Kuka kouluttaisi brittiä?

Se oli otsikoitu ovelasti "vesitiedotteeksi", joten otin lehdykän käteeni nähdäkseni mitä se sisältää. Ei koskaan tiedä, vaikka jokin orava poikineen taikka lepakkoparvi olisi pudonnut paikalliseen vesitorniin mätänemään ja juomavesi olisi muuttunut juomakelvottomaksi muutaman päivän ajaksi. Sellaisesta ainakin kuvittelisi saavan tiedotteen jollakin tasolla, jottei syntyisi niitä vatsatautiepidemioita tai ripulieboloita ja hyppykoleroita (ripuli tunnetaan myös nimellä hallitustauti: perskusta kokkareilla). Mutta sitten ajattelin tarkemmin, ja totesin, että saarella ei taida olla ainuttakaan vesitornia päätellen siitä, että veden paine putkistossa vastaa, asteikolla yhdestä kymmeneen, "säälittävää kakkosen lirutusta" ja en ole kertaakaan nähnyt ainuttakaan vesitornia möllöttämässä kylillä ja toreilla. Sinällään tilanne on tosin hyvinkin looginen - sitten vesilaitosten yksityistämisten Margaret Thatcherin tultua valtaan, yksikään niitä omistava firma ei ole keskittynyt vesijohtoverkon parantamiseen, vaan ovat tilittäneet kaikki kiskurihintaisesta vesikuutiosta saamansa pennit osakkeenomistajilleen. Hauska yksityiskohta on, että yksityistäminen tapahtui ideologisista syistä, koska "yksityinen on tehokkaampaa" mutta laitosten omistajiin kuuluu niin Ranskan kuin Belgiankin kansallisia vesiyhtiöitä. Britannian kansalliselta yhtiöltä kiellettiin laitosten omistaminen ja vesijohdot vuotavat siksi 50% vedestä kadunvarsien kasviston kasteluvedeksi.

Kovaa vai pehmeää?

Tämä kryptinen lehdykkä kuitenkin vaivasi minua - ei tosin siksi, että siinä opetettiin briteille mitä tarkoittaa ero "kovan" ja "pehmeän" veden välillä. Ja vaikka onnistuivatkin selittämään eron mainitsematta sanallakaan sellaisia asioita kuin "kalkkikivi", josta koko saari on rakennettu, tai "ph-arvo", joka on ehkä liiaksi asian ytimessä, pamfletista kävi kiltisti selville, että pehmeämpi vesi olisi kivempaa ja siksi siitä kannattaisi jopa hiukan maksaakin. Luonnollisesti, painokustannukset oli maksanut firma, joka myy laitteistoja kraanaveden pehmentämiseen. Olisi pitänyt arvata, että he kouluttavat ihmisiä vain (pienikin opetuspamfletti lasketaan), koska se on taloudellisesti kannattavaa. Ja siinä piileekin saaren suurin yksittäinen ongelma.

Britit katsovat koulutusta erikoisesta näkökulmasta. Heidän maailmankuvaansa on paukutettu jo vuodesta 1979 asti, että koulutuksen tarkoituksena on vain ja ainoastaan saada tuottava työpaikka - muutoin se on hukkaanheitettyä puuhastelua. Muistan anekdoottina kiistelleeni baarissa siitä, että halusin lukea alalleni kuulumattomia julkaisuja ja mies ei kyennyt käsittämään sitä, että aikomuksenani ei ollut vaihtaa alaa, saada parempaa palkkaa tai parempaa työpaikkaa. Hän ei käsittänyt ajatusta oppimisesta oppimisen vuoksi, koska koki asian pelkkänä hyödykkeenä, jolla kasvatetaan tilipussia. Ja siksi britit ovat valmiita maksamaan yliopistokoulutuksestaan kymmeniä tuhansia puntia olettaen koulutuksen tuovan tilipussin, jolla maksaa kiusalliset opintolainat seuraavan kahden vuosikymmenen kuluessa. Mitä he sen sijaan eivät (vielä) ymmärrä, on se, että myös yliopistot katsovat asiaa samasta näkökulmasta. Ne ottavat vastaan lukukausimaksut ja opettavat opiskelijoille mitä hyvänsä he sattuvat haluamaan riippumatta sen hyödyllisyydestä (tai edes siitä, onko se totta vai ei). Esimerkiksi ekonomiaa opetetaan kaikkialla mutta opiskelijat eivät pidä matematiikasta, joten britannia on täynnä ekonomisteja, jotka eivät osaa yhteenlaskua työskennellessään valmistuttuaan Starbucksin kassalla minimipalkalla. Ekonomistien työpaikat menevät niille ikäville maahanmuuttajille, jotka osaavat yhteenlaskun.

Vieläkin hurjemmalta kuulostaa, ainakin omasta mielestäni, Oxfordin ja Cambridgen yliopistojen kampanja levittää tietoa yliopisto-opetuksesta julkisiin kouluihin (sikäli kun niitä vielä on jäljellä). Tarkoituksena on tietenkin mainostaa kyseisiä historiallisia opinahjoja mutta sanoma on suomalasiesta näkökulmasta katsottuna vähintäänkin omalaatuinen. Ajatus on nimittäin kertoa julkisten koulujen, ja siten kaikkein köyhimpien perheiden, lapsille, että yliopisto-opetus ei ole ainoastaan ylempää keskiluokkaa (l. rikkaita) varten, vaan ihan kaikille. Se kuitenkin valuu hukkaan, koska samaisten lapsien vanhemmat "tietävät", että heidän penskansa eivät ole sellaisia "akateemisia tyhjäntoimittajia" ja heidän pitää siksi mennä "oikeisiin töihin" heti kuudennentoista kesän täytyttyä. Ja niin se pyörä pyörii, pitäen luokkayhteiskunnan voimissaan.

Entäs se typerä esite? Se lensi roskiin kuten kaikki muukin "ilmaisjakelu" (ei se ole ilmaista, koska sen joutuu omalla vaivannäöllä kiikuttamaan lehtiroskikseen). Herättipähän kuitenkin ajatuksia, joten kai se oli sen arvoista.