Henkistä masokismia

Oliko taas pakko hukata parisataa puntaa Daventryn reissuun saadakseen nähdä kuinka isot pojat pussittavat pallot nenän edestä? Oliko aivan pakko pelata vielä kaupan päälle rahapelejä lauantai-iltana? Ja mikä näissä palloleikeissä oikeasti on niin kiehtovaa, että niihin hukkaa ajoittainj niin kaikki rahansa ja vapaa-aikansa koko kuin henkisen kapasiteettinsakin? Hyvin yksinkertaista. Oli, koska Darren Appleton oli tullut haastamaan saaren parhaita; oli, koska kaiken huipuksi voitin taskurahaa, joka kattoi baarilaskuni; ja kukapa tietää, mutta kivaa se nyt kuitenkin on.

Ads on tarkkana.

En aio lässyttää surkeasta pelillisestä menestyksestäni mutta mainittakoon, että Darren ei mennyt "päätyyn asti" turnauksessa. Hävisi finaalissa Jason Shawlle, josta kuullaan vielä, koska poika on parempi pelaaja kuin kukaan kenen olen nähnyt keppiä pitelevän.

Sen sijaan,voisin lässyttää tunnin siitä, kuinka kahvi oli kylmää, hotellista ei löytynyt yhtään luettavaksi luokiteltavaa sanomalehteä (Daily Mail ja muu sosiaaliporno ei todellakaan kelpaa), langaton verkko oli jumissa, huone oli vetoisa (mistä minä olisin voinut tietää, että ikkuna oli auki), televisiosta ei tullut elokuvia, ja kaiken huipuksi henkilökunta yritti sulkea hotellin baarin puolenyön aikoihin lauantai-iltana. En varsinaisesti antaisi neljää tähteä, kuten britit ovat päättäneet sekavuuspäissään tehdä.

Mikä siis oli henkistä masokismia? No ainakin se, että lompakon kevenemisen pitäisi korreloida edes jotenkin hauskuuden määrän kanssa mutta tällä kertaa se jäi vain haaveeksi, koska peli ei kulje, joten tuliaisiksi jäi vain paha mieli ja kaikki on nyt pilalla. Takaisin harjoituspöydän ääreen.