Uusi Britannia, osa 2

Jatkoin poliittista lehdistökatsausta ja masennuin. Cameron klaaneineen on todellakin ollut ahkera. Voi hyvänen aika sentään mitä vielä saavatkaan aikaiseksi.

4. Talous. Puolue lupasi parantaa saaren taloudellista tilannetta. He luultavasti onnistuvat siinä - rikkaat kaverinsa kokevat taloudellisen tilanteen entistäkin paremmaksi, kun taas köyhät joutuvat kohta jo myymään elimiään pysyäkseen hengissä. Olen eniten kummastellut väitettä, jonka mukaan taloudellista tilannetta parannetaan säästämällä julkisesta sektorista, vaikka sillä itse asiassa ei saada aikaiseksi säästöjä, vaan päinvastoin nostetaan kustannuksia (Esimerkkinä, mitä tapahtuu, kun huumeista riippuvainen yksinhuoltajaäiti ei enää pääsekään hoitoon? Hän ei suostu kuolemaan pois, vaan rahoittaa aineet rikollisin keinoin ja kasvattaa lapsensa samalle polulle. Kumpi onkaan kalliimpaa?). Ja kuten on voi arvata, hallitus itse asiassa kuluttaa enemmän kuin koskaan ja ottaa lainaa ennätysmäärin. Oliko joku yllättynyt? Julkisten säästöjen tarkoitus kun ei ole säästää, vaan siirtää julkista rahaa köyhiltä rikkaille. Ja siinä tarkoituksessaan ne onnistuvat erinomaisesti. Ainoa yllätys on, että niin moni kieltäytyy näkemästä puolueen retoriikan onttoutta ja tekopyhyyttä.

5. Demokratia. Hallitus ei tietenkään halua muuttaa Euroopan epädemokraattisinta vaalitapaa - jossa valta annetaan yhdelle puolueelle, vaikka 76% äänioikeutetuista päättää olla antamatta heille tukeaan - koska hyötyvät siitä. On hienoa asua maassa, jossa neljä miljoonaa ääntä antaa puolueelle yhden paikan parlamentissa kun taas yksitoista miljoona riittää enemmistöön parlamentin paikoista (tai kaksisataa tuhatta kahdeksaan paikkaan, jos sattuu olemaan kotoisin Pohjois-Irlannista). Puolue kykenee diktatuurinsa voimin myös kieltäytymään parlamentin ylähuoneen remontista: herrat suuret herrat lordit (jotka on nimitetty, ei äänestetty) saavat pitää elinikäiset paikkansa ja herrat anglikaanisen kirkonmiehet (kuka luuli, että naisilla on asiaa tärkeille paikoille tässä maassa?) saavat pitää kiintiöpaikkansa, jotka halventavat ajatusta, että Britannia olisi demokratia. Britannia onkin kapitalistinen demokratia, jossa kaikki, mukaan lukien pääministeri ja hallituksen politiikka, on kaupan. Eikä maan hallitusta todellakaan kiinnosta demokratia ulkomaillakaan - diktaattorit saavat lahdata kansaansa niin kauan kuin suostuvat Britannian korporatokratialle suotuisiin kauppaehtoihin.

6. Sota. Sota on yksi diplomatian välineistä. Kun Maggie halusi viedä ammattiyhdistykset teuraalle, tarvittiin sota hämäämään kansaa, jotta kovat otteet jäisivät huomiotta kotimaassa. Argentiina oli sopiva uhri, koska tarvitsivat sotaa itsekin kääntääkseen maansa asukkaiden huomion pois murhatuista ja kadonneista vasemmistolaisista, ja heikkenevästä taloudellisesta tilanteesta. Aivan samoin, Cameron haluaa sotia terroristeja vastaan, koska sodan varjolla voi lisätä kansan valvontaa, kurittaa ihmisoikeusjärjestöjä, ja heikentää oppositiota. Paitsi, että terrorismi on vain yksi sotataktiikoista, joten siksi vai yksi diplomatian työkalupakin väline. Ja Britannialle ei kukaan voi opettaa ainuttakaan asiaa terrorismista ja sen käytöstä vallan välineenä. Ja jos pommittaessa Irakia, Syyriaa, Libyaa ja muita maita luodaan lisää "terroristeja", se on vain loistavaa, koska se tarkoittaa, että sota ei lopu koskaan ja kotimaan lammaskatras voidaan siksi pitää kurissa.

Mutta tällaisen Britannian kansa itselleen äänesti - saatuaan äänestuskehotuksen oikeistolaiselta lehdistöltä, joka hyötyy tilanteesta taloudellisesti. Jossakin vaiheessa he vain huomaavat tulleensa petetyiksi. On vain mahdollista, että siinä vaiheessa brittiläisestä sivistyksestä ei ole enää jäljellä mitään pelastamisen arvoista. Paitsi tietenkin maaseudun monokulttuurit, ja ne harvat alueet vaikeakulkuisilla paikoilla, missä voi vielä havaita Britannian oikeaa luontoa.