Kun elämä ei edelleenkään riitä

Havahduin juuri siihen karuun tosiasiaan, että tässä maassa kasvaa kirkkoja kadunkulmiin nopeammin kuin hometta kylpyhuoneen kokolattiamattoon tai känsiä alemman keskiluokan kämmeniin (osuva vertaus, koska känsät ja kirkot ovat yhtä ärsyttäviä kuin kivi kengässä tai malka silmässä - en kuitenkaan halua dissata homeita, jotka ovat lopultakin varsin hyödyllisiä eliöitä globaalissa mittakaavassa). Koska akateeminen mielenkiinto ajaa kaikkien sovinnaisuuden rajojen yli, läksin uteliaisuuttani tutustumaan Hattuniityn kadun temppeleihin, joissa paikalliset palvovat hiertäviin trikoisiin ja pitkiin viittoihin puettuja kaikenkarvaisia supersankareitaan. Päämääränäni oli oikeasti ostaa punkkua Morrisonsin viinihyllystä ja punaista chiliä kadunvarren pikkukaupan mukavalta sedältä, koska aion tehdä paholaisenhilloa, joten päätin katsoa samalla minkälaisia hulluja tässä osassa kylää vilistää.

Reformitalo.

Ensimmäisenä vastaan tuli reformistien temppeli, jonka ilmoitustaululla sanotaan kivasti, että "kaikenikäiset tervetulleita." Jotenkin tulee taas katolinen olo ja sellainen mielikuva, että nämä rituaalitoimet pitäisi jättää vain täysissä järjissään olevien (mikä taitaa olla täysin mahdotonta teoriassa) aikuisten puuhasteluksi. Paheksun syvästi lapsiin kohdistuvaa erilaisilla satuolennoilla pelottelua, jossa pienet mielet saadaan järkkymään mielisairauden partaalle ja heistä muodostuu kilttejä uskovaisia (kilttejä on kovin mieto sana, ajattelin lähinnä puhtaaksivalkaistuja itsenäiseen ajatteluun kykenemättömiä mieliä, mutta pointti tuli varmaankin selväksi). Joissakin kulttuureissa sitä kutsuttaisiin aivopesuksi mutta Englannissa se on maan tapa. En oikein muutenkaan ymmärrä, että jos joku suupaltti sveitsiläinen sanoi jotakin 1600-luvulla, niin nämä paikalliset pykäävät lempipastorilleen kivitaloja nykypäivänä - oliko tässä jokin syy-yhteys jossakin? Pykäisivät mielummin jotakin hyödyllistä, kuten jalkapallostadioneita, pubeja tai kaltoinkohdeltujen kissojen (tai uskontojen uhrien) lepokoteja.

Kivitalo.

Pyhän Paulin talosta tuli puolestaan mieleeni kun näin joskus talvella natiiveja parveilemassa sen ympärillä polttama... eikun palvomassa suurta ristiä valkoisissa kaavuiss... eikun kesämekoissaan (aivan, keskellä talvea, mitä idiootteja). Kovasti muistutti KKK:n rituaaleja - tai ainakin ihmiset olivat niin huumassa jostakin, no, uskisjutuista, mistä minä tietäisin, etteivät edes huomanneet kuinka naurettavalta koko touhu näytti. Haluaisin olla kärpäsenä katossa kun paikallinen pastori havahtuu ruususen unestaan kesken neitsyen verenjuonti-rituaalien (tai mitä lienee), käyttää aivojaan ensimmäistä kertaa aikuisiällään, havaitsee tilanteen koomisuuden ja vaipuu suunnattomaan itsesääliin ja kanssaihmisiin kohdistuvaan myötähäpeään, sekä toteaa itselleen, että "mitä helvettiä täällä oikein tapahtuu ja miksi mulla on tällainen naurettava tötteröhattu päässä?"

Lahkolaistalo.

Koska asiat muuttuvat yleensä aina vain hullummiksi, niin muuttuivat lahkolaisetkin. Nämä metodistireppanat uskovat, että on olemassa jokin kaikkivoipa kaveri mutta tekisi mieleni kysyä pystyykö tämä hypoteettisen omnipotentti olento tekemään niin hyvän snookerin, ettei itsekään kykene sitä purkamaan? Levittivät vielä temppelinsä eteen talvella lakanan, jossa sanottiin: "There definitely is god. Now stop worrying and enjoy life." Mutta pointti ei olekaan se, että jotkut todellakin kuulevat ääniä päissään ja kertovat niistä toisille, jotka sitten alkavat myös kuulemaan ääniä päissään (hmm, virukset leviävät samalla tavalla), vaan siinä, että raukkoja oikeasti kiinnostaa mitä ohikulkijat ajattelevat ja he epäilevät, etteivät pidä ajatuksista, joten puolustautuvat jo valmiiksi ja heittäytyvät katkeriksi. Että sellaista sisäistä rauhaa tuovat nämä mielikuvitusystävät.

Hullujen huone.

Viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä, tarkastelin ihmeissäni paikallisten mullahienkumartajien rukoustilaa, jossa isot miehet pyllistävät kivasti rivissä luoteeseen päin. Mitäpä siihen lisäämään. Toiset saavat kiksejä toisenlaisista asioista, antaa palaa vain. Itse en viihdy aivan niin intiimissä miesseurassa. Mutta ainakin ovat muita rehellisempiä, koska eivät haali ympärilleen maallisia rikkauksia (kuten hienoja kivitaloja) eivätkä tietojeni mukaan kolkuttele oviin valmiina kertomaan kuinka hurmaava juuri heidän keksimänsä satuolento on. Ovat ehkä kuitenkin liukumassa hiukan konservatiivisia teloituksenpalvojia (a.k.a kristittyjä) liberaalimpaan suuntaan, koska herraseurueen poistuttua kuvan kumarrushuoneesta en voinut välttyä kohtuulliselta annokselta THC:ta kulkiessani porukan läpi. Ja mitä lienee muuta polttivat piipuissaan.