Kepulaisia lasipurkissa

Luonnonhistoriallisesta museosta Lontoon keskustasta löytyy kaikenlaisia nykyään tai muinoin eläviä tai eläneitä organismeja pienimmästä öttiäisestä suurimpiin biodieselillä toimiviin panssarivaunuihin. Aulan 150 miljoonaa vuotta vanha suunnilleen 30 metrinen diplodocus on varmasti yksi vaikuttavimmista. Se on vain kovin hankala saada mahtumaan kameraan, joten päätin jättää kuvaamisen sikseen. Rakennuksen eri kokoisista halleista löytyvät luurangot ovat muutenkin melkoisen näyttäviä, joskin kankeasti muriseva motorisoitu kyhäelmä tyrannosaurus rexistä herättää lähinnä hilpeyttä varttuneemmissa kävijöissä (poislukien lukuisat japanilaisturistit) ja saa pienemmät dinosaurusten ystävät pääsääntöisesti laskemaan vaippaansa vanhempia harmittavalla tavalla tai ainakin huutamaan ahdistustaan korvia viiltävällä äänellä. Taas siirtyi vuodella.

Matin ikuistama anorektinen allosaurus.

Parhaiten mieleeni kuitenkin jäi hyönteisosastolle rakennettu parimetrinen lasikammio, johon on asennettu lehdenleikkaaja-muurahaisten kuhiseva pesä. Nuo ahkerat otukset, joita Johannes nimitti osuvasti hyönteismaailman kepulaisiksi, olivatkin aktiivisina kantamassa pilkkomaansa lehtimateriaalia pesäänsä, jossa syöttävät ne hienostuneille sieniviljelmilleen saadakseen itse luomuviljeltyä tattimuhennosta vaivan palkaksi. Kommuunin militaristisiipikin näyttäytyi muutaman parisenttisen vartijan muodossa - tietenkin asettuneena vartioon strategisiin paikkoihin, kuten ravinnonlähteiden ja pesäaukkojen lähettyville. Sanottakoon, että kepulaisia en kyllä katselisi yhtä innokkaasti, vaikka joku tekisikin maailmalle sen palveluksen, että eristäisi ne oikeista ihmisistä lasikuvun alle. Oikeastaan muurahaiset eivät kyllä taida muistuttaa kepulaisia edes elinkeinon suhteen - jätettäköön henkinen kapasiteetti vaille kommentteja. Sademetsien asukit kun eivät taida saada EU:n tukiaisia vesistöjen saastuttamisesta, karjan rääkkäämisestä tai ihan vain siitä, että saivat satoa vähemmän kuin olisi mahdollista ilman takatalvea tai joka vuosi ennustetulla tavalla tulvivaa lietejokea.

Koko museo meinasi tosin jäädä tällä kertaa kokematta, koska pääoven eteen muodostunut vähintäänkin puolen tunnin jono tai jononkaltainen sekamelska ei oikeastaan houkutellut astumaan rakennukseen sisälle siitäkään huolimatta, että koko lysti on nykyään täysin ilmaista. Onneksi pääsimme parissa minuutissa sivuovesta sisäpuolelle tarkastelemaan luonnon ihmeitä. Helteen ja jonotuksen yhdistelmä kun olisi saanut ainakin minut singahtamaan lähimpään pubiin suhteettoman nopeasti.

Löytyipä museosta myös kuuluisia ihmisiä. Herra Darwin oli nimittäin ikuistettu patsaan muodossa paraatipaikalle aulan ensimmäiselle porrastasanteelle. Otin arvon herrasta kuvan yläkerrasta, joten kasvonpiirteet eivät aivan taida erottua. Niitä voi kuitenkin tarkastella helposti, jos taskunpohjalta löytyy kymmenen punnan seteli, joten samapa tuo. Itse rakennus tosin esittäytyy melkoisen vakuuttavasti patsaan ympärillä.

Luonnonmuseon päärakennus.