Lunta tupaan

Eilen sain kuulla aamupäivällä, että illalla olisi luvassa yliopiston henkilökunnan pikkujoulut. Hienoa. Niihin piti tietenkin ostaa lippu etukäteen, joten en sellaista saanut, koska informaatio kulkee niin kovin hitaasti akateemikkojen keskuudessa tänä sähköpostin ja älypuhelimien aikakautena. Päätin kuitenkin koettaa livahtaa sisään ja sehän sitten onnistuikin mainiosti - sanoin vain nimeni ja ovella ollut tyttörukka viivasi jonkin vastaavalta kuulostavan nimen yli lipun lunastaneiden luettelosta. Toivottavasti yliviivatuksi tullut Carol pääsi sisälle, vaikka oikeastaan asia on minulle täydellisen yhdentekevä.

Forumin juhlasali.

Erikoista ei ollut se, että livebändi soitti klassikkorokkeja, akateemikot ottivat runsaasti alkoholipitoisia tuotteita, laulutaidottomat lauloivat yläkerran baarissa karaokea ja eräs tukeva melkoisessa hutikassa seilannut mamma läikytti drinkkinsä valkoiselle paidalleni. Kiitos vain, madam, mutta "ei tartte auttaa". Erikoista oli sen sijaan se, että niinkin moni oli lähtenyt viettämään torstai-iltaa pikkujouluihin. En edes tiennyt, että yliopistolla on näin paljon henkilökuntaa. Tämä kyseinen oppilaitos kun ei ole varsinaisesti mikään suurensuuri, eikä varsinkaan suuressa maineessa, koska sitä ei perustettu muinaisen kuninkaan mahtikäskystä vuosisatoja sitten.

Paidat voi aina pestä mutta pahaksi onneksi omatuntoa ei. Koska ruoka oli ilmaista, päätin ottaa lautasellisen kintsuksi kutsuttua ruokaa (joka tosin oli oikeasti thairuokaa lukuunottamatta onnenkeksejä) ja se olikin sitten virhe. Ruoka oli laitosruokaa, pahaa kuin saatana, jätetty tahallisesti maustamatta, jottei kukaan loukkaannu - tai vielä pahempaa, koe makuelämystä - ja muutenkin lisää-vain-väriaine -tyyppistä mössöä, jota en syöttäisi edes koiralle (koiran tappaa kivuttomammin viemällä piikille). Koin kollektiivista pahaa oloa ihmiskunnan puolesta. Ruoka, tuo päivän kokokohta, ainainen nautinnon ja ilon lähde, ja inspiraation ja älyn hedelmien kypsyttäjä oli raiskattu niin ala-arvoiseksi, että teki mieleni ihmetellä miksi ihmiset eivät ala kapinoimaan pahaa ruokaa vastaan? Mitä tapahtui ajatukselle monipuolisesta valikoimasta tuoreita raaka-aineita tehdystä herkusta? Huonoa omatuntoa ei siis tullut siitä, että menin moista moskaa maistamaan, vaan koska kuulun samaan lajiin niiden kanssa, jotka pitävät siitä ja haluavat valinnoillaan tukea sen tuotantoa. Annoin muiden ravita sieluaan ja painuin baariin kippaamaan jekkua kiukkuuni.

Illasta tuli kuitenkin ihan hauska, koska bileissä oli noin tuhat ihmistä nauttimassa peilipallojen kimalluksesta ja värikkäistä drinksuista. Jopa osa fyysikkonörteistä näytti sosiaalisia taitojaan puhumalla (luultavasti ensimmäistä kertaa kolmekymmenvuotisessa elämässään) sille tanssilattian kauniille neitokaiselle (joka ymmärrettävästi keksi välittömästi tekosyyn poistua paikalta). Kyseinen pariutumisrituaalin esiaste toistui kuitenkin kaikkine koomisine piirteineen useaan otteeseen ja sai aina leveän hymyn nousemaan suupielille.

Lunta tuli sitten - jos nyt ei tupaan, niin kuitenkin - yöllä. Heräsin kolinaan ja kiroiluun, kun joku onneton tokkurassa töihin lähtenyt kolhaisi köyhän miehen ferrarillaan kadunvarren muita autoja. Syy kävi selväksi, kun nousin sängystä ja lähdin takaisin laitokselle. Ensilumi oli satanut yöllä. Ei paljon, ja osa siitä ehti jo sulaakin, mutta lunta kuitenkin.

Ensilumi naapurin pihalla.