Jäävuoripalmut ja muuta hauskaa

Jäävuoripalmikko.

Palasin kaupasta kassit kilisten (käytin kokonaiset - tai maskuliinisesti kokomiehet - kuusi euroa kolmeen pulloon herkullista merlotia) ja pysähtyessäni liikennevaloihin, huomasin että ilmassa on jotakin outoa. Savusumu tosin ei ole enää niin outoa, vaikkei ylläkään peruskiinalaisiin lukemiin. Palmut ja kaktukset eivät nimittäin sovi samaan maastoon lumen ja jään kanssa, ellei kyseessä ole grogilasista karannut kuutio, joka sulaa paahteisella aavikolla hetkessä kuin nuoren idealistin poliittinen agenda lobbareiden lahjaintäytteisessä syleilyssä.

Minun grogilasistani taisikin sitten karata ainakin kourallisen verran niitä jääpaloja, koska ulkoilma hyytyi nollan tuntumaan ja jäähdytti niin jalkapallohuuman kuin toivottavasti myös Sepp Blatterin lahjuksilla täytetyn sveitsiläisen pankkitilin (Sepp tosin halusi mielummin ampua sanansaattajan kuten niin monet politiikan kehäketut ennen häntä ja lyttäsi kätevästi uutisen kutsumalla toimittajia rasisteiksi). Toivottavasti brassien boikotit purevat niin palloliiton nahjuksiin kuin muihinkin gangstereihin - pahoihin poikiin sattuu kaikkein eniten kun näpäyttää lompakkoa viivottimella ainaisten sormien sijaan.

Ikkunahuurut.

Asia valkeni aamuvarhaisella kun ihmettelin miksi hengitys höyryää sisällä, miksi lakanat tuntuvat kosteilta, vaikken olekaan halannut lakanakäärmettä hiki otsalla, ja miksi peitonkulman ulkopuolelle unohtuneita varpaita paleltaa. Selitys on yksinkertainen. Ja sitä on myös ikkuna, joka pitää ulkoilman ja sisäilman lämpötilaeroa vakiona tasan nollassa asteessa. Mutta se ei yllätä ketään, joka on asunut sivistysvaltio Britannian tuulisissa ja sateisissa taloiksi kutsutuissa kyhäelmissä. Ja eräskin maan asukki kehtasi sanoa, että "elä mene sinne Ameriikkaan, siellä on nihkeetä." En kehdannut vastata mitään - mitä sitä nyt vastaisi sellaiselle mokomalle maahanmuutajalle, jonka oma maa on vieläkin nihkeämmässä kunnossa (kyllä, mies on ehta helleeni). Ymmärrän kyllä hyvin miksi sitä ryhtyy maahanmuuttajaksi ja lähtee etsimään leveämpää leipää muualta. Jos olisin töissä Suomessa, tekisin varmasti saman valinnan, koska lämmin käsi ei riitä palkkioksi vaativasta tutkimustyöstä toisin kuin opetusministeriössä kuvitellaan jo kolmannessa poliittisessa sukupolvessa. Mutta suomalaisia triplaikkunoita kyllä tulee vielä ikävä.

Pöhinäpytty.

Onneksi on ystävä hädässä. Vanha kunnon kerosiinilla täytettävä ja polkaisemalla käynnistettävä pöhinäpytty, joka pitää lämpimänä pyyteettömällä työnteolla, joka muuttaa kerosiinia vesihöyryksi ja hiilidioksidiksi (ja hiukkasen (pun) verran monoksidiksi mutta pieni häkämyrkytys kerran kesässä pitää vain lääkärin loitolla paremmin kuin kymmenen omenaa) tuottaen samalla lämmintä ilmaa, joka sitten valuu ikkunanraosta harakoille (en ole tosin nähnyt maassa ainuttakaan harakkaa - mahtavat olla rajoittuneet raukat lähinnä Euraasian mantereelle) ja satunnaisille sitruunapuille. Eivät ole varpaatkaan sittemmin palelleet, vaikka pikku pyttynen ei olekaan riittävän suuri lämmittämään koko asuntoa. Pidän sitä lähinnä viinipullon vieressä, koska jääkylmä punkku toimii ainoastaan sangriassa. Ja huoneenlämmin punaviini puolestaa pitää varpaat lämpimänä.