Agwan aika

Agwapommi.

Englantilaisten juomatottumuksiin tottuminen vaatii toisinaan pientä kakistelua ja makuaistin heittämistä lusikkana nurkkaan. Alet ja bitterit nyt eivät niinkään hätkäytä, koska kaikkihan ovat juoneet lämmintä ja väljähtynyttä olutta, joten makuelämys on hyvin tuttu - ja hyvinkin pitkälle hyvin syvältä. Mutta entäpä tämä uusi tuttavuus, nimeltään agwapommi, jota natiivit kippaavat kitusiinsa humaltumistarkoituksessa kuin pohjalainen kossua tai akateemikko punkkua? Päätin kokeilla, kun sitä kerran tarjottiin. Älkää luulkokaan että olisin maksanut siitä jotakin.

Ei siis muuta kuin sievästi muotoiltu muovinen shottikupponen rohtuneille huulille, voimakas pään kallistus niskakarvoituksen suuntaan, ja alkoholipitoinen erikoisen makuisesti sokeroitu tisle vatsanpohjalle lämmittämään mukavasti pakkaspäivän iltaa. Kamalaltahan se maistuu, mutta siihen on syynä lähes yksinomaan kyytipoikana lasin pohjaosiossa odottanut energiajuoma. Hemmetti, mitä myrkkyä. Aiheuttaa vain unettomuutta, ADHD:ta ja ahdistuneisuutta, sekä voimakasta riippuvuutta nuorisossa, jonka tulevaisuus pirinarkkarina lienee sinetöity kun ovat aloittaneet uransa tauriininarkoosilla.

Mutta itse Agwa on oikeastaan ihan mukiinmenevä (pun) yrttilikööri, joka huhujen mukaan valmistetaan kokapensaan lehdistä. En usko sanaakaan, se on markkinointikikka, vaikka lukeekin kyseisen juomatuotteen etiketissä pullon kyljessä. Saattaisin tilata sitä sellaisenaan, ilman tuota energiajuomaperkelettä, joka sekoittaa ruumiin ja mielen, ja nautiskella vaikkapa oluen kyytipoikana, siis lager-tyyppisen - en koske noihin englantilaisiin lämpimiin litkuihin.