Uusi Britannia

Saarivaltio.

Siellä se tuttuun tapaan värjöttelee varjossa, pilvipeitteen alla. Britannian saarivaltiossa näyttää olevan synkkää entiseen tapaan. Paitsi, että kaikki muuttuu jatkuvasti synkemmäksi.

Yksipuoluediktatuurin pääpoppamies, herra Cameron - joka on sellainen pyrkyri (tämä mies olisi epäuskottava, jos hän olisi fiktiivinen hahmo), sosiopaatti ja valehtelija, että en ostaisi mieheltä edes tikkaria käytetystä autosta puhumattakaan - sanoo puolueensa olleen hallituskauden ensimmäisten kahden kuukauden aikana ahkerana. Eivät ole kuulemma haaskanneet päivääkään. Olen samaa mieltä. Pelottaa edes ajatella mitä saavat aikaiseksi viidessä vuodessa, jos kahden kuukauden salto on näinkin jäätävä.

1. Ympäristö. Brittiläiset puolueet nyt eivät yleensäkään välitä ympäristöstä, luonnosta, ja puhtaudesta siitä yksinkertaisesta syystä, että maassa ei ole juuri mitään muuta puhdasta kuin kapitalistinen ahneus ja kuningattaren ginilasi, ympäristö tarkoittaa maan asukeille lähinnä ruusupusikkoa kotipihan aidan vieressä ja luontoa saarelta saa hakea kissojen ja koirien kanssa vaikka vuosikymmenen ja täysin tuloksetta. Mutta ainakin hallitus on johdonmukainen: se vihreä roska voidaan jättää huomiotta koska se uhkaa kvartaalitalouden liikevoittoa. Unohtakaa kierrätys, uusiutuva energia, asuntojen eristys pakkasta pitäviksi ja kaikki sellainen hippien ilmastohöpötys. Me jatkamme ympäristön tuhoamista (jos mahdollista) entiseen tahtiin.

2. Köyhyys. Lapsiköyhyys maassa on kasvussa (paitsi, jos hallitus saa päättää miten se mitataan), ja saaren lapsokaisissa on jopa huomattavasti aliravitsemuksesta johtuvaa riisitautia mutta siitäkös hallitus vähät välittää. Itse asiassa, heidän mielestään köyhät ovat vain laiskoja ja heitä pitää siksi rankaista köyhyydestään (vaikka suurin osa köyhistä tekee pidempää päivää kuin keskiverto kansanedustaja). Aivan kuten Viktoriaanisena aikakautena, jolloin työväen köyhät pysyivät poissa silmistä ja kärsivät hiljaa hellahuoneensa nurkassa. Nykyään saattavat mokomat kerääntyä kadulle vaatimaan parempaa kohtelua ja eihän sellainen sovi. Joskus sanottiin, että tulevaisuus on lapsissa ja nuorissa. Mutta tämä hallitus on viisaampi: he eivät ole enää nuoria, kuten eivät ole heidän äänestäjänsäkään, joten painukoon penskat (kirjaimellisesti) helvettiin. Ainakin, jos ovat köyhiä.

3. Ammattiyhdistykset. Maggie lähestulkoon tappoi maan ammattiyhdistykset. Hänen ieologiset perillisensä ovat nyt viimeistelemässä prosessin. Takana ovat ne ajat kun työntekijät saivat neuvotella asiansa parempaan kuosiin saadakseen leipänsä päälle voita ylähuulen lisäksi. Mitä siitäkin seuraisi? Saisivat vielä päähänsä vaatia muitakin etuuksia, kuten palkallista sairaslomaa, äitiyslomaa tai eläkettä. Ei Britanniassa, se haittaa kolmannen kvartaalin tulosta ja pomon bonuksia. Mutta ainakin Britannian johtajat ovat hiukan lempeämpiä kuin idolinsa, vapaan kapitalismin metari, herra Augusto Pinochet, joka tappoi ammattiyhdistykset hyvinkin kirjaimellisesti. Britanniassa niiden edustajat, ne pahuksen työläiset, tapetaan vain nälkään laskemalla palkat kehitysmaan tasolle.

Pääsin vasta heinäkuun puleen väliin selatessani taaksepäin hallituksen tekosia. Elämme pelottavia aikoja.