Londiniumissa on jotakin jännittävää ilmassa. Mahdollisesti savusumua, joka lyhentää ihmisten elinajanodotetta kuin giljotiini pituutta (siis kuvainnollisesti) mutta myös mielenkiintoisia kontrasteja. Kuten esimerkiksi se, että rikkaat finanssimogulit kiukuttelevat kun kodittomat nukkuvat heidän porttikongeissaan - huomaamatta, että osa on heidän omia palkollisiaan vaillla varoja vuokrata edes hellahuonetta.
 |
| Epäonnistunut tetris. |
Havaitsin myös kuinka jokin poloinen rakennusarkkitehti oli yrittänyt hätäpäissään ja menestyksen huumassa pelata lasikuutioilla tetristä epäonnistuen huomattavalla tavalla. Ne palikat kuuluu laittaa sievään riviin, jotta saa pisteitä. Tai ehkä kyseessä oli seitsemästoista taso, jossa palikat putoilevat niin nopiasti, ettei ehdi mitään tekemään. Tai sitten kyseinen arkkitehti vain oli hutikassa, kuten luovien alojen taitajat tuppaavat olemaan, ja piirteli raapustuksiaan lasinaluselle, jonka sitten ryttäsi ennen puhtaaksikirjoitusta kuvatunlaisin tuloksin. Olisi kannattanut käyttää servettiä, kuten fyysikot tekevät.
Jännintä on kuitenkin kontrasti - kalkkikivistä kyhätyt Normannien torjuntaan tarkoitetut kivilinnat jöpöttävät lasipalatsien vieressä ja sopivat vierekkäin kuin nyrkki silmään - eli eivät kovinkaan hyvin. Suhteettoman absurdia. Ennustan kuitenkin, että kivilinnat ovat pystyssä vielä viiden sadan vuodenkin kuluttua mutta lasipalatseista tuskin enää näkyy jälkeäkään (niin, tuskin näkyy ihmiskunnastakaan, koska
emme kuitenkaan malta jättää fossiileja kaivamatta).
 |
| Towerin linna. |
Ironisinta on kuitenkin se, että Londinium, tuo imperiumin ryöstöretkillä rikastunut Thamesin soiselle kupeelle vaivoin rakennettu käpykylä, on ensimmäisten joukossa tulilinjalla kun kaupungin finanssipäälliköiden rahoittama nykyisenkaltaisen maailman tuhoamisoperaatio ryhtyy toden teolla vaikuttamaan ja hautaa leijonanosan kiiltävien lasikammotusten kaupungista veden alle. Ainahan on niitä teknologisia sovelluksia, kuten
joensuun tulvapadot, mutta kun se vedenpinnan nousu, mannerjäätiköiden kadotessa, vähät välittää parista tulvapadosta, kun ne voi helposti kiertääkin.
Toivotan siis onnea tuhatvuotiselle finanssimiesten (naiset ovat yleensä pitkäjänteisempiä ja, niin, fiksumpia) valtakunnalle. En tosin oleta sen kestävän enää edes sataa vuotta yhtenäisenä kuningaskuntana.
Kysykää vaikka Skoteilta.
 |
| Finanssimiesten kaupunki. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jotakin lisättävää?