1984

Joku viisas mies sanoi joskus, että "silmä silmästä jättää koko maailman sokeaksi". Eräs toinen viisas mies sanoi puolestaan, että "kääntäkää toinenkin poski". Olen täysin vakuuttunut, että jos Jeesus tulisi takaisin, kuten kaikenlaiset shamaanit ovat läpi vuosisatojen ounastelleet, niin Yhdysvaltojen hallitus tekisi kaikkensa vangitakseen, kiduttaakseen ja tappaakseen mokoman epämiellyttävän humanistin (pitkätukkahippikin vielä, hyi) terrorismin vastaisen sotansa nimissä - ja se tehtäisiin tietenkin kristilllisten arvojen puolustamiseksi.

Mutta spekuloinnit sikseen. Pieni humanisti kuitenkin heräsi, ainakin minussa, seuratessani kuluneella viikolla eurooppalaisten ja amerikkalaisten vakuuttelua vankkumattomasta yhteisymmärryksestä liittyen siihen, että kansallisvaltion pahin vihollinen on sen kansa, että viestin tuoja on aina ammuttava, jos on pienikin epäilys siitä, että viesti on epämiellyttävä, ja että ihmisoikeudet, sananvapaus ja muu sellainen ällöttävä vihervasemmistolaisten sekoilu on kaikissa muodoissaan tuomittavaa. Ja sitten huomasin pienen sisäisen humanistini tiristävän pieniä kirkkaita kyyneleitä silmäkulmistaan huomatessani sen kuuluisan vallan vahtikoiran olevan tiukassa lieassa molemmilla "länsimaisia arvoja" noudattavilla mantereilla. En jaksa edes puuttua siihen, mitä käsite "lähsimaiset arvot" tarkoittaa valtaapitävien mielestä mutta ilmeisesti ne sallivat niin kidutuksen kuin teloitukset ilman oikeudenkäyntiä, kuten länsimaiseen oikeusperiaatteeseen kuuluu.

Leikitäänpä ajatusleikkiä. Mitä olisi tapahtunut, jos Air Force One olisi pakotettu laskeutumaan vaikkapa Namibiaan ja paikalliset viranomaiset olisivat rynnänneet tarkastamaan herra Barakin urheilukassin miehen poistuessa Etelä-afrikasta? Tai jos kiinalainen lentotukialus menisi partioimaan Meksikonlahden kansainvälisille vesille kansallisten etujen nimessä? Tai jos kuubalaiset pommittaisivat miehittämättömillä lennokeillaan Floridassa asuvia terroristeiksi kutsumiaan toisinajattelijoita? Voi sitä älähdystä, joka länsimaisten johtajien suusta pääsisi yhdessä itsemääräämis- ja ihmisoikeuksien kunnioittamisesta retorisoivan kaksinaismoralismin kanssa. Ja lehdistö yhtyisi moiseen valitusvirteen ilman kritiikkiä, kuten asiaan kuuluu. Vaan monessako amerikkalaisessa tiedotusvälineessä puhutaan jenkkien vastaavista rikoksista ihmisyyttä ja valtioiden suvereniteettiä vastaan, vaikka niitä tapahtuu lähes päivittäin? Nykypäivänä vapauksien vaatiminen onkin terrorismia ja valtion harjoittama huomattavasti massiivisempi terrori vain ennaltaehkäisevää itsepuolustusta vapauden vaalimiseksi.

Mutta me eurooppalaisethan olemme viisaampia, emmekä alistu siihen. Ja jos jokin nokkela kolumnisti päättää naputella tutkivaa journalismia siitä, että Euroopan maat osallistuvat kyselemättä amerikkalaisten kampanjaan ihmisyyttä ja ihmisoikeuksia vastaan ja onnistuu vieläpä julkaisemaan sen esimerkiksi lehdissä nimeltä Observer tai The Guardian, niin äkkiäkös kyseiset artikkelit saadaan sensuroitua pois kaiken kansan nähtäviltä (katsokaa vaikka mitä tapahtui alkujaan Observerissa 29.6 julkaistulle jutulle: Revealed: secret European deals to hand over private data to America, Google löytää sen vielä mutta enpä sitten tiedä kuinka kauan).

Sanoisin, että menossa on sellainen modernisoitu versio käsitteestä "leipää ja sirkushuveja", jonka avulla pyritään tekemään kansoista kuuliaisia orjia vailla omaa arvostelukykyä ja inhottavia taipumuksia valtaapitävien arvosteluun. Markinakoneiston suorittama ja samojen valtaapitävien siunaama aivopesu on kuitenkin, mitä ilmeisimmin, levinnyt jo niin laajalle, että en usko yhdenkään länsimaisen "sivistysmaan" asukkaiden ryhtyvän kyselemään joukolla oikeuksiensa perään. Ja huomenna menetämme luultavasti lisää kovalla työllä hankituista kansalaisoikeuksistamme. Orwell kääntyisi haudassaan.

Iltakävely

Laskeva Aurinko.

Koska poikkeuksellisesti en ollutkaan menossa baariin Auringon laskiessa, vaan aikeenani oli marssia kämpille mukanani ainekset kasvis curryn tekoon (sekä tietenkin pullollinen punkkua), päätin räpsiä pari kuvaa pyhän Peterin hautuumaalta käsin. Väistellessäni puistossa pussikaljaa nauttineita teinejä ja rantojen miehiä (oikeastaan ne ovat täällä ratavarren miehiä), tulin kuitenkin nopeasti toisiin ajatuksiin ja poistuin pikaisesti paikalta ennen kuin natiivit yltyvät rasistiseen huuteluun, ryhtyvät heittelemään tyhjiä pulloja tai ylipäätään puhuvat minulle. Ei sellaista jaksa.

Mutta kevyen harsopeitteinen taivas oli kuitenkin varsin miellyttävää seuraa yhdessä horisonttia kohti painuvan auringon kanssa, joten päätin kävellä kiertotietä pitkin, eli ensin tanssin edesmenneiden brittien haudoilla, kiersin kannabista piikittävän teiniporukan, hyppäsin isokokoista olutta hörppivää punaniskaa piiloon pensasaidan taakse, ja siinä samalla lähes nyrjäytin nilkkani. Aidan takaa löysin sitten jonkinlaisen auringonpalvontakultin kokoontumispaikan - tai niin ainakin päättelin itse lahkolaisten loistaessa poissaolollaan.

Palvontapaikka.

Keskelle kirkkopuistoa oli kannettu sellainen Obelixin palveluksia vaativa hiidenkivi aurinkokelloksi (luulisin), joka näytti toimivan samalla tavalla kuin oma aurinkokelloni, jonka olen sitonut nahkaremmeillä ranteeseeni. Kumpikaan nyt ei toiminut Auringon mentyä pilviverhon taakse mutta mitäs pienistä. Luulen, että tuohon hiidenkiveä ympäröivään rinkiin raahataan kaikki notkeat neitsyet aina Juhannuksena, jotta niitä voidaan uhrata Ra:n tai jonkin muun pirullisen jumaluuden kunniaksi kristillisessä hengessä. Kylläpä on harmillista, etten päässyt seuraamaan toimitusta tänäkään vuonna. Kyllä se nyt varmasti voittaisi minkä tahansa tositeeveesosiaalipornosaippuaoopperan, joita rahvas tuntuu tuijottavan kerätessään vararavintoa talven varalle.

Menetin puistoa ihmetellessäni niin ajantajun kuin näläntunteenkin, eikä minulla ollut enää mitään syytä maleksia omaa oveani kohti. Niinpä käännyin ympäri, puikkelehdin teinien ja setämiesten välistä kätevästi keskustaan ja painuin imemään pari herkullista tsekkiläistä lageria pubin puolelle. Johan sitä tulikin seikkailtua.

Apua sankareille

Sankareita.

Mikä kumman sankari se sellainen on, joka tarvitsee apua? Jokin 80-luvun Batman -tyyppinen sankari kuitenkin, joka tarvitsee Robininsa avukseen, jotta selviää vaarallisista tilanteista. Ihmettelen vallan suunnattomasti, että 80-luvun konservatiivisessa Kekkoslandiassa näytettiin televisiosta moista, sanoisinko kaverini Putinia mukaillen, homopropagandaa, jossa trikoisiin ja sateenkaaren värisiin viittoihin puetut "sankarit" pelastivat maailman yhä uudelleen ja uudelleen pahisten kynsistä. Mutta entäpä nämä nykyajan sankarit, jotka ovat esimerkiksi menettäneet raajojaan "improvisoitujen tienvarsiräjähteiden" paukkuessa ja mullahien kiljuessa AK-47:n tahdissa marttyyriytensä merkiksi? Voisin sanoa, että pojat, valitsitte aika pirullisen duunin - turha valittaa. Hommaan kun kuuluu se pienimuotoinen riski, että tuurilla menettää vain sellaisia jäseniään, jotka eivät ole edellytyksenä hengissä pysymiselle.

Ja britit antavat kiltisti pennosiaan pojilleen, jotka ovat takaisin saavuttuaan hiukan huonommassa hapessa haavoittumisen merkiksi. Kun valtionjohto on mitä on, eikä poliittinen muisti yllä lähellekään 1840-lukua tai 1880-lukua, jolloin maan nuorukaiset saivat viimeksi tukkaansa samojen mullahien isoiso...isoisoisiltä, jotka ampuivat torrakoillaan samoilta kukkuloilta mistä jälkeläisensä laukovat Kalashnikoveillaan, niin sitä helposti kuvitellaan, että sotilaallinen voimankäyttö johtaa haluttuun lopputulokseen. Minulle ei tosin ole selvinnyt, että mikä se haluttu lopputulos Afganistanissa on, ellei sitten tavoitteena ole luoda uutta sukupolvea taistelukoulutusta saaneita ja tappamiskykyä omaavia afgaaneja, jotka vielä oppivat vihaamaan länsivaltoja ja siirtyvät niin kiusallisen helposti terroristeiksi kutsumiemme ryhmittymien leiriin. Siinä tapauksessa onnistuminen on ollut lähes täydellistä.

Ehkäpä siitä nyt kuitenkin saa jonkinlaista henkistä tyydytystä, että antaa markkojaan haavoittuneiden sotilaiden sairaalakulujen kattamiseksi. Jollekin saattaisi tulla mieleen, että valtion pitäisi rahoittaa moinen terveydenhuolto mutta britit ovat ilmeisesti niin ylpeitä sotaleikeistään, että kokevat rahan lahjoittamisen kansalaisvelvollisuudekseen. Niinpä pubissa järjestettiinkin rahankeräys tilaisuus kyseiseen tarkoitukseen livemusiikin soidessa. Olisivat vain keränneet mielummin johonkin mielekkäämpää tarkoitukseen, kuten vaikkapa sellaiseen, missä on käynyt ikävä flaksi ilman, että on tietoisesti pissitty vastatuuleen. Niinpä haluankin sanoa kaikille sankareille, että turha valittaa, jos lahkeet ovat kastuneet siinä tapauksessa.