En jaksanut mennä laitokselle eilen, joten jäin pohtimaan mediasta lukemiani asioita. Seksin ostokielto ja rattijuopumusrajan lasku päällimmäisinä. Prostituutiosta, tuosta maailman vanhimmasta ammatista, jota on harjoitettu kaikkialla, kaikissa kulttuureissa ja kaikkina aikoina niin ihmiskunnan kuin suurimman osan eläinkunnastakin historiassa, pääsee kätevästi eroon kieltämällä sen. Aivan yhtä nerokkaasti päästiin eroon rikollisuudesta eräässä suurvallassa. Rikollisuus kiellettiin, joten ei ollut enää rikollisuutta. Päässäni herää kysymyksiä toistensa perään. Miksi eduskuntaan äänestetään idiootteja, jotka luulevat ongelmien loppuvan, jos ne lakaistaan maton alla odottavan mafian käsiin (muhkeine voittoineen) ja miksi menneisyyden lainsäädännöllisistä virheistä edelleenkin kieltäydytään oppimasta. Kuten päihdepolitiikka osoittaa, tuo tutuimman ja ihailluimman päihteemme kielto osoittautui toimimattomaksi, joten kiellosta luovuttiin aikanaan. Herää vain kysymys, että miksi kielto toimisi samalla tavalla muualla. Odotan sisäasiainministeriltämme vastausta mutten henkeäni pidätellen.
 |
| Kaikki kukat kukkivat pihapatiolla. |
Olisi tietenkin mukavaa hakea poliittisia irtopisteitä uskonnollisilta ryhmittymiltä laskemalla rattijuopumusrajaa mutta kaipaisin jälleen kerran samaiselta ministeriltä hiukan muitakin perusteluja kyseiselle teolle. Lääketieteellisiä sellaisia kun ei ole. Miksi ihmisiä pitää estää tekemästä asioita, jotka eivät häiritse ketään, aiheuta uhkia (muualla kuin vitivalkoiseksi aivopestyssä fanaatikon pääkopassa) tai aiheuta pahaa oloa kenessäkään mutta aiheuttavat suunnatonta iloa tekijälleen?
Ehdotankin ratkaisuksi kaikkeen tällaiseen älyttömyyteen kaikkien typerien kieltojen asteittaista purkamista ja torjumista hyväntahtoisella kansalaistottelemattomuudella. Jättäkää puutarhanne hoitamatta, vaikka se saattaakin tuntua naapurin tiukkapipon mielestä pahalta. Jättäkää ainakin sen nurkkiin inhottavia oksa- ja lehtikasoja, joissa kaikenlaiset eläimet saavat vapaasti temmeltää. Ostakaa seksiä lähimmäisiltänne vaikkapa tarjoamalla illallinen (kotiin tilattu pizzakin saattaa riittää). Juokaa olutta jääkiekko-ottelussa ja ajakaa autolla kotiin sen päätyttyä turvallisesti alle 0.5:n promillen humalassa. Hakekaa Viherpeukusta lamput ja vesiviljelyvälineet pienen kotipuutarhan perustamista varten ja maksakaa mieluiten luottokortilla, jotta poliisit pääsevät ratsaamaan chiliviljelmänne. Pukeutukaa burkhaan kaduilla kävellessänne. Tai ihan vain kommandopipoon, kunhan se ei kiristä ja saa tekemään harkitsemattoimia päätöksiä, kuten sädekehät tuntuvat tekevän.
 |
| Varoitus. |
Satuin huomaamaan kuvassa näkyvän hauskan kyltin ja se tuntuu jotenkin sopivan tähän paikkaan. Niin kauan kun tiukkapipoiset vanhukset, joita eduskuntamme on täynnä, päättävät asioista, ei Suomesta saa yhteiskuntaa, jossa kaikilla on mukavaa. Vanhuksia on toki varottava liikenteessä, jottei jää sen uuden peniksen jatkeena (niin tai korvikkeena, kun oma ei pelitä edes ilotalossa) toimivan katumaasturin alle, mutta ilmeisesti heidän teoistaan voi myös aiheutua kohtuuttoman suurta haittaa, mikäli pääsevät vaikuttamaan muiden ihmisten oikeuksiin säkissä kypsyneillä mielipiteillään. Kuvaan sopii myös tuo taustalla näkyvä kirkko, josta vanhukset usein tulevat. Ja silloin varoitukset on otettava tosissaan, jotta säästytään inkvisition modernisoiduilta versioilta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jotakin lisättävää?