Daventry

Aivan kuten pienillä pojilla, myös isoilla pitää olla harrastuksia. Siksi pelaankin aktiivisesti aikuisten pelejä. Erityisesti tuota biljardiksi kutsuttua pallopeliä, joka aika ajoin saakin notkumaan biljardisalilla aamun sarastukseen asti. Viikonloppuna kävin kuitenkin pelaamassa Daventryssä, koska siellä oli vieläkin isompia poikia pelaamassa ja palkintorahaakin oli jaossa yhteensä vaatimattomat 120000 puntaa parhaille 16 pelaajalle. Tosin, St. Albansin 7:sta mukana olleesta pelaajasta vain Bris pääsi rahoille, eli kuudentoista parhaan joukkoon.

Vaikka pelit eivät menneet itselläni aivan suunnitelmien mukaan - yksi voitto, kaksi tappiota - hauskanpitoa kuitenkin riitti koko rahan edestä. Pelasin tietenkin myös useita rahapelejä taitavien pelimiesten kanssa ja jäin niistä noin 50 puntaa voitolle. En kuitenkaan uskaltanut haastaa lajin todellisia (ja ainoita tässä maassa) suorittajia, kuten Tony Dragoa ja Imran Majidia, koska siihen olisi vaadittu valmius hävitä noin viisisataa puntaa pelattaessa 11 erävoittoon. Tony ei tosin pärjännyt itse kisassa, koska notkui baarissa yhtä aktiivisesti kuin minäkin (ja siinä sivussa pudotti Adamin, yhden St. Albansin pelikavereistani pois turnauksesta) mutta Imran voitti ammattilaispuolen kisan lauantaina eikä pelannut yhtään huonommin sunnuntain pääkiertueellakaan.

Ysipallon areena.

Itse sensijaan juhlin synttäreitäni iloisen vilpittömästi turhankin monen lasillisen voimin mutta onnistuin silti puristamaan noin neljän aikaan aamulla ennen nukkumaan menoa löysää rahaa innokkailta pelimiehiltä pussittamalla ne tärkeimmän pallot oikeaan aikaan. No, sanottakoon, että ei tämä ammatiksi ole muuttumassa, koska hotellikin maksoi jo satasen viikonlopulta mutta pienen karkkirahan (tai asiaan kuuluvan muutaman pintin) voittaminen lämmittää mieltä kummasti. Varsinkin, kun sen tekee harjoituskaveria vastaan, jolle sattuu aina häviämään harjoitellessaan.

Itse Daventry on keskellä "ei-mitään", täydellisesti sivistyksen tuulien saavuttamattomissa Lutonista pohjoiseen kulkevan moottoritien varressa, eikä tapahtumapaikaksi valittu Barcelo:n hotellikaan ole mikään oikea neljän tähden hotelli, vaikka ovatkin piirtäneet niitä neljä aulan lattiaan ja ulko-oven yläpuolelle. Hinnoissa neljä tähteä kyllä näkyvät mutta muuten antaisin kaksi, koska baari sulkeutuu kahdelta, ruoka on huonoa, henkilökuntaa on liian vähän ja hintaan ei kuulu edes internet-yhteyttä. Todella keskiluokkaista. Pelipaikkana hotelli on tosin aivan mainio ja ajatuksenani onkin tulla uudestaan paremmalla pelipäällä varustettuna.

Sunnuntaina olo oli aika tyhjä, koska biljardia tuli pelattua tai katsottua noin 10 tuntia perjantaina ja lauantaina. Kisaviikonloput ovat kuitenkin aivan samanlaisia tässäkin maassa. Aivan kuten Suomessakin, meininki on rentoa, seura on vilpitöntä ja ihmisistä paistaa pelimiehille tyypillinen toisten kunnioittamisen kulttuuri. Loistava tapa viettää viikonloppua. Ja narikkaan kaatumisten puolesta Tonykin osoittautui aivan perinteisen setämiehen veroiseksi.