Suomen poliittiset broilerit

Tuli sellainen ajatus, että miten tuollainen kloppi kuin Alexander Stubb on voitu päästää ministerin paikalle "hoitamaan" maan asioita? Luin hiukan miehen sekoiluja ja järkytyin. Tämä duracellpupumainen maaninen ylisuorittaja hoitaa neuvottelut kuin neuvottelut samalla kaavalla. Ensin opetellaan ylimalkaisesti mistä on kyse, sitten sovitaan asiat ja lopuksi unohdetaan koko homma ja toivotaan, että lehdistö olettaa asian olevan liian vaikea julkaistavaksi ja ettei koko diilille käy kuin sille kuuluisalle Titanikille. Tämä on tietenkin vain ja ainoastaan minun näkemykseni mutta koetan perustella sitä tarkastelemalla mitä Stubb oikeasti sanoo.

Puheessaan omalle puolueelleen, Stubb tietenkin puhuu jo valmiiksi samanmielisille, joten ei ole tarvetta hukata aikaa minkään mielipiteen perusteluihin. Puheessaan Stubb ilmoittaa heti alkuun mikä hallituksella on tavoitteena: "Olemme tehneet esityksiä, joiden tavoitteena on kohentaa Suomen taloudellista tilannetta ja sitä kautta vahvistaa hyvinvointiyhteiskunnan perustaa."

Tässä kohdassa vain herää se kysymys, että miksi toimenpiteet sitten ovat tavoitteen kanssa ristiriidassa? Jos jokainen infrastruktuuriin käytetty euro kohentaa taloutta kahdella eurolla ja jokainen koulutukseen käytetty euro peräti kuudella (tämä tuli esille hallituksen kyselytunnilla), niin miksi valtion investoinneista ja koulutuksesta sitten päätettiin leikata? Koulutusleikkaukset heikentävät ihmisten työnsaantia ja talouden näkymiä pitkällä tähtäimellä (kyynikko sanoisi, että vasta hallituskauden ollessa jo ohi, ja yhdeksi ainoaksi, tuskin täysmittaiseksi, se on jäämässä). Samoin, jokainen sosiaaliturvasta ja työttömyyskorvauksesta leikattu euro koituu maksetttavaksi korkojen kera terveydenhuollossa niin masennuksena kuin muina mielenterveyden ongelmina (joista myös leikataan) kuin kriminaalihuollossa rikosten ja häiriöiden määrän kasvuna. Jokainen ahdinkoon ajettu perhe tuottaa ahdinkoon ajettuja lapsia, joista yhteiskunnalle koituu kustannuksia enemmän kuin olisi koitunut kyseisten perheiden rahallisesta tukemisesta. Ennaltaehkäisevät toimenpiteet ovat niitä tehokkaimpia jo puhtaan taloudenkin näkökulmasta mutta silti hallitus leikkaa. Talouden kohentaminen ei siis voi olla leikkausten taustalla - ne eivät ole missään maailman kolkassa minään aikakautena saneet taloutta kasvuun (otan vastaan vastaesimerkkejä tällä palstalla).

Stubb tuntuu alitajuisesti ymmärtävän tilanteen lisätessään: "Emme voi myöskään enää lähteä siitä, että talouskasvu kyllä hoitaa elvytysvelan kuin itsestään, kun kasvu lähtee käyntiin." Ongelmana on, että Suomen velkaraha on käytännössä ilmaista hyvän luottoluokituksen johdosta ja siksi pienikin ylimääräinen elvytyksestä aiheutuva talouskasvu todellakin "hoitaisi elvytysvelan". Taas kerran, historia on Stubbin mielipidettä kohtaan ankara. Yksikään OECD-maa ei ole saavuttanut korkeaa elintasoaan millään muilla keinoilla: lainarahalla rakennetulla infrastruktuurilla ja koulutusjärjestelmällä. Historiallisesti aseena on ollut myös voimakas protektionismi Etelä-Koreasta Yhdysvaltoihin, jota Suomi ei EU:n puitteissa voine toteuttaa mutta EU kokonaisuutena voi - sen sijaan suunnitteilla on Atlantin ylittävä demokraattisen kansallisen päätöksenteon mitätöivä vapaakauppasopimus, joka veisi senkin mahdollisuuden kilpajuoksussa pohjalle, enkä ole kuullut Stubbin sanoneen asiasta ainuttakaan poikkipuolista sanaa.

Myönnettäköön, että EU:n epädemokraattiset pyrkimykset - Italian ja Kreikan nimitetyt teknokraattihallitukset ja nyt Kreikkalaisten kurittaminen, jotta saksalaiset pankit saisivat pitää virheinvestoinneissaan hukkaamansa varat (onko syytä syyttää sitä, joka ottaa, vai sitä, joka antaa?), saavat Eurooppalaisen projektin näyttämään aivan muulta kuin mitä siihen liityttäessä luvattiin. Kannatan kansainvälisyyttä mutta kannatan myös ruohonjuuritason demokratiaa, jota tässä ollaan hävittämässä suuryritysten intressien tieltä.

Stubb sanoo, että Suomen kilpailukyky on heikko. Ikävä tosiasia on, että Suomi on kilpailukyvyltään maailman huippua. Hän sanoo, että toinen ongelma on "alhainen työllisyysasteemme ja heikkenevä huoltosuhteemme". Ehkäpä, koska väestö vanhenee ja sairastuu. Mutta eikö juuri silloin olekin panostettava terveydenhuoltoon (josta hallitus leikkaa) ja koulutukseen (josta hallitus leikkaa), jotta ihmiset olisivat tuottavampia työssään ja kykenisivät tekemään sitä terveempinä? Eikö juuri silloin olisi myös kannustettava terveitä ja työikäisiä ihmisiä muuttamaan maahamme sen sijaan, että Suomen persuvetoinen ulkopolitiikka tavoittelisi mahdollisimman monen kapulan asetamista maahamme muuttavien, pääsääntöisesti juuri nuorten ja työikäisten ja -kykyisten, pakolaisten rattaisiin.

Stubbin mukaan: "Kumpaakaan näistä ongelmista ei hoideta ripottelemalla lisää julkista rahaa." Paitsi tietenkin, jos sen rahan sijoittaa vaikkapa koulutukseen ja terveydenhuoltoon; raide- ja tieverkoston parantamiseen ja ylläpitoon sekä tietoliikenneverkon kattavuuden ja tehokkuuden parantamiseen parantaen yritysten toimintamahdollisuuksia. Voisi myös investoida pienen mittakaavan energiantuotantoon ja uusiutuvien energiamuotojen hyödyntämisen parantamiseen (varsinkin, kun tuulivoima on jo Britanniankin mittakaavassa se halvin energiamuoto - Suomi ei voi olla kovinkaan erilanen tässä suhteessa) kouluttamalla alan insinöörejä ja tutkijoita. Varsinkin, kun ydinvoimalapolitiikka näyttää muotoutuneen varsinaiseksi riippakiveksi (myös Britanniassa) teollisuuden ollessa kykenemätön niin rakentamaan laitoksia kuin rahoittamaan niitä - ainakin, jos mukaan luetaan käyttöiän täytyttyä maksettavaksi tulevat suunnattomat purkukustannukset. Mutta silti hallitus leikkaa juuri koulutuksesta, joka on juuri sitä "rahan ripottelua", joka ehkäiseen Stubbin mainitsemia ongelmia mutta on siitäkin huolimatta jollakin tavalla pahasta.

Stubb jatkaa itsensä puhumista pussiin toteamalla: "Pienellä tinkimisellä palkasta tai palkanlisistä saadaan työpaikkoja turvattua, työttömiä töihin ja sitä kautta vahvempi julkinen talous." Paitsi, että todellisuudessa pienempi palkka heikentää kotimaista kysyntää pakottaen potkimaan entistä enemmän ihmisiä kilometritehtaalle lisäten niitä työttömyydestä aiheutuvia kustannuksia. Ja missä pseudotodellisuudessa Stubb oikein asuu, jos hän kuvittelee, että pienemmät palkkakustannukset saavat yritykset palkkaamaan lisää ihmisiä - varsinkin kysynnän samalla pudotessa ja työvoimakustannusten jo muutenkin ollessa murto-osa kaikista kustannuksista? Yritysten tehtävä on tehdä liikevoittoa ja pienempi kotimainen kysyntä ei varmasti johda uusien työntekijöiden palkkaamiseen, vaan irtisanomisiin, jotta liikevoitto saadaan maksimoitua.

Stubb, myönnettyään olevansa talousasioissa noviisi, toteaa "Ilman kilpailukykyä ei synny vientiä.", mikä lienee totta. Mutta Suomen kilpailukyky on maailman huippua, joten se ei yksin riitä. Pitää olla mitä viedä, mikä asettaa koulutusleikkauset entistäkin pahempaan valoon.

"Ilman vientiä ei synny vahvaa kasvua." Totta, paitsi, jos kotimainen kysyntä kasvaa. Väite on siis epätosi.

"Ilman kasvua ei synny uusia työpaikkoja." Jälleen totta mutta näyttämättä on, että leikkaukset saavat aikaiseksi kasvua. Näyttöä päinvastaisesta on tonnikaupalla. Ja toisin päin asia varmasti toimii - uudet työpaikat varmasti tuovat kasvua. Taas kerran, Stubbin retoriikka on ristiriidassa todellisuuden kanssa.

"Ilman työpaikkoja ei synny verotuloja." Ei niin. Mutta tämän itsestäänselvyyden relevanssi jäi minulle epäselväksi. Stubb tuntuu uskovan, että kun yritysten toimintamahdollisuuksia parannetaan, ne kuin ihmeen kaupalla ryhtyvät palkkaamaan lisää väkeä. Todellisuus on toinen - Stubbilta on mennyt syy-  ja seuraussuhde sekaisin. Yritykset palkkaavat vain, kun kysyntä kasvaa. Valtion investoinnit koulutukseen, terveydenhuoltoon ja sosiaaliturvaan parantavat ihmisten hyvinvointia turvallisuutta ja siten kulutusta ja kysyntää - varsinkin, kun niistä jälkimmäinen vaikuttaa vain kaikkein heikoimpiin, jotka varmasti kuluttavat jokaisen käsiinsä saamansa pennosen. Valtion investoinnit tutkimukseen lisäävät peräänkuulutettuja innovaatioita ja luovat tuotteita, joita viedä maailmalle. Hyvinvoiva väestö saa talouden kasvamaan. Talouskasvu on se seuraus, ei se syy. Tässä taitaakin olla nykyhallituksen ongelmakohta ja sokea piste.

En jaksanut analysoida Stubbin puhetta sen pidemmälle. Koko ideologinen rakennelma kun tuntuu olevan perustettu syy- ja seuraussuhteiden väärinymmärrykselle. Kansalaisten hyvinvoinnin, tasa-arvon ja mahdollisuuksien parantaminen kasvattaa kysyntää, kysyntä saa yritykset investoimaan, ja siinä sivussa syntyy työtä ja lisää talouskasvua. Stubb ei vain ole ymmärryksineen oikeassa paikassa. Hänen asiantuntemuksensa kun tuntuu rajoittuvan siihen, miten tullaan valituksi eduskuntaan.

Lukemani perusteella arvelen Stubbin vain olevan ideologiansa sokaisema ja siksi kykenemätön prosessoimaan ajatusmaailmansa kanssa ristiriidassa olevia tosiasioita. Tai niin ainakin toivon. Se on sentään parempi vaihtoehto, kuin tarkoituksenmukainen ja laskelmoitu yhteiskunnan alasajo, pienen finanssimaailman eliitin muutaman kvartaalin mittaisen edun tavoittelun sijaan. Hänen tulisi huomata, että koulutukseen investointi ja tasa-arvon ja mahdollisuuksien tasa-arvon parantaminen ja eriarvoisuuden pienentäminen on myös sen saman taloudellisen eliitin edun mukaista. Joskin vain pitkällä ja keskipitkällä aikavälillä.