Täällä asuu sekopäitä

Turku on kyllä aivan mukiinmenevä kaupunki, noin normaalisti, mutta joskus kaupungissa näkeekin sitten sen verran erikoisia ilmestyksiä, että pitää hiukan hieraista unihiekkaisia silmiään ja katsoa uudelleen.

Bussipysäkkiolohuone.

Joku hippi olikin saanut päähänsä erikoisen idean ja tehnyt bussipysäkistä olohuoneen. Tuijotin sitä pari minuuttia epäuskoisena - ilmeisesti turkulaiset ovat niin ujoja, että kukaan ei ole edes uskaltanut varastaa pysäkin tuotteita mukaansa, kuten missä tahansa eurooppalaisessa urbaanissa metropolissa olisi jo käynyt. Sanottakoon kuitenkin, että nuo virkatut pitsiverhonkaltaiset värikkäät kammotukset ovat vaatineet jonkin verran työpanosta. Vaikka samalla tavalla se virkkuukoukku heiluu muutaman jointinkin jälkeen. Onpahan hipeilläkin jotakin tekemistä.

Iivari.

Toisen kerran hieroin silmiäni etsiessäni kahviini maitoa marketista. En oikein tiedä onko tarkoituksena antaa vaikutelma, että maito on tuoretta, vai mitä, mutta pieleen se ainakin meni. Ensinnäkin, kyseessä on poikalehmä nimeltä Iivari, ja siltä puutuu utareetkin, joten lypsämisessä voi mennä jokin tovi tai kaksi. Kaiken huipuksi, se seisoo vartioimassa mustikkakeittohyllyä, joten oliko sen tarkoituksena antaa vaikutelma, että Valion mustikkakeitot tulevat Mustikista? Ilmeisesti. Erittäin epäuskottavaa.

Mutta onneksi Turusta löytyy normaaliakin viihdettä. On baareja ja ravintoloita. Ja, niin, biljardisaleja, joille voi kävellä sisään, ottaa talon kepin telineestä ja paiskia ysipalloja pusseihin kavereiden nöyryyttämiseksi. Toistaiseksi olen tosin lähinnä hävinnyt rahaa, joten kannattanee keskittyä tähtäämään jatkossa.

Biljardipöytä.

Turku, tuo maailman napa

Aurajoki.

Kuten kaikki turkulaiset tietävät, Aurajokeen on vaarallista molskahtaa. Erityisesti, jos sen tekee hutikassa tullessaan baarista aamuneljältä, sitä päätyy kovin helposti Airistolla möllöttävään silliverkkoon kalojen ruoaksi, kuten ajoittain on onnettomien opiskelijoiden kohtalona. Siksi päädyinkin tarkastelemaan kyseistä jokeaa keskiyön hämärissä turvallisesti Tuomaansillan aidankaiteen takaa. Aikomuksiini nimittäin ei kuulu mennä nukkumaan kalojen kanssa.

Mutta mitä hienoa Turussa muka on? Hyvä kysymys. Mietin sitä hetken ja mieleeni juolahtivat lähinnä maailman historian rumimmat rakennukset (kaupunginteatteri ja kela), yliopisto, jonka autioilla pihoilla pyörivät poispotkittujen akateemikkojen ja uusavuttomien opiskelijoiden sijaan lähinnä tuulta alleen saaneet muovipussit, ja jokilaivat, joissa keinorusketetut tekotissinaiset esittelevät pakkeloitua maamavärkkiään ja ylitsevuotavaa typeryyttään kesäisessä siiderihutikassa. Olisiko syytä mennä "ajattele positiivisesti" -kurssille? Kurssittaminen kyllä on aina kannattavaa, jos siinä oppii jotakin (mikä sulkee pois puolet yliopiston jatkuvasti köyhtyvästä opetusohjelmasta).

Ja kuten kaikki natiivit tietävät, Turussa on kuitenkin paikka, jossa voi seurata "luentoja elämästä joka päivä." Kuulostaa lupaavalta. Siinä voisi olla sopiva kohde viettää leppoisaa maanantaipäivää ihmetellen maailman menoa ja seuraten metropolin viiltävä-älyisimpien ajattelijoiden ajatuksenjuoksua nauttien virvokkeista ja seurasta, joka huokuu yläluokkaista ylemmyydentuntoa. Tuota toisinaan professorin vastaanotoksi kutsuttua paikkaa voinkin suositella kaikille, joita ei pelota kattava näköala maailmankaikkeuteen, ihmisyyteen sekä perimmäisiin kysymyksiin olemassaolosta, kaiken tarkoituksesta ja siitä, kuka lopultakin murhasi Olof Palmen ja miksi. Ja se on pelkästään maanantain ohjelma - tiistaina pureudutaan vieläkin syvällisempiin ihmiskuntaa riivaaviin ongelmiin.

Pupuja puutarhassa

Puutarha.

Tämä on puutarha. Puutarhoissa on pupuja. Havaitsin mokoman mennessäni kessulle biljardisalin katolle ottamaan iltapäiväauringon viimeisiä rippeitä. Kuka sitä nyt pilveä poltt.. siis ottaisi, kun taivas on kirkas. Paitsi, että oikeasti kyseessä ei olekaan puutarha, vaan golfkenttä. Ja porvarit siellä kivasti laahustavat mailapoika-armeijoidensa kärjessä pökkien satunnaisin väliajoin pieniä palloja maahan porattuihin pieniin reikiin. Ja puput jahdataan maanrakoihin etteivät pääse papanoimaan tiiauspaikalle ja altistamaan siten hohtavan valkoiset golfkengät inhottaville ulostetahroille. Vaikka ainahan palvelijat voi laittaa niitä hiukan pesemään.

Kyseessä onkin sitten mielenkiintoinen kenttä, noin historiallisessa mielessä ainakin - siis jos kyseinen "urheilulaji" nyt ylipäätään ketään kiinnostaa. Herra Ryder kavereineen nimittäin pökki palloja reikiin aikoinaan ja päätti, hiukan ginipäissään tietenkin, kuten asiaan kuuluu, että maailmassa ei ole ketään parempaa pelaajaa. Ja Amerikkalaiset tietenkin, myös hiukan päissään, vastasivat huutoon sanomalla, että kyllä me aina muutama ginihöyryinen brittiukko pestään - valitkaa te kenttä ja me valitsemme ajankohdan. Ja herra Ryder ehdotti pelaamista St. Albansissa. Näin syntyi Ryder Cup, tuo golfmaailman arvostetuin joukkuekilpailu, ainakin hiukan väritetyn urbaanilegendan mukaan.

Akateeminen pupu.

Puput (Oryctolagus cuniculus) sen sijaan joutuivat siirtymään elitistigolfareiden tieltä autuaammille apilatantereille. Siksi niitä näkyykin ajoittan loikkimassa yliopiston lähettyvillä popsimassa kaikenlaista vihreää pientareelle leviteltyjen tyhjien oluttölkkien lomasta. Kesällä kun on sellainen vaikutus ihmisiin, kuten jokainen suomalainen varmasti tietää, että pää pitää saada turrutettua mukavaan hutikkaan jollakin laillisella tai laittomalla aineella, jotta kuumuus ei pääse pehmentämään ajatuksenjuoksua. Ja kas, suomalaiset istuvat terassilla ja englantilaiset istuvat puistikossa kaniinien seassa sopusoinnussa ja syvässä harmoniassa. Ja kansalliset stressitaso painuvat pohjalukemiinsa kunnes kuun loppu lähestyy ja ylimääräiset setelinivaskat on käytetty henkilökohtaiseen hyvinvointiin. Mutta sellaista on kesä. Leppoisaa aikaa. Myös pupusille.