Luonnonilmiöitä

Vielä vihertää.

Vaikka näytti jo hetken siltä, että paikalliset kasvikunnan eliöt siirtyisivät viettämään "talvea" (mielestäni täällä on vain kaksi vuodenaikaa: kevät ja syksy), ne ajattelivat uudestaan nähdessään erikoisen luonnonilmiön: Auringon pilkistävän pitkästä aikaa pilviverhon takaa. Jouduin itsekin kaivamaan aurinkolasit varastosta ennen kuin uskalsin astua ovesta ulos auringonpaisteessa kylpevälle kadulle.

Minulla oli suunnitelma. Olin asettanut päärämääräksi kenkäkaupan tarkoituksena tuhlata niitä kuningattaren kuvia ainakin seitsemäntoista oravannahan arvosta (vai mitä valuuttaa siellä pohjolan periferiassa nyt käytettiinkään, kuka sitä enää muistaa). Suunnitelma vaikutti hyvältä (ja pakolliselta, koska viimeisetkin kenkäni ovat rikki) ja sain lisämotivaatiota mukavan vilpoisesta myötätuulesta, joka suorastaan houkutteli rientämään keskustaan päin kohti mukavaa ja lämmintä takkatulella varustettua pubia. Päätin kuitenkin ostaan ne pirun kengät ensin ja varoa päätymästä yhteenkään kirjakauppaan ennen kuin saisin itselleni uudet jalkineet.

Mutta miten kummassa onnistuisin löytämään jotakin, joka sopisi siroon jalkaterääni, kestäisi askeleen jos toisenkin ja näyttäisi vielä sellaiselta, joka ei riitelisi liian pahasti muun asukokonaisuuteni kanssa. Kävellessäni kaupungilla silmiinpistävää olikin se, että natiivit eivät kiinnitä mokomiin yksityiskohtiin minkäänlaista huomiota. Kun on nähnyt riittävästi talvilenkkareiden ja mustan puvun yhdistelmiä, linttaan astuttuja korkokenkiä (!), nahkasaapikkaita, jotka ovat liian ahtaita päätellen ylitsepursuavasta pohjeihrasta, sekä suomalaisen Espanjan matkaajan muotivillityksiä, eli valkoisia sukkia sandaaleissa (kuten sanoin, koska kesää ei ole, natiivit kuvittelevat sen satunnaiselle päivälle), tulee helposti vetäneeksi johtopäätöksiä brittien tyylitajusta. Tai oikeammin sen täydellisestä puutteesta (koskee muuten muitakin makuasioita, vai voiko joku väittää vastaan maistettuan peribrittiläistä ruokaa?).

Kyseessä on siis luonnonilmiö. Jos on omannut imperiumin, ei tarvitse välittää siitä mitä muut ajattelevat. Katsokaa vaikkapa nykypäivän imperialistisikoja, noita rapakon takana asuvia juntteja, jotka käyvät Euroopassa lähinnä esittelemässä sivistymättömyyttään (tai pudottamassa pommeja, miten vain). Brittien imperiumi vain oli niin pitkäikäinen, että kyseinen ilmiö on aiheuttanut saarella taantumusta jo syvällä keskiluokan harmaissa riveissä - niin syvällä, että ketään ei enää kiinnosta ulkonäölliset asiat. Voisi kuvitella, että eivätpähän ainakaan ole pinnallisia, mutta se on pelkkää harhaa. Hiukankin syvällisempään keskusteluun tällä saarella voi uppoutua ainoastaan maahanmuuttajien kanssa. Natiivit kun harvemmin pääsevät sukeltamaan syvälle mihinkään, koska rasva kelluu.

Hipit ja lapaset.

Hippipaku.

Näin naapurikorttelin kadulla jotakin kovin kirkasta. Kirkasta ja kirjavaa, jos ollaan tarkkoja. Kuva kertonee enemmän kuin ne kuuluisat tuhat sanaa mutta itse ajattelin hippien toiminnan lähteneen niin lapasesta, että oli pakko tarkastella tilannetta hiukan lähemmin. Totta se oli, tilanne ei ollut pelkästään karannut lapasesta, vaan olivat LSD päissään rakentaneet pienteollisuuttakin pakun sisään lapasvirkkaamon muodossa. Ja koska lapasen virkkaa kätevästi jo parin jointin aikana, oli virkkaamis-into äitynyt niin suureksi, että virkkuukoukuista irtosivat niin penkkien päällyset kuin auton sisustan verhoilukin - ja kaupan päälle kivat pienet kukkamekot naapuruston pihatontuille. Siinä ovat puikot suihkineet menemään niin että heikompi pelkäisi saavansa osuman lasittuneeseen ja hiukan punertavaan silmäänsä.

On tietenkin mukavaa, että hipeillä on harrastuksia, kuten pakunsa dippaaminen milloin minkäkin väriseen maalipurkkiin mutta harhaileva katseeni kiinnittyi auton katolla tönöttävään kapistukseen, jossa on mustia ja valkoisia ruutuja kuin shakkilaudassa ja joka muistuttaa etäisesti juuri sitä ylösalaisin käännettyä maalipurkkia, joka unohtui sekavuustilassa kyseisen krankenwagenin (todellakin - naamioitu ambulanssi, takaboksissa "lääkkeet" ja kaikki tarpeellinen tavara nesteytykseen) katolle. Mutta samapa tuo - niissä LSD-höyryissä, joissa auton omistajat vaikuttavat olevan, ei taatusti ajeta metriäkään.

Naapurustoni tuntuu kuintenkin olevan innoissaan 70-luvun rakkauden vuosista, joiden kestäessä syntyi niin nykyaikainen hipsterisukupolvi kuin kaikenlaisia maksavaurioita johtuen vastuuttomasta kemikaaleilla, luonnollisilla ja osin luonnottomillakin, pelleilystä. On se kuitenkin jokseenkin sympaattista, että naapurin miljoonabemari on jouduttu parkkeeraamaan kahden korttelin päähän, josta hikinen ja erittäin ylipainoinen kotirouva joutuu kantamaan huomattavan takamuksensa ylläpitoon tarkoitetut ruoankaltaiset ainekset kaappeihinsa. Hemmetin hipit, parkkeeraisivat romuläjänsä muualle, kuten esimerkiksi lähimmälle kaatopaikalle, häiritsemästä nykypäivän menestyjien muutoin niin orgastista arkea.

Epäillyt?

Epällyt?

"Syyllinen, kunnes todistetaan viattomaksi." Kuulostaa niin kovin amerikkalaiselta kulttuurilta (jossa teloitetaan kyselemättä oman ja muiden maiden kansalaisia, jos joku on vain sanonut heitä terroristeiksi), että piti oikein hieraista silmiään ennen kuin ymmärsin mistä oli kysymys. Lontoon sympaattinen (ja kaikkien täysin hyödyttömänä pitämä) pormestari Boris Johnson kuitenkin pitää kaikkia näkemiään laukkuja, reppuja ja paketteina syyllisinä terrorismiin kunnes toisin todistetaan. Kuulostaa käytännölliseltä. Haluaisin haastaa kaikki englantilaiset hylkäämään vanhan reppunsa lähimpään julkiseen kulkuneuvoon, ellei jokin MI6:n verkkoagentti tavailisi näitäkin sanoja kuukkelin käännöspalvelun värittämien tulkintojen läpi.

GUILTY until proven innocent

• Treat abandoned bags with suspicion 

• Don't ignore them

• Don't touch them

• Alert staff or a police officer immediately

Mutta jos tuosta julisteesta muuttaa sanan "laukut" joksikin ihmisryhmäksi, niin saa selville mitä erilaiset terrorismia (aseellista tai alyllistä) harrastavat enemmän tai vähemmän tiiviit organisaatiot ajattelevat erilaisista ihmisryhmistä. Kokeillaanpa ensimmäistä ajatusleikkiä. Vaihdetaan vaikkapa sanan "laukut" tilalle sana "palestiinalainen", ja olemme välittömästi sisällä Israelin armeijan päällystön ajatusmaailmassa. Jos taas valitaan sanaksi "muslimi", tiedämme heti mitä Yhdysvaltain rajaviranomaiset ajattelevat. Suomalaisesta näkökulmasta voisi koettaa vaikkapa sanaa "vihreä humanisti", ja tietää mitä perussuomalaisten kannattajajoukot ajattelevat. Vaihtoehtoisesti voi valita sanan "turkulainen", ja tietää miten Tampereella ajatellaan.

Oikeastaan tuo ilmoitus oli kyynisyydessään niin ällistyttävä, etten osannut edes nauraa sille. Tiedän kyllä, että Lontoossa kävi pieni pamaus muutama vuosi sitten (mitä muutakaan voi odottaa - maa on aktiivinen sotaa käyvä asemahti ja osaa se vastapuolikin tappaa siviilejä) mutta tällaisesta propagandasta mieleeni tulee vain Orwellilainen yritys luoda poliisivaltiota, jossa kaikki, jota ei ole sallittu on kiellettyä, ja jossa hajamielisyys, kuten laukun unohtaminen kulkuneuvoon, on kuolemalla rangaistava teko. Kysykää vaikkapa de Mendeziltä, joka ei edes unohtanut mitään mutta sai poliisin kuulan kalloonsa.

E pur si muove!

Erään herra Galileon edesottamukset tulivat mieleeni kun luin uutisia tällä viikolla. Galileo oli näppäränä herrasmiehenä rakentanut itselleen yhden historian ensimmäisistä kaukoputkista ja näki Jupiterin kuut kiertämässä planeettaa sievästi samassa tasossa. Inkvisition aikana havainnot vain eivät kiinnostaneet ketään, puhumattakaan empiirisen tieteen luonteesta ylipäätään, vaan paikalliset hihhulit (tietenkin katolisia, kuinkas muuten, mutta mitä muutakaan voi odottaa tuolta maailmanhistorian sairaimmalta ja vahingollisimmalta lahkolta) sanoivat herra Galilein olleen väärässä, että Maa on maailmankaikkeuden keskus ja että herra G. olisi vähintäänkin seivästettävä tai kivitettävä kuoliaaksi (no, kukapa tietää, mutta oikeuteen veivät).

Miljöönä oli tietenkin 1600-luvun Italia mutta vaikuttaa siltä, että asiat eivät ole muuttuneet mihinkään neljässäsadassa vuodessa tuossa lapatossujen, mafiosojen, huijareiden ja pizzaa pyörittävien karvakäsien maassa, joka olisi mielestäni nakuteltava irti manner-Euroopasta ja hinattava vaikkapa Atlantille kellumaan (siksi pyrin aina hyppimään tasajalkaa käydessäni Alpeilla - jos vaikka lohkeaisi irti mokoma). Olinkin pudota tuoliltani kuultuani italialaisten geologien joutuneen oikeuteen epäonnistuttuaan varoittamasta maanjäristyksestä, joiden saapumista ei kuitenkaan voi ennustaa. Saivat vieläpä kuuden vuoden linnatuomion mieheen, joten mieleeni nousee kysymys miten kyseisten herrojen virkoja hoidetaan tulevaisuudessa? Tietenkin lähettämällä aamuin ja illoin vakavin mahdollinen varoitus saapumaisillaan olevasta maanjäristyksestä, ettei vain jäisi ennustamatta. Kuka jaksaisi evakuoida kolmeasataa vaaravyöhykkeellä olevaa kylää aamuin illoin? Ei tietenkään kukaan, joten hukkaan menisivät varoitukset mutta en näe muutakaan keinoa välttää tuomiota tulevaisuudessa.

Laitetaanko jatkossa meteorologit linnaan jos ei sadakaan ja ihmiset kantoivat sateenvarjoja turhaan? Tuomitaanko astronomit jos tuhoa kylvävää meteoria ei havaitakaan ajoissa? Kuulostaa hienolta. Tervetuloa takaisin inkvisition, noita- ja kirjarovioiden aikakaudelle. Koko asia on niin tyrmistyttävä, etten osaa edes pilkata italialaisia kunnolla - ehkäpä suoritan sen myöhemmin. Aion kuitenkin pilkata hiukan Federicoa, laitoksen italialaisvahvistusta, joka häpeää synnyinmaataan monestakin syystä.

Mutta yhden asian tiedän. Se liikkuu sittenkin.

Näen punaista

Punaisessa on jotakin kovin viehättävää. Auringonlasku on punainen. Punkku ja Brooklyn ale ovat punaisia. Royal Mailin postilaatikot ovat verenpunaisia. Hipin silmät ovat punaisia. Mars on ruosteenpunainen. Koko sana alkaa jo kuulostamaan hassulta, joten sen toistaminen saa aikaiseksi typerän olon. Mutta satuin näkemään kyseistä väriä katukuvassa ja ajattelin, että se on aivan liian aliarvostettu nykypäivänä. Ei näy enää punaisia lyhtyjä, punaisia varpaankynsiä, verenpunaisia tahroja asfaltissa, tai rantojen miesten punoittavia neniä. Näkyy ainoastaan Steven Leen punoittavat posket hänen kiertäessään snookerpöydän punaisia palloja hiki otsalla, näkyy punainen korvakoru pilkottamassa kirkkaan punaiseksi värjätyn muotitukan alta kun teinit ovat painumassa baariin lauantai-iltana ja näkyy luonnon punaisia värejä, nimittäin ruska.

Punainen puska.

Mutta mitä ihmeellistä punaisessa, tuossa veren, sotamaalausten, kommunismin, ja ManU:n värissä sitten on? Ei niin mitään mutta kontrastina vihreään ja harmaaseen, joita on saanut katsella koko kesän, on siinä kuitenkin jotakin niin kovin jännää. Koska on lauantai, aion nauttia kaikesta punaisesta tänään. Ensin etsin punaisia planeettoja punaisten kääpiötähtien ympäriltä. Sitten käyn torilla ostamassa kaikenlaista punaista, kuten tomaatteja, paprikaa, chiliä, kirsikoita, punajuuria, ja mitä tahansa muuta syötävää, jota voi kuvailla punaiseksi.

Illalla aion mennä katsomaan punaisten paholaisten peliä punkkulasillisen ääreen ja matkalla aion kuunnella Baroness:n punaista albumia. Luultavasti saan iltaan mennessä punaisesta tarpeekseni ja voin palata lempivärini, eli mustan pariin. Musta on kaunis väri.

Rikkaruohot laillisiksi

Älykästä politiikkaa.

Näin hiljattain Timesissa kirjoituksen huumausaine-lainsäädännöstä, jossa kaikkien tiukkapipojen, marttakerhojen, konservatiivien ja muiden sekopäiden kauhuksi sanottiin, että sota huumeita vastaan on suunnilleen yhtä hyödyllistä kuin "sota" terroria vastaan, eli pahentaa ja paikon puhtaasti aiheuttaa ongelmia, joita "sodalla" yritetään torjua. On kohtalaisen turhaa koettaa miettiä mitä hyötyä siitä on, että 20% eurooppalaisista leimataan rikollisiksi, koska tekevät rikoksia, joilla vahingoittavat, niin, kenen etua? Minun on vaikeaa mieltää rikolliseksi henkilöä, joka kasvattaa puutarhassaan rikkaruohoja ja survoo niitä ajoittain kuivatettuna piippuunsa. En varsinkaan näe yhtään rikoksen uhria, vaikka Suomessa moisesta saattaa saada jopa linnatuomion. Tai ehkäpä kyseisellä "rikoksella" on sittenkin uhrinsa. Nimittäin mafia kärsii kaikkein eniten - kysykää vaikka meksikolaisilta, sillä maan huumekauppiaat ja rikollisliigat menettivät noin 60% tuloistaan Kalifornian laillistettua rikkaruohojen kasvatuksen.

Asian voi ilmaista niinkin, että kaikki, jotka kannattavat huumausaineiden käytön kriminalisointia, ovat sadisteja, jotka haluavat estää ihmisiä hakeutumasta hoitoon. Aivan samoin, kaikki jotka vastustavat rikkaruohojen kasvattamisen laillistamista, haluavat tukea taloudellisesti järjestäytynyttä rikollisuutta - kyseessä ovat mafian näkökulmasta niin sanotut "hyödylliset idiootit". Asia nyt vain on niin, että kysyntää on olemassa ja silloin muodostuu myös tarjontaa. Tässä tapauksessa tarjonta vain on laitonta, joten rikkaruohon, joka kasvaa missä hyvänsä, hinta on saatu nostettua korkeammaksi kuin parhaimpien maustekasvien. Ja mafia kiittää. Jos en uskoisi asian johtuvan vain poliittisen eliitin täydellisestä typeryydestä ja konservatiivisten äänien kalastelusta, voisi epäillä mafian rahoittavan suunnilleen jokaista Euroopan poliitikkoa tarkoituksenaan estää kannabiksen laillistaminen.

Siispä taidan kostoksi mennä ostamaan ruukun, jossa voi kasvattaa rikkaruohoja. Suomessa jo ruukun osto olisi laitonta, koska kaiken maailman päiviräsäset, demarien kukkahattutätiarmeija ja muut aivonsa narikkaan hylänneet konservatiivit ovat olleet päättämässä asioista, joten aion nauttia minulle tällä saarella suodusta oikeudesta ostaa haluamani kukkaruukku, jota voin sitten käyttää haluamaani tarkoitukseen.

Rivitalossa on tunnelmaa

Rivari-idylli.

Olen joskus ihmeissäni kun ihmiset valittavat naapureiden metelöivän herkeämättä seinän takana. Voimakasta torvisoittoa, parisuhdeväkivallan sulosointuja ja nälkäänsä huutavia lapsia, joita alkoholisoitunut äiti ei jaksa vahdata, vaan on lähtenyt pubiin, ja kaikenlaisia muita alemman keskiluokan tuottamia luonnollisia ja osaksi luonnottomia ääniä. Ja sitten itse huudatetaan television saippuasarjoja maksimivolumella, jotta naapuria vi*uttaisi mahdollisimman paljon. Mietin aina, onko siinä rivarissa ihan pakko asua, jos se ottaa päähän noin kovasti? Jos muuttaa maalle, ei ole mekastavia naapureita. Jos asuu kaupungissa (tai jossakin sen lisääntymislähiöistä) ympärillä on paljon ihmisiä ja ihmiset tuottavat ääniä. Miksi tämä on joillekin niin vaikeaa hahmottaa? Liikaa loogisia vauvanaskeleita päättelyketjussa?

Mutta rivitalot nyt vain tuntuvat olevan se jokamiehen asumismuoto tällä saarella, aivan kuten kommarikuutiot ovat se perinteinen alemman keskiluokan asumismuoto Varissuolla, Soukassa ja Itäkeskuksessa. En ole sitä mieltä, että Suomessa on luokkia mutta terminä "alempi keskiluokka" kuvaa hyvin perinteistä kyynisyyteensä hukkuvaa ja siksi kaikessa epäonnistuvaa perussuomalaisia tai epätoivossaan demareita äänestävää lihaasyövää ja ahkerasti autoilevaa heteromiestä (tai toisinaan vielä säälittävämpää pubiruusuksi luokiteltavaa alkoholistinaista), jonka lapsista kasvaa samanlaisia ikuisia alisuorittajia, jotka tarpovat hautaansa omassa henkisessä ilottomuuden ja synkkyyden suossaan. Aivan samoja luusereita on täälläkin. Suomesta poiketen heillä ei vain ole mahdollisuutta notkua sohvallaan yhteiskunnan tuilla, vaan joutuvat raukat käymään töissä, koska muuten ei ole rahaa kasvattaa lapsia nyrkkeilysäkeiksi. Lopputuloksena maa on rauhallisempi, koska luusereilla ei ole energiaa käyttäytyä väkivaltaisesti fyysisen työn vietyä kaikki mehut tatuoiduista pohkeista.

Mutta asuu rivitaloissa muunkinlaisia ihmisiä. Kyseessä on erityisen kätevä asumismuoto onnettomille vanhuksille, joita kukaan ei käy katsomassa kun ystävät ovat kuolleet onnellisina viinaan ja huumeisiin ja sukulaisia ei kiinnosta pätkääkään - ei tarvitse kuin köpötellä piha-aidalle turisemaan joutavia naapurin yhtä katkeran vanhapiian kanssa ja päätyä päivittäin samaan lopputulokseen, että eilinen oli parempi päivä. Kun päihdepolitiikka ja valistustyö tekee vanhuksista katkeria yhteiskunnan rasitteita, sitä toisinaan toivoo, että olisivat käyneet humppaamassa ja lievittäneet stressitasoa vetämällä päädyt aika-ajoin - ihan vain pitääkseen mielenterveyden oikeissa uomissa sitten vanhemmalla iällä. Ja sitten valtionhallinnossa ihmetellään, että eivätkö nuo ikinä potkaise tyhjää miettiessään mistä saadaan tulevaisuuden eläkerahat kassaan.

Niin, asun kyllä itsekin rivitalossa. Mutta paremmalla paikalla rivin päädyssä. Ei ole kuin yksi seinänaapuri. Sellainen englantilaisen teen hajuinen vanha ja varmasti umpisen tylsä pariskunta, joka kasvattaa takapihallaan päärynöitä. Vaikka mistä minä tietäisin. En ole koskaan jutellut heille.

Kun elämä ei edelleenkään riitä

Havahduin juuri siihen karuun tosiasiaan, että tässä maassa kasvaa kirkkoja kadunkulmiin nopeammin kuin hometta kylpyhuoneen kokolattiamattoon tai känsiä alemman keskiluokan kämmeniin (osuva vertaus, koska känsät ja kirkot ovat yhtä ärsyttäviä kuin kivi kengässä tai malka silmässä - en kuitenkaan halua dissata homeita, jotka ovat lopultakin varsin hyödyllisiä eliöitä globaalissa mittakaavassa). Koska akateeminen mielenkiinto ajaa kaikkien sovinnaisuuden rajojen yli, läksin uteliaisuuttani tutustumaan Hattuniityn kadun temppeleihin, joissa paikalliset palvovat hiertäviin trikoisiin ja pitkiin viittoihin puettuja kaikenkarvaisia supersankareitaan. Päämääränäni oli oikeasti ostaa punkkua Morrisonsin viinihyllystä ja punaista chiliä kadunvarren pikkukaupan mukavalta sedältä, koska aion tehdä paholaisenhilloa, joten päätin katsoa samalla minkälaisia hulluja tässä osassa kylää vilistää.

Reformitalo.

Ensimmäisenä vastaan tuli reformistien temppeli, jonka ilmoitustaululla sanotaan kivasti, että "kaikenikäiset tervetulleita." Jotenkin tulee taas katolinen olo ja sellainen mielikuva, että nämä rituaalitoimet pitäisi jättää vain täysissä järjissään olevien (mikä taitaa olla täysin mahdotonta teoriassa) aikuisten puuhasteluksi. Paheksun syvästi lapsiin kohdistuvaa erilaisilla satuolennoilla pelottelua, jossa pienet mielet saadaan järkkymään mielisairauden partaalle ja heistä muodostuu kilttejä uskovaisia (kilttejä on kovin mieto sana, ajattelin lähinnä puhtaaksivalkaistuja itsenäiseen ajatteluun kykenemättömiä mieliä, mutta pointti tuli varmaankin selväksi). Joissakin kulttuureissa sitä kutsuttaisiin aivopesuksi mutta Englannissa se on maan tapa. En oikein muutenkaan ymmärrä, että jos joku suupaltti sveitsiläinen sanoi jotakin 1600-luvulla, niin nämä paikalliset pykäävät lempipastorilleen kivitaloja nykypäivänä - oliko tässä jokin syy-yhteys jossakin? Pykäisivät mielummin jotakin hyödyllistä, kuten jalkapallostadioneita, pubeja tai kaltoinkohdeltujen kissojen (tai uskontojen uhrien) lepokoteja.

Kivitalo.

Pyhän Paulin talosta tuli puolestaan mieleeni kun näin joskus talvella natiiveja parveilemassa sen ympärillä polttama... eikun palvomassa suurta ristiä valkoisissa kaavuiss... eikun kesämekoissaan (aivan, keskellä talvea, mitä idiootteja). Kovasti muistutti KKK:n rituaaleja - tai ainakin ihmiset olivat niin huumassa jostakin, no, uskisjutuista, mistä minä tietäisin, etteivät edes huomanneet kuinka naurettavalta koko touhu näytti. Haluaisin olla kärpäsenä katossa kun paikallinen pastori havahtuu ruususen unestaan kesken neitsyen verenjuonti-rituaalien (tai mitä lienee), käyttää aivojaan ensimmäistä kertaa aikuisiällään, havaitsee tilanteen koomisuuden ja vaipuu suunnattomaan itsesääliin ja kanssaihmisiin kohdistuvaan myötähäpeään, sekä toteaa itselleen, että "mitä helvettiä täällä oikein tapahtuu ja miksi mulla on tällainen naurettava tötteröhattu päässä?"

Lahkolaistalo.

Koska asiat muuttuvat yleensä aina vain hullummiksi, niin muuttuivat lahkolaisetkin. Nämä metodistireppanat uskovat, että on olemassa jokin kaikkivoipa kaveri mutta tekisi mieleni kysyä pystyykö tämä hypoteettisen omnipotentti olento tekemään niin hyvän snookerin, ettei itsekään kykene sitä purkamaan? Levittivät vielä temppelinsä eteen talvella lakanan, jossa sanottiin: "There definitely is god. Now stop worrying and enjoy life." Mutta pointti ei olekaan se, että jotkut todellakin kuulevat ääniä päissään ja kertovat niistä toisille, jotka sitten alkavat myös kuulemaan ääniä päissään (hmm, virukset leviävät samalla tavalla), vaan siinä, että raukkoja oikeasti kiinnostaa mitä ohikulkijat ajattelevat ja he epäilevät, etteivät pidä ajatuksista, joten puolustautuvat jo valmiiksi ja heittäytyvät katkeriksi. Että sellaista sisäistä rauhaa tuovat nämä mielikuvitusystävät.

Hullujen huone.

Viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä, tarkastelin ihmeissäni paikallisten mullahienkumartajien rukoustilaa, jossa isot miehet pyllistävät kivasti rivissä luoteeseen päin. Mitäpä siihen lisäämään. Toiset saavat kiksejä toisenlaisista asioista, antaa palaa vain. Itse en viihdy aivan niin intiimissä miesseurassa. Mutta ainakin ovat muita rehellisempiä, koska eivät haali ympärilleen maallisia rikkauksia (kuten hienoja kivitaloja) eivätkä tietojeni mukaan kolkuttele oviin valmiina kertomaan kuinka hurmaava juuri heidän keksimänsä satuolento on. Ovat ehkä kuitenkin liukumassa hiukan konservatiivisia teloituksenpalvojia (a.k.a kristittyjä) liberaalimpaan suuntaan, koska herraseurueen poistuttua kuvan kumarrushuoneesta en voinut välttyä kohtuulliselta annokselta THC:ta kulkiessani porukan läpi. Ja mitä lienee muuta polttivat piipuissaan.

Sivuraide

Britannia ei nyt aivan ole vielä luokiteltavissa poliisivaltioiden mahtavaan sarjaan yhdessä Jenkkilän, Venäjän ja vaikkapa Egyptin kanssa, mutta edistysaskeleita on otettu tälläkin saarella viime vuosina. Periaatteessa jokainen saa tehdä vapaasti mitä haluaa kunhan ei loukkaa ketään tai tuhoa omaisuutta ja kunhan ei ole tummaihoinen ja parrakas nuori mies juoksemassa reppu selässä metroon, jolloin saa hyvin helposti kuulan kalloonsa. Ainakaan yksilöllisyydestä ei vielä sakoteta, vaikka paikalliset demarit sitä haluaisivatkin - paradoksaalisesti perustelevat asiaa sillä, ettei kenellekään tulisi paha mieli.

Itse olen ainakin saanut olla suhteellisen rauhassa poislukien eräskin tapaus kun poliisisetä ajeli autollaan viereeni tivaamaan mistä olen tulossa ja minne menossa. Vastasin tietenkin kiltisti, koska en ole niin typerä, että ryhdyn väittelemään raskaasti aseistetun suurikokoisen miehen kanssa sanomalla, että "***tuako kuuluu sulle" - siitäkin huolimatta, ettei oikeasti kuulu, ainakaan paikallisen lain mukaan. Ellen sitten ole epäiltynä jostakin, jolloin kysymykset on esitettävä sisätiloissa kivasti kirkkaiden lamppujen loisteessa. Vähän voi ehkä kiduttaakin, mutta ei saa jättää ulkoisia jälkiä. Ja jos jättää, niin sitten pitää lähettää "hoidettavaksi" johonkin mukavaan ja lämpöiseen maahan kuten Kuubaan, Saudi-Arabiaan tai Irakiin.

Operaatio "ruumiinosia radalla."

Meni vähän sivuraiteelle, siis tämä höpinä, kun tässä on vähän keskittymisvaikeuksia. Mutta eräällä paikallisella vasta olikin keskittymisvaikeuksia (luultavasti itseaiheutettuja) ja poika parka joutui oikeasti, ei sivuraiteelle, vaan pääraiteelle ja sitten tuli juna. Tai se ainakin tuli ensimmäisenä mieleeni katsellessani kirkkaasti vilkkuvia sinisiä valoja ja päättömästi juoksentelevia poliisisetiä ryntäilemässä hakemaan donitseja pomolleen tai hammasharjoja, jotta raato saataisiin kaavittua kiskoilta - saarella kun on paljon ahdistuneita pikkusieluja, jotka hakevat helpotusta hyppäämällä kiskojen ja junan väliin kun ovat vailla huomiota ja selkääntaputtelua. Ei oikeasti tosin kiinnosta palaakaan, koska ihmisillä tulee olla oikeus päästää ilmat itsestään. Kutsutaan sitä vaikka kätevästi posteriooriksi autoabortiksi. Terminologian on aina oltava kunnossa.

Pieni kukkakauhukauppa

Mummokukkia.

Ajattelin tänään, toimistolle laahustaessani, mennä torin kautta ja investoida hiukan paikallista valuuttaa hyötyesineisiin, kuten huonekasveihin. Joku onneton saattaisi kysyä mitä hyötyä huonekasveista on, siis sen lisäksi, että tuottavat kivasti happea ja muistuttavat, että kaikki ekosysteemit eivät ole aivan vielä sukupuutossa, joten minäpä kerron.

Ensinnäkin, kaktukset ovat varsin hyödyllisiä, koska niitä voi asettaa esimerkiksi jonkin kädettömän ja huumorintajuttoman kollegan (ja niitä riittää, saksalaiset eivät aikoinaan onnistuneet valloittamaan saarta voimakeinoin, koska unohtivat tuhota ensin ilmapuolustuksen, joten yrittävät sen sijaan soluttautumalla) tuolille ja saada siten aikaiseksi hiukan piristystä litteiden näyttöjen tuijottelun täyttämään päivään. Vaihtoehtoisesti voi ostaa kärpäsloukun (ei, ei mikään insinöörikeksintö, vaan se kasvi) ja toivoa, että se kasvaa riittävän suureksi, jotta kykenee nappaamaan kaikki ympärilläni pyörivät surisevat ja pörisevät opiskelijat - mistä tulikin mieleeni legendaarinen komediapläjäys "Pieni kauhukauppa", joka täytynee katsoa taas pitkästä aikaa. Ikävä kyllä sellaisia kukkia ei myydä St. Albansin mummoutuneen keskustan rauhallisella kukkakojulla.

Toimistokasvusto.

Kukkien osto jäi kuitenkin haaveeksi, koska keskustaan oli jälleen pesiytynyt sellainen lukemattomien elämässä epäonnistumisten kävelevä kokoelma, että pelkäsin saavani tartunnan ja lähes tulkoon hyppäsin henkeäni pidätellen seuraavan paikalle saapuneen bussin alle kun tarkoituksena oli vain päästä kyytiin. Jos omaa vuosien kannabiksen piikityksen (tai mitä lienee narkkaritouhuja) mukanaan tuoman heikentyneen todellisuuden tajun, kokee pakonomaista tarvetta käyttää kaikki rahansa pastorin (tai mikä lienee lempiguru) bemarihankintojen tukemiseen, eikä osaa laulaa oikein kuin sen ensimmäisen nuotin (koska kaikki on suhteellista), niin voi ryhtyä hoilaamaan hare krishnaa keskustassa ja kokeilla miltä tuntuu kun ohikulkevat ihmiset eivät enää edes koe sääliä, vaan kohtelevat kuin ilmaa, jota ei tee mieli hengittää. Pelottivat ainakin minut pois, koska koen oikeasti suunnatonta myötähäpeää.

En siis saanut kukkia tälläkään kerralla. Mutta enpä olisi tarjolla olleita mummotuotteita halunnutkaan - narsistit ja violetit ovat niin pula-ajan juttu. Tyydyn siis huolehtimaan Benin toimistoon jättämistä, tuota noin, vihreistä ja ilmeisesti elävistä kasvikunnan tuotteista. En vain ole oikein saanut selville mitä ne oikeastaan ovat. Eivät ainakaan mummokukkia.

Henkistä masokismia

Oliko taas pakko hukata parisataa puntaa Daventryn reissuun saadakseen nähdä kuinka isot pojat pussittavat pallot nenän edestä? Oliko aivan pakko pelata vielä kaupan päälle rahapelejä lauantai-iltana? Ja mikä näissä palloleikeissä oikeasti on niin kiehtovaa, että niihin hukkaa ajoittainj niin kaikki rahansa ja vapaa-aikansa koko kuin henkisen kapasiteettinsakin? Hyvin yksinkertaista. Oli, koska Darren Appleton oli tullut haastamaan saaren parhaita; oli, koska kaiken huipuksi voitin taskurahaa, joka kattoi baarilaskuni; ja kukapa tietää, mutta kivaa se nyt kuitenkin on.

Ads on tarkkana.

En aio lässyttää surkeasta pelillisestä menestyksestäni mutta mainittakoon, että Darren ei mennyt "päätyyn asti" turnauksessa. Hävisi finaalissa Jason Shawlle, josta kuullaan vielä, koska poika on parempi pelaaja kuin kukaan kenen olen nähnyt keppiä pitelevän.

Sen sijaan,voisin lässyttää tunnin siitä, kuinka kahvi oli kylmää, hotellista ei löytynyt yhtään luettavaksi luokiteltavaa sanomalehteä (Daily Mail ja muu sosiaaliporno ei todellakaan kelpaa), langaton verkko oli jumissa, huone oli vetoisa (mistä minä olisin voinut tietää, että ikkuna oli auki), televisiosta ei tullut elokuvia, ja kaiken huipuksi henkilökunta yritti sulkea hotellin baarin puolenyön aikoihin lauantai-iltana. En varsinaisesti antaisi neljää tähteä, kuten britit ovat päättäneet sekavuuspäissään tehdä.

Mikä siis oli henkistä masokismia? No ainakin se, että lompakon kevenemisen pitäisi korreloida edes jotenkin hauskuuden määrän kanssa mutta tällä kertaa se jäi vain haaveeksi, koska peli ei kulje, joten tuliaisiksi jäi vain paha mieli ja kaikki on nyt pilalla. Takaisin harjoituspöydän ääreen.