suhtautuvien vanhojen setien käpykylä. 

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Henkinen turvaistuin

"Ja ne nesteet pitää sitten pakata niihin pikkuisiin avattaviin ja suljettaviin läpinäkyviin pussukoihin." Ja sekös vasta v***ttaa. Onko pakko? No tietenkin on. Jos lentokoneeseen saisi viedä hammastahnaa yli sadan millilitran putkilossa, niin olisimme kaikki siinä kuuluisassa nesteessä kaulaa myöten, koska silloin terroristit saisivat vietyä lentokoneisiin, tuota, hammastahnaa yli sadan millilitran putkiloissa. Melko vaarallista.

Nestepussukka.
"Tuota anteeksi, arvon neiti, mutta..." jaa, se edustaakin älytöntä tekoälyä. Pleksiin heijastettu puhuva virkailija edustaa itse asiassa muutakin kuin vain tekoälyä (tai sen puutetta). Se edustaa palveluammattien kiihtyvää katoamista, matalapalkkaisten ammattien jatkuvaa katoamista ja muidenkin alojen palkkatason kiihtyvää putoamista inflaation hevoskärryjen kyydistä. Ihmisten työpanoksen saa lunastettua halvemmalla kuin muinoin antiikin Kreikassa, jossa orjuus oli vielä muutakin kuin katoavaa kansanperinnettä. Orjat olivat kalliita ja siksi hyvä bisnes, kuten Afrikkalaiset hyvin tietävät, toisin kuin länsimainen työvoima. Eivätkä eurooppalaiset hallitukset tee asialle juuri mitään, koska asiantilan muuttaminen ei olisi taloudellisen eliitin toiveiden mukaista. Siksi turvallisuuden tunnetta, kutsutaan sitä vaikkapa henkiseksi turvaistuimeksi (tai avovankilaksi), voi kasvattaa vaikkapa vaatimalla, että ne hammastahnat pitää pakata pieniin pusseihin, jos tarkoituksena on matkustaa lentokoneessa. Luuleeko joku, että toimenpide vaikuttaa oikeasti mihinkään muuhun kuin poliittisiin päättäjiin, jotka voivat nyttemmin sanoa tekevänsä kaikkensa ihmisten turvallisuuden edistämiseksi? Ja lampaat määkivät kuorossa tyytyväisyyttään. Nythän me olemme turvassa niiltä ilkeiltä terroristeilta.

Mietin tässä itsekin miksi kirjoitan jatkuvasti terroristeista (siis sen lisäksi, että blogi saa runsaasti hittejä amerikkalaisilta kansallisesta turvallisuudesta vastaavien virastojen palvelimilta - kuinkahan monella mustalla listalla jo olen?). Tietenkin siksi, että valkoisemmat lampaat eivät edes ajattele asiaa vaan määkivät valtaapitävien kanssa samaa virttä. Ja muovipussikauppiaat ovat tilanteeseen äärimmäisen tyytyväisiä. Mutta tuo poloinen tyttö, joka antoi äänensä lisäksi myös viehättävän olemuksensa pleksiin heijastetulle lentokenttävirkailijalle sai vaivastaan palkaksi, mitä luultavimmin, lämmintä kättä, kupposen teetä ja vain hiukan sympatiaa - ennen kuin hänet ulkoistettiin nollasopimuksella yhteiskunnan elätiksi.

torstai 14. marraskuuta 2013

Sotahullut

Jotain on todella pahasti vialla tässä piskuisessa saarivaltakunnassa, jota kutsutaan toisinaan myös nimellä "The United Serfdom of Great Britain and Northern Ireland". Tajusin taudinaiheuttajan luonteen seistessäni bussipysäkillä aamuhämärissä. Britit ovat sotaa ihannoivia lasten tappajia palvovia militaristeja, jotka imperiuminsa kaipuussa haluavat alistaa kaukaisia kansoja asein ja pommein (tietenkin rauhan ja rakkauden pommein, ei tappavin sellaisin).

Rakkauden ilmavoimat.
Britannian ilmavoimat ovatkin modifioineet logoaan hiukan, jotta näyttäisivät inhimillisemmiltä paikallisten orjien... anteeksi, tarkoitan maaorjien... siis pakkotyöläisten tyhjissä silmissä. Sitä kutsutaan tietenkin valkopesuksi. Ja ymmärtäähän sen. Jos valkopesua ei harrastettaisi valtakunnanmedian voimin, maaorj... siis työläisten päihin sattaisi hiipiä poikkeavia ajatuksia siitä, kuinka toisten ihmisten tappaminen ei oikeasti olekaan niin oikeudenmukaista, vaikka heidät onkin leimattu kätevän yleiskäsitteen "terroristi" alle, ja joita saa siksi viedä teuraalle kuin sitä kuuluisaa vaalikarjaa. Voin kuulla jo mielessäni sen valtakunnanmedian mylvinnän, jos Pakistanin sotilasjuntta päättäisi leimata jonkun britin "terroristiksi" ja käydä päästämässä päiviltä pudottamalla pommin hänen kotitalonsa päälle jossakin etelärannikon pikkukylässä. Sotahan siitä syttyisi. Mutta ilmeisesti pakistanilaiset ovat sivistyneempiä, koska eivät ryhdy käymään sotaa brittejä ja amerikkalaisia vastaan heidän toimiessaan täsmälleen samalla tavalla. Tai ehkä olen vain käsittänyt jotakin väärin.

Mielenkiintoinen yhteensattuma on muuten se, että sotaa on ihannoitu historian saatossa kaikkein vähiten silloin, kun sitä on käyty omalla maaperällä. Muistan kuulleeni YK:n perustamisen mainoslauseen "ei koskaan enää", ja toivon todellakin sen pitävän paikkansa. Sotaa vain tunnutaan ihannoivan sitä enemmän mitä kauemmin siitä on, mikä puolestaan selittää amerikkalaisten agressiivisen varustautumisen kolmanteen maailmansotaan (jonka mitä luultavimmin myös hulluudessaan piakkoin aloittavat) - hehän eivät ole sotineet omalla maaperällään miesmuistiin (ja toinen maailmansota on alkanut hälvetä myös eurooppalaisten mielistä).

Eli kaikki sitten joukolla pudottamaan niitä rauhan ja rakkauden pommeja kanssaihmisten niskaan. Tai voisimmeko kuitenkin ajatella asian uudelleen ja lakata kannattamasta terrorismin vastaista "sotaa" ihan aikuisten oikeasti? Varsinkin, kun terrori on ainoastaan taktiikka, ei vihollinen, kuten amerikkalaiset ja britit, nuo maailman suurimmat terrorin harjoittajat ja terroristit varsin hyvin tietävät.

Aivan ensimmäiseksi suosittelen kaiken militarismin ihannoimisen lakkauttamista. Ja suomalaiset "rauhanturvaajat", joita paikallisesta näkökulmasta voi kutsua ikävästi miehittäjiksi (kysykää vaikka keneltä tahansa afgaanilta - suomalaiset poliitikot eivät tosin pidä sanasta "miehittäjä" mutta kutsutaan mielummin asioita niiden oikeilla nimillä), olisikin siksi syytä hakea pois sieltä vuoristomaasta, jota on yritetty miehittää vuodesta ja vuosisadasta toiseen siinä kenenkään koskaan onnistumatta. Vai äänestikö joku sen puolesta, että maamme lähtisi imperialistiseen miehityssotaan mukaan? Niin arvelinkin.

lauantai 2. marraskuuta 2013

Toiset ovat tasa-arvoisempia

Brittein saariksi kutsuttu valtakuntani on viime aikoina alkanut näyttämään enenevissä määrin 30-luvun Saksalta - erottavana tunnusmerkkinä on tietenkin se, että tarkasti rajattu viiksimuoti ei saa enää niin paljoa tuulta alleen populaarikulttuurissa. Siksi olen ajatellut myydä saaripahasen eniten tarjoavalle, vaikka ongelmana tietenkin on se, että tämä pahainen pala Atlantissa kelluvaa kalkkikiveä on täynnä brittejä, mikä laskee saaren jälleenmyyntiarvoa merkittävällä tavalla.

Ristiretki.
Sanomalehtien pohjasakkaan kuuluvan Daily Express nerokkaasti lanseeraama "ristiretki EU:sta tulevia maahanmuuttajia vastaan" sai kuitenkin jopa minun, huumoria arvostavan ja suhteellisen suvaitsevaisen persoonan, karvat nousemaan pystyyn epäuskon merkiksi kummastellessani voiko joku olla oikeasti rasismissaan noin tosissaan? Toiminta saa Suomen Halla-Ahot kumppaneineen näyttämään lähinnä pieniltä hiekkalaatikon puuhastelijoilta. Seuraavana askeleena lieneekin se, että Expressin aatetta kannatteleva köyhälistöksi kutsuttu kansanosa (en tarkoita rahallisesti köyhää, vaan ajatusmaailmaltaan rikkaan vastakohtaa, joskin käyvät tämän tästä käsi kädessä) alkaa käyttämään,vihervassareista erottuakseen, jonkinlaisia hihamerkkejä tai muita symboleilla koristettuja lippuja marssiessaan mielenosoituksiinsa. Voisivat ottaa vaikkapa esimerkkiä hindujen kauniista nelisakaraisesta rauhan symbolista.

Parasta on tietenkin se, että Expressin saa kioskilta kymmenellä sentillä (ja se on koko summan arvoinen - saunan tulipesän sytykkeenä), joten kaikkein vähävaraisimmillakin on mahdollisuus "sivistää" itseään "journalismin" parissa - siis sikäli kun ovat lukutaitoisia, mikä ei todellakaan ole itsestään selvää Maggien tuhottua koulutusjärjestelmän 80-luvulla (tekoa kutsuttiin tietenkin yksityistämiseksi ja se toteutettiin "kustannustehokkuuden" kauniin aatteen alla mutta yksinkertainen tosiasia on, että Expressin toimitus ei erota romania romanialaisesta, eikä kukaan lehden lukijoista taatusti huomaa moista virhettä). Miksi sitten itse luin kyseistä lehteä? Häpeillen tunnustan nähneeni sen kahvilan lehtihyllyssä ja avanneeni sen pelonsekaisin tuntein ja olkani yli vilkuillen, varmistaakseni että kukaan tuttu ei näkisi miten syvälle olen vajonnut. Sen sisältö kuitenkin antoi arvokkaan oppitunnin. Köyhälistön irrationaalisia pelkotiloja ei ole syytä aliarvioida. Tänään he vaativat paikallisten pikkuhitlereiden johdolla eri kieltä puhuvien brittien, pahoina pitämiensä EU:n kansalaisten ja muiden maahanmuuttajien karkoittamista. Huomenna saattavat aloittaa keskitysleirien rakentamisen. Kaikki mitä vaaditaan on, että hyvät ihmiset eivät tee mitään (valistuneempi lukija tunnistanee ketä siteeraan).

Saattaisin loukkaantua tuosta Expressin rasistisesta kampanjasta, ellen tietäisi, että se ei tietenkään koske minua. Minähän olen sellainen "kunnon maahanmuuttaja", joka puhuu paikallista murretta, maksaa veronsa, ja viettää aikaa paikallisten seurassa imemässä lageria perjantai-iltaisin. Se on tietenkin kiertoilmaisu sille, että ihoni on oikean värinen, pukeudun farkkuihin enkä ole suunnittelemassa terrori-iskuja Lontoon metroon. Vähät siitä, että vien natiiveilta työpaikkoja ja siten leivän suusta, kuten samaiset rasistit vielä sanoivat 90-luvun puolella. Nyt sanotaan, että nuo maahanmuuttavat epäihmiset vievät meiltä sosiaalietuuksia. Ja työpaikkoja. Ja asunnottomana ollessaan kehtaavat vielä pestä paitansa Lontoon kauniissa suihkulähteissä (mikä muuten todellakin erottaa maahan muuttaneet, asunnottomat romanialaiset asunnottomista natiiveista - jälkimmäiset nimittäin jättävät vaatteensa pesemättä).

Kuuluisana kirsikkana kakun päällä on tietenkin alla oleva kuva. Se kertonee enemmän kuin ne perusbritin sanavarastoon kuuluvat tuhat sanaa. Häpeän kuulua samaan lajiin lehden pilapiirtäjän, toimituksen ja lukijoiden kanssa.

Maahanmuutto.