maanantai 21. lokakuuta 2013

Jännän äärellä

Jännittävää.
Kohta se alkaa. Ja sitten joku onnekas fyysikko ottaa rohkaisryypyn viskin täyttämästä taskumatistaan, suoristaa solmionsa tärisevin käsin ja kipittää frakissaan pokkaamaan tämän vuoden nobelia fysiikasta. En voinut kuin todeta kahvihuoneessa lähetyksen alkua odottaneille fyysikoille, että turha jännittää. Ette te sitä saa tälläkään kerralla. Kutsukortti Tukholmaan olisi muutoin tullut postissa jo ajat sitten. Ja sitä paitsi, tämän vuoden arvonnassa oli vain yksi osallistuja, joten arpaonni ei oikeastaan edes olisi voinut suosia ketään piskuisesta suurelle yleisölle tuntemattomasta brittiyliopistosta. Mutta on se silti sympaattista kun nuoret fyysikonalut kuvittelevat matkaavansa joskus Tukholmaan muutoinkin kuin vain jääkiekkoturistina tai hakemaan puolen vuoden nuuskapurkkeja.

Kyseenalaistan muuten mokoman palkinnon arvon, poislukien ne miljoonat kruunut karkkirahaa, joilla saa sitten kivasti tehtyä vaikkapa tutkimusta lopun ikäänsä, koska esimerkiksi rauhan palkintoja tunnutaan jakavan kätevästi sotarikollisille ja talouden palkintoa talousrikollisille. Fysiikan palkintoa tosin on luultavasti melko hankalaa jakaa fysiikan lakien rikkojille - jos päätän nyt, etten enää suostu noudattamaan vaikkapa gravitaatiota, niin tuskinpa gravitaatio siitä välittää. Ja putoaminen hiukankaan korkeammalta kuin kynnykseltä sattuu ikävästi. Eikä sellaisesta edes palkita kuin korkeintaan murtuneilla luilla.

Miksi tilaisuus siis kiinnostaa niin pieniä kuin vähän suurempiakin fyysikoita? En oikeastaan osaa sanoa. Mutta toisaalta, katsovathan ihmiset (vaikka ihminen olen itsekin, en tosin halua tunnustaa kuuluvani samaan lajiin, joten ehkäpä kyseessä on alalaji nimeltä Homo sapiens digitalis) myös tositeeveetä, amerikkalaisia valmiiksi naurettuja sarjoja ja krikettiä televisiosta, joten ehkäpä tuomitsen liian herkästi. Minua vain ei jaksa kiinnostaa kun pingviiniksi puettu vanha setä vaappuu alttarille pokkaamaan palkintoa. Katselisin mielummin oikeita pingviinejä. Onneksi kaverini David tekee vielä laadukkaita luontodokumentteja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jotakin lisättävää?