Yhteistoimisto on asia, johon tottuminen on kestänyt ehkä kaikkein kauimmin yliopistolla. Kun samassa huoneessa on seitsemän ihmistä näppäilemässä jotakin tieteellistä, puhumassa puhelimeen ja toisilleen tai ihan vain ihmettelemässä internetin ihmeellisiä asioita, on helppoa hukata se oma punainen lankansa liittyen asiaan, jota olikaan tekemässä. Kiusallisinta on kuitenkin lämpötila. Silvia, joka on hyvin englantilaistunut italialainen ei nimittäin kestä alle 24 asteen lämpötiloja ilman villapaitaa. Itse taas hikoilen hyvinkin voimakkaasti missä tahansa 20 astetta ylittävässä lämpötilassa. Lienee turhaa mainita, että säädämme ilmastointia vuorotellen eri suuntiin. Yleensä toisin luovutan ja lähden tekemään kirjoitushommia muualle. Silvia nauttikoon hikisestä toimistosta.
 |
| Monikulttuurinen toimisto. |
Toinen persoona on saksalainen Volker, joka käyttää (hyi helvetti!) pyöräilytrikoita makkaran ja oluen muotoileman torsonsa peitteenä tullessaan toimistolle kokoontaitettavalla polkupyörällään. Mies tulee oikeastaan toimistoon, sillä hän säilyttää kulkupeliään sisällä jostakin vainoharhaisesta syystä. Aivan kuin joku veisi maailman rumimman fillarin pihalta minnekään, jos sen on laittanut lukkoon jollakin tavalla. Lisäksi hän vielä viettää runsaasti aikaa puhuen puhelimessa kotimaansa kielellä tähtitieteestä ja se on kieltämättä jokseenkin ärsyttävä piirre. Saksa kun on yksiselitteisesti yksi ihmiskunnan rumimmista kielistä. Muut toimiston "asukkaat" ovatkin sitten normaalimpia ihmisiä Englannista, Walesista, Havaijilta ja Hollannista. Tosin perus fyysikkoja ja tähtitieteilijöitä siinä perinteisessä epäsosiaalisessa ja sulkeutuneessa mielessä.
Lounasaikaan kahvihuoneen täyttää kiinalaisen hapanimeläkastikkeen, curryn ja erilaisten soijapohjaisten ruokien käry, kun intialaiset, pakistanilaiset, vietnamilaiset ja kiinalaiset vaihto-oppilaat ja väitöskirjan tekijät lämmittävät kilpaa mikrossa evääksi tuomiaan tekeleitä. Vanhemmat englantilaisherrasmiehet (lue: tiukkapipoiset professorit ja toimistohenkilökunta) valittavat, että koko laitos tuoksuu ravintolalta mutta pitäähän ihmisten syödä, jotta jaksavat. Itse odotan kiltisti mikrotusvuoroani ja täytän kahvihuoneen oman tekeleeni tuoksulla mutta en kuitenkaan saa juurikaan paheksuvia katseita. Johtunee rumasta piposta tai mustanpuhuvasta pukeutumisestani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jotakin lisättävää?