Mansikkamargaritakulttuuri

Mikä on karavaanarin margarita? No tietenkin pullollinen kossua, johon on lurautettu sekaan ylimakeaa mansikkamehutiivistettä. Ja sitten laitetaan hassut hatut päähän (tai niin ainakin tulkitsin, joskaan en ole varma olivatko ne kaikki stetsonit ja virkatut GIN-lonkero-myssykät sittenkään päässä osoittamassa itseironian tajua ja huumorimieltä) ja mennään lavalle pyörähtelemään (l. toikkaroimaan) yhdessä muun punakan karavaanaripopulaation kanssa. Tunsin itseni seinäruusuna sellaiseksi "kaupunkilaispelleksi", joka ei ymmärrä "oikeasta maailmasta" yhtään mitään, ja hörpii viininsäkin (ei, viini ei tarkoita maustettua kossua) fiinistä jalallisesta lasista esittäkseen parempaa ihmistä (mistä helvetistä viiniä sitten pitäisi juoda?).

Karavaanikulttuuri.

Muutamaa "suorin jaloin narikkaan kaatumista" myöhemmin olikin sitten aika pienelle kirveshipalle, "mansikkamargaritan" rivakalle tyhjennykselle, sekä uuden pullollisen noudolle, jotta örinäksi jo muuttunutta ikivihreiden kuorolaulua voisi jatkaa uuden "punsin" voimin grillikatoksen ravitsevassa (kun ensin käskyttää mamman hakemaan makkarat) ja lämmittävässä suojassa. Olisi tehnyt mieli ottaa muistiinpanovälineet mukaan ja kirjata ylös kaikki aamuyön tunteina vuodatetut, toinen toistaan rankemmat, elämäntarinat, jotka eivät enää ikinä toistuisi samassa kuosissa, vaan eläisivät illasta toiseen kuin se kuuluisa populistin politiikka. Mutta ehkäpä mansikkamargarita saa tarinat elämään, muuttumaan legendoiksi, ja kasvamaan aikojen saatossa kalevaloiksi ja kalavaleiksi (avan varmasti silloin kerrankin lauloin sen Sepon suohon komealla bassollani).

Karavaaniklubi.

Kulttuurishokista selvittyäni, kokosin itseni ja totesin olevani juopottelun saralla varsinainen amatööri, sellainen satunnainen harrastelija, joka nauttii viinistään muutoinkin kuin päihtymistarkoituksessa (kaupunkilaispellenä en ymmärrä, että viina on tehty kaatokännejä varten). Mutta ainakin tuli selväksi, että maahan mahtuu useampiakin kulttuureja ja voivat elää rinnakkain kenenkään asiasta häiriintymättä. Se kaupunkien "punaviherhippiäiskupla" on aivan yhtä erilainen karavaanarien lavatanssikulttuurista kuin se on ruotsinkielisen kartanonherran (Wahlroos & kumppanit) neoliberaalista riistoajatusmaailmasta. Ja yht'äkkiä minulla onkin huomattavasti enemmän yhteistä irakilaisen taksia ajavan sunnimuslimin, bangladeshilaisen virkkuutöitä sivubisneksenä myyvän kotiäidin ja somalialaisen suomenkieltä opettelevan ja pizzoja kuljettavan insinörtin kanssa kuin näiden väitetysti samaan kulttuuriin kuuluvien mutta ihonväriltään minua muistuttavien ihmisten kanssa.

Palaan vielä kerran Immosen fasistisiin fantasioihin. Hän kuvitteleen voittavansa sotansa näitä muita kulttuureja vastaan. Ensin kuitenkin toivoisin miehen, jos hänellä vain on selkärankaa enemmän kuin etanalla, määrittelevän tämän puolustettavaksi tarkoitetun oman kulttuurinsa, ja sen, mitä niille 5.4 miljoonalle muulle suomalaiselle, jotka kuuluvat johonkin toiseen kulttuuriin, tehdään. En tosin odota älyllisesti koherenttia vastausta.