Työskentelykulttuuri

Ihmettelin tuossa eräänä päivänä, että miksei laitoksella näy ketään. Ajattelin, että olen varmaankin erehtynyt päivästä ja kyseessä on sunnuntai enkä vain ole sattunut katsomaan kalenteriin. Laitoksen siivoojamammat kuitenkin löytyivät kahvihuoneesta tavanomaiseen tapaansa juomassa teetä ja syömässä kakkuja (perinteinen englantilainen aamupala) varhaisen urakkansa jälkeen, joten päivä ei voinut olla sunnuntai. Kyseessä oli aivan tavallinen perjantai, eikä edes yleinen vapaapäivä, jota myös epäilin hiljaisuuden syyksi.

Yhdentoista aikoihin ovi kuitenkin alkoi käydä ja tutkija toisensa perään laahusti toimistoonsa tukka tutusti pörrössä. Ymmärtäähän sen, että jos työaikansa saa päättää jokseenkin vapaasti, poislukien ne onnettomat, jotka joutuvat opettamaan, se houkuttelee siirtämää vuorokausirytmiä muutaman tunnin eteenpäin. Lounasaika ei kuitenkaan siirry, vaan kahdentoista jälkeen kaikki ovat jo lähdössä lounaalle yliopiston ruokalaan, jonne minua ei saa toista kertaa enää kirveelläkään, koska en vain satu pitämään pahasta ruoasta. Laitoksella on siis hiljaista käytännössä aamuvarhaisesta puoleen päivään, joten olen ottanut tavaksi tulla tekemään kirjoitushommia niihin aikoihin - kun kukaan ei ole häiritsemässä, sitä saa asioita oikeasti aikaiseksi.

Yhtälöitä ja kofeiinia.

Liityn kyllä yleensä lounasseurueeseen, jos kohteena on jokin lähipubi ja on mahdollisuus lounastaa mukavasti mutta kerettiläisesti Guinnesin (niin, sehän in irlantilaista) ja hyvän (!) pubiruoan ääressä mutta tavallisesti päädyn pakkaamaan aamulla edellisen illan kokkaukseni eväsrasiaan.

Laitoksen muu henkilökunta viihtyy yleensä paikan päällä suunnilleen seitsemään asti mutta itse painun mielelläni biljardisalille tai jonnekin muualle jo viiden jälkeen. Jotenkin ei houkuta istua iltamyöhään toimistolla, kun silloin jäävät harvat sosiaaliset kontaktit liian vähälle huomiolle. Tosin harvalla fyysikolla sellaisia onkaan, joten tavallaan minulta kyllä riittää ymmärrystä kollegoiden toimintamallia kohtaan.

Pois lukien tutkijat, toimistokulttuuriin kuuluu valkoinen kauluspaita, puku ja solmio. Jestas mitä jeesustelua. Aivan kuin työn laatu paranisi pukeutumalla maailman epämukavimpaan asusteeseen, joka sattuu kulttuurillisista syistä olemaan jotenkin "sopivampi" kuin muut asut. Ei sovi minulle. Ulkoinen siisteyskin on ihan naurettava perustelu. Maailmasta löytyy lukemattomia siistimpiä tapoja pukeutua. Näen asian ennemminkin niin, että puvulla peitetään puutteita omissa kyvyissä ja huonoa itsetuntoa, joka juontaa juurensa kyvyttömyydestä päästä töihin, josta oikeasti voisi tykätä. Ja kun itseä ottaa pattiin, niin pukukoodia edellytetään myös alaisilta.

Pubissa näiden pukumiestenkin luonne sitten paljastuu. Suurimmat mulkut löytyvät usein juuri Bossin liituraidan sisältä. Sellaista kun ei ole varaa (eikä syytä) ostaa muilla kuin itseään täynnä olevilla idiooteilla. Ja juu, törmäsin sellaiseen eilen. Tarjosi kierroksen (päästen samalla esittelemään American Expressiä), joten jäin höpisemään hetkeksi. Toista kierrosta en enää halunnut. Kertonee jotakin herrasmiehen miellyttävyysasteesta.