Mielen liikkeitä

En jaksanut mennä laitokselle eilen, joten jäin pohtimaan mediasta lukemiani asioita. Seksin ostokielto ja rattijuopumusrajan lasku päällimmäisinä. Prostituutiosta, tuosta maailman vanhimmasta ammatista, jota on harjoitettu kaikkialla, kaikissa kulttuureissa ja kaikkina aikoina niin ihmiskunnan kuin suurimman osan eläinkunnastakin historiassa, pääsee kätevästi eroon kieltämällä sen. Aivan yhtä nerokkaasti päästiin eroon rikollisuudesta eräässä suurvallassa. Rikollisuus kiellettiin, joten ei ollut enää rikollisuutta. Päässäni herää kysymyksiä toistensa perään. Miksi eduskuntaan äänestetään idiootteja, jotka luulevat ongelmien loppuvan, jos ne lakaistaan maton alla odottavan mafian käsiin (muhkeine voittoineen) ja miksi menneisyyden lainsäädännöllisistä virheistä edelleenkin kieltäydytään oppimasta. Kuten päihdepolitiikka osoittaa, tuo tutuimman ja ihailluimman päihteemme kielto osoittautui toimimattomaksi, joten kiellosta luovuttiin aikanaan. Herää vain kysymys, että miksi kielto toimisi samalla tavalla muualla. Odotan sisäasiainministeriltämme vastausta mutten henkeäni pidätellen.

Kaikki kukat kukkivat pihapatiolla.

Olisi tietenkin mukavaa hakea poliittisia irtopisteitä uskonnollisilta ryhmittymiltä laskemalla rattijuopumusrajaa mutta kaipaisin jälleen kerran samaiselta ministeriltä hiukan muitakin perusteluja kyseiselle teolle. Lääketieteellisiä sellaisia kun ei ole. Miksi ihmisiä pitää estää tekemästä asioita, jotka eivät häiritse ketään, aiheuta uhkia (muualla kuin vitivalkoiseksi aivopestyssä fanaatikon pääkopassa) tai aiheuta pahaa oloa kenessäkään mutta aiheuttavat suunnatonta iloa tekijälleen?

Ehdotankin ratkaisuksi kaikkeen tällaiseen älyttömyyteen kaikkien typerien kieltojen asteittaista purkamista ja torjumista hyväntahtoisella kansalaistottelemattomuudella. Jättäkää puutarhanne hoitamatta, vaikka se saattaakin tuntua naapurin tiukkapipon mielestä pahalta. Jättäkää ainakin sen nurkkiin inhottavia oksa- ja lehtikasoja, joissa kaikenlaiset eläimet saavat vapaasti temmeltää. Ostakaa seksiä lähimmäisiltänne vaikkapa tarjoamalla illallinen (kotiin tilattu pizzakin saattaa riittää). Juokaa olutta jääkiekko-ottelussa ja ajakaa autolla kotiin sen päätyttyä turvallisesti alle 0.5:n promillen humalassa. Hakekaa Viherpeukusta lamput ja vesiviljelyvälineet pienen kotipuutarhan perustamista varten ja maksakaa mieluiten luottokortilla, jotta poliisit pääsevät ratsaamaan chiliviljelmänne. Pukeutukaa burkhaan kaduilla kävellessänne. Tai ihan vain kommandopipoon, kunhan se ei kiristä ja saa tekemään harkitsemattoimia päätöksiä, kuten sädekehät tuntuvat tekevän.

Varoitus.

Satuin huomaamaan kuvassa näkyvän hauskan kyltin ja se tuntuu jotenkin sopivan tähän paikkaan. Niin kauan kun tiukkapipoiset vanhukset, joita eduskuntamme on täynnä, päättävät asioista, ei Suomesta saa yhteiskuntaa, jossa kaikilla on mukavaa. Vanhuksia on toki varottava liikenteessä, jottei jää sen uuden peniksen jatkeena (niin tai korvikkeena, kun oma ei pelitä edes ilotalossa) toimivan katumaasturin alle, mutta ilmeisesti heidän teoistaan voi myös aiheutua kohtuuttoman suurta haittaa, mikäli pääsevät vaikuttamaan muiden ihmisten oikeuksiin säkissä kypsyneillä mielipiteillään. Kuvaan sopii myös tuo taustalla näkyvä kirkko, josta vanhukset usein tulevat. Ja silloin varoitukset on otettava tosissaan, jotta säästytään inkvisition modernisoiduilta versioilta.

Päivä raiteilla

Skotlannissa on kaikenlaista maisemaa, nummista ja vuorista metsiin, jotka on muualta saarelta hakattu sukupuuttoon jo sukupolvia sitten. Siis sekä metsät että vuoret. Tosin Skotlannin metsät ovat pääasiassa säästyneet niiden vaikeakulkuisen sijainnin vuoksi. Luulen kuitenkin, että homma tullaan hoitamaan loppuun vielä lähivuosikymmeninä. Nummimaisema korkeuseroineen on kuitenkin sekin viihdyttävää katsottavaa.

Skotlantilainen nummi.

Paluumatka eteläiseen Lontooseen oli kuitenkin jälleen pitkä, pitkäveteinen, masentava ja, no, tavanomainen. En jaksanut laskea nurmikenttien lampaitakaan, joten tarkkailin ihmisen aikaansaannoksia radan varressa ja hiukan kauempanakin. Tuulivoimaloiden ääriviivat piirtyivät tummalle taivaalle ja keitettyyn veteen perustuvat voimalat puskivat valtavasti höyryä pilvien joukkoon. Ne ovat kuitenkin pahasta, koska tuulivoimalat tappavat lintuja, metelöivät ja näyttävät rumilta, hiilivoimalat säteilevät ja puskevat hengitysilman täyteen pienhiukkasia. Sitäpaitsi, sähköä saa pistorasiasta, joskin tuulivoimaloiden lapoihin törmäävät linnut käyvät oikeasti sääliksi.

Rojuvarasto.

Aivan kuten muissakin "sivistysmaissa", ihmiset eivät halua asua radan varressa satunnaisen junamatkustajan tarkkailtavana, joten ratojen viereen sopiikin kasata kaikkea turhaa, jonka vieminen kaatopaikalle (tai kierrätykseen, jos kyseessä on niin sivistynyt maa) on liian kallista tai vain liian vaivalloista. Tavallisesti radanvarsi täyttyy vanhoista autoista, sohvista, peräkärryistä ja renkaista mutta skotit olivat dumpanneet radan varteen käytetyn kemiantehtaan. Tai siltä tilanne ainakin näytti. Missä ovat maan ympäristöviranomaiset, jotka ovat sakottamassa katujen roskaamisesta ja koirien jätösten siivoamatta jättämisestä. Ei ihme, että sudetkin lähtivät aikoinaan saarelta, kun eivät halunneet kerätä jätöksiään metsistä tai kannella asiasta kirjoitustaidottomina. Järkytyn moiusesta piittaamattomuudesta mutta jos roskista ei vain ole, heitän kyllä käytetyn bussilippuni kadulle protestina. Se ei kuitenkaan ole luonnon roskaamista ja täytyyhän etuuksien menettämisen uhalla työllistettyjen katusiivoojienkin saada jotakin tekemistä.

Niin, ja ei maakuntamatkaa ilman observatoriota. Otin Edinburghin observatoriosta kuvan. Se on tuo pieni tahra keskellä kuvaa, ei se vihreäkattoinen kupoli etualalla.

Edinburghin observatorio (taustalla).

Ylämaan Albania

En nyt tarkoita sitä kirjaimellisesti, että Skotlannissa olisi mitään Albanian tai Varissuon kaltaista sivistyksen mustaa aukkoa mutta jotakin samaa havaitsin mennessäni Dundeen pikkukaupunkiin katsomaan paikkoja. No, pikkukaupunkikin on suhteellista, koska kyseessä on Skotlannin neljänneksi suurin kyläpahanen, joka on kooltaan vain aavistuksen Turkua pienempi.

Dundeen kaukoputkimies.

Vaikka kaupungin monisatavuotias keskusta onkin varsin viehättävä vanhoine kivilinnoineen ja moninaisine patsaineen, ja kaupungilla on pitkät perinteet niin tieteissä kuin taiteissa, ainakin Skotlannin mittapuulla, hämmästyin lievästi kaupungin hiljaista perusilmettä kahdeksan aikaan illalla. Kaduilla ei ollut ketään ja olisin voinut vaikka vannoa, että ihmiset ovat kotonaan tekemässä niitä, no, kotiasioita. Mitä lienevätkään. Avattuani erään kulman kapakan oven havaitsin kuitenkin sen olevan suhteellisen täynnä - mitäpä muutakaan kuin Skotteja. Niitä aitoja sellaisia, ei Edinburghin turistinähtävyysskotteja kilteissään ja puhaltamassa siihen helvetin rasittavaan pilliinsä. Nämä setämiehet nojailivat tiskiin omistajan elkein ja pian kävi selväksi, että baariin ei ollut asiaa, ellei juo kaksin käsin viskiä ja olutta. Koska en ole kokemattomuuttani tehnyt sitä vielä kahtakymmentä vuotta putkeen, totesin itseni amatööriksi juomisen saralla, tyhjensin tuoppini pikaisesti ja häivyin kaupungin tyhjille kaduille etsimään pubia, joka ei olisi täynnä ammattilaisia.

Toiset säästävät vanhuuden varalle...

En tiedä kertooko skottien kuuluisasta piheydestä vai mistä mutta eräs mainoskyltti hämmästytti valtavasti ja sai minut ottamaan kuvankin. "Olenko varmasti säästänyt tarpeeksi kustantaakseni omat hautajaiseni?" Ketä helvettiä muka kiinnostaa riittävätkö säästöt omiin hautajaisiin? Ilmeisesti skotteja. Oikeasti? Onhan se nyt mukavaa, että lapset eivät sitten maksa itseään kipeäksi vaan voivat pistää pystyyn kunnon peijaiset isäukon rahoilla. Vai onko tässä ajatuksessa jotakin pielessä? Jäin pohtimaan onko kyseessä sairas pila vai onko tuossa tosiaan jotakin järkeä, kun mieleeni tuli edellinen Skotlannissa näkemäni pysäyttävä mainosjuliste.

Ällöttävää poliittista sekoilua.

Tiedän kyllä, että kyseisessä mainoksessa esiintyvä Robinson (tai no, kyseessä on pseudonyymi) on sairas fasisti, maahanmuuton vastustaja ja sekopää, joka itse asiassa on itsekin maahanmuuttaja. Se ei kuitenkaan edelleenkään oikeuta käyttämään sairaan mielen sairasta tragediaa omiin poliittisiin, vaikka kuinka jaloihin, tarkoitusperiin, joten paheksun syvästi skottien fasisminvastaista kampanjaa, vaikka fasismia vastustankin. Tällaista meno kuitenkin näyttää olevan suuressa maailmassa. Jotain sanottavaa aiheesta minullakin kuitenkin on. Syötyäni intialaista ruokaa lounaaksi ja nähtyäni kirjanpitotoimisto MacAhmedin mainoksen ihmettelin miten nuo fasistit perustelevat agendaansa. Jokainen, joka väittää, ettei monikulttuurisuus (miten se sitten ikinä määritelläänkään) ole rikkaus, asukoon puoli vuotta Britanniassa ja tulkoon väittämään samaa uudelleen. En kuitenkaan suosittele muuttamista Lutoniin (kyseisen Robinsonin kotikaupunkiin), joka on yksi maan rasistisimpia pesäkkeitä - ei mistään aiheeseen liittyvästä syystä - vaan siksi, että ääretön köyhyys ja pohjaton typeryys kulkevat niin kovin usein käsi kädessä kohti kirkonpolttoa ja kansanmurhaa.

Edinburghin asukkaat

Miltäköhän näyttää kesäinen Skotlanti? Päätin ottaa selvää, joten hyppäsin junaan Kings Crossilla ja maksoin itseni kipeäksi lipusta Edinburghiin, Skotlannin ytimeen. No joo, rehellisyyden nimissä on todettava, että junamatkailu on edelleenkin huomattavasti VR:n käyttöä halvempaa. Ja mukavampaa. Se koostuu pienistä asioista. Kun vaunussa on pieni kyltti kertomassa ravintolavaunun suuntaa, välttyy väärältä arvaukselta ja turhalta kävelylenkiltä väärään päähän pitkää junaa. Voisivat ottaa opiksi Suomessakin. Tarjoilukärrykään ei tule käymään vain kerran, vaan sahaa jatkuvasti junan päästä päähän tarjoten kolmen punnan pinttejä ja kahden punnan karvasta kahvia. Maisemissa sensijaan voisi olla parantamisen varaa. Maaseutu alkaa tympimään noin viiden minuutin kohdalla, koska se nyt vain on samanlaista joka paikassa. Peltoja, niittyjä, pusikoita, lehmiä ja lampaita. Tai sitten aseman betonikolosseja ja työväenluokan asuinslummeja. Niin keskiluokkaista.

Maaseutu.

Edinburgh alkoi kuitenkin vaikuttamaan aivan mukiinmenevältä kaupungilta heti kättelyssä nähtyäni linnan ääriviivat kukkulan huipulla ja mainoskyltin eräälle paikallisista tislaamoista. Skotlanti, tuo viskien Mekka ja mallasjuomien Medina osoitti välittömästi miksi käytin kuusi tuntia junassa katsoen punaniskojen sunnuntaista lomaltapaluuta ja maajussien epätoivoista taistelua liian pieniä EU:n tukiaisia, rikkaruohoja, ja Englantia piinaavaa kuivuutta vastaan.

Edinburghin linna.

Edinburghin vierailu ei kuitenkaan mennyt sitten aivan putkeen. Joku sekulaarihumanisti oli päättänyt järjestää kaupungissa koko kuukauden kestävät festivaalin, jossa esiintyi hassuja setiä ja tätejä hassuissa asuissa, ja jossa lähes jokaisessa kadunkulman klubissa järjestettiin stand-up -tyyppistä komediaa. Se nyt ei sinällään haittaa, koska komedia toimii aina mutta kun kaupunkiin oli valunut noin miljoona muutakin vierailijaa nostamaan hotellien hintoja ja täyttämään jokaisen varteenotettavan pubin istumapaikat lihavilla turistitakamuksillaan (poikkeuksena hoikat japanilaisturistit). Sekin tosin osoittautui hauskaksi katsottavaksi terassilta käsin. Turistin tunnisti kolmesta asiasta. Vyölaukusta, hädänsekaisesta eksyneestä katseesta ja siitä, että yksikään turisti ei näyttänyt silmämääräisesti olevan yhtä hutikassa kuin natiivit, jotka nojailivat seiniin ja kaatuivat sisään pubeihin.

Niin ja ne skotit. Sympaattisempia ihmisiä saa hakea. Se joka väitti, että skotit ovat tympeitä ja vihaisia, saa luvan käydä toteamassa olleensa väärässä. Suosittelen tosin englanti-skotti ääntämisoppaan hankkimista ennen vierailua Edinburghin viehättävässä kylässä. Erään luotettavan matkaoppaan mukaan, kaupungissa on paljon yksityiskohtia, jotka eivät ole yleisesti tiedossa. Oppaassa luki seuraavaa:

"Edinburgh castle was built in 1995 for the film 'Braveheart' and all the materials were sourced from the polystyrene mine underneath Cowgate."

"Edinburgh is twinned with a number of European cities, including Florence, Berne, Rivendell and Dageham."

"Edinburgh has a population of 500,000 residents. Prior to the population expansion of the 1980's that figure was 8.7 million."

"No visit to Scotland is complete without a traditional nut roast, considered to be one of the most painful Celtic customs still practiced."

Leipä

Eilen meinasi mennä aamukahvit väärään kurkkuun. Tai no, kyseessä oli oikeastaan iltapäivä mutta ensimmäistä kupillista kuuluu silti kutsua aamukahviksi. Luin tyytyväisenä The Timesin uutissivuja ja etsin sieltä jotakin oikeasti lukemisen arvoista kaikenmaailman mellakka-analyysien ja Gaddafin uhoamisten lomasta.

Peruseines.

Silmiini sattui juttu uudesta elintarvikkeiden säilyvyyden mullistavasta keksinnöstä. Jutussa todettiin, että kolmioleipä, tuo jokaisen kunnon britin aamiainen, lounas, illallinen ja välipala, voidaan tulevaisuudessa saada säilymään syömäkelpoisena jopa vuosia. Mitä helvettiä, miksi? Voin kuvitella mainoslauseen: "Eikö lounaaksi ostamasi kolmioleipä maistukaan? Nyt voit unohtaa sen reppuusi vuodeksi ja syödä sen kun huvittaa. Eikä siinä vielä kaikki, leipä maistuu aivan yhtä pahalta valitsit sitten survoa sen naamariisi milloin tahansa." Hienoa. Tätä tähän maahan vielä kaivattiinkin.

Sanottakoon, että ostan itse toisinaan kyseisiä tuotteita, koska en jaksa tehdä aamupalaa tai unohdan eväslaatikon kämpille. Tuo säilyvyys ei kuitenkaan koske vihanneksia, joten leivät, joita itse suostun syömään (kuvassa: ruispitoinen leipä, salaatilla ja tomaatilla) eivät ole säilyvyyskeksinnön vaikutuspiirissä. Ne koskisivat sitä kaikkein armottominta majoneesitäytteistä tuubaa, jota paikalliset survovat suuhunsa, ja joka elimistön läpi mentyään on luultavasti säilyttänyt edelleen herkulliset ominaisuutensa.

Onneksi on kuitenkin vaihtoehtoja ja voin valita syödä tuotteita, jotka oikeasti pilaantuvat, jos ne unohtaa jääkaappiin. Siellä ne eivät vain auta, jos toimistolla tulee nälkä, joten joudun luultavasti turvautumaan kaikenlaisiin paikallisiin herkkuihin jatkossakin. Majoneesitäytteisiin leipiin en tosin koske sillä kuuluisalla pitkällä tikullakaan.

Hulluus leviää

Turhuuksien rovio.

Mennessäni eilen illalla pubiin juuri ennen pilkkua ihmettelin miksi kaupungin keskusta on täynnä poliiseja. Syy selvisikin paranoidin baarimaijan kertomana. Kaupungilla liikkui noin neljänkymmenen nuoren joukko etsimässä ikävyyksiä. Seuratessani ympäristöpitäjien leviävää hulluutta mieleeni tuli pieni tositapahtumia väljästi mukaileva kertomus.

Punaniska-Pat miettii kuumeisesti. Se etenee hitaasti ja vaivalloisesti mutta hän saa lopultakin muotoiltua sanoiksi asian, joka on vaivannut jo vuosia. Patilla on ikää 33 vuotta, punainen nenä ja suuri oluen muotoilema vartalo, eikä ajatteluun tottumaton mieli kykene nopeampaan toimintaan. Hän miettii oliko naapurin pisamanaamainen kännissä kauniilta näyttänyt Betty pakko pamauttaa paksuksi seitsemäntenätoista kesänä? Oliko pakko ryhtyä hanttihommiin koulunkäynnin sijaan, jotta voisi elättää perheensä? Oliko pakko sijoittaa rahansa lähipubin kalustukseen, joka tuli hajotettua Bettyn kerrottua, ettei nuorin poika Damon olekaan hänen?

Patin viskinhuuruinen mietintä keskeytyy, kun vanhin poika Darren saapuu aamuyön tunteina kotiin televisio kainalossaan. Jotkut vanhemmat saattaisivat suuttua kuullessaan teini-ikäisen poikansa yöllisestä ryöstöretkestä mutta Pat toimii toisin. Hän kyllä suuttuu myös mutta huutaa pojalleen "mitä helvettiä olet mennyt tekemään, eikö niillä ollut kolmekakkosta plasmaa?"

Pat miettii tapahtumia uudelleen seuraavana iltana. Tällä kerralla hänen mietintänsä keskeyttää poliisi. Hän ei halua puhua niille saatanan fasisteille mutta joutuu kohtaamaan demoninsa kuullessaan poliisien kertovan oven läpi mitä on tapahtunut. Darren on polttanut naapurikorttelin pubin. Sen saman, jossa Pat on viettänyt lukemattomia iltoja yhteiskunnan rahoilla. Hän tietää, ettei pysty koskaan korvaamaan poikansa tekoja, vaan joutuu kituuttamaan vieläkin köyhempänä lopun elämäänsä. Myöskään Betty ei ilahdu. Hän joutuu menemään ensimmäistä kertaa elämässään töihin mutta kykenee hoitamaan lähikaupan kassaa vain vaivoin ja saa aivan liian vähän työvuoroja, sillä ei koskaan oppinut lukemaan kunnolla.

Darren puolestaan ei ymmärrä miksi juuri häntä uhataan nuorisovankilalla yöllisestä mellakoinnista? Kyllähän hänen polttopullonsa lensi pubin ikkunaan mutta olihan paikalla muitakin. Darren ei tiedä, että pubin omistajan 14-vuotias tytär jäi yläkertaan loukkuun palon alettua. Hän ei myöskään tiedosta sitä, ettei voi eläessään omistaa mitään, koska ei kykene koskaan maksamaan tuhotyöstä aiheutuvaa laskua. Darren ei myöskään koskaan saa töitä, koska rikoskrekisterin merkintä taposta estää koskaan pääsemästä edes työpaikkahaastatteluun.

No, sanottakoon, että pettymyksekseni St. Albansin keskustassa ei ollut yhtään rikottua näyteikkunaa tai poltettua autoa. Poliisi oli varautunut tilanteeseen miehittämällä keskusta-alueen lähes kuudenkymmenen konstaapelin voimin. Mitään ei tapahtunut. Aamulla kauppiaat olivat torilla myymässä herkkujaan kuten aina ennenkin. Rauhallisen pikkukaupungin idylli säilyi ehjänä.

Myrskyn merkit

Viikonloppuni oli hiukan vaisumpi kuin Tottenhamissa, jossa mellakoitiin vaihtelun vuoksi jonkin muun asian kuin jalkapallon vuoksi. Vaikka poliisi sattuu ampumaan neljän lapsen isän, joka ilmeisesti avasi tulen poliiseja kohti ensin, en silti lähtisi kadulle polttamaan autoja ja keskustan kauppoja. Lontoolaiset ovat ilmeisesti yhteiskunnallisesti hiukan aktiivisempia ja parin poliisiauton käräyttäminen lieneekin yhteiskunnallisesti aivan hyväksyttyä, jos jokin asia ottaa päähän. Mieleeni hiipi jälleen kerran kysymys, että mikä saisi suomalaiset lampaankaltaiset alistujat tekemään jotakin vastaavaa alituisen (ja saatanan ärsyttävän) määkimisen sijaan? En keksinyt mitään.

Daventryn Synkkä taivas.

Näinkin sitten niitä kuuluisia myrskyn merkkejä hieman miedommassa muodossa. Ukkospilvet Daventryn taivaalla kuvastavat hyvin suoritustani perjantain peleissä. Ensimmäisen kierroksen ottelussa tuli turpaan niin että tukka lähti ja hävetti väittää, että tiedän miten päin biljardikeppi pidetään kädessä. Oli olo kuin sillä kädettömällä apinalla ja hävisin 2-9. Suututti. Keräsin kuitenkin pääkiertueen lauantain peliini sopivan agression ja päätin, etten ota vastaan moista nöyryytystä toiste. 9-0 ja 9-7 voitot tulivatkin sitten jo erinomaisella pelillä, ja vaikka hävisinkin neljännen kierroksen otteluni 4-9 sunnuntai aamuna, jäi viikonlopun peleistä hyvä maku. Noin muuten, on virkistävää viettää pari yötä hotellissa kavereiden kanssa, syödä hyvin ja kellua poreammeessa tiukkojen biljardipelien lomassa. Tulee sellainen rentoutunut olo. Ainoana vikana on se, että rahapelit venyvät yleensä aamuyöhön asti ja pitäisi päästä sängystä ylös ajoissa, jotta ehtii herätä ennen aamun ensimmäisiä turnauspelejä. Onneksi viikolla ehti nukkua univelat pois, koska ei tarvitse herätä aikaisin kuten alemman keskiluokan työläiskortteleissa on tapana.

Täytyy kyllä sanoa, että on mukavaa, kun on harrastuksia. Biljardin ja tähtitieteen lisäksi harrastankin nykyään myös kulttuuria (lähinnä pubikulttuuria ja ravintolakulttuuria). Pitää vain varoa, ettei saa viikonloppuisin kulttuurillista yliannostusta, joka muuttaa setelit kolikoiksi.

Hämähäkki

Pysähdyin jälleen kerran hämmästelemään luonnon ihmeitä ollessani matkalla bussipysäkille. Pensasaidassa kökötti suurin koskaan luonnossa näkemäni hämähäkki (luultavasti Araneus diadematus) keskellä valtavaa verkkoa. Se tuli mieleeni uudestaan ollessani lähdössä toimistolta karkuun hajonneen kovalevyn (kolmas vuoden sisään) estettyä loppupäivän näppäilyt. Mietin, että kuinka paljon töitä tällä kerralla meni hukkaan - varmuuskopioiden teko kun ei oikein näytä luonnistuvan riittävän säännöllisesti. Kyseinen niveljalkainen osaa ottaa vielä minuakin rennommin, eikä sen tarvitse stressata modernin informaatioteknologian puutteista ja rajoitteista. Tai laadukkaasta kiinalaisesta elektroniikasta ja sen "ominaisuuksista". Se päivystää keskellä verkkoaan ja odottaa, että jokin onneton lentämisen alkeita opetteleva pörriäinen päätyy lähettyville ja takertuu viritettyihin ansalankoihin. Voisin tosin itsekin kököttää olohuoneessa mutta ravintoa tuskin tulisi eteeni ilman pikaista puhelinsoittoa lähiseudun pizzeriaan tai intialaiseen.

Niveljalkaisten aatelia.

Jatkuva paikallaan oleminen muuttuisi luultavasti valtaisaksi tylsyyden viidakoksi, joten en aio ottaa hämähäkistä enempää oppia. Ja muutenkin, se on nähnyt valtavasti vaivaa rakentaessaa itselleen tuota verkoksi kutsuttua pörriäispyydystä. Kuulostaa ihan työnteolta, joten ei sovi minulle. Tuolta viehättävältä niveljalkaiselta voi kuitenkin oppia jotakin. Se tietää täsmälleen mitä haluaa. Itselläni tuntuu olevan vaikeuksia hahmottaa edes sitä söisinkö kananfileeni karpalohillon vai minttukastikkeen kanssa, joten niinkutsutut arkiset asiat tuottavat kiusallisen paljon päänvaivaa. Keksinkin monia ratkaisumenetelmiä näihin ongelmiin.

Ensinnäkin, ravintolassa kannattaa syötä sitä samaa mitä muutkin, koska se on luultavasti hyvää, ei tarvitse tehdä vaikeita valintoja ja välttyy annoskateudelta, tuolta ravintolaruokailun viheliäiseltä seuralaiselta. Shoppailu kannattaa myös hoitaa yhdessä, koska yksin ahdistuu varmasti, joutuu päättämään mitä tarvitsee, mistä niitä saa ja miksi ylipäätään täytyy mennä kaupoille juuri tänään (eikä sinne sitten tule mentyä). Vastaavalla periaatteella keksin itselleni muutenkin tekemistä. Jos ahdistaa (esimerkiksi siksi, että oli pakko mennä ostamaan uusia farkkuja entisten kirjaimellisesti lahotessa jalkoihin) tai rasittaa, menen pubiin rentoutumaan, jos on energinen olo menen biljardisalille tai kirjakauppaan rauhoittumaan, jos Aurinko paistaa, menen ilmastoituun toimistoon nauttimaan viileydestä tai kotoisaan kellaripubiin nauttimaan viileästä lagerista, ja jos on pimeää, on luultavasti aika mennä nukkumaan, ellei vastaan ole tullut jotakin mielekkäämpää puuhaa. Välttyy kivasti kaikilta ikäviltä valinnoilta.

Ystävämme Diadematus ei joudu tekemään tuollaisia päätöksiä. Se on miettinyt kaiken valmiiksi ja nauttii olostaan. Saattaa myös toivoa, että se kuuluisa aikainen lintu löysi madon, eikä ole enää nälkäinen.