keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Lauantai

Vaikka freelance konsultille ja yliopiston tutkijalle jokainen päivä tuntuu vähän samalta kuin lauantai, on päivissä kuitenkin eroja, koska rahvas noudattaa kalenteriin painettua pränttiä. Tuossa lauantaiksi nimetyssä viikonpäivässä on kuitenkin ihan oikeastikin kaksi erinomaista puolta.

Ensinnäkin, toimistolla ei ole juuri ketään. Se tekee lauantaista hienon päivän keskittyä vaikkapa kirjoittamaan artikkeleja tai mitä hyvänsä ilman häiriöitä. Viime lauantaina en kuitenkaan mennyt laitokselle, koska olin nälkäinen. Lähdin sen sijaan tarkastelemaan lauantain toista hyvää puolta. Lauantai on St. Albansissa toripäivä.

Toripäivä.
Lauantaisin kaikki maajussit, säläkauppiaat, ja taskuvarkaat ryömivät koloistaan rollaattorimummojen ja parrakkaiden pummisetien värittämälle (ja toisinaan jumittamalle) kaupungille ja pystyttävät keskustan kävelykadulle pitkiä kojurivejä, joista saa kaikkea taulujen kehyksistä ja tupakan sytyttimistä katkarapuihin ja parsakaaleihin. Erityinen suosikkini on kuitenkin eräs vihanneskoju, jossa multasormet myyvät vihanneksia, juureksia, hedelmiä ja marjoja suorastaan kohtuulliseen hintaan. Käytin viisi ja puoli puntaa noin 10 kiloon kesäkurpitsoja, kolmen laadun paprikoita, munakoisoja, chilejä ja habaneroja, papuja, salaattia, sekä pussillisen kirsikoita, jotka veivätkin leijonanosan - puolitoista puntaa - koko summasta. Kuka vielä väittää, että ruoka olisi kallista? No, tässä maassa se sentään kasvaa toisin kuin Suomen loskassa EU-tuista ja kepulaisten vakuutteluista huolimatta. Torilta löytyy lisäksi erinomainen kalakauppias ja muutaman leipomon loistavat leipä- ja kakkutiskit, eivätkä nekään ole hinnalla pilattuja. Ainoa mitä kaipaan on lihatiski mutta ei kai kaikkea voi saada.

Kahdeksan hyvän koju.
Erityinen suosikkini on kuvassa näkyvä pakettiauton muotoinen koju.  Kuvassa näkyy myös kahdeksan syytä antaa auton henkilökunnalle rahaa. Lienee turhaa kertoa mitä kojussa myydään. Niinpä käytin vielä kahdeksan puntaa ja lähdin kämpille syljeskellen kirsikoiden kiviä ja hikoillen ruokakassieni kanssa paahtavassa auringonpaisteessa. Oli tiedossa kasvisruokapainotteinen viikonloppu. Ekologista lähiruokaa. Suosittelen kaikille, jotka asuvat leveyspiireillä, joilla on kasvukausi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jotakin lisättävää?