Onpas itsekästä

Raatokuljetus.

Brittien nenänvarsiaan pitkin ympäristöönsä välittämä tympeys pistää joskus silmään kuin laserpointteri lapsen käsissä. Vaikka ovatkin yleensä ystävällisiä ja kohteliaita ja jaksavat kuusi päivää jonotettuaankin tarjota paikkaansa vanhukselle joutuakseen vain itse saman jonon päähän, on eräs näennäisyläluokan käyttäytymispiirre varsin vastenmielinen. Vai mitä mielä pitäisi olla henkilöstä, joka kuoltuaankin haluaa kiusata kanssaihmisiään matkaamalla koristelluilla kärryillä katua pitkin aiheuttaakseen seitsemän kilometrin ruuhkan ja sellaisen määrän vaarallisia tilanteita esiin työntyneen rattiagren muodossa, että Räikköstäkin alkaisi jo ahdistamaan? Mutta jos herra isoherra haluaa körötellä arkussaan katua pitkin, on hänellä tietenkin siihen oikeus kunhan palvelusväki korjaa kauramoottorin kiinteämmät päästöt tienvarteen vahingon sattuessa.

En kuitenkaan ymmärrä ihmisten tarvetta fiilistellä arkkuun pakatulla kylmällä lihalla tällä tavalla (en oikein näe tarvetta hehkuttaa kompostoituvaa biomassaa muutenkaan - eihän kahvinkeittimeen unohtuneita homeisia suodatinpussejakaan arvosteta sen kummemmin, vaikka kyse on ihan samasta materiaalista). Läheiset tarvitsevat tietenkin lohtunsa ja omaisen poismeno surettaa hyvinkin helposti mutta eikö kyseessä ole vieläkin suurempi syy iloita ja juhlia kunnolla sitä, että hän on elänyt - ellei sitten kyseessä ollut henkisesti häiriintynyt katkera paskiainnen, joka joutikin kuolla pois.

Itse haluaisin, että raatoni tuupattaisiin jätemyllyyn ja vietäisiin vaikkapa biopolttoaineen raaka-aineeksi, jotta tekisin edes kerran oikeaa työtä. Tai sitten syötettäisiin nälän kourissa riutuvalle haiparvelle, jolta lajitoverini ovat kuitenkin tappaneet kaikki saaliseläimet (pitääkö joku oikeasti tonnikalasta?) - välttyisivätpä sukupuutolta ainakin muutaman päivän kauemmin kuin ilman pientä ravintolisää. En ainakaan halua tehdä kankeaa kunniakierrosta hevoskärryillä tai mitään muutakaan yhtä typerää. Tuohon kyytiin kun ei ole näköalapaikkoja tarjolla.