![]() |
Maaseutu. |
Metsä määritellään tietosanakirjan mukaan seuraavasti: "Metsä on suuri maa-alue, jota peittää puiden ja muiden kasvien populaatio." Se tarkoittaa sitä, että Britanniassa ei ole metsiä, koska yksikään puiden peittämä alue ei ole suuri. Suomen kannalta kiusallista määritelmässä on se, että suuri nosa "talousmetsistä" ei olekaan metsää, vaan puuviljelmää (mitä aina jaksan painottaa), koska niistä puuttuu karsintojen ja "hoidon" seurauksena kaikki se "muu kasvusto".
Tekisi mieleni mennä metsään retkelle. Sellaiselle kävelyretkelle, jota britit kammoksuvat, koska matkan varrella ei tarjoilla pullaa ja limpparia (kauhukseni näin bussipysäkillä sen tyypillisen britin - mässyttämässä sipsuja istuen penkin edessä, kivetyksellä, koska ahteri ei mahtunut penkkiin). Mutta mistä kummasta sitä löytäisi metsikön tai edes muutaman puun puistikon, jonka läpikävelyyn uppoaisi sellainen puolituntinen ainakin?
Lähin metsiköntapainen löytyy kartan mukaan Aldburyn pikkukylän liepeiltä (missä sarjaa Midsomerin murhat on kuvattu), heti siinä (tietenkin) golfkentän vieressä. Se on läpimitaltaan 800 metriä, joten sen läpi kävelee noin vartissa - paitsi jos, kuten arvailen, paikan aluskasvusto on leikattu, jottei se hyökkäilisi avuttomien metsäretkeilijäbrittien kimppuun - koska metsämaastossa on hankalampi edetä kuin katukivetuksellä (no joo, kuvaamalleni britille mikä tahansa eteneminen on varmasti melko hankalaa - liukuportaat mukaan lukien, koska ovat rakennettu ahterirajoitteisille).
Oikea metsä sensijaan löytyy kartan mukaan vain Southamptonin länsipuolelta. Kyseessä on New Forest kansallispuisto, joten nimi ei ainakaan lupaa hyvää. Olisi edes "vanhan metsän kansallispuisto", niin sitä voisi olettaa alueella olevan muutakin kuin pajukkoa ja nokkosta - sellaisia vanhoja tammia, lehmuksia, kastanjoita ja muuta mukavaa. No ei todellakaan. Lammaslaitumen täplittämää kitukasvuista pusikkoa alueella, jossa maatalous ei ole kannattavaa, joten maa on säästetty "luonnolle". Ja mitä on tämä "luonto"? No tietenkin hyvinhoidettua puurivistöä vailla metsänpohjan kasvustoa - aivan talousmetsän kaltaista joutomaata, josta lampaat, tuo valkea rutto (ja äärimmäisen haitallinen vieraslaji), ovat nyhtäneet kaiken kasvavan jättäen vain kitukasvuisia puunruppanoita.
Entäpä tämä New Forest National Park? Paikan verkkosivu mainostaa puistoa "maailman villieläinkeskuksena", jossa voi osallistua "maagisten maisemien bussisafarille" ja koettaa miltä puiden istuttaminen tai kaataminen tuntuu. Miten olisi: "New Forest - näe raiskattu metsä ja maksa itsesi kipeäksi". Se vain ei taitaisi myydä niin kovasti. Mutta mikä muukaan tämä on kuin lammasruton raiskaama maatilkku, joka ei ole metsää nähnytkään - kuten ei ole 99% saaren asukeistakaan.
![]() |
New Forest National Park. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jotakin lisättävää?