Pieni kukkakauhukauppa

Mummokukkia.

Ajattelin tänään, toimistolle laahustaessani, mennä torin kautta ja investoida hiukan paikallista valuuttaa hyötyesineisiin, kuten huonekasveihin. Joku onneton saattaisi kysyä mitä hyötyä huonekasveista on, siis sen lisäksi, että tuottavat kivasti happea ja muistuttavat, että kaikki ekosysteemit eivät ole aivan vielä sukupuutossa, joten minäpä kerron.

Ensinnäkin, kaktukset ovat varsin hyödyllisiä, koska niitä voi asettaa esimerkiksi jonkin kädettömän ja huumorintajuttoman kollegan (ja niitä riittää, saksalaiset eivät aikoinaan onnistuneet valloittamaan saarta voimakeinoin, koska unohtivat tuhota ensin ilmapuolustuksen, joten yrittävät sen sijaan soluttautumalla) tuolille ja saada siten aikaiseksi hiukan piristystä litteiden näyttöjen tuijottelun täyttämään päivään. Vaihtoehtoisesti voi ostaa kärpäsloukun (ei, ei mikään insinöörikeksintö, vaan se kasvi) ja toivoa, että se kasvaa riittävän suureksi, jotta kykenee nappaamaan kaikki ympärilläni pyörivät surisevat ja pörisevät opiskelijat - mistä tulikin mieleeni legendaarinen komediapläjäys "Pieni kauhukauppa", joka täytynee katsoa taas pitkästä aikaa. Ikävä kyllä sellaisia kukkia ei myydä St. Albansin mummoutuneen keskustan rauhallisella kukkakojulla.

Toimistokasvusto.

Kukkien osto jäi kuitenkin haaveeksi, koska keskustaan oli jälleen pesiytynyt sellainen lukemattomien elämässä epäonnistumisten kävelevä kokoelma, että pelkäsin saavani tartunnan ja lähes tulkoon hyppäsin henkeäni pidätellen seuraavan paikalle saapuneen bussin alle kun tarkoituksena oli vain päästä kyytiin. Jos omaa vuosien kannabiksen piikityksen (tai mitä lienee narkkaritouhuja) mukanaan tuoman heikentyneen todellisuuden tajun, kokee pakonomaista tarvetta käyttää kaikki rahansa pastorin (tai mikä lienee lempiguru) bemarihankintojen tukemiseen, eikä osaa laulaa oikein kuin sen ensimmäisen nuotin (koska kaikki on suhteellista), niin voi ryhtyä hoilaamaan hare krishnaa keskustassa ja kokeilla miltä tuntuu kun ohikulkevat ihmiset eivät enää edes koe sääliä, vaan kohtelevat kuin ilmaa, jota ei tee mieli hengittää. Pelottivat ainakin minut pois, koska koen oikeasti suunnatonta myötähäpeää.

En siis saanut kukkia tälläkään kerralla. Mutta enpä olisi tarjolla olleita mummotuotteita halunnutkaan - narsistit ja violetit ovat niin pula-ajan juttu. Tyydyn siis huolehtimaan Benin toimistoon jättämistä, tuota noin, vihreistä ja ilmeisesti elävistä kasvikunnan tuotteista. En vain ole oikein saanut selville mitä ne oikeastaan ovat. Eivät ainakaan mummokukkia.