Pula-aika

Pitäisiköhän ruokaa jo ryhtyä säännöstelemään? Ei sentään, vaikka lähikaupan leipähylly näytti jokseenkin surulliselta tönöttäessään tyhjillään kaupan nurkassa. Jäivät leipomustuotteet ostamatta, joten olin pakotettu - kamala sentään - leipasemaan sämpelöitä ihan omin käsin (koska hyllyn nurkassa keikkunut kuppainen patonki ei innostanut edes puoleen hintaan). Siitä vain tuli mieleeni, että tässä kapitalistisessa ihmemaassa mennään kovaa vauhtia kohti hiukan erilaista pula-aikaa. Kaikkea on kyllä saatavilla mutta kasvavalla osalla ihmisiä - riippumatta siitä käyvätkö minimipalkkatöissä, joilla ei elätä itseään, vaan tarvitaan valtion avustuksia - ei ole millä ostaa. Täällä yritysten on laillista ulkoistaa palkanmaksuaan veronmaksajille tarjoamalla pähkinöitä työpanosta vastaan.

Pula-ajan leipähylly.

Britannian reaaliansiotaso on itse asiassa pudonnut, vaikka inflaatio nostaa hintoja kuten ennenkin. Ja siitä puolestaan seurtaa ongelmia, koska palkkaverotuksen kertymä ajaa valtion kassavirtaa pienemmäksi pakottaen leikkauksiin. Ne taas ajavat entistä useammat ihmiset sosiaalimammojen armoille, ja kierre on valmis. Kapitalistinen kilpajuoksu pohjalle saa maan muistuttamaan päivä päivältä kehitysmaata - joskin monessa kehitysmaassa on paremmin koulutettu populaatio. Joku neropatti sanoi sikarikkaiden talousfoorumissa, että jos tuloerot vielä kasvavat, "ne tulevat talikoiden ja kirveiden kanssa" (pronomini "ne" on eufemismi, jolla viitataan ihmisiin, jotka ovat "vähemmän tärkeitä"). Ennustan, että kirveitä jo teroitetaan ympäri maata niillä nurkilla, joissa pahoinvointivaltio kukoistaa. Kirjoitetun historian aikana, aina kun tuloerot ovat kasvaneet näin suuriksi, "ne" ovat poikkeuksetta tulleet talikoiden ja kirveiden kanssa ja tapahtumaa on kutsuttu vallankumoukseksi.

Mutta ehkäpä kapitalismin kellot ovat jo lyöneet riittävän kauan. Jos yritys voi maksaa niin pientä palkkaa, että yhteiskunnan on tarjottava lisää rahaa pelkkään hengissä pysymiseen; harrastaa nollatuntisopimuksia ja pitää tuntimäärät niin alhaisena, että ei tarvitse maksaa eläke- ja vakuutusmaksuja (täällä sekin onnistuu); siirtää menot yritystukien katettavaksi ja tulot veroparatiisiin Cayman -saarille; ja riistää ihmisiä, koska oikeaa valinnanvaraa (mihin kapitalistinen talouspolitiikka periaatteiltaan perustuu) ei ole, niin on aivan varmaa, että yhteiskuntajärjestys ei pysy kovinkaan kauan samana. Parin vuoden takaiset Lontoon mellakat olivat vain esimakua. Ja siinä konkurssissa eivät parit vesitykit tunnu missään.

Bisneslogiikka

Britit ovat valtavan kovia kauppamiehiä. Onnistuvat jatkuvasti myymään muun muassa testaamattomia tietojärjestelmiä valtiolle budjetoituun suhteutettuna viisinkertaiseen hintaan, joten saattaisivat osata myydä sateenvarjoja Saharaan tai jääkaappeja Antarktikselle. Osaavatpa myydä myös linja-autopalveluita yliopistolle siten, että kampusten välillä matkustaminen onnistuu vain arkisin ja virka-aikaan. Kuka sitä nyt iltaisin tai viikonloppuisin opiskelisi.

Hätätapauksessa riko lasi.

Linja-autot ovat siitä mukavia, että niissä istuessaan voi lukea kaikenlaista jännittävää samalla kun siirtyy paikasta toiseen (asia, joka unohtuu autoilufaneilta, koska jos autoilun kustannuksiin laskisi käyvän taksan mukaisesti oman käytetyn ajan - minulle se on £80 tunnissa töistä, joista en pidä -  ei kukaan haluaisi ajaa minnekään). Toivon kuitenkin, etten joudu hätätilanteeseen, jossa pitäisi rikkoa lasi. Vasaralla. Siitä seuraisi vain sekaannusta, koska britit ovat onnistuneet myymään bussifirmalle loogisen mahdottomuuden. Mistä sitä siis saisi käsiinsä vasaran, jolla rikkoisi lasin?

Hätävasara.

Hätävasaran saa tietenkin ikkunan yläpuolelta pienestä syvennyksestä, johon se on asennettu - kätevästi lasin taakse. Pitää siis rikkoa lasi, jotta voi rikkoa lasin. Pitää siis olla vasara, jotta voi rikkoa lasin, jotta saa vasaran, jolla voi sitten rikkoa toisen lasin. Kuulostaako hurjalta? Vasaraikkuna on vielä varustettu tavallisesti pienellä tarralla, jossa selvennetään, että lasia ei saa rikkoa nyrkillä, jottei bussifirmaa voida asettaa syytteeseen loukkaantumiseen johtaneesta ohjeistuksesta. Minulle on mysteeri miten lasi saadaan rikottua ilman käsiä ja vasaraa ja silloin se vasara jää saamatta ja hätäpoistumistien käyttö estyy. Haluaisin, että joku insinööri piirtäisi asiasta kaavion, jotta voisin sitten rakentaa siitä liiketoimintamallin, jota sitten kaupittelisin paikallisille yrityksille. Palkkaisin tietenkin jonkun natiivin myyntitykiksi.

Kun sitten vastaisuudessa saavutte tälle saarelleni, niin suosittelen ottamaan vasaran mukaan. Nauloja täältä kyllä saa.

Lajintuntemus

Paikallinen Homo -suvun alalaji, Homo sapiens britannicus (ei, en keksinyt kyseistä nimeä, se on ihan yleisesti käytössä), on erityisen kiehtova tarkkailtava, varsinkin viikonlopun tiimellyksessä, kun urokset kisailevat siitä, kuka kykenee seisomaan kahdella jalallaan kumottuaan mahdollisimman monta mallasjuomaa. Rituaali kertoo lajin naaraille urosten kelpoisuudesta: mikäli kykenee pysymään pystyssä ja vielä puhumaan suhteellisen järkevästi (hyvin suhteellinen käsite) kun muut urokset jo pelkäävät putoavansa tuoleiltaan, on kyseinen uros kovin suosittu lajin naaraiden keskuudessa.

Homo sapiens britannicus -lajin yksilö.

Tarkkailin lajiin kuuluvien yksilöiden toimintaa heidän luonnollisessa elinympäristössään. Kuvassa eräs alfa-uroksista ravinnonhankintapuuhissa. Tämän ihmissuvun alalajin ravintoon kuuluvat vaalea vehnäleipä ja sen sisään kätketty majoneesi, sekä rasvassa keitetyt leivitetyt turskan palat. Ravinto nautitaan tavallisesti kiireessä, koska lajin yksilöt ovat hyvin kiireisiä puuhatessaan mitä erikoisempia asioita välittämättä siitä kuinka tärkeitä ne ovat. Mutta lajityypilliseen käyttäytymiseen kuuluu vahvasti muiden lajitovereiden matkiminen. Jos yksi yksilö saa päähänsä tehdä jotakin, muut tuntevat pakonomaista tarvetta tehdä aivan samaa. Sitä kutsutaan keskivahvaksi laumakäyttäytymiseksi. Individualismia kun esiintyy harvakseltaan lajin yksilöiden keskuudessa mutta vain keskimääräistä heikommin toimeentulevien ja siten kelpoisuudeltaan heikompien yksilöiden keskuudessa. Joskin asiasta on erimielisyyttä tiedeyhteisössä - tarvitaan lisää empiiristä tutkimusta.

En ole sosiologi (tai mitä niitä humanistisia mukatieteitä nyt olikaan), joten en ryhdy tutkimaan asiaa sen paremmin. Aion kuitenkin jatkaa lajille tyypillisten käyttäytymismuotojen tarkkailua - ihan vain harrastusmielessä. Se herättää mukavasti hilpeyttä ja saa suupielet kääntymään yläviistoon ajoittain, ellei ole tarvetta kokea syvää myötähäpeää.

Torstai

Duo.

Torstai on sunnuntain ohella yksi suosikkipäivistäni. Silloin voi nimittäin painella pubiin kuuntelemaan sellaista elävää musiikkia joutumatta kaulaansa myöten olutta roiskivaan ihmismereen kuten perjantaisin ja lauantaisin, kun kalenterijuopot valtaavat kadut ja kapakat. Paitsi, että viime torstaina (tai sitä edellisenä, kuka niitä nyt muistaa) homma meni asteen verran reisille, koska kaupungissa oli meneillään olutfestivaali (eli puoli kaupunkia kippaa bitteriä kaksin käsin ja siirtyy festaripaikalta kotiin vasta käytyään muutaman matkan varrellaa sijaisevan pubin kautta), joka on villiinnyttänyt natiivit juopottelemaan kuin janoiset turkulaiset juhannuksena. Ja päättivät sitten saapua samaan pubiin pilaamaan tunnelman. Paha mielihän siitä vain tuli (ja kyllä ne sankarit pientä itkuakin väänsivät kun tuopponen meni maahan).

Mutta hätä ei ole tämännäköinen. En tosin tiedä minkä näköinen se sitten olisi mutta ei laisinkaan niin kuin tämä. Voin nimittäin aina paeta katalaa maailmaa biljardisalin uhkapelaamissävytteiseen turvasatamaan. Jos livahtaa sisään takaovesta, hiljaa hiippaillen, niin voi nähdä biljardikeijujen painottavat palloja ja kallistavan pöytiä, pilatakseen kunniallisten uhkapelaajien pelionnen. Tästä syystä varmistan aina, että vuokra on maksettu ennen kuin siirryn taitopelien puolelle ja vältän siten kätevästi kodittomuuden karun kohtalon.

Takaovi.

Tällä kerralla keijuja ei valitettavasti näkynyt (en ole edeleenkään itse nähnyt ainuttakaan, mutta niiden on oltava olemassa, koska pöytien ja pallojen ominaisuudet muuttuvat aina hyvin nukutun yön aikana), koska paikalla oli setämiehiä tuuppimassa palloja koloihinsa. Eivät tosin minun nähdäkseni pelanneet rahasta, koska tunnelma oli hiukan vähemmän vakava ja olut virtasi kaikkialla muualla paitsi pöydällä (jos sottaa pöytiä, saa porttikiellon). Enkä pelannut minäkään. Liian moni paikan asiakkaista on jo hävinnyt vuokrarahansa kuukausien saatossa.