Nykytaide

Futurismia.

Nykytaide on hienoa. Ei riitä, että voi rakentaa lasiseinän taakse ylösalaisin olevia juomalaseja hienoon ja sievään riviin, ne voi myös värjätä haluamallaan tavalla, tyypillisesti ällöttävillä neonväreillä, ja asiaa voi kutsua taiteeksi. Sitten kilahtaa kivasti taiteilija-apuraha tilille ja on taas kiva rehvastella kavereille baarissa punkkua litkiessä, että suurilla taiteilijoilla on niin suuria luomisen tuskia ja niin vaikeaa kun valtiovalta potkii päähän ja kukaan ei anna ilmaisia lounaita.

Kuvan taideteoksesta kyllä näkee miten se on syntynyt. Kun aamu kolmelta on tyhjentänyt kuusitoista valkovenäläistä turkulaisessa trendibaarissa ja kaikki kaverit ovat kyllästyneet taiteilijasielun omahyväisiin juttuihin, iskee masennus ja tekemisen puute. "Seitsemästoista tuli ostettua, joten kyllä mä, perkele, sen kippaan." Ja jotta tylsyys ei olisi aivan niin tappavaa, sitä alkaa helposti leikkimään niillä laseilla ja rakentamaan niistä ties mitä pinoja, kasoja ja sirpaleita pöydälle, baarijakkaralle ja lattialle. "Mut hei, mitä jos..., mitä josssh..., mitäsh joss nää olis kaksmetrisii, kuis siistii se oliissh..? Baarimikko ei voi kuin nyökytellä ja todeta, että taiteilijoille ei enää tarjoilla mutta jokin onneton säätiö, jonka toimikunta on täynnä samanlaisia hippejä, tietenkin myöntää pienen apurahan pieneen lasin valamiseen. "Sanotaanko vaikka puoli milliä, riittääkö se?"

En ole tietenkään taidetta vastaa, jos vain taiteilijat tulevat toimeen myymällä töitään tai saavat rahoituksensa pääosassa yksityisistä lähteistä. Ja annetaanhan niille valtion puolestakin hiukan karkkirahaa - sitä kutsutaan sosiaaliturvaksi. Eikä minulla ole mitään sitäkään vastaan, että Turun kirjastoon ostetaan kunnallisveromarkoilla taideteoksia kaiken kansan nähtäväksi. Mutta on tuo nyt vain aivan jäätävän ruma taideteokseksi. Parempaan olisi pystynyt noin joka toinen kädetön ja jalaton simpanssi kolmen promillen hutikassa. Mutta minä nyt en mitään taiteesta ymmärräkään.