Suomen poliittiset broilerit

Tuli sellainen ajatus, että miten tuollainen kloppi kuin Alexander Stubb on voitu päästää ministerin paikalle "hoitamaan" maan asioita? Luin hiukan miehen sekoiluja ja järkytyin. Tämä duracellpupumainen maaninen ylisuorittaja hoitaa neuvottelut kuin neuvottelut samalla kaavalla. Ensin opetellaan ylimalkaisesti mistä on kyse, sitten sovitaan asiat ja lopuksi unohdetaan koko homma ja toivotaan, että lehdistö olettaa asian olevan liian vaikea julkaistavaksi ja ettei koko diilille käy kuin sille kuuluisalle Titanikille. Tämä on tietenkin vain ja ainoastaan minun näkemykseni mutta koetan perustella sitä tarkastelemalla mitä Stubb oikeasti sanoo.

Puheessaan omalle puolueelleen, Stubb tietenkin puhuu jo valmiiksi samanmielisille, joten ei ole tarvetta hukata aikaa minkään mielipiteen perusteluihin. Puheessaan Stubb ilmoittaa heti alkuun mikä hallituksella on tavoitteena: "Olemme tehneet esityksiä, joiden tavoitteena on kohentaa Suomen taloudellista tilannetta ja sitä kautta vahvistaa hyvinvointiyhteiskunnan perustaa."

Tässä kohdassa vain herää se kysymys, että miksi toimenpiteet sitten ovat tavoitteen kanssa ristiriidassa? Jos jokainen infrastruktuuriin käytetty euro kohentaa taloutta kahdella eurolla ja jokainen koulutukseen käytetty euro peräti kuudella (tämä tuli esille hallituksen kyselytunnilla), niin miksi valtion investoinneista ja koulutuksesta sitten päätettiin leikata? Koulutusleikkaukset heikentävät ihmisten työnsaantia ja talouden näkymiä pitkällä tähtäimellä (kyynikko sanoisi, että vasta hallituskauden ollessa jo ohi, ja yhdeksi ainoaksi, tuskin täysmittaiseksi, se on jäämässä). Samoin, jokainen sosiaaliturvasta ja työttömyyskorvauksesta leikattu euro koituu maksetttavaksi korkojen kera terveydenhuollossa niin masennuksena kuin muina mielenterveyden ongelmina (joista myös leikataan) kuin kriminaalihuollossa rikosten ja häiriöiden määrän kasvuna. Jokainen ahdinkoon ajettu perhe tuottaa ahdinkoon ajettuja lapsia, joista yhteiskunnalle koituu kustannuksia enemmän kuin olisi koitunut kyseisten perheiden rahallisesta tukemisesta. Ennaltaehkäisevät toimenpiteet ovat niitä tehokkaimpia jo puhtaan taloudenkin näkökulmasta mutta silti hallitus leikkaa. Talouden kohentaminen ei siis voi olla leikkausten taustalla - ne eivät ole missään maailman kolkassa minään aikakautena saneet taloutta kasvuun (otan vastaan vastaesimerkkejä tällä palstalla).

Stubb tuntuu alitajuisesti ymmärtävän tilanteen lisätessään: "Emme voi myöskään enää lähteä siitä, että talouskasvu kyllä hoitaa elvytysvelan kuin itsestään, kun kasvu lähtee käyntiin." Ongelmana on, että Suomen velkaraha on käytännössä ilmaista hyvän luottoluokituksen johdosta ja siksi pienikin ylimääräinen elvytyksestä aiheutuva talouskasvu todellakin "hoitaisi elvytysvelan". Taas kerran, historia on Stubbin mielipidettä kohtaan ankara. Yksikään OECD-maa ei ole saavuttanut korkeaa elintasoaan millään muilla keinoilla: lainarahalla rakennetulla infrastruktuurilla ja koulutusjärjestelmällä. Historiallisesti aseena on ollut myös voimakas protektionismi Etelä-Koreasta Yhdysvaltoihin, jota Suomi ei EU:n puitteissa voine toteuttaa mutta EU kokonaisuutena voi - sen sijaan suunnitteilla on Atlantin ylittävä demokraattisen kansallisen päätöksenteon mitätöivä vapaakauppasopimus, joka veisi senkin mahdollisuuden kilpajuoksussa pohjalle, enkä ole kuullut Stubbin sanoneen asiasta ainuttakaan poikkipuolista sanaa.

Myönnettäköön, että EU:n epädemokraattiset pyrkimykset - Italian ja Kreikan nimitetyt teknokraattihallitukset ja nyt Kreikkalaisten kurittaminen, jotta saksalaiset pankit saisivat pitää virheinvestoinneissaan hukkaamansa varat (onko syytä syyttää sitä, joka ottaa, vai sitä, joka antaa?), saavat Eurooppalaisen projektin näyttämään aivan muulta kuin mitä siihen liityttäessä luvattiin. Kannatan kansainvälisyyttä mutta kannatan myös ruohonjuuritason demokratiaa, jota tässä ollaan hävittämässä suuryritysten intressien tieltä.

Stubb sanoo, että Suomen kilpailukyky on heikko. Ikävä tosiasia on, että Suomi on kilpailukyvyltään maailman huippua. Hän sanoo, että toinen ongelma on "alhainen työllisyysasteemme ja heikkenevä huoltosuhteemme". Ehkäpä, koska väestö vanhenee ja sairastuu. Mutta eikö juuri silloin olekin panostettava terveydenhuoltoon (josta hallitus leikkaa) ja koulutukseen (josta hallitus leikkaa), jotta ihmiset olisivat tuottavampia työssään ja kykenisivät tekemään sitä terveempinä? Eikö juuri silloin olisi myös kannustettava terveitä ja työikäisiä ihmisiä muuttamaan maahamme sen sijaan, että Suomen persuvetoinen ulkopolitiikka tavoittelisi mahdollisimman monen kapulan asetamista maahamme muuttavien, pääsääntöisesti juuri nuorten ja työikäisten ja -kykyisten, pakolaisten rattaisiin.

Stubbin mukaan: "Kumpaakaan näistä ongelmista ei hoideta ripottelemalla lisää julkista rahaa." Paitsi tietenkin, jos sen rahan sijoittaa vaikkapa koulutukseen ja terveydenhuoltoon; raide- ja tieverkoston parantamiseen ja ylläpitoon sekä tietoliikenneverkon kattavuuden ja tehokkuuden parantamiseen parantaen yritysten toimintamahdollisuuksia. Voisi myös investoida pienen mittakaavan energiantuotantoon ja uusiutuvien energiamuotojen hyödyntämisen parantamiseen (varsinkin, kun tuulivoima on jo Britanniankin mittakaavassa se halvin energiamuoto - Suomi ei voi olla kovinkaan erilanen tässä suhteessa) kouluttamalla alan insinöörejä ja tutkijoita. Varsinkin, kun ydinvoimalapolitiikka näyttää muotoutuneen varsinaiseksi riippakiveksi (myös Britanniassa) teollisuuden ollessa kykenemätön niin rakentamaan laitoksia kuin rahoittamaan niitä - ainakin, jos mukaan luetaan käyttöiän täytyttyä maksettavaksi tulevat suunnattomat purkukustannukset. Mutta silti hallitus leikkaa juuri koulutuksesta, joka on juuri sitä "rahan ripottelua", joka ehkäiseen Stubbin mainitsemia ongelmia mutta on siitäkin huolimatta jollakin tavalla pahasta.

Stubb jatkaa itsensä puhumista pussiin toteamalla: "Pienellä tinkimisellä palkasta tai palkanlisistä saadaan työpaikkoja turvattua, työttömiä töihin ja sitä kautta vahvempi julkinen talous." Paitsi, että todellisuudessa pienempi palkka heikentää kotimaista kysyntää pakottaen potkimaan entistä enemmän ihmisiä kilometritehtaalle lisäten niitä työttömyydestä aiheutuvia kustannuksia. Ja missä pseudotodellisuudessa Stubb oikein asuu, jos hän kuvittelee, että pienemmät palkkakustannukset saavat yritykset palkkaamaan lisää ihmisiä - varsinkin kysynnän samalla pudotessa ja työvoimakustannusten jo muutenkin ollessa murto-osa kaikista kustannuksista? Yritysten tehtävä on tehdä liikevoittoa ja pienempi kotimainen kysyntä ei varmasti johda uusien työntekijöiden palkkaamiseen, vaan irtisanomisiin, jotta liikevoitto saadaan maksimoitua.

Stubb, myönnettyään olevansa talousasioissa noviisi, toteaa "Ilman kilpailukykyä ei synny vientiä.", mikä lienee totta. Mutta Suomen kilpailukyky on maailman huippua, joten se ei yksin riitä. Pitää olla mitä viedä, mikä asettaa koulutusleikkauset entistäkin pahempaan valoon.

"Ilman vientiä ei synny vahvaa kasvua." Totta, paitsi, jos kotimainen kysyntä kasvaa. Väite on siis epätosi.

"Ilman kasvua ei synny uusia työpaikkoja." Jälleen totta mutta näyttämättä on, että leikkaukset saavat aikaiseksi kasvua. Näyttöä päinvastaisesta on tonnikaupalla. Ja toisin päin asia varmasti toimii - uudet työpaikat varmasti tuovat kasvua. Taas kerran, Stubbin retoriikka on ristiriidassa todellisuuden kanssa.

"Ilman työpaikkoja ei synny verotuloja." Ei niin. Mutta tämän itsestäänselvyyden relevanssi jäi minulle epäselväksi. Stubb tuntuu uskovan, että kun yritysten toimintamahdollisuuksia parannetaan, ne kuin ihmeen kaupalla ryhtyvät palkkaamaan lisää väkeä. Todellisuus on toinen - Stubbilta on mennyt syy-  ja seuraussuhde sekaisin. Yritykset palkkaavat vain, kun kysyntä kasvaa. Valtion investoinnit koulutukseen, terveydenhuoltoon ja sosiaaliturvaan parantavat ihmisten hyvinvointia turvallisuutta ja siten kulutusta ja kysyntää - varsinkin, kun niistä jälkimmäinen vaikuttaa vain kaikkein heikoimpiin, jotka varmasti kuluttavat jokaisen käsiinsä saamansa pennosen. Valtion investoinnit tutkimukseen lisäävät peräänkuulutettuja innovaatioita ja luovat tuotteita, joita viedä maailmalle. Hyvinvoiva väestö saa talouden kasvamaan. Talouskasvu on se seuraus, ei se syy. Tässä taitaakin olla nykyhallituksen ongelmakohta ja sokea piste.

En jaksanut analysoida Stubbin puhetta sen pidemmälle. Koko ideologinen rakennelma kun tuntuu olevan perustettu syy- ja seuraussuhteiden väärinymmärrykselle. Kansalaisten hyvinvoinnin, tasa-arvon ja mahdollisuuksien parantaminen kasvattaa kysyntää, kysyntä saa yritykset investoimaan, ja siinä sivussa syntyy työtä ja lisää talouskasvua. Stubb ei vain ole ymmärryksineen oikeassa paikassa. Hänen asiantuntemuksensa kun tuntuu rajoittuvan siihen, miten tullaan valituksi eduskuntaan.

Lukemani perusteella arvelen Stubbin vain olevan ideologiansa sokaisema ja siksi kykenemätön prosessoimaan ajatusmaailmansa kanssa ristiriidassa olevia tosiasioita. Tai niin ainakin toivon. Se on sentään parempi vaihtoehto, kuin tarkoituksenmukainen ja laskelmoitu yhteiskunnan alasajo, pienen finanssimaailman eliitin muutaman kvartaalin mittaisen edun tavoittelun sijaan. Hänen tulisi huomata, että koulutukseen investointi ja tasa-arvon ja mahdollisuuksien tasa-arvon parantaminen ja eriarvoisuuden pienentäminen on myös sen saman taloudellisen eliitin edun mukaista. Joskin vain pitkällä ja keskipitkällä aikavälillä.

Demokratian kehitysmaa

Kuningattaren puhe.

Tämän vuoden parlamenttivaalien myötä Britannian demokratiavaje on käynyt entistäkin selvemmäksi. Parlamentti ei edusta äänestäjien toiveita, vaan toimii lähinnä yritysmaailman kumileimasimena ja kunnianhimoisten pyrkyrien astinlautana kohti tuottoisia suojatyöpaikkoja suuryritysten johtoportaissa ja erilaisissa ajatushautomoissa, joiden tarkoituksena on vain ja ainoastaan edistää finanssialan, maan suurimman "teollisuudenalan", tuottoisuutta. Poikkeuksia luonnollisesti on, kuten esimerkiksi Jeremy Corbynin ja Caroline Lucasin kaltaiset väsymättömät halituksen kriitikot, mutta surullinen tosiasia on, että harppaus poliittiselta areenalta yritysmaailman johtopaikoille on vuosi vuodelta pienempi ja käytäntö toimii suunnattomana korruptoivana voimana Britannian politiikassa. Rakenteellinen korruptio ei kuitenkaan ole ainutlaatuista Britannian kohdalla, vaan sitä esiintyy kaikissa OECD maissa poliittisen lobbauksen heikon sääntelyn vuoksi. Suurin syy maan demokratiavajeeseen onkin aivan muualla - epädemokraattisissa instituutioissa.

Monarkia suurine kustannuksineen on muodostunut lähinnä taloudelliseksi rasitteeksi ja yhteiskunnan kehitystä hidastavaksi tekijäksi sen muistuttaessa jatkuvasti eriarvoisuutta ihannoivasta menneestä maailmasta. Ei ole olemassa ainuttakaan rationaalista syytä ylläpitää tasa-arvolle irvailevaa ja diktaturista muistuttavaa yhtä perhettä suosivaa järjestelmää satojen tuhansien lapsiperheiden kärsiessä rakenteellisesta köyhyydestä ja taloudellisten mahdollisuuksien epätasaisesta jakautumasta.

Tätäkin suurempi epäkohta löytyy maan parlamentin ylähuoneesta, joka on muuttunut parlamentaarista valtaa tasapainoittavasta ja hallituksen ylilyöntejä ehkäisevästä arvokkaasta poliittisesta elimestä sirkukseksi, jonne nimitetään lähinnä suurimmat vaalikampanjoiden rahoittajat ansioituneimpien yhteiskunnallisten ajattelijoiden sijaan. Britannian ylähuone on ainoa europpalainen parlamentaarinen elin, johon nimitetään edustajat heidän eliniäkseen (jälkeläisille periytyvistä paikoista on sentään hiljattain luovuttu) ja jossa annetaan ironisesti poliittista valtaa jopa niinkin demokraattiselle instituutiolle kuin anglikaaninen kirkko. Kaikkein suurin demokratiavajetta Britanniassa aiheuttava ongelma on kuitenkin sen tapa valita parlamenttinsa edustajat.

Britannia on jaettu 650 vaalipiiriin, joista kustakin valitaan yksi parlamentin alahuoneen, paikallisen eduskunnan vastineen, jäsen. Valinta on yksinkertainen: vaalipiirin eniten ääniä saanut ehdokas pääsee vaalipiirin edustajaksi parlamenttiin. Vaalitapa saattaakin kuulostaa reilulta - se varmistaa, että parlamentissa on edustajia tasapuolisesti kaikista Britannian kolkista, kunhan vain vaalipiirit ovat asukasmääriltään suunnilleen saman kokoisia. Sen ongelmat ovat kuitenkin ilmeiset ja ne käyvät ilmi tarkasteltaessa esimerkkinä tyypillistä vaalipiiriä, jossa viisi puoluetta asettaa ehdokkaan piirin parlamentaarikoksi. On nimittäin mahdollista, että 20% äänistä riittää vaalivoittoon ja parlamenttipaikkaan, jolloin 80% piirin äänestäjistä jää kokonaan vaille edustajaa ja siten edustusta parlamentissa. Tyypillisesti tilanne ei kuitenkaan ole aivan niin epäreilu ja vaalipiirin ääniharava kerää 30-40% äänistä. Sekin kuitenkin tarkoittaa sitä, että 60-70% äänestäjistä jää ilman edustusta parlamentissa.

Mutta vaalitavalla on ikäviä sivuvaikutuksia, jotka varmistavat, että parlamentti kuvastaa äänestäjien tahtoa vieläkin heikommin. Jos esimerkiksi äänestäjä, joka kokee vihreiden politiikan olevan kaikkein reiluinta ja johdonmukaisinta - niin ajatteli 21.7% englantilaisista äänestäjistä heidän päättäessä puolueensa puhtaasti sen ajaman politiikan perusteella – päättää äänestää omantuntonsa mukaisesti vihreiden ehdokasta, hänen äänensä menee hukkaan 649 vaalipiirissä, koska vihreiden 1.3 miljoonan äänen saalis riitti parlamenttipaikkaan vain yhdessä vaalipiirissä: sen sai Brightonin Caroline Lucas. Koska vihreiden äänienemmistö on äärimmäisen epätodennäköinen lähes koko maassa, saattaakin olla parasta äänestää "taktisesti" ja varmistaa esimerkiksi työväenpuolueen edustajan vaalivoitto, jotta se ideologisesti kaukaisin vaihtoehto, konservatiivinen ehdokas, ei pääsisi parlamenttiin. Äänestäjä on siis erikoisessa tilanteessa: hän voi äänestää omantuntonsa mukaisesti parhaaksi katsomaansa ehdokasta ja samalla varmistaa osaltaan, että se kaikkein pahimmaksi katsomansa puolue pääsee valtaan, tai tehdä kompromissin ja äänestää pienempää pahaa - ja myydä samalla poliittiset periaatteensa.

Tämä tarkoittaa sitä, että äänestäjien kannattaa äänestää joko suosituinta tai toiseksi suosituinta puoluetta, jotta heidän äänillään olisi minkäänlaista merkitystä, muiden puolueiden saadessa vain hajanaista kannatusta vaikka olisivat poliittisesti suurimpia puolueita parempi vaihtoehto enemmistön mielestä.

Vieläkin epädemokraattiseksi äänestys muodostuu niissä vaalipiireissä, joissa suurimmalla puolueella on turvallinen johto suhteessa kilpailijoihinsa. Näissä "turva istuimiksi" (safe seats) kutsutuissa piireissä muiden puolueiden äänestäjien äänillä ei yksinkertaisesti ole minkäänlaista merkitystä, mikä varmasti vähentää uskoa demokraattisen päätöksenteon toimivuuteen ja heikentää äänestysaktiivisuutta – paitsi sen suurimman puolueen äänestäjien osalta, koska he saavat äänensä kuuluviin ja ovat siksi, ymmärrettävästi, keskimääräistä aktiivisempia äänestäjiä. Britanniassa onkin satoja tällaisia vaalipiirejä ja vain noin satakunta piiriä, joissa yksikään puolue ei ole selvä suosikki voittamaan piirin parlamenttipaikkaa. Se taas johtaa uuteen demokratian vääristymään, koska suurimmat puolueet pyrkivät kartoittamaan liikkuvien äänestäjien mielipiteitä näissä epävarmoissa vaalipiireissä ja muotoilevat poliittiset kannanotttonsa heidän mieltymystensä mukaisesti. Lopputuloksena kaksi suurinta puoluetta ajaa muutaman sadantuhannen liikkuvan äänestäjän asiaa muutamassa vaalipiirissä, koska ne ovat ainoita, joissa on jotakin voitettavaa suhteessa pahimpaan parlamentaariseen kilpailijaan.

Britannia ei siis ole demokraattinen samalla tavalla kuin suunnilleen jokainen eurooppalainen valtio muutamaa avoimesti diktatuurista poikkeusta lukuunottamatta. Mutta ei ole myöskään syytä olettaa tilanteen muuttuvan lähiaikoina - britit halveksivat epädemokraattista vaalitapaansa enemmän vain kaikkea, mikä saapuu Euroopasta, kuten yleisessä käytössä oleva D'Hondtin ääntenlaskumenetelmä.

Luokkajako Britanniassa

Helsingin Sanomat voivotteli tänään brittiyhteiskunnan luokkaistumisella - siis sillä, että luokkayhteiskunta on voimissaan ja sosiaalinen mobilisaatio (pidän tästä ilmaisusta, se kun viittaa kontekstissaan kovia kokeneiden ihmisten yhteisesti aloittamaan poliittiseen liikehdintään) OECD maiden heikointa. Jopa Yhdysvalloissa on helpompaa ponnistaa ryysyistä rikkauksiin mutta molemmissa maissa asukkaat uskovat vakaasti ankaran työnteon tuovan hedelmää rikkauksien ja yhteiskunnallisen statuksen muodossa, vaikka kaikki tutkimustieto väitää täsmälleen päinvastaista. Minimipalkalla ei ponnisteta seurapiireihin ja penni ei ole miljoonan alku, jos sitä käyttäessään joutuu valitsemaan lämmittääkö asuntonsa vai syökö illallisen -  molemmat taikka säästäminen kun evät ole silloin vaihtoehtoina.

Ja sitten Hesari syyllistyy niin suomalaiseen päätelmään tulkitessaan pääministeri Cameronin sanomisia, että koko hyvin alkanut ja kiinnostavalta vaikuttanut juttu muuttui pelkäksi vitsiksi. Toisin kuin siellä pohjolan lintukodossa luullaan, poliitikot puhuvat totta vain kun se on poliittisesti tarkoituksenmukaista. Herra Cameronin suhteen totuuden puhuminen ei ole tarkoituksenmukaista juuri koskaan, koska jos mies sanoisi mitä ajattelee, koko konservatiivinen puolue muuttuisi yhdessä päivässä äänestyskelvottomaksi, koska sen päämääränä ei ole - retoriikan vastaisesti - ajaa ihmisten asiaa, ellei näillä ole pankkitilillä vähintäänkin muutama miljoona ylimääräistä baarirahaa pyörimässä. Ei ole vain syytä olettaa Cameronin valehtelevan joka käänteessä, vaan itse asiassa kannattaa olettaa totuuden olevan täsmälleen miehen sanomisten vastakohta. Hesarille ja toimittaja Annamari Sipilälle tiedoksi: kun Cameron sanoo haluavansa parantaa "heikommista lähtökohdista" tulevien ihmisten mahdollisuuksia menestyä, hän itse asiassa tarkoittaa, että heiltä pitää ottaa mahdollisuuksia pois, jotta pysyvät siellä heikoimmissa lähtökohdissaan. Ja kas, hallitus poisti juuri pienituloisimpien veronalennuksia, joten heille jää käteen noin satanen vähemmän kuussa, mikä tarkoittaa käytännössä absoluuttista köyhyyttä kahdellesadalletuhannelle perheelle, osan joutuessa kodittomiksi vailla mahdollisuuksia maksaa ylihintaisia vuokriaan.

Olisi viisaampaa arvioida poliitikkojen näkemyksiä tarkkailemalla heidän tekojaan, ei pelkkiä sanoja. Suomalaisten pitäisi jo tietää tämä yksinkertainen tosiasia kolmen ässän hallituksen puoluejohtajien vannottua, ettei koulutuksesta leikata ja sitten jatkaessaan projektiaan koululaitoksen ja yliopistojen, erityisesti Helsingin yliopiston, tuhoamiseksi. David Cameronin suhteen tilanne vain on omaa luokkaansa. Mies kertoo epätotuuksia niin luontevasti, että moni uskoo - täysin tosiasioiden vastaisesti - hänen sanaansa, mukaan lukien suurin osa lehdistöstä. Siihen vaikuttavat myös ne vanhat totuudet, että vale muuttuu todeksi, jos sen toistaa riittävän monta kertaa ja se, että ihmiset uskovat helpommin sen isomman valeen kuin sen pienemmän.

"Britannian talous on minun kaudellani parantunut." Todellisuudessa Britannia on kärsinyt pisimmästä taantumasta kolmeensataan vuoteen. "Ihmisten palkkataso on kasvanut." Niin on, keskipalkka, koska pankkiirien bonukset ovat paisuneet aivan hurjasti. Köyhin puolikas sen sijaan saa palkkaa yhtä paljon kuin vuonna 2006, mikä tarkoittaa, että reaaliansiotaso on pudonnut reippaasti. "Terrorismi on maamme suurin uhkakuva." Ei ole, ei ollut edes silloin kun IRA pamautteli kuukausittain autopommejaan (ja silloin kukaan ei edes väittänyt niin, koska juuri kukaan ei tehnyt väkivaltateollisuudella rahaa). Suurimat uhkakuvat ovat, tutkitusti, eriarvoisuuden kasvu ja ilmaston muutos. Jälkimmäistä hallituksen ministerit eivät pidä "realistisena skenaariona" ja edellistä suorastaan edesauttavat kasaten yhteiskunnallisia paineita, jotka saattavat lähiaikoina leimahtaa liekkeihin väkivallan muodossa kun riittävän moni ihminen näkee nälkää ja joutuu asumaan kadulla.

Ei ole syytä dokumentoida tässä lisää vastaavia "muunnellun totuuden" kertomisia. Mutta vallan vahtikoirina Helsingin Sanomien toimittajien tulisi muistaa muutama tosiasia. Britannia ei ole koskaan ollut mitään muuta kuin luokkayhteiskunta. Britannia ei ole tasavalta, vaan monarkia, eikä omaa kovinkaan demokraattisia (tästä myöhemmin lisää) instituutioita. Sitten Margaret Thatcherin (joka sattumoisin on erään Timo Soinin ideologinen poliittinen sankaritar - kuinka moni miehen ammattiyhdistykseen kuuluva äänestäjä tietää tätäkään knoppia), ammattiyhdistykset on tuhottu, paras koulutus, terveydenhuolto ja jopa tuomioistuinten oikeus on varattu niille, jotka voivat niistä maksaa. Britannian yksipuoluehallitus pelkää eniten omia kansalaisiaan lisäten valvontaa ja kaventaen vapauksia - ja haluaa jopa vetäytyä Euroopan ihmisoikeussopimuksesta, mikä asettaisi Britannian samaan kastiin sellaisen tasa-arvon ja demokratian suurvallan kuin Valko-Venäjän kanssa. Jopa Venäjä, Kazakstan ja Albania kun ovat sopimuksen piirissä ehtona kaupankäynnille.

Kun Cameron siis sanoo kannattavansa sosiaalisen liikkuvuuden lisäämistä, HS:n toimittajien tulisi osata asettaa kannanotto kontekstiinsa. Se on propagandaa, muunneltua totuutta, tyhjää retoriikkaa ja kauniita sanoja vailla merkitystä (joskin ministeri Hunt lipsautti ajatusmaailmaansa auki). Todellisuudessa Cameron on akateemisesti koulutettu puhuja vailla kosketuspintaa Britannian yhteiskuntaan ylemmän keskiluokan alapuolella (tulee mieleeni eräs suomalainen poliitikko). Häntä ei kiinnosta pätkääkään ihmisten hyvinvointi, vaan vain finanssimaailman ja siten omien kontaktiensa, tukijoidensa ja opiskelukavereidensa, jotka kuuluvat maan poliittiseen ja taloudelliseen "eliittiin", hyvinvointi. Keisarilla ei ole vaatteita mutta Helsingin Sanomat julkaisee muotisuunnittelijoiden kuvauksia paidankaulusten kirjailusta. En toisaalta odottanut HS:n kaltaiselta tabloidilta yhtään sen enempää. Takana ovat ne ajat, kun saatoin ottaa kyseisen julkaisun vakavasti.

Kuka kouluttaisi brittiä?

Se oli otsikoitu ovelasti "vesitiedotteeksi", joten otin lehdykän käteeni nähdäkseni mitä se sisältää. Ei koskaan tiedä, vaikka jokin orava poikineen taikka lepakkoparvi olisi pudonnut paikalliseen vesitorniin mätänemään ja juomavesi olisi muuttunut juomakelvottomaksi muutaman päivän ajaksi. Sellaisesta ainakin kuvittelisi saavan tiedotteen jollakin tasolla, jottei syntyisi niitä vatsatautiepidemioita tai ripulieboloita ja hyppykoleroita (ripuli tunnetaan myös nimellä hallitustauti: perskusta kokkareilla). Mutta sitten ajattelin tarkemmin, ja totesin, että saarella ei taida olla ainuttakaan vesitornia päätellen siitä, että veden paine putkistossa vastaa, asteikolla yhdestä kymmeneen, "säälittävää kakkosen lirutusta" ja en ole kertaakaan nähnyt ainuttakaan vesitornia möllöttämässä kylillä ja toreilla. Sinällään tilanne on tosin hyvinkin looginen - sitten vesilaitosten yksityistämisten Margaret Thatcherin tultua valtaan, yksikään niitä omistava firma ei ole keskittynyt vesijohtoverkon parantamiseen, vaan ovat tilittäneet kaikki kiskurihintaisesta vesikuutiosta saamansa pennit osakkeenomistajilleen. Hauska yksityiskohta on, että yksityistäminen tapahtui ideologisista syistä, koska "yksityinen on tehokkaampaa" mutta laitosten omistajiin kuuluu niin Ranskan kuin Belgiankin kansallisia vesiyhtiöitä. Britannian kansalliselta yhtiöltä kiellettiin laitosten omistaminen ja vesijohdot vuotavat siksi 50% vedestä kadunvarsien kasviston kasteluvedeksi.

Kovaa vai pehmeää?

Tämä kryptinen lehdykkä kuitenkin vaivasi minua - ei tosin siksi, että siinä opetettiin briteille mitä tarkoittaa ero "kovan" ja "pehmeän" veden välillä. Ja vaikka onnistuivatkin selittämään eron mainitsematta sanallakaan sellaisia asioita kuin "kalkkikivi", josta koko saari on rakennettu, tai "ph-arvo", joka on ehkä liiaksi asian ytimessä, pamfletista kävi kiltisti selville, että pehmeämpi vesi olisi kivempaa ja siksi siitä kannattaisi jopa hiukan maksaakin. Luonnollisesti, painokustannukset oli maksanut firma, joka myy laitteistoja kraanaveden pehmentämiseen. Olisi pitänyt arvata, että he kouluttavat ihmisiä vain (pienikin opetuspamfletti lasketaan), koska se on taloudellisesti kannattavaa. Ja siinä piileekin saaren suurin yksittäinen ongelma.

Britit katsovat koulutusta erikoisesta näkökulmasta. Heidän maailmankuvaansa on paukutettu jo vuodesta 1979 asti, että koulutuksen tarkoituksena on vain ja ainoastaan saada tuottava työpaikka - muutoin se on hukkaanheitettyä puuhastelua. Muistan anekdoottina kiistelleeni baarissa siitä, että halusin lukea alalleni kuulumattomia julkaisuja ja mies ei kyennyt käsittämään sitä, että aikomuksenani ei ollut vaihtaa alaa, saada parempaa palkkaa tai parempaa työpaikkaa. Hän ei käsittänyt ajatusta oppimisesta oppimisen vuoksi, koska koki asian pelkkänä hyödykkeenä, jolla kasvatetaan tilipussia. Ja siksi britit ovat valmiita maksamaan yliopistokoulutuksestaan kymmeniä tuhansia puntia olettaen koulutuksen tuovan tilipussin, jolla maksaa kiusalliset opintolainat seuraavan kahden vuosikymmenen kuluessa. Mitä he sen sijaan eivät (vielä) ymmärrä, on se, että myös yliopistot katsovat asiaa samasta näkökulmasta. Ne ottavat vastaan lukukausimaksut ja opettavat opiskelijoille mitä hyvänsä he sattuvat haluamaan riippumatta sen hyödyllisyydestä (tai edes siitä, onko se totta vai ei). Esimerkiksi ekonomiaa opetetaan kaikkialla mutta opiskelijat eivät pidä matematiikasta, joten britannia on täynnä ekonomisteja, jotka eivät osaa yhteenlaskua työskennellessään valmistuttuaan Starbucksin kassalla minimipalkalla. Ekonomistien työpaikat menevät niille ikäville maahanmuuttajille, jotka osaavat yhteenlaskun.

Vieläkin hurjemmalta kuulostaa, ainakin omasta mielestäni, Oxfordin ja Cambridgen yliopistojen kampanja levittää tietoa yliopisto-opetuksesta julkisiin kouluihin (sikäli kun niitä vielä on jäljellä). Tarkoituksena on tietenkin mainostaa kyseisiä historiallisia opinahjoja mutta sanoma on suomalasiesta näkökulmasta katsottuna vähintäänkin omalaatuinen. Ajatus on nimittäin kertoa julkisten koulujen, ja siten kaikkein köyhimpien perheiden, lapsille, että yliopisto-opetus ei ole ainoastaan ylempää keskiluokkaa (l. rikkaita) varten, vaan ihan kaikille. Se kuitenkin valuu hukkaan, koska samaisten lapsien vanhemmat "tietävät", että heidän penskansa eivät ole sellaisia "akateemisia tyhjäntoimittajia" ja heidän pitää siksi mennä "oikeisiin töihin" heti kuudennentoista kesän täytyttyä. Ja niin se pyörä pyörii, pitäen luokkayhteiskunnan voimissaan.

Entäs se typerä esite? Se lensi roskiin kuten kaikki muukin "ilmaisjakelu" (ei se ole ilmaista, koska sen joutuu omalla vaivannäöllä kiikuttamaan lehtiroskikseen). Herättipähän kuitenkin ajatuksia, joten kai se oli sen arvoista.

Huijaavat saksalaiset

Naurahdin ääneen Volkkarin johtajan pahoitellessa sitä, että yhtiö jäi kiinni päästötesteissä huijaamisesta, asiakkaidensa harhaanjohtamisesta ja yhtiön tuotteiden tappavasta viherpesusta ottaen huomioon, että dieselpolttoaineiden typpioksidipäästöt tappavat jo pelkästään Britanniassa 23500 ihmistä joka vuosi. Kyseinen lukema perustuu Britannian hallituksen omiin laskelmiin, jotka julkaistiin poikkeuksellisesti lauantaina 12. syyskuuta arkipäivän sijaan erittäin hyvästä syystä. Samana päivänä nimittäin valittiin oppositiopuolueelle uusi johtaja, joten lehdistöllä ei olisi aikaa paneutua moiseen viherpiiperrykseen - tai oikeammin sen tappavaan puutteeseen. En kuitenkaan nauranut siksi, että Volkkari jäi kiinni, vaan siksi, että lehdistön kommentaattorit yllättyivät suuryhtiön suuresta kusetuksesta ja koska eivät tuntuneet pyytelevän anteeksi itse huijausta, vaan sitä, että jäivät kiinni, mikä leikkasi leijonan osan firman osakkeen hinnasta aiheuttaen irtisanomisuhan johtoportaalle.

Kukaan tuskin uskoo, että kilpailevat autonvalmistajat eivät olisi virittäneet omia huijausmenetelmiään saadakseen autonsa näyttämään vihreämmiltä kuin ne todellisuudessa ovat. Markkinoitiinhan tupakointiakin terveellisenä niiden puolesta, jotka tekivät rahaa myymällä syöpäkääryleitään. Ja aivan samalla tavalla öljy-yhtiöt pumppaavat mediaa täyteen informaatiota, jonka mukaan ilmaston muutosta ei tapahdu. Ja jos tapahtuu, se on vain luonnollista ja/tai hyvästä. Ja jos onkin pahasta ja ihmisen aiheuttamaa, niin ei ole hiilidioksidipäästöjen syytä. Ja jos onkin, niin se on vain joidenkin tutkijoiden mielipide. Ja median "juorunalistit" juoksevat kuin pässit narussa ja taluttavat jokaiseen asiantuntijahaastatteluun teollisuuden palkkaaman "tutkijan" sanomaan poikkeavan mielipiteensä - "tasapuolisuuden" nimissä. Koska kukaan ei tee sillä rahaa, että maata luultaisiin litteäksi, tähtitieteestä puhuttaessa ei juurikaan näe, tasapuolisuuden nimissä, litteän maan kannattajia (kun tosi on kyseessä, niin saksalaisille homeopaatikoillekin kelpasi, yllättäen, "valtavirtalääketiede" sen sijaan, että olisivat hörppineet uskonsa mukaisesti ravistettua vettä LSD-yliannostukseensa).

Mutta niin tappavia kuin typioksidit ovatkin joutuessaan ihmisten hengittämäksi, vielä tappavampaa on Euroopan suurmaiden hallitusten suhtautuminen asiaan. Britannia, Saksa ja Ranska vähät välittävät edes omien kansalaistensa kuolemista, jos kyseessä on miljardeja euroja. Tilanne on oikeasti vielä tätäkin pahempi. Britannia on aktiivisesti lobannut, jotta EU:n päästö- ja saasterajoituksia saataisiin heikennettyä (ja miltä kuulostaisi päästöjen maksimointi?). He eivät tosin puhu asiasta asian oikealla nimellä - tarkoituksena on antaa yrityksille vapaus saastuttaa enemmän - vaan naamioivat likaisen lobbauksensa sanomalla toimivansa "kilpailukyvyn parantamisen" tai "sääntöviidakon karsimisen" puolesta. Kuka nyt sellaisia toimenpiteitö voisi vastustaa? Retoriikka on tuttua myös Suomesta. Hallituksen suunitelma "kehittää" koulutusjärjestelmää on vain pseudonyymi sanoille "kurjistaa" tai "tuhota". Ainakin se vaikuttaa ikävältä tekosyyltä niille, 1200:lle jotka pakotetaan Helsingin yliopistosta "kehittämään" itselleen uutta työpaikkaa.

Kyynisenä oletan Volkkarin pääsevän pälkähästä, koska lainsäädännöstä löytyy jokin porsaanreikä. Itse katsoisin olevan kohtuullista, että yhtiö maksaa jokaiselle viimeisen kymmenen vuoden aikana firman auton ostaneelle korvauksena vähintäänkin 50% auton hinnasta ja noin kaksisataatuhatta euroa jokaisesta huijauksen aikaansaamasta myrkytystapauksesta. Tämä tarkoittaisi varovasti arvioiden noin 80 miljardin laskua pelkästään Euroopassa, jonka luulisi toimivan edes jonkinlaisena varoittavana esimerkkinä ja saavan yhtiöt miettimään ennen kuin huijaavat jo pelkistä taloudellisista syistä (moraalisille syille ne eivät jaksaisi edes nauraa matkalla pankkiin). En tosin usko Euroopan hallituksilla, EU:sta puhumattakaan, olevan intressejä moiseen vaatimukseen, koska sillä on "työttömyyttä lisäävä vaikutus" (tietenkin tekosyy, koska työttömyys kiinnostaa poliitikkoja vain heidän omassa vaalipiirissään, jotta voisivat jatkaa uraansa).

Parempi syy on kuitenkin saksalaisten myyntitaito. Vaatii nimittäin melkoisesti taitoa markkinoida euromaiden saksalaisille pankeille antama ilmainen raha korvaukseksi niiden virheinvestoinneista "tukena kreikkalaisille". Kapitalisimia kansalle, sosialismia rikkaille - onneksi edes ilmansaasteet tappavat tasapuolisesti kukkaroon katsomatta.

Leikkaukset

Kuuntelin sattumalta (no, jos politiikkaa kommentoi edes hiukan, olisi syytä tietää mitä poliitikot oikeasti sanovat) tämän viikon välikysymystä ja hallituksen hiillostusta koulutuksesta - lähinnä yliopistojen tuhoamisesta, jota Arhinmäki ja Niinistö erityisen ansiokkaasti vastustivat (demarit eivät tunnu osaavan mitään niin hallituksessa kuin oppositiossakaan). Ilmeisesti kyseessä ei kuitenkaan ole "tuhoaminen", vaan "kehittäminen", joskin minulle jäi epäselväksi niiden välinen ero, koska Helsingin yliopisto, tuo Suomen paras ja maailmallakin sadan parhaan joukossa oleva akateeminen instituutio, joutuu joka tapauksessa potkimaan pois 1200 työntekijää kutsuttiinpa sitä kummaksi tahansa. Mutta miksi kummassa hallitus leikkaa? Juha "bisnesmiljonääri" Sipilä sanoo syyn olevan se, että voitaisiin vähentää lainanottoa ja kutistaa valtion velkaa. Ja koska ei ole vaihtoehtoja. Aivan kuten yritysmaailmassakin, jossa parannetaan kvartaalin tulosta potkimalla ihmisiä pihalle - pitkällä tähtäimellä se tosin johtaa firman näivettymiseen (joskin silloin puhutaan "uudistamisesta" ja "virtaviivaistamisesta" - lohduttaa varmasti niitä, jotka "virtaviivaistettiin" kilometritehtaalle).

Aivan aluksi olisi syytä kysyä, että onko Suomella liikaa velkaa ja onko siitä haittaa - varsinkin näin historiallisen alhaisten korkojen ainana (ja varsinkin kun velkojen saatavia on korkomaksuja enemmän)? Todellisuudessa kun Suomella on velkaa vain lievästi niin Euroopan kuin maailmankin mittakaavoissa. Velka on valtioiden tapa rahoittaa toimintaansa ja investointejaan ja alhaisen koron aikana se on erityisen edullista, koska esimerkiksi koulutukseen "tuhlattu" (hallitus sanoi "kulutettu", itse sanoisin "sijoitettu") euro tuo itsensä takaisin valtion budjettiin noin kuusinkertaisena tulona - ei tosin samalla hallituskaudella, vaan pidemmällä tähtäimellä. Samoin, infran ja/tai talojen rakentaminen ja peruskorjaaminen tuo eurot takaisin noin kaksinkertaisena. Ne ovat siis hyviä sijoituskohteita ja auttavat saamaan talouden parempaan kuntoon. Samanlaisia tuloksia saadaan sijoittamalla velkarahaa esimerkiksi terveydenhuoltoon ja sosiaaliturvaan, koska terveemmät ihmiset tekevät työtä (ja maksavat veroja) ahkerammin ja tukevat siinä sivussa kotimaista kysyntää ja siten tuotantoa. Eikö olisi viisasta investoida edellä mainittuihin asioihin ja kasvattaa siten valtion tuloja reippaasti verrattuna investointia varten otetun lainan muutoinkin alhaisiin korkokustannuksiin?

Eikä budjetin alijäämä edes ole se suurin potentiaalinen uhkatekijä Suomelle. Se suurin on ilmastonmuutos, joka on osaltaan aiheuttanut myös nykyisen pakolaistilanteen (kieltäydyn kutsumasta tilannetta "kriisiksi", jottei sana koe inflaatiota) Euroopassa Syyrian ajauduttua kriisiin (Syyrian tilanne on oikea kriisi) neljän vuoden kuivuuden seurauksena. Samaa sanoi esimerkiksi Sixten Korkman todetessaan ilmaston muutoksen olevan nimenomaisesti taloudellinen uhkakuva. Paitsi tietenkin, jos velkarahaa investoidaan puhtaaseen teknologiaan ja siten viherretään teollisuutta ja samalla tuotetaan niin työpaikkoja kuin vientituotteitakin - niitä Sipilän peräänkuuluttamia asioita. Tämä keino ei kuitenkaan ole hallitukselle kelvannut. Se taas herättää retorisen kysymyksen, onko hallituksen taustavaikuttajilla taloudellisia intressejä perinteisemmässä, likaisessa, auto- ja öljyteollisuudessa, jota uusiutuvien mukanaan tuoma muutos uhkaisi? Toisaalta, samat hyödyt saataisiin aikaiseksi muidenkin alojen tegnologiseen kehitykseen (ja siten ensisijaisesti koulutukseen) investoitaessa.

Leikkausten tiellä nyt kuitenkin edetään, koska vaihtoehtoja ei ole. Ja samalla pienituloisimmat kärsivät vieläkin pienemmistä tuloista, mikä pienentää niin ostovoimaa kuin kotimaista kysyntääkin ja siten heikentää taloutta huomattavasti. Eikä sitä vientiäkään leikkauksilla paranneta, koska henkilöstökustannukset (jotka eivät edes ole erityisen korkeita Suomessa) ovat vain murto-osa yksityisen sektorin kustannuksista. Leikkauksia siis tehdään, jotta talous saadaan kasvuun, vaikka käytännössä niiden vaikutus on aina päinvastainen, kuten Joseph Stiglitzkin totesi - Sipilän nauraessa miehen vuosikymmenten (talouden nobelilla palkittua) asiantuntemattomuutta omalta insinöörin koulutuspohjaltaan. Jos joku (kuten Sipilä) väittää leikkausten toimivan päinvastaisella tavalla, on todistustaakka hänellä. Ainakaan itse en tunne ainuttakaan esimerkkiä ihmiskunnan historiasta niin Euroopasta, Amerikoista, kuin Aasiastakaan. Eesimerkiksi, ison sodan jälkeen kaikki länsimaat vaurastuivat suunnattomasti juuri koulutukseen, infrastruktuuriin ja terveydenhuoltoon panostamalla leikaten samalla suunnattomat velkataakkansa minimiin.

Leikkauksia ei siis tehdä talouden tasapainottamiseksi, koska en usko edes Juha Sipilän olevan niin typerä, ettei hän ymmärtäisi yksinkertaisia syy- ja seuraussuhteita. Sanoessaan leikkausten tasapainottavan Suomen taloutta tai sen olevan päämääränä, Sipilä siis kertoo epätotuuksia (no, mitä siihen sanoisi muuta kuin, että kepu pettää aina) - sitä kutsutaan myös valehteluksi. Mikä se todellinen syy sitten on? Uskallan väittää syyn olevan leikkaukset itse: ideologisista syistä, hallituksen oikeistolaiset katsovat julkisen sektorin olevan paha ja yksityisen hyvä, koska niin sen vain on oltava. Yksityistäminen on käynnissä useilla aloilla ja samaan aikaan julkista sektoria tulee pienentää, koska se estää yksityistä ottamasta haltuunsa tuottavia valtion toimialueita, kuten vaikkapa vankiloita, terveydenhuoltoa, koululaitosta, rajavalvontaa, oikeuslaitosta, sosiaalitoimea, ja sen sellaista, joita yksityistetään Britanniassa kovaa vauhtia Ameriikan malliin (katastrofaalisin seurauksin - mutta vain, jos sattuu olemaan köyhä). Tältä tilanne ainakin näyttää ja tavallisesti tilanne on juuri sellainen kuin miltä se näyttää. Jos joku keksii leikkauksille jonkin todennäköisemmän syyn, olisin kiinnostunut kuulemaan.

Mutta oletetaan nyt leikin vuoksi, että leikkaukset parantaisivat taloudellista tilannetta. Onko niille silloin vaihtoehtoja? No tietenkin on, kuten monikin on jo suureen ääneen sanonut hallituksen ummistaessa siltä korvansa. Luulen, että suomalaiset eivät tienneet mitä tekivät äänestäessään hallitukseen rikkaita porvareita ja veronkirtäjiä. Toivottavasti Siperia opettaa ja toppatakit (pseudonyymi sukan varressa majailevalle setelinipulle) on hankittuna, sillä Siperiaan tässä ollaan kovaa vauhtia menossa. Täällä Britanniassa ollaan tosin huomattavalla etumatkalla - Ural ohitettiin jo vuonna 1979. Kyseinen vuosi tosin oli noin muutoin aivan ensiluokkainen.

Omituinen Britannia

Luin lehdestä, että Poundworldin kilpailija Poundland - näitä hilpeyttä herättäviä halpamyyntiketjuja - päätti ottaa peribrittiläisen lähestymistavan kaupan "kovaan" kilpailuun maan kyläkeskustoissa. Ratkaisu on tietenkin se, että parempien tuotteiden tai halvempien hintojen sijaan, firma päätti ostaa yhden pahimmista kilpailijoistaan. Siis sen syntisen 99 pennin kaupan, joka kehtaa kaupitella samaa roskaa pennin halvemmalla.

Kilpailutilanne.

Tämä omaperäinen ratkaisu on hiukan samankaltainen, kuin esimerkiksi suuren kauppaketjun, Tescon, vastaava ostaa liikekiinteistöille varatut maat ja mannut pikkukylien keskustoista, jotta kilpailijat eivät pääse perustamaan kauppojaan ja haittaamaan liiketoimintaa tarjoamalla asiakkaille vaihtoehtoja. Tai Sainsburyn, tuon herra suuriherra lordi Sainsburyn kauppaketjun ratkaisu myydä leipänsä penneillä kunnes paikalliset leipomot joutuvat laittamaan laput luukuille ja joutavat siten pois haittaamasta liikevoittoa kilpailullaan - ja liikevoitolle kilpailun puute tekeekin hyvää, koska sitten sen leivänkannikan voi myydä paikallisessa monopoliasemassa mansikoitakin kalliimmalla. Britannian, tämän kapitalismin ihmemaan vähittäiskauppa on vielä pahemmin monopolisoitunut kuin Suomen - johtuen näistä erittäin mukavista paikallisista monopoleista, joita edesauttaa se, että köyhillä alueilla asukkailla ei ole varaa matkata naapuripitäjään ja kilpailijan kaupoille.

Mutta ajatteliko puntakaupan johtoporras asiaa sen pidemmälle? Kyseessä on tietenkin selvä yritys eliminoida kilpailua ja parantaa omaa myyntiosuutta - ja jopa valtio kiinnostui meniköhän kaikki ihan laillisesti päättäen selvittää asiaa. Sattuu nimittäin olemaan niin, että 99p kaupan pahin paikallinen kilpailija on juuri Poundland. Mutta kilpailun vääristäminen ei ole ennenkään haitannut Britanniassa, jossa paikallisia monopoleja on jo niin tiuhassa, että heikompaa hirvittää - ja hintoja on kätevä nostaa kun ihmisiltä puuttuvat vaihtoehdot.

Ja kaiken tämän keskellä, kun hallitus päätti leikata 4.4 miljardia työtätekevien verovähennysoikeuksista pakottaen arvion mukaan noin 2 miljoonaa minimipalkkalaista leipäjonoihin (koska leipä on köyhimmillä alueilla monopolien vuoksi kallista), lehdistö keskittyi lähinnä siihen, että tuore oppositiojohtaja ei laulanut kansallislaulua (jossa muuten jännästi sanotaan, että "kapinalliset skotit tulee murskata" - kylläpäs muuten onkin sadistinen laulu) kuten kunnon patriootin kuuluu. Herää kysymys: kumpi onkaan isänmaallisempaa, nuotin vierestä laulaminen vai työväestön tuomitseminen kirjaimellisesti taloudelliseen (ja osittain kirjaimelliseen) katuojaan?

Pelon kauppiaat

Sadismi.

Britannian lehdistön verinen kampanja alkaa oikeasti olemaan hiukan pelottavaa luettavaa. On kuitenkin yksi asia, joka on pelottavampaa: Britannian pääministeri voi tehdä päätöksen terroristiksi kutsumansa ihmisen taposta ulkomailla, oli tämä sitten Britannian kansalainen tai ei (vaikka parlamentti äänesti sitä vastaan). Ja lehdistö kiittää miestä siitä, että poisti tämän valtavan uhan maan päältä. Koska tiedämme, että Britannian pääministerit eivät koskaan valehtele, ja ovat aina oikeassa, on tietenkin mahdotonta, että iskuissa olisi kuollut muitakin ihmisiä. Pahat miehet kuolivat yhtä varmasti kuin Irakissa oli joukkotuhoaseita. Ja mitä eroa onkaan ihmisen pään irroittamisessa veitsellä tai räjähdyksen voimasta? Kuka tässä nyt on se terroristi?

Ryhdyin kuitenkin miettimään periaatteellisia seurauksia. Yksi hellfire -ohjus maksaa Wikipedian mukaan $110000. Lisäkustannuksia koitui robottipommikoneen käytöstä, joten arvioin kokonaishinnaksi £100000. Sillä olisi voinut palkata yhden lääkärin tai kolme hoitajaa henkilöstöpulasta kärsivään terveydenhoitojärjestelmään vuodeksi. Oliko tämä säälittävä islamistireppana todellakin sen arvoinen - sikäli kun kyseessä oli islamistireppana, herra Cameronin sanaa kun ei voi pitää kaikkein luotettavimpana lähteenä.

Ansaittu kuolema.

Ilmeisesti kyseiset islamistireppanat kuitenkin saivat mitä ansaitsivat. Hehän fantasioivat iskusta kuningatarta vastaan (siis herra Cameronin mukaan, ja herra Cameronin sana on aina totuus) ja eihän sellainen ajatusrikos sovi. Ryhdyin itse ajattelemaan, että konservatiivisen puolueen vallasta kampeamiseen olisi oikeutettua käyttää väkivaltaa jos jatkavat valitsemallaan tiellä ja kieltäytyvät kunnioittamasta ihmisoikeuksia - ja koska suhtautuvat itse niin omaan kansaansa kuin muihin ihmisiin (elleivät ole rikkaita) lähinnä sillan alle lakaistavana roskaväkenä. Olenko minäkin nyt siis oikeutettu ohjusiskun kohde?

Minulla onkin siis ajatus maailman muuttamiseksi paremmaksi paikaksi. Ostetaan kaikille Suomen persuille lippu Britanniaan ja annetaan maan sulkeutua omaan erinomaisuuteensa. Katkaistaan kauppasuhteet ja lakataan lukemasta BBC:n propagandaa. Täällä saavat sitten olla kiltisti valkoisena herraskansana muunväristen pysytellessä poissa. Itse taidan kuitenkin muuttaa siinä tapauksessa suunnilleen mihin tahansa muuhun maahan. Ei se ainakaan sen pahemmaksi voi mennä.

Hylätyt talot

Beaufortin talo.

Tuo talo varmaankin rakennettiin siinä uskossa, että jokin firma viihtyy sen toimistoissa pidempään kuin pari vuotta. Ei se sitten mennyt niin kovin vahvasti - talo seisoo tyhjillään ja irvailee Britannian "bisness-ystävällisyydelle" pelkällä kolkolla olemassaolollaan.

Yllättäen en löytänyt interwepistä minkäänlaista informaatiota koskien kyseistä taloa (näin nykyaikana sitä muuttuu yllättävän avuttomaksi, jos Google ei kerrokaan oikeaa vastausta) - miksi se on rakennettu, mitä se on sisältänyt tai miksi se on hylätty. Löysin kyllä kaupungin suunnittelulautakunnan päätöksen purkaa talo ja rakentaa tilalle asuintalokompleksi, josta miljonäärit voivat vuokrata alamaisilleen ylihintaisia yksiöitä. Kaupunkiin on tulijoita, koska Lontoon sosiaalisen puhdistuksen kohteena on seuraavaksi keskiluokka - köyhät ovat jo muuttaneet laitakaupungille tai naapuripitäjiin, koska eivät yksinkertaisesti voi asua maailman kalleimmassa kaupungissa ja kilpailla ulkomaisten sijoittajien kanssa asuntokaupoilla. Onkin pelkästään ironista, että Lontoon kalleimmat asuinalueet ovat myös kaikkein tyhjimpiä vailla edes kulmakauppoja tai pubeja, koska niiden kalliissa asunnoissa ei asu juuri kukaan. Mutta kyllähän oligarkkien, diktaattoreiden ja arabiprinssien kiinteistösijoitukset ovat aina tervetulleita maailman finanssipääkaupunkiin, vaikka olisivatkin "ansainneet" varansa ryöväämällä julkisia kassoja - niinhän kaikki poliitikot toimivat, länsimaissa se joudutaan toteuttamaan hiukan peitellymmin. Kunpa ihmisetkin olisivat yhtä tervetulleita. Vai mikä olikaan kaupunkien tarkoitus?

En halua mennä Lontooseen, koska junalippu on ylihintainen, paikan hengitysilma on saastaista ja aiheuttaa niin astmaa kuin keuhkopöhöä, ihmisiä on liikaa ja metron hikiseen ja tunkkaiseen tunnelmaan tunkeutuminen aiheuttaa lähinnä ahdistusta, ja saa ajattelemaan itsemurhaa (tai postyymiä harkinnanvaraista autoaborttia, kuten poliittisesti korrekteilla on tapana asia ilmaista) lähinnä raikkaana, vapauttavana ajatuksena. Onneksi alueen sosiaalinen puhdistus leviää kulovalkean lailla Kensingtonista muillekin keskusta-alueille ja saa kadut tyhjenemään kivasti niistä ikävistä tallaajista. Kyllä se ilmakin sitten puhdistuu kun kaupungissa on varaa ajella enää niillä, joille kolmosautoksi ja pikkurouvan kauppakassiksi voi hankkia vaikkapa jonkin arkisen ja halvan menopelin, kuten Ferrarin. Pidän tosin hiukan ikävänä asiana Lontoon väenpaljouden siirtymistä St Albansiin ja muihin pitäjiin. Mutta eiköhän se hintataso kohoa täälläkin kohta riittäväksi pitämään palvelusväen poissa silmistä.

Lukutaidottomuus

Kannanotto.

Donald Trumpin kannattajat, siis ihmiset, jotka jostakin syystä haluavat uuden psykopaatin maansa korkeimmalle valtaistuimelle, edustavat mitä luultavimmin ihmistyyppiä, joka ansaitsisi kultainen lusikka suussa syntyneen kävelevän myötähäpeägeneraattorin johtajakseen. En vain ymmärrä miksi kukaan haluaisi tukea Trumpin kampanjaa muutoin kuin tarkoituksenaan osoittaa Yhdysvaltojen "one dollar, one vote" -järjestelmän mielettömyys.

Oletetaan nyt kuitenkin hetketken verran, että tuo raukkaparka tuossa kuvassa on tosissaan ja haluaa tukea bisneskroisosta hänen suunnitelmassaan hallita maailmaa ja rikastuttaa itseään sekä liikekumppaneitaan (sinällään siinä ei ole mitään uutta, niin maan korkeimmat hallitsijat ovat tehneet kautta aikojen - ajatelkaa vaikka nimiä Cheney, Bush, Rumsfeld, Kissinger, jotka rikastuivat aivan valtavasti maan asukkaiden rahapussien ja irakilaisten elämien kustannuksella). On luultavaa, että mies voi olla tosissaan vain, koska ei tiedä mitä tekee. Luku- ja kirjoitustaidottomuus on Yhdysvalloissa nousussa (ja, kuten kuvasta näkyy, luultavasti edellytyksenä Donaldin kannattamiselle), mikä edesauttaa rikkaiden hullujen mahdollisuuksia tulla valituksi.

Luulen tosin, että The Independent -lehden tarkoituksena oli nimenomaan alleviivata Trumpin kannattajien idiotiaa valitsemalla kuvauskohteeksi lihaksikas tosimies, joka ei osaa kirjoittaa. Kutsun tätä poliittisen näkökulman esille tuomiseksi. Olisin tosin olettanut, että Independent ei syyllistyisi moiseen halpamaiseen panetteluun, vaan pitäytyisi asia-argumenteissa (joita en tässä jaksa toistaa, koska kaikki lukutaitoiset varmasti ymmärtävät miksi Trump on lähinnä niiden kotosuomalaisten Putkosten, Hakkaraisten ja Immosten rikas amerikkalainen versio).

Interwepissä tosin väitetään, että valtojen asukkaista 99% osaa lukea. Mutta katsotaanpa tarkemmin: 21-23% väestöstä on kykenemättömiä omaksumaan kirjoitetun tekstin sisältämää informaatiota ja kykenemättömiä tekemään päätelmiä pohjautuen lukemaansa tekstiin. Ja siksi Trumpin kaltainen megalomaaninen idiootti (pahoitteluni muille idiootelle) - tuo Ameriikan Vesa Keskinen, joka saa keskimääräisen perussuomalaisten äänestäjän taikka jopa kansanedustajan (joitakin poikeuksia on) näyttämään lähinnä älyköltä - voi olla seuraavana valkoisen talon ylikeisarina päättämässä minne pommit pudotetaan ja missä järjestetään vallankaappaus yhdysvaltalaisyritysten tuottojen turvaamiseksi.

Sanottakoon vielä, että tuo lukutaitotilasto on vuodelta 2002. Arvelen kuitenkin vahvasti, että tilastot eivät ole sittemmin ainakaan parantuneet, vaan maan hallinnot ovat vain haudanneet kiusalliset tilastot hiljaa sinne samaan paikkaan, minne maan demokratia haudattiin vuosikymmeniä sitten.

Maaseutu

Maaseutu.

Tuolle pellolla viljellään varmaankin vehnää. Tuolla toisella taas kasvaa jokin mikäikinäyrttitarhaus. Ne ovat niitä tylsiä monokulttuureja. Mutta mikä kumma on tuo vihreä epämääräisen sekava kasvusto tuossa vasemmistoasemassa (vihervasemmisto)? Näyttää aivan sellaiselta... sellaiselta metsältä, joka pukkaa puita ja pajuja ja tarjoaa yösijan ikäville karvaisille ja niveljalkaisille otuksille, kuten maalitolppia siirteleville mäyrille ja kepulaisille. En olisi uskonut näkeväni tuollaista kasvustoa, metsikköä, joka pieksää Sherwoodin kuuluisan puistikon niin tiheydessään kuin laajuudessaan.

Metsä määritellään tietosanakirjan mukaan seuraavasti: "Metsä on suuri maa-alue, jota peittää puiden ja muiden kasvien populaatio." Se tarkoittaa sitä, että Britanniassa ei ole metsiä, koska yksikään puiden peittämä alue ei ole suuri. Suomen kannalta kiusallista määritelmässä on se, että suuri nosa "talousmetsistä" ei olekaan metsää, vaan puuviljelmää (mitä aina jaksan painottaa), koska niistä puuttuu karsintojen ja "hoidon" seurauksena kaikki se "muu kasvusto".

Tekisi mieleni mennä metsään retkelle. Sellaiselle kävelyretkelle, jota britit kammoksuvat, koska matkan varrella ei tarjoilla pullaa ja limpparia (kauhukseni näin bussipysäkillä sen tyypillisen britin - mässyttämässä sipsuja istuen penkin edessä, kivetyksellä, koska ahteri ei mahtunut penkkiin). Mutta mistä kummasta sitä löytäisi metsikön tai edes muutaman puun puistikon, jonka läpikävelyyn uppoaisi sellainen puolituntinen ainakin?

Lähin metsiköntapainen löytyy kartan mukaan Aldburyn pikkukylän liepeiltä (missä sarjaa Midsomerin murhat on kuvattu), heti siinä (tietenkin) golfkentän vieressä. Se on läpimitaltaan 800 metriä, joten sen läpi kävelee noin vartissa - paitsi jos, kuten arvailen, paikan aluskasvusto on leikattu, jottei se hyökkäilisi avuttomien metsäretkeilijäbrittien kimppuun - koska metsämaastossa on hankalampi edetä kuin katukivetuksellä (no joo, kuvaamalleni britille mikä tahansa eteneminen on varmasti melko hankalaa - liukuportaat mukaan lukien, koska ovat rakennettu ahterirajoitteisille).

Oikea metsä sensijaan löytyy kartan mukaan vain Southamptonin länsipuolelta. Kyseessä on New Forest kansallispuisto, joten nimi ei ainakaan lupaa hyvää. Olisi edes "vanhan metsän kansallispuisto", niin sitä voisi olettaa alueella olevan muutakin kuin pajukkoa ja nokkosta - sellaisia vanhoja tammia, lehmuksia, kastanjoita ja muuta mukavaa. No ei todellakaan. Lammaslaitumen täplittämää kitukasvuista pusikkoa alueella, jossa maatalous ei ole kannattavaa, joten maa on säästetty "luonnolle". Ja mitä on tämä "luonto"? No tietenkin hyvinhoidettua puurivistöä vailla metsänpohjan kasvustoa - aivan talousmetsän kaltaista joutomaata, josta lampaat, tuo valkea rutto (ja äärimmäisen haitallinen vieraslaji), ovat nyhtäneet kaiken kasvavan jättäen vain kitukasvuisia puunruppanoita.

Entäpä tämä New Forest National Park? Paikan verkkosivu mainostaa puistoa "maailman villieläinkeskuksena", jossa voi osallistua "maagisten maisemien bussisafarille" ja koettaa miltä puiden istuttaminen tai kaataminen tuntuu. Miten olisi: "New Forest - näe raiskattu metsä ja maksa itsesi kipeäksi". Se vain ei taitaisi myydä niin kovasti. Mutta mikä muukaan tämä on kuin lammasruton raiskaama maatilkku, joka ei ole metsää nähnytkään - kuten ei ole 99% saaren asukeistakaan.

New Forest National Park.

Yhteiskunta vihertää

Vihertää.

Kun se saa otteen nurkasta, ja pääsee kurottamaan juurensa tukevasti pehmeään multaan, ei sen kasvua voi estää kukaan. Ja kaiken lisäksi torpalle saa vihreän peitteen aivan ilmaiseksi - ei tarvitse kuin tehdä ei-mitään. Olisiko niin, että luonnolliset, humaanit, ja vihreät arvot olisivat saamassa otetta yhteiskunnan nurkasta (en muuten ymmärrä miksi ympäristöasiat siirrettiin samalle ministerille kuin sen suurimman ympäristön tuhoajan, maatalouden puuhastelut)? Olisiko niin, että ihmiset olisivat oppimassa kunnioittamaan sitä tosiasiaa, että ovat riippuvaisia kaikesta siitä "vihreästä roskasta", josta ituhipit ja muut hippiäiset jatkuvasti höpisevät hamppupäissään? Voisiko olla mahdollista, että olisimme siirtymässä post-kapitalistiseen talousmalliin, jossa tavoitteet ja tähtäimet asetetaan kestävälle pohjalle ja pitkälle aikajänteelle? Voisiko olla, että uusi kyvykäs hallituksemme asettaa ihmiset ja ihmisten elinympäristön etusijalle?

Ei tietenkään, koska sitten tulee katala setä kepulainen, joka päättää, että ihmisille maksetaan liikaa palkaa ja yritykset saavat liian vähän voittoa. Ja siitä syystä on palkkoja laskettava. Mutta koska palkkojen laskeminen kuulostaa ikävältä, kutsutaan sitä jollakin vetävällä termillä - miten olisi vaikkapa sellainen muodikas termi kuin "yhteiskuntasopimus"? Kumma kyllä miljonääri ja yrityspomo ajaa miljonäärien ja yrityspomojen asiaa eduskummassa (tuo oli oikeasti typo mutta jätän korjaamatta, koska se on aika osuva). Suomessa on siis oltava lukuisia miljonääriyrityspomoja, joiden äänet riittivät tekemään Sipilästä, tuosta Pohjanmaan pohatasta, sellaisen Helsingin herttuan ja hallitsijan, joka jakaa rahaa nokkimisjärjestyksen pohjalta sen huipulle. Kuulostaa reilulta. Sitä kutsutaan uusliberaaliksi kapitalismiksi. Ja kun kerran hommaan ryhdyttiin, niin laitetaan vaikka proletariaatti maksamaan itsensä vielä hiukan entistäkin kipeämmäksi, jotta sijoittajan kassavirta pääsisi kasvamaan entisestään.

Itseäni kiinnostaa se älyllinen kuperkeikka, jolla julkisen sektorin leikkaaminen ja köyhinpien kurittaminen on saatu naamioitua taloutta tukeviksi toimenpiteiksi - ja kaikki tämä vailla minkäänlaista älähdystä lehdistön suunnasta. Mutta koska se on jo selvää, että leikkaukset hidastavat talouskasvua, on myös selvää, että Sipilän politiikan tarkoituksena ei ole parantaan maan taloutta, vaan siirtää rahaa ihmisiltä yrityksille, yhteiskunnalta yksityisille, ja köyhiltä rikkaille. Tämän päivän YLE näyttää kaksi esimerkkiä: Lappeenrannan lentokentän yksityistäminen, jolla annetaan yksityiselle yritykselle monopoli alueen ilmailuun; sekä valtion metsien myynti.

Britanniassa ja Suomessa on jotakin yhteistä. Lähihistorian ihmis- ja ympäristövihamielisimmät hallitukset. Taitaa olla niin, että suomalainen yhteiskunta vihertää jatkossakin vain kateudesta.

Kieltopolitiikka

Varokaa sateenvarjoja.

Mitäköhän tuokin sitten tarkoittaa? Varokaa sateenvarjojen alle juntturaan jääneitä miehiä? Vai ovatko kyseessä katolta putoilevat maijapoppaset? Jostakin tuo kyltti tuossa nyt kuitenkin varoittaa, koska Englannissa ei ole koskaan turvallista - ainakaan, jos uskoo kyltteihin.

Ja jos kyltti on kaadettu ("vandalisoitu"), kuten oli ikävästi tapahtunut eräänkin järven rannalla, niin lapsukaiset eivät näe sitä "uiminen kielletty" -varoitusta. Paitsi, että Britannian lapset ovat niin kuuliaita, että tottelivat joka tapauksessa ja hukkuivat - totesin lehdistöä vilkaisemalla, että suurin uutinen oli kylttien puute, ei se, että hukkuivat. Hyvänen aika sentään, jos olisivat uineet vastoin sääntöjä ja jääneet henkiin. Siitä olisi luutavasti mätkäisty parin tonnin sakko tai ainakin elinikäinen uintikielto.

Olen nähnyt viimeaikoina enemmänkin kieltoja. Kaikki työväenpuolueen eturivin nykyiset ja entiset jäsenet sanovat tiuhaan tahtiin, että herra Jeremyä ei saa äänestää puolueen johtoon, jottei puolue lähtisi taas ajamaan työväen asiaa. Itse asiassa, kaikki kolme kilpailevaa puoluejohtajakandidaattia ovat hukanneet puolet kampanjoistaan koettamalla sanoa, että "älkää äänestäkö Jeremyä". Tony "massamurhaaja" Blair sanoi, että "älkää äänestäkö Jeremyä, vaikka kuinka vihaisitte minua" (oikeastaan on vaikeaa kuvitella parempaa suosituskirjettä). Jeremyä ei saa äänestää, koska hän on "antisemiitti" halutessaan sekä Israelin, että palestiinalaiset samaan neuvottelupöytään (ja kokonaan toinen asia on, että palestiinalasiet ovat myös seemiläisiä, joten "antisemiitti" menee hiukan kohteestaan ohi). Lisäksi Jeremyä ei saa äänestää, koska hän on "pehmeä vassari". Kaikesta näkee, että puolueen konservatiivisiipi, joka saisi loikata siihen puolueeseen, joka kantaa nimeä "konservatiivit", on peloissaan. He ovat peloissaan, koska ovat vaarassa menettää työpaikkansa. Siksi he peloittelevat kielloilla.

Maijapoppaset eivät nyt ehkä putoile katoilta mutta kielloista huolimatta ennusta Jeremyn pääsevän puolueen johtoon, jolloin hänet ristiinnaulitaan konservatiivisen lehdistön propagandakampanjalla kommunistina ja ties minä istinä. Mutta vaihtoehdot ovat aika vähissä - vai äänestäisitkö sinä henkilöä, joka sanoo, ettei halua muutosta, vaan haluaa vain valtaa?

Vaara vaanii

Uinuva lähiö.

St Albans nukkuu ruususen unta kahdennenkymmenennenensimmäisen vuosisadan vilahtaessa ohitse aivan kuin ne edellisetkin tekivät. Näiden omakotitalolähiöiden asukkaat ovat lähinnä kiinnostuneita haalimaan itselleen materiaa, josta vanhempansa eivät voineet edes uneksia. He ovat kulutusyhteiskunnan valioyksilöitä - käyttävät rahansa tavaroihin joita eivät tarvitse, leikkaavat pensasaitansa kilteiksi kuutioiksi Feng Shuin vuoksi, ja irtautuvat vuosi vuodelta ympäröivästä yhteiskunnasta. Se näyttäytyy näille etuoikeutetuille vain harvoin satunnaisena puistossa nukkuvana kodittomana, kauppakadun kolikoita kerjäävänä kitaransoittajana tutun kahvilaketjun edustalla (ei tietenkään aivan edustalla, koska siitä tulee häätö) ja pubissa toisinaan vastaan tulevana työväenluokan edustajana, jonka aksentti ja karkea puhetapa sattuu keskiluokan korvaan ikävällä tavalla.

He ovat säästöineen ja omaisuuksineen turvassa talouden heilahteluilta, työttömyydeltä, ja sairauksilta, koska voivat hoidattaa vaivansa yksityisellä klinikalla. He rakentavat aidatuille pihoilleen lastensa leikkipaikat, jotta näiden ei tarvitse mennä julkisiin (hyi sentään!) puistoihin huonomman väen villien penskojen kanssa. He äänestävät konservatiiveja, jotta asiat pysyisivät samana kuin mennneilläkin vuosikymmenillä ja jotta työläiset pysyisivät lestissään pois silmistä ja uhkaamasta toimeentuloa vaatimalla progresssiivisempaa verotusta, tulonsiirtoja köyhille ja sen sellaista ikävää. St albans on niin vahvasti konservatiivien komennossa, että äänestämisellä ei voi käytännössä saavuttaa mitään. Kutsutaan sitä vaikkapa omakotitalolähiöiden hallitsemaksi diktatuuriksi.

Salaman isku sydämeen.

Suurimpana vaarana alueen asukkailla on vanhuuden ajan alzheimer taikka dementia ja satunnainen kylpyhuoneessa liukastuminen taikka horjahtaminen keittiöjakkaralta. Tai sitten on olemassa se hyvin teoreettinen mahdollisuus, että korttelin muuntaja antaa sähköiskun suoraan sydämeen (josta on jopa katsottu tarpeelliseksi varoittaa erillisellä kyltillä). Se on tietenkin kuolemanvaarallista, joten ehkäpä varoitus on tarpeen (saa muuten olla melkoisen yksinkertainen idiootti, jollei asiaa ymmärrä ilman kylttejä). Voi vain toivoa, että ruususen unesta herättämään saapuva prinssi ei ole kukaan nykyisistä hallitsijoista. Herääminen painajaismaiseen todellisuuteen kun ei varmasti ole mukava kokemus. Sitä odotellessa voi viettää kaunista kesäpäivää vaikkapa nauttien siideriä puistossa. Köyhät on siivottu sieltä pois silmistä ja pois mielestä.

Puistonurmikko.

Uusi Britannia, osa 2

Jatkoin poliittista lehdistökatsausta ja masennuin. Cameron klaaneineen on todellakin ollut ahkera. Voi hyvänen aika sentään mitä vielä saavatkaan aikaiseksi.

4. Talous. Puolue lupasi parantaa saaren taloudellista tilannetta. He luultavasti onnistuvat siinä - rikkaat kaverinsa kokevat taloudellisen tilanteen entistäkin paremmaksi, kun taas köyhät joutuvat kohta jo myymään elimiään pysyäkseen hengissä. Olen eniten kummastellut väitettä, jonka mukaan taloudellista tilannetta parannetaan säästämällä julkisesta sektorista, vaikka sillä itse asiassa ei saada aikaiseksi säästöjä, vaan päinvastoin nostetaan kustannuksia (Esimerkkinä, mitä tapahtuu, kun huumeista riippuvainen yksinhuoltajaäiti ei enää pääsekään hoitoon? Hän ei suostu kuolemaan pois, vaan rahoittaa aineet rikollisin keinoin ja kasvattaa lapsensa samalle polulle. Kumpi onkaan kalliimpaa?). Ja kuten on voi arvata, hallitus itse asiassa kuluttaa enemmän kuin koskaan ja ottaa lainaa ennätysmäärin. Oliko joku yllättynyt? Julkisten säästöjen tarkoitus kun ei ole säästää, vaan siirtää julkista rahaa köyhiltä rikkaille. Ja siinä tarkoituksessaan ne onnistuvat erinomaisesti. Ainoa yllätys on, että niin moni kieltäytyy näkemästä puolueen retoriikan onttoutta ja tekopyhyyttä.

5. Demokratia. Hallitus ei tietenkään halua muuttaa Euroopan epädemokraattisinta vaalitapaa - jossa valta annetaan yhdelle puolueelle, vaikka 76% äänioikeutetuista päättää olla antamatta heille tukeaan - koska hyötyvät siitä. On hienoa asua maassa, jossa neljä miljoonaa ääntä antaa puolueelle yhden paikan parlamentissa kun taas yksitoista miljoona riittää enemmistöön parlamentin paikoista (tai kaksisataa tuhatta kahdeksaan paikkaan, jos sattuu olemaan kotoisin Pohjois-Irlannista). Puolue kykenee diktatuurinsa voimin myös kieltäytymään parlamentin ylähuoneen remontista: herrat suuret herrat lordit (jotka on nimitetty, ei äänestetty) saavat pitää elinikäiset paikkansa ja herrat anglikaanisen kirkonmiehet (kuka luuli, että naisilla on asiaa tärkeille paikoille tässä maassa?) saavat pitää kiintiöpaikkansa, jotka halventavat ajatusta, että Britannia olisi demokratia. Britannia onkin kapitalistinen demokratia, jossa kaikki, mukaan lukien pääministeri ja hallituksen politiikka, on kaupan. Eikä maan hallitusta todellakaan kiinnosta demokratia ulkomaillakaan - diktaattorit saavat lahdata kansaansa niin kauan kuin suostuvat Britannian korporatokratialle suotuisiin kauppaehtoihin.

6. Sota. Sota on yksi diplomatian välineistä. Kun Maggie halusi viedä ammattiyhdistykset teuraalle, tarvittiin sota hämäämään kansaa, jotta kovat otteet jäisivät huomiotta kotimaassa. Argentiina oli sopiva uhri, koska tarvitsivat sotaa itsekin kääntääkseen maansa asukkaiden huomion pois murhatuista ja kadonneista vasemmistolaisista, ja heikkenevästä taloudellisesta tilanteesta. Aivan samoin, Cameron haluaa sotia terroristeja vastaan, koska sodan varjolla voi lisätä kansan valvontaa, kurittaa ihmisoikeusjärjestöjä, ja heikentää oppositiota. Paitsi, että terrorismi on vain yksi sotataktiikoista, joten siksi vai yksi diplomatian työkalupakin väline. Ja Britannialle ei kukaan voi opettaa ainuttakaan asiaa terrorismista ja sen käytöstä vallan välineenä. Ja jos pommittaessa Irakia, Syyriaa, Libyaa ja muita maita luodaan lisää "terroristeja", se on vain loistavaa, koska se tarkoittaa, että sota ei lopu koskaan ja kotimaan lammaskatras voidaan siksi pitää kurissa.

Mutta tällaisen Britannian kansa itselleen äänesti - saatuaan äänestuskehotuksen oikeistolaiselta lehdistöltä, joka hyötyy tilanteesta taloudellisesti. Jossakin vaiheessa he vain huomaavat tulleensa petetyiksi. On vain mahdollista, että siinä vaiheessa brittiläisestä sivistyksestä ei ole enää jäljellä mitään pelastamisen arvoista. Paitsi tietenkin maaseudun monokulttuurit, ja ne harvat alueet vaikeakulkuisilla paikoilla, missä voi vielä havaita Britannian oikeaa luontoa.

Uusi Britannia

Saarivaltio.

Siellä se tuttuun tapaan värjöttelee varjossa, pilvipeitteen alla. Britannian saarivaltiossa näyttää olevan synkkää entiseen tapaan. Paitsi, että kaikki muuttuu jatkuvasti synkemmäksi.

Yksipuoluediktatuurin pääpoppamies, herra Cameron - joka on sellainen pyrkyri (tämä mies olisi epäuskottava, jos hän olisi fiktiivinen hahmo), sosiopaatti ja valehtelija, että en ostaisi mieheltä edes tikkaria käytetystä autosta puhumattakaan - sanoo puolueensa olleen hallituskauden ensimmäisten kahden kuukauden aikana ahkerana. Eivät ole kuulemma haaskanneet päivääkään. Olen samaa mieltä. Pelottaa edes ajatella mitä saavat aikaiseksi viidessä vuodessa, jos kahden kuukauden salto on näinkin jäätävä.

1. Ympäristö. Brittiläiset puolueet nyt eivät yleensäkään välitä ympäristöstä, luonnosta, ja puhtaudesta siitä yksinkertaisesta syystä, että maassa ei ole juuri mitään muuta puhdasta kuin kapitalistinen ahneus ja kuningattaren ginilasi, ympäristö tarkoittaa maan asukeille lähinnä ruusupusikkoa kotipihan aidan vieressä ja luontoa saarelta saa hakea kissojen ja koirien kanssa vaikka vuosikymmenen ja täysin tuloksetta. Mutta ainakin hallitus on johdonmukainen: se vihreä roska voidaan jättää huomiotta koska se uhkaa kvartaalitalouden liikevoittoa. Unohtakaa kierrätys, uusiutuva energia, asuntojen eristys pakkasta pitäviksi ja kaikki sellainen hippien ilmastohöpötys. Me jatkamme ympäristön tuhoamista (jos mahdollista) entiseen tahtiin.

2. Köyhyys. Lapsiköyhyys maassa on kasvussa (paitsi, jos hallitus saa päättää miten se mitataan), ja saaren lapsokaisissa on jopa huomattavasti aliravitsemuksesta johtuvaa riisitautia mutta siitäkös hallitus vähät välittää. Itse asiassa, heidän mielestään köyhät ovat vain laiskoja ja heitä pitää siksi rankaista köyhyydestään (vaikka suurin osa köyhistä tekee pidempää päivää kuin keskiverto kansanedustaja). Aivan kuten Viktoriaanisena aikakautena, jolloin työväen köyhät pysyivät poissa silmistä ja kärsivät hiljaa hellahuoneensa nurkassa. Nykyään saattavat mokomat kerääntyä kadulle vaatimaan parempaa kohtelua ja eihän sellainen sovi. Joskus sanottiin, että tulevaisuus on lapsissa ja nuorissa. Mutta tämä hallitus on viisaampi: he eivät ole enää nuoria, kuten eivät ole heidän äänestäjänsäkään, joten painukoon penskat (kirjaimellisesti) helvettiin. Ainakin, jos ovat köyhiä.

3. Ammattiyhdistykset. Maggie lähestulkoon tappoi maan ammattiyhdistykset. Hänen ieologiset perillisensä ovat nyt viimeistelemässä prosessin. Takana ovat ne ajat kun työntekijät saivat neuvotella asiansa parempaan kuosiin saadakseen leipänsä päälle voita ylähuulen lisäksi. Mitä siitäkin seuraisi? Saisivat vielä päähänsä vaatia muitakin etuuksia, kuten palkallista sairaslomaa, äitiyslomaa tai eläkettä. Ei Britanniassa, se haittaa kolmannen kvartaalin tulosta ja pomon bonuksia. Mutta ainakin Britannian johtajat ovat hiukan lempeämpiä kuin idolinsa, vapaan kapitalismin metari, herra Augusto Pinochet, joka tappoi ammattiyhdistykset hyvinkin kirjaimellisesti. Britanniassa niiden edustajat, ne pahuksen työläiset, tapetaan vain nälkään laskemalla palkat kehitysmaan tasolle.

Pääsin vasta heinäkuun puleen väliin selatessani taaksepäin hallituksen tekosia. Elämme pelottavia aikoja.

Hostelli

Yhdysvalloissa on tapana kieltää oluen nauttiminen kaikilta, jotka ovat iältään alle 21 vuotiaita. Se kuulostaa niin uskomattomalta, ainakin näin eurooppalaisesta viisitoistavuotiaasta lähtien kaljoitteluun tottuneen näkökulmasta, että voin vain todeta käytännön tuovan mukanaan kiusallisia ongelmia - varsinkin, kun se tuopponen puolalaista lageria maksaa kaksi taalaa ja on vahvuudeltaan suunnilleen tuplasti maukkaampaa kuin yhdysvaltalainen vastineensa. Seurauksena hostellin ystävällinen yövahti joutuu niin siivoamaan oksennukset rinnuksilta kuin antamaan kokovartalosuihkutuksen tyttöparan onnistuttua paskomaan housuunsa ennen sammumistaan vastaanottohuoneen lattialle. Sitä se "liikennevalojen" (suomalainen vastine olisi rehellinen "lärvilauta" mutta liikennevaloihin riittää jo 3-4 shottia erivärisiä ja -makuisia votkuja) tarjoaminen kokemattomille teettää. Huomaan yhtäläisyyksiä puolalasten mäyrien käyttäytymiseen.

Jokivarsihostelli.

Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että ihmiset tekevät itsestään naurunalaisia. Aktiviteetit vain aiheuttivat sen, että jäin ilman aamupalaa henkilökunnan oltua kiireinen ihmiseritteiden siivoamisessa. Amerikkalaisille tiedoksi: opetelkaa eurooppalainen juomakulttuuri kiltisti kotonanne ennen kuin lähdette kokemaan itäistä (kuulemani mukaan vielä "löytämätöntä ja eksoottista" itää, kuten Krakova tai Budapest) Eurooppaa ja sen ihmeitä. Toisena tietona suosittelen vilkaisemaan karttaa, koska vaatii melkoista mielikuvitusta asettaa Prahaa tai Bratislavaa itäiseen Eurooppaan. Minun mielestäni vielä Kiovakin kuuluu lähinnä keski-Eurooppaan (eikös se Euroopan itäraja ollutkaan Uralilla, vai valehteliko se ketale, maantiedon opettaja päin naamaria?).

Mutta entäpä Gdansk, tuo eteläisen Itämeren helmi ja nyttemmin suomalaisten ryyppyporukoiden uusi kohde Finskin ryhdyttyä lentämään kaupunkiin suoraan Helsingistä. Pahoitteluni kaupungin asukkaille - tiedossa saattaa olla helppoa rahaa mutta pakettiin kuuluu myös örveltäviä ikävyyksiä. Karavaanareiden invaasioon en sen sijaan usko, koska heidän kulttuuriinsa kuuluu luulla puolalaisten teiden olevan ajokelvottomia hevoskärrypolkuja ja maahan pääsyä hankaloittaa ikävästi suorien lauttayhteyksien puute.

Itse hostellia voisin tosin mainostaa. River Side hostelli oli varsin viihtyisä ja tarjosi kaikki herkut mitä kesälomamatkaaja tarvitsee. Ja hippejä on syytä sietää niin naapuribunkassa kuin kahvinkeittopuuhissakin.

Gdansk.

Mansikkamargaritakulttuuri

Mikä on karavaanarin margarita? No tietenkin pullollinen kossua, johon on lurautettu sekaan ylimakeaa mansikkamehutiivistettä. Ja sitten laitetaan hassut hatut päähän (tai niin ainakin tulkitsin, joskaan en ole varma olivatko ne kaikki stetsonit ja virkatut GIN-lonkero-myssykät sittenkään päässä osoittamassa itseironian tajua ja huumorimieltä) ja mennään lavalle pyörähtelemään (l. toikkaroimaan) yhdessä muun punakan karavaanaripopulaation kanssa. Tunsin itseni seinäruusuna sellaiseksi "kaupunkilaispelleksi", joka ei ymmärrä "oikeasta maailmasta" yhtään mitään, ja hörpii viininsäkin (ei, viini ei tarkoita maustettua kossua) fiinistä jalallisesta lasista esittäkseen parempaa ihmistä (mistä helvetistä viiniä sitten pitäisi juoda?).

Karavaanikulttuuri.

Muutamaa "suorin jaloin narikkaan kaatumista" myöhemmin olikin sitten aika pienelle kirveshipalle, "mansikkamargaritan" rivakalle tyhjennykselle, sekä uuden pullollisen noudolle, jotta örinäksi jo muuttunutta ikivihreiden kuorolaulua voisi jatkaa uuden "punsin" voimin grillikatoksen ravitsevassa (kun ensin käskyttää mamman hakemaan makkarat) ja lämmittävässä suojassa. Olisi tehnyt mieli ottaa muistiinpanovälineet mukaan ja kirjata ylös kaikki aamuyön tunteina vuodatetut, toinen toistaan rankemmat, elämäntarinat, jotka eivät enää ikinä toistuisi samassa kuosissa, vaan eläisivät illasta toiseen kuin se kuuluisa populistin politiikka. Mutta ehkäpä mansikkamargarita saa tarinat elämään, muuttumaan legendoiksi, ja kasvamaan aikojen saatossa kalevaloiksi ja kalavaleiksi (avan varmasti silloin kerrankin lauloin sen Sepon suohon komealla bassollani).

Karavaaniklubi.

Kulttuurishokista selvittyäni, kokosin itseni ja totesin olevani juopottelun saralla varsinainen amatööri, sellainen satunnainen harrastelija, joka nauttii viinistään muutoinkin kuin päihtymistarkoituksessa (kaupunkilaispellenä en ymmärrä, että viina on tehty kaatokännejä varten). Mutta ainakin tuli selväksi, että maahan mahtuu useampiakin kulttuureja ja voivat elää rinnakkain kenenkään asiasta häiriintymättä. Se kaupunkien "punaviherhippiäiskupla" on aivan yhtä erilainen karavaanarien lavatanssikulttuurista kuin se on ruotsinkielisen kartanonherran (Wahlroos & kumppanit) neoliberaalista riistoajatusmaailmasta. Ja yht'äkkiä minulla onkin huomattavasti enemmän yhteistä irakilaisen taksia ajavan sunnimuslimin, bangladeshilaisen virkkuutöitä sivubisneksenä myyvän kotiäidin ja somalialaisen suomenkieltä opettelevan ja pizzoja kuljettavan insinörtin kanssa kuin näiden väitetysti samaan kulttuuriin kuuluvien mutta ihonväriltään minua muistuttavien ihmisten kanssa.

Palaan vielä kerran Immosen fasistisiin fantasioihin. Hän kuvitteleen voittavansa sotansa näitä muita kulttuureja vastaan. Ensin kuitenkin toivoisin miehen, jos hänellä vain on selkärankaa enemmän kuin etanalla, määrittelevän tämän puolustettavaksi tarkoitetun oman kulttuurinsa, ja sen, mitä niille 5.4 miljoonalle muulle suomalaiselle, jotka kuuluvat johonkin toiseen kulttuuriin, tehdään. En tosin odota älyllisesti koherenttia vastausta.

Monokulttuurin puolesta

Nurmipiha.

Nurmikko on pidettävä kurissa, jotta ne sellaiset ikävät korret ja karmiva heinikko eivät pääsisi valtaamaan alaa. Ne kuuluvat niihin muihin kulttuureihin, eli eivät siihen nurmikon monokulttuuriin, jotka tulevat tänne ja vievät työpaikat ja kaikki kalatkin vesistä (lisää tähän valitsemasi metafora).

Herra Immonen, siis tämä arvoisa kansanedustaja Immonen, haluaa Suomeen monokulttuurin, jossa ei ole sijaa toisinajattelijoille, toisennäköisistä puhumattakaan. En itse koe kuuluvani samaan kulttuuriin Immosen kanssa - muista kansallissosialistista ajattelutapaa edustavista puhumattakaan - joten haluaisin tietää mitä herra Immonen haluaa sitten tehdä minunkaltaisille toisinajattelijoille, meille, jotka edustamme niitä ohdakkeita keskellä sitä silkinpehmeää (ja erittäin luonnotonta suomalaisesta näkökulmasta katsottuna) nurmikkoa, jossa vain valkoisten apilankukkien annetaan kasvaa rauhassa. Ehkäpä herra Immonen haluaa, että minun kaltaiseni vaaralliset monokulttuurin vihaajat pitäisi viedä uudelleenkoulutusleirille tai muuten vain jonnekin, mistä emme pääses vaikuttamaan poliittisesti? Tämä on tietenkin spekulointia mutta herra Immonen ei vienyt ajatuksiaan loogiseen loppuunsa - muutoin kuin toteamalla, että "voitto on meidän", mikä viittaa kamppailuun, väkivaltaan, ja siihen kuuluisaan "lopulliseen ratkaisuun". "Yhden oikean Suomen kansan" puolesta. Eräs saksalainen ajattelija fiilisteli aikoinaan sanomalla "Ein volk, ein reich." Kenelle tuli kylmät väreet?

Lampimaisema.

Katselin epätoivoisena laiturin nokassa horisonttiin kasautuvia myrskypilviä. Onko nyt todellakin niin, että nämä kansallismieliset sekopäät ovat jo saaneet hanhenmarssikenkänsä vallan oven väliin? Ajattelin aina, että ilmastonmuutos on ihmiskunnan suurin uhkatekijä nykymaailmassa, jossa kansallisvaltioiden keskenään solmimat sopimusverkostot ja yhteistyökumppanuudet estävät vuoden 1939 toistumisen. Mutta saatan olla väärässäkin. Kun sotaa ei enää ole koettu miesmuisiin (eli kun viimeinenkin sotaveteraani on kuopattu), vaarana ovat ne ainoat historiasta opitut asiat. Eli se, että historiasta ei opita, ja se, että se siksi toistaa itseään. Enkä varsinkaan usko herra Immosen opiskelleen historiaa.

Mutta on tässä jotakin positiivistakin. Fasismi on tuttu vihollinen, ja se voidaan voittaa tutuin keinoin. Uusliberaalin kapitalismin hivuttautumista Suomeen sen sijaan ei pidä sietää. Meneillään olevaa oikeistopolitiikkaa, eli hyvinvointiyhteiskunnan karsimista kirveellä pitää vastustaa kaikin käytettävissä olevin keinoin. Se on vain talouspoliittiseksi agendaksi naamioitua vallan palauttamista sinne, mistä se puoli vuosisataa sitten otettiin ihmisille. Se on rikkaiden tapa kasvattaa omaa valtaansa ja omia rikkauksiaan Chicagon poikien opein (kuuluisimpia oppilaita olivat muiden muassa Maggie Tatcher ja Ronald Reagan ja UK sekä USA ovat sittemmin kokeneet laskevan elintason, kasvavan köyhyyden ja epätasa-arvon, sekä taloudellisen stagnaation kurimuksen muutamaa poliittista täyskäännöstä ja asioiden lievää parantumista lukuunottamatta). Sitä koettivat niin Suharto kuin Pinochetkin kun Indonesian ja Chilen asukkaat koettivat ottaa vallan itselleen (ei, Chilessä ei ollut kyse sekopään diktaattorin vallankaappauksesta, vaan oikeistolaisesta talouspoliittisesta kokeilusta, joka herätti melkoisen runsasta vastustusta). Ja kuten tunnettua, uusliberaali talouspolitiikka voitiin toteuttaa vain tappamalla jokainen toisinajattelija (tunnetusti yhdysvaltojen hallituksen ja maan suuryritysten avokätisesti tukiessa).

Painajaisissani herra Immosen fasisimi yhdistyy herrojen Katainen ja Sipilä oikeistolaiseen talouspolitiikkaan. Lopputuloksena on maa, jossa minä en halua asua, kuuluinpa valittuun kulttuuriin (tai ihonväriin, kieliperheeseen, tai mihin ikinä kerhoon) tai en. Kannattaisiko tällaista poliittista peliä ryhtyä vaikkapa vastustamaan? Vai ovatko suomalaiset kuin porsaat, jotka äänestävät Joulun puolesta ja tuovat vielä sinapinkin mukanaan mennessään teuraalle? Toivottavasti poliittinen apatia ei ole mennyt aivan niin pitkälle.