Kävelymatka laitokselle

Hattuniityn tien puisto.

Oikeastaan bussissa istuminen on alkanut hiukan tympimään. Siellä on kuuma, koska kesä on nyt virallisestikin täällä kevätpäivän tasauksen myötä, lapset huutavat, koska niitäkin ottaa päähän lattialle pudonnut jäätelö, jota äiti kieltää syömästä, ja vanhukset hoippuvat käytävällä vaarallisen näköisesti - aivan yhtä hyvin voisivat harrastaa parkouria tai basehyppyjä, koska temppuilevat itsensä kuoliaiksi kuitenkin. Pysyisivät kotonaan ginin ja sherryn ääressä, kuten kaikki, jotka valitsevat vanheta arvokkaasti.

Siispä päätin matkustaa laitokselle sillä perinteisellä menetelmällä, apostolin kyydillä (Hmm, eikö apostoleilla ollut oikeasti varaa aaseihin ja rattaisiin? Sitäpaitsi, uskonnothan nyt on kuitenkin kehitetty rahan, vallan ja, niin, seksiorjien haalimiseen, joten apostoleilla oli varmasti kärryjä. Lieneeköhän sensuuri iskenyt kyseisiin satuihin vuosisatojen saatossa, jotta saataisiin sympatiapisteitä (niin ja lisää rahaa ja valtaa ja...) "nöyrälle" papistolle?). Matkaa ei ole kuin kymmenisen kilometria, joten aamupäivän saa käytettyä mainiosti hyötyliikuntaan ja kukaan ei pääse haukkumaan läskiperseeksi. Ei muuta kuin hattuniityn tielle ja jalkaa toisen eteen.

Kävellessä ehtii tarkkailemaan ympäristöään, ja jos on terävänä, voi havainnoida mitä rauhallisen pikkukaupungin kulisseissa tapahtuu. Tavallisesti ihmiset eivät näe kaikkea mitä heidän silmiensä alla tehdään. Puut peittävät sen kuuluisan metsän näkyvistä (kuten Sherwoodissa, jossa metsää ei todellakaan löydy edes puiden takaa).

"Soitinvuokraamo".

Esimerkkinä vaikkapa tämä pieni puoti. Mitä mahtaa maksaa viulun vuokraaminen viikoksi? Klassisten soittimien vuokraamo vaikuttaa niin absurdilta bisnekseltä, että tässä täytyy olla jotakin muuta takana. Kuten "saippuatehdas" olisi täydellinen peiteoperaatio amfetamiinilaboratoriolle tai escort -palveluita tarjoava firma on paritukselle ja ihmiskaupalle, on klassisten instrumenttien vuokraamiseen erikoistunut yritys varmasti jotakin aivan muuta kuin miltä näyttää. Mutta mitä?

Asia paljastui välittömästi nähtyäni muutaman sadan metrin päässä hyväntekeväisyys kaupan - apua Kashmirin sokeille lapsille. Voiko tämän läpinäkyvämpää enää ollakaan? Kupletin juoni on selvä. Se on ainakin varmaa, että ketään ei kiinnosta onko Kashmirissa sokeita lapsia vai ei (brittejä kun ei kiinnosta edes omat lapset, joiden tulevaisuus on tuhottu ajamalla koulutus ja minimipalkka alas, mikä tekee heistä nykyajan maaorjia vartuttuaan) ja millä riistopalkalla he käyttävät pienten sormiensa aliravitsemuksesta aiheutuvat vähät voimat länsimaisten kulutushyödykkeiden näpertelyyn. Kasvavat vielä mokomat joksikin terroristeiksi, joten parasta olisi lähettää pari miehittämätöntä lennokkia hoitamaan asia heti kättelyssä, kuten länsimaiden "kehitysapuun" ja "ihmisoikeuksien puolustamisen kulttuuriin" tuntuu kuuluvan. Tai sitten voidaan asettaa pakoitteita, joilla saadaan pahennettua aliravitsemuksen tilaa ja oikeutetaan uuden pyhää vihaa uhkuvan sukupolven valtaantulo. Eikun se olikin Iranissa, jossa paha teokratia uhkaa länsimaisia vapauksia ydinasein (toisin kuin Pakistanin/Israelin uskonnollisten sekopäiden hallinnoima näennäisdemokratia, joka on jo varustettu ydinasein mutta tottelee hiukan kiltimmin sekä keppiä että porkkanaa).

Tuli vastaan poliittinen sivuraide ja lähti lapasesta. Kashmirilla on kuitenkin yksi erittäin tärkeä taktinen etulyöntiasema ja se on maantieteellinen sijainti. Naapurissa on Afganistan ja jenkkien ja brittien tukema oopiumbuumi on saatu jälleen vauhtiin (jos hinta ajetaan poliittisilla päätöksillä pilviin, niin totta hemmetissä sitä tarjontaakin muodostuu, varsinkin, jos muu maatalous on kannattamatonta samojen maailmanmahtien pumpatessa tukiaisia omaan maatalouteensa ja syrjäyttäessä kolmansien maiden pientuottajat poljetuilla hinnoillaan) - sota huumeita vastaan on niin nähty kun on saatu terroristeja tilalle, ja sitäpaitsi, sillä tekee kivasti tiliäkin ja ainoat uhrit ovat meksikolaisia tai muita B-luokan ihmisiä (ei niitä oikeita, joilla on valkoinen iho, luottokortti ja uusi Bemari), kuten ne Kashmirin lapset, joilla ei isompana ole muuta mahdollisuutta kuin tarttua kalashnikoviin ja lähteä Afganistanin tai Irakin puolelle kostamaan amerikkalaisten murhaaman isänsä tai veljensä kohtalo tai ryhtyä rahtaamaan oopiumia keskiaasian rajojen yli vain muutaman dollarin tähden. Kashmiristahan on vain kätevää kuljettaa oopiumista jalostettu heroiini Lontoon kaduille sokeiden lasten avustustyöksi naamioituna. Viedään toki hiukan lapasia ja pipoja lapsille (niitä samoja, joita lapset itse näpersivät pienillä sormillaan), mutta varmaa on, etteivät kontit tule takaisin tyhjillään.

Lähti taas poliittiselle sivulapaselle. Noh, kerrankos sitä. Mutta miten tämä liittyy soitinvuokraamoon? Tukkuportaan jälkeen tarvitaan tietenkin vähittäiskauppa. "Vuokraisin alttoviulun viikoksi." Ja taas kulkee koko kesä lumipyryssä, rati-riti-rallaa.

Niin, ja en nyt sentään oikeasti kävellyt laitokselle. Toisin kuin apostoleilla, minulla on varaa palkata kuljettaja.

Paketti

Jännittävä paketti.

Mitäköhän siellä on? Kyllä nyt jännittää. Enemmän tosin jännitti, kun sain postiluukusta pienen lapun, jossa luki, että naapurini, herra Marsden, oli kuitannut lähetyksen puolestani, koska en ollut paikalla. Hyvin mielenkiintoista.

Sain tiedon siitä, missä paketti oli, ja kuriirin ei tarvinnut tehdä uutta reissua. Mutta vaikuttaa sittenkin kovin omituiselta. Kaikki kuitenkin toimi kuin se kuuluisa junan vessa (ei tosin mikään pendolinon vessa, vaan se perinteinen venäläisvalmisteinen reikä lattiassa). Herra Marsden hymyili ja toi paketin koputtaessani hänen ovelleen lauantaina. Kiitin kohteliaasti ja ryhdyin miettimään mielessäni olenko koskaan tavannut ketään naapureistani. En ole. Tai en ainakaan niin, että tietäisin heidän oleva naapureitani.

Kuitenkin, jotenkin sellainen strömsömäinen tunnelma - mutta mitä muutakaan voi odottaa pienenpienen kaupungin sympaattiselta asuinalueelta, jossa rikokset ovat täydellisen tuntematon käsite, ja jossa suurimmat häiriöt aiheutuvat siitä, että roskakuski kippaa lasituotteita autoonsa. Kaikkialta paistaa englantilainen peruskohteliaisuus - se tarkoittaa vain sitä, etten halua edes tietää minkälaisia luurankoja ihmisillä on kaapeissaan. Esimerkiksi, herra Marsden avasi ovensa aamutakissaan. Se tarkoittaa sitä, että on vedetty jotakin nopeasti päälle, jotta näytettäisiin riittävän säädyllisiltä. SM-leikkejä kellarissa? Onkohan herra Marsdenilla kellari? En halua ajatella asiaa yhtään enempää. Enkä luultavasti halua tavata naapureitani tämän lähemmin.

Mitä paketissa sitten oli? Nokkelimmat arvannevat paketin teippauksista. Sanottakoon kuitenkin, että kyseessä ovat "harrastusvälineet". Arvatkaa vapaasti.

Bileet

Valkoisessa joutsenessa oli lauantaina bileet. Jonkun synttärit kai. Ja ovella oli lappu "kanta-asiakkaat, juokaa tänään muualla, kiitos". En ole paikan kanta-asiakas, joten painuin katsomaan miltä kekkerit näyttivät yhdessä pubituttujeni kanssa. Sisältä löytyi viimeistä paikkaa myöten täyteen ahdettu baaritiski, livebändi, elämöintiä ja meteliä. Vaikutti perus lauantailta. Bändi olikin ihan asiallinen, joskin rumpali oli korvattu koneella - sattuneesta syystä ei oikein lämmitä allekirjoittaneen mieltä. Positiivista oli hyvä female-frontline, jonka viehättävät edustajat hoitivat sekä soittamisen että laulamisen melkoisen jämäkästi.

Female-frontline.

Hyvää seuraa, livemusiikkia, ja kyllähän sen tietää, että vaarana on setelien muuttuminen kolikoiksi ja päänsärky, joka aiheutuu luultavasti pään kopsahtamisesta kattoon jalkojen noustessa hetkellisesti irti maasta - en ainakaan keksi mitään muutakaan syytä, joten tuo sen täytyy olla.

Aamulla mieleeni tulikin lähinnä äärimmäisen perustavaa laatua olevia kysymyksiä. Miksi mieleni tekee lättysiä juuri silloin kun kaapista puuttuvat niin munat, maito kuin jauhotkin? Miksi minulle lähetettiin sähkölaskun sijasta ilmoitus, jossa sanotaan laskun tulevan viikon kuluttua? Miksei taskuissani ollut sen enempää seteleitä kuin kolikoitakaan? Ja miksi ihmeessä takapihallani on epämääräisen näköinen lavuaari?

Ensimmäiseen kysymykseen on helppoa vastata. Syynä on paska tuurin ja elintarviketoimitusten riittämättömyyden yhteisvaikutus. Olisin voinut tehdä aamupalaksi melkein mitä tahansa muuta mutta lättysiä piti saada. Ja kaikki materiaalit olivat lopussa, koska lättysiä piti saada viime viikollakin. Laahustin siis lähikauppaan hakemaan tarvikkeita yhdessä loiventavan siiderin ja lehdistöpläjäyksen kanssa. Pidin päätäni varmuuden vuoksi hiukan alempana, ettei se kopsahtaisi enää mihinkään.

Sähkölaskun sijasta saapuneeseen kirjeeseen tuskin kukaan osaa keksiä mitään järkevää selitystä. Asia lienee jonkinlainen englantilaisen kohteliaisuuden ja byrokratian yhdistelmän tuottama satunnainen anomalia, joka sai minut raapimaan päätäni tullessani kämpille johonkin satunnaiseen (ja hämärän peitossa olevaan) aikaan yöstä. Raavin päätäni ihmetellen miksei laskussa ole summaa ja totesin itselleni, että olen varmaankin saanut jonkun muun kirjeen. Lukemiseen en jaksanut keskittyä.

Kukat ja lavuaari.

Kolikoiden puutteeseen löytyi yllättävän yksinkertainen syy. Taskussani oli reikä. Tai oikeastaan kyseessä ei ollut reikä, vaan koko taskun pohja puuttui (eivät ole vaatteetkaan niin kuin silloin ennen, vanhoina hyvinä aikoina, kun jouduttiin hiihtämään 50 kilometriä kouluun ja takaisin joka päivä kesät ja talvet ja molempiin suuntiin ylämäkeen ja vastatuuleen, kun syötiin kiviä ja käpyjä kesällä ja talvella pelkkää keltaista lunta, ja kun sauna paloi joka yö ja lehmät karkasivat navetasta sinne ojaan - ne olivat paljon rankempia aikoja ne). Luultavasti asetin avaimen säkällä toiseen taskuun. Viimeiseen kysymykseen en kuitenkaan keksi minkäänlaista vastausta. Lienee jokin universumin keksimä käytännön pila tai puhdas satunnaisilmiö (joku fyysikko voisi laskea kuinka todennäköistä on lavuaarin tunneloituminen pihalleni naapurin kylpyhuoneesta). Pihani on kuitenkin alkanut jo kukkimaan. Se on selvä kevään ja kärpästen merkki. Hyttysiä täällä ei edes ole, hajotkaa aamuihinne.

Asiakas on aina väärässä

Yritin mennä kauppaan. Ihan tavallisen kauppaan, jotta saisin jotakin hiustenpesunestettä tai vastaavaa muuttamaan kutrini kultaisiksi ja lennokkaiksi, kuten ne mainoksissa tekevät. Kärsivällisyyteni vain ei riitä siihen, että puolen kaupan mittainen kassajono jumittaa ihmisten jäädessä höpisemään kassaneideille ties mitä joutavuuksia, joita englantilainen kohteliaisuuden paradigma pakottaa kuuntelemaan hymy korvissa. Seuraava asiakas, kiitos. No, koetin uudestaan, josko saisin aamupalamehua toisesta kaupasta. Sain kyllä mehua, ja koneääni kertoi "an unexpected item in the bagging area". Juuri niin. Asetin mehun laukkuuni, enkä siihen saatanan pakkausalueelle, johon ei mahdu samaan aikaan kahta muropakettia kuitenkaan. Viehättäviä nämä asiakaspalvelurobotit. "Do you have a club card?" Ei, en halua kuulua teidän iänikuiseen kultapossukerhoonne.

Itsepalvelukassojen kirottu maailma

Asiat eivät juurikaan parantuneet jatkossa. Juustovaunusta oli chevre loppunut, leipomon tytöt eivät olleet tuoneet ruisleipää kojuunsa, ja aivan varmasti kaikki torin mansikatkin olivat kuraisia. Ajattelin kuitenkin saada jotakin aikaiseksi, joten painelin pankkiin hoitamaan raha-asioita. Eli tekemään tilisiirron, joka kyllä hiukan hermostutti, koska se on kuitenkin aivan liian modernia tähän kehitysmaan irvikuvaan. Ymmärrän kyllä, että verkkopankkien kehitystyö laahaa hiukan jälkijunassa maassa, jossa joka toinen ei edes tiedä miksi tietokone lakkaa toimimasta kun sieltä pääsee savu ulos. Kassaneidin kanssa asiointi saattaisi kuitenkin onnistua.

Mutta eihän siitä mitään sitten tullut. Neitokainen tiskin takana totesi, ettei tilisiirtoa voi nyt tehdä. Mitä? "Tilisiirtoa ei voi nyt tehdä." Mitä? Tietenkin voi, miksei muka? "Tässä näytöllä ei nyt ole sellaista vaihtoehtoa." Mitä? "Tässä näytöllä ei nyt jostakin syystä ole sellaista vaihtoehtoa." Selvä. Kiitos ja näkemiin. Saattaa olla, että suustani pääsi muutama painokelvoton sana, joka sai vuoronumeroaan ihmettelevät mammat punastumaan mutta miltä kuulostaa pankki, joka ei osaa tehdä tilisiirtoja? Ihan oikeasti, aikamatkailu on ajoittain ihan hauskaa mutta kun se pahuksen paluu tulevaisuuteen ei onnistu ilman lentokonetta, joka kaartaa jonnekin sivistyksen pariin, kuten vaikkapa Ukrainaan tai Kuubaan. Olen täysin varma, että Ukrainassa ja Kuubassa tilisiirtojen tekeminen onnistuu.

Tein sitten vielä sen virheen, että erehdyin lukemaan suomenkielisiä uutisia Yleisradion mainioilta verkkosivuilta. "Huoltoasemaruoka maistuu suomalaisille." Ei helvetti, ai että huotoasemalle on helpompaa mennä, kun ei tarvitse "pynttäytyä". Kysykääpä keneltä tahansa ravintoloitsijalta, tarvitseeko heidän aterioitaan varten pistää ykköset päälle? Taas se iski, kuin tuhat salamaa. Onneksi pääsin edes hetkeksi pois tuosta kamalasta maasta. Ei kultturia, ei ainakaan ravintolakulttuuria olutkulttuurista puhumattakaan. Punaiset tuulipuvut (suomalainen vastine Manchesterin punaniskojen pelipaitakulttuurille) vain kahisevat kun ala-arvoinen tienvarsimättö katoaa liikalihavien tuppisuiden valtavaan pötsiin ja aiheuttaa taas uusia veritulppia ja sydänkohtauksia. Ei ihme, että tuo sama kansa äänestää idiootteja myös eduskuntaansa. Tulipahan taas todettua, että sivistymättömyyden ja typeryyden säilyminen on luonnonlaki riippumatta maasta tai maakunnasta. Voi kun niillä vain voisi tuottaa sähköä - siinä olisi kyseessä todellinen uusiutuva luonnonvara, joka kelpaisi varmasti niin kettutytöille kuin muillekin fennovegaani-ituhipeille.

Kaiken huipuksi yliopistolla sattui olemaan avoimien ovien päivä. Tee siinä sitten jotakin järkevää kun rahvas ravaa käytävillä.

Herrat Dunning ja Kruger

Dunning-Kruger -efektiksi kutsutaan sitä omien kykyjen yliarviointia ja vastaavaa toisten kykyjen aliarviointia, jos itse sattuu olemaan täydellisen kädetön kyseisessä asiassa. Se korostuu erityisesti tällaisessa amerikkalaistyyppisessä maassa, jossa isoveljeä apinoiden toistetaan lapsille pienestä pitäen, että heistä tulee voittajia ja he kykenevät halutessaan mihin hyvänsä. Aivan hirvittävää valehtelua - toiset nyt vain jäävät henkisiltä ja fyysisiltä taidoiltaan jonnekin kädettömän apinan ja selkärangattoman marakatin vaiheelle. Oiken kiukuttaa välillä todeta omassa mielessään, että "et vaan osaa" ja "hyvä yritys mutta ei pisteitä". Se, että on sattunut pääsemään yliopistoon, ei todellakaan tee kenestäkään minkään alan spesialistia. Yleensä sellaista ei tee edes yliopiston hyväksyttävä läpäisy. Sanoisin, että englantilaisten onneksi on olemassa maa nimeltä Pakistan. Sieltä tulee älykkäitä ja motivoituneita opiskelijoita täyttämään maan osaajapulaa niin tieteessä kuin tekniikassa.

Tarkoitukseni ei oikeastaan ollut lässyttää opiskelijoista mutta asia nyt vain tuli mieleeni tarkastaessani mokomien raportteja. Jos väännetään rautalangasta kolme asiaa, jotka raportissa pitää olla, niin ei siitä vain voi antaa hylsyä parempaa, jos jokin niistä puuttuu täysin.

Kevät.

Jotta asiat olisivat vieläkin huonommin, kimppuuni hyökkäsi vihainen räntäsade, joka ei suostunut vaimenemaan kävellessäni kaupungille. Ja juuri kun kevät alkoi puskemaan päälle eri väristen kukkien ja lehtivihreän muodossa. Kuvan narsissikin (vai mikä lienee) masentui aistiessaan saapuvan räntäsateen ja ryhtyi nuokuttamaan kukkaansa alakuloisesti. Mutta kyllähän sen ymmärtää. Räntäsade nyt varmasti kiukuttaa ketä hyvänsä. Paitsi niitä pieniä lentäviä dinosauruksia, jotka nokkivat maasta murusia satoi tai paistoi.

Tarkoitan tietenkin citykyyhkysiä eli paskapuluja eli Columba livia domestica -nimellä tunnettuja maanvaivoja. Ovat kyllä sopeutuneet mainiosti elämään ihmisasutusten keskellä mutta aivan kuten kaupunkien muille asukeille, kuten kaniineille ja ihmisille, jonkinlainen lisääntymiskontrolli olisi paikallaan. Luultavasti kananfileiden hintaa pitää nostaa keinotekoisesti, jotta työväenluokka alkaisi sammuttamaan proteiinitarvettaan kyyhkysen lihalla. Ainakin kyseessä olisi erittäin lähituotettu ruoka - luomusta en niin menisi vannomaan.

Kävelevä dinosaurus.