Isoveli valvoo

Palmu.

Näyttää aivan palmulta. Siinä on kuitenkin jotakin erikoista, koska yksikään toinen maaston kasvustoista ei yllä samanlaiseen mittaan huolimatta kiivaasta yrityksestä kasvaa vertikaalisessa dimensiossa. Kauempaa katsottuna voisi kuitenkin luulla, että kyseessä on vain jokin kromosomipalmu, jota geneetikot ovat muokanneet hiukan normaalia nopeakasvuisempaan suuntaan. Ja kuinka väärässä sitä voisikaan olla.

Nämä latinalaisen Amerikan hädin tuskin diktatuurista poikkeavat kierot hallinnot (joskin poikkeavat enemmän kuin pohjoisen mantereen kaksipuolue-korporatokratia-diktatuuri, koska ihmiset voivat vaikuttaa johtajiinsa äänestämällä - ennenkuulumatonta valtioissa, joita kutsumme kollektiivisesti "länsimaiksi") ovat ottaneet mallia pohjoisen mantereen kollegoistaan. Koska hallinto on hallitsijoiden rikastuttamista varten, asukkaat ovat vain resurssi saavuttaa muutaman kvasikiljardin (tuhat kiljardia on tietenkin biljardi) omaisuus, on ihmiset pidettävä kurissa kuten jo Orwell aikoinaan ennusti ja kuten brittipoliitikot osaavat toteuttaa varsin mallikkaasti suojellessaan Lontoon aatelissukujen biljardeja (snookerkin on varsin mukava summa). Ei se ole palmu, vaan hallituksen asentama antenni, jolla välitetään salaisia viestejä palkattujen tiedonantajien poskihampaissa sijaitseviin radiovastaanottimiin (tai sitten tekstiviestejä, en ole aivan varma). Jos joku haluaa olla tekemättä tuottavaa työtä ja pitää hauskaa, on sellainen kerettiläisyys kitkettävä välittömästi lähettämällä mustat helikopterit hakemaan moiset maanpetturit "uudelleenkoulutusleireille". Täällä se ei tosin ole Siperia (tai Guantanamo), joka opettaa, vaan Atacaman autiomaa. Kuokkikoot siellä hiekkaista erämaata kunnes oppivat olemaan.

Tiedän kaiken tämän, koska olen saanut sisäpiiritietoa paikallisilta vastarintaliikkeen jäseniltä. Tai siis, tarkoitan, että isot pojat kertoivat pubissa. Tai siis eivät kertoneet, vaan satuin kuulemaan naapuripöydän keskusteluja toisella korvalla siemaillessani viileää limettijuomaa, joka saapui eteeni kätevästi grogilasin kokoisissa annoksissa. Tai sitten saattaa olla, että keksi koko jutun saatuani kesäterassilla auringonpistoksen, vaikka pakkasin pipan täyteen jääpaloja lähtiessäni seikkailemaan polttavaan auringonpaisteeseen.

Olen kuitenkin täysin vakuuttunut, että teoriani on oikea, koska kyseisillä antenneilla ei todellakaan tehdä tähtitieteellisiä mittauksia - tai ainakaan minä en tekisi niitä (en tosin tee muutenkaan). Ja sitäpaitsi, tuo taivaalla kiusallisen paikallaan pörräävä helikopteri ei ole väriltään musta. Mustat helikopterit tulevat vasta Auringon painuttua mailleen kivasti vuorten taakse. Taitaa olla parasta painua Atacamaa ihan vapaaehtoisesti, ettei mene painiksi.

Iltahämärä.

Calanin vuori

Calanin observatorio.

Siellä se siintää. Korkeuseroissa mitattuna matkaa on enää parikymmentä metriä mutta tiedän jo kokemuksesta, että trooppinen aurinko alkaa kohta porottamaan sellaisella vimmalla, että aurinkolasien sangat jättävät ohimolle melkoiset rusketusraidat. On siis pakko kiirustaa. Kuten tavallista, tälläkään teleskoopilla (mikä lienee) ei tehdä mitään tieteellistä, koska vaikka Calanin "vuori" (oikeasti vuoret ovat jotakin aivan muuta) oli joskus muinoin Santiagon ulkopuolella mutta nykyisellään sitä ympäröi nousukkaiden kaupunginosa, koska alue sijaitsee sen verran keskustaa korkeammalla, että savusumu pysyy poissa kutittamasta kurkkua ja silmiä. Juten odottaa saattaa, siitä kärsii lähinnä keskustan köyhälistö. Vaikka tämä on tietenkin suhteellinen asia - verrattuna Pekingiin, jossa hengittäminen filtterin läpi oikeasti puhdistaa ilmaa riippumatta siitä oliko filtteriin liitetty tupakkatuotteita vai ei, kyseessä olisi lähinnä raikas vuoristoilma.

Sitä luulisi, että tuollaisen pienen mäennyppylän päälle kapuaa hetkessä, varsinkin, kun on majoittuneena sen juurelle nukkuvaan omakotitalolähiöön. Ei onnistu. Vaikka piikkilankaesteistä saattaisikin päästä kätevästi yli (tai ali), kaiken maailman kaktukset ja muut piikkipensaat tekisivät mäen kapuamisesta varsin kivuliasta, eivätkä alueen eläimet helpottaisi tilannetta lainkaan. En nyt tarkoita skorpioneja ja hämyhäkkejä, joiden yli voi hypähdellä varsin helposti kuten joutsenlammessa, vaan lahkeissa kiinni roikkuvia kulkukoiria ja niitä lepardeja ja muita kiusallisia riesoja (toisin kuin "länsimaissa", hipit tosin loistavat poissaolollaa, mikä lisää turvallisuuden tunnetta huomattavasti). Parasta siis kiertää tietä pitkin ja toivoa, että liikennekulttuuri olisi suotuisa, eivätkä muut tien käyttäjät olisi yhtä itsetuhoisia kuin Schumacherit laskettelurinteessä.

Toinen vaihtoehto on tietenkin esittää näppäilevänsä jotakin ja nauttia viilentäviä juomia takapihalla maustettuna pihassa kasvavan limepuun hedelmillä siinä uima-altaan ja grillauskatoksen välimaastossa. Kyllä se tiede päivän etenee ilman minuakin.

"Uima-allas".

Jokin vialla Santiagossa

Santiagon "sumuinen" ilme.

Vuoria, suurkaupungin saasteet, sininen taivas, ja jokin niin pirusti vinossa, että meinaan hengästyä, joskaan en osaa aivan sanoa mikä (vuorelle kapuaminen voi liittyä asiaan). Kamera kyllä oli vinossa, ainakin tuota ylläolevaa kuvaa ottaessani, mutta en puhu nyt siitä. Taisin itsekin olla hiukan vinossa laahustaessani vuorenrinnettä ylös mennessäni ensimmäistä kertaa uuteen toimistooni Cerro Calanin huipulle. Ja sitten asiat vasta vinossa olivatkin kun pääsin perille - ainakin pipo oli vinossa ja hikinen kavuttuani sataviisikymmentä metriä muuta kaupunginosaa ylemmäs observatorion pihalle valmiina tarkkailemaan niitä, niin, niitä tähtitiedejuttuja. Tähtiä ja taivaanmerkkejä. Ja mitäniitänyton.

Keksin ongelmakohdan vasta hiukan myöhemmin illalla. Aurinko laskee väärään suuntaan. Se pentele katoaa horisonttiin aivan samalla tavalla idässä mutta kiertää sinne mokoma ketku vastapäivään pohjoisen kautta. Ettäs kehtaa kiusata - juuri kun ehdin riemuitsemaan siitä, että toimistoni akkunat aukeavat viileään pohjoiseen kohti Atacaman autiomaata ja lumipeitteisiä vuorenhuippuja. Tiiraile siinä sitten maisemia kun trooppinen aurinko paistaa silmään pahemmin kuin tuhat diskopalloa kepulaisten puolueen kuoppausjuhlissa (aika tekee vääjäämätöntä työtään sivistyksen hyväksi ja ajaa historian suohon, kuokkaan ja Jussiin takertuneet neardentaalit sukupuuttoon).

Eivätkä viat rajoitu siihen. Autot ajavat väärällä puolella katua (siis verrattuna siihen Euroopan liepeillä kelluvaan saareeni), tuulettimet pyörivät vastapäivään, sähkö kulkee töpselistä pistorasiaan (selittää tuulettimien pyörimisen mutta on kovin kiusallista kun koettaa ladata luurin akkua), joet virtaavat ylämäkeen ja luulen, että baarireissullakin tulee ensin krapula ja sitten myöhemmin saa päällensä sellaisen kesäisen auringonpistosten sekaisen hutikan, jota ainakin Turussa tavoittelee heinäkuussa noin puoli kaupunkia päätellen siitä, että sielläkin pientareet ja puistikot täyttyvät aina lämpimän sään vallitessa sympaattisista oluitaan imevistä setämiehistä.

Jälkimmäiseen asiaan saa tosin vastauksen huomattavan helpolla tavalla. Onneksi osaan tilata oluen noin kahdellakymmenellä kielellä.

MM-kisa-areena

Kesällä tosiaan pidetään jotkin pallonpotkimiskilpailut keskellä kauneinta Etelä-Amerikkaa. Paitsi, että ne eivät ole kesällä, vaan talvella paikallista aikaa ("it's five o'clock somewhere" -periaate ei oikeasti ole kovinkaan vakuuttava perustelu sille, että voiko painua baariin, joten englantilaisten ulinat siitä, että Brasiliassa on liian kuuma kun on kesä voi jättää omaan arvoonsa). Paitsi, että kuuma siellä on. Kuuma kuin helvetin tulissa, jos sellaisia jostakin löytyy (olisi kiva, jos löytyisi, koska sitten olisi paikka, jossa viettää grillijuhlia ympäri vuoden).

Ukkosilma.

Käyttääkseni tuota kulunutta seksististä käsitettä "ukkonen" (niin, miksei esimerkiksi "akkanen" tai vaikka "henkilöinen" näin tasa-arvon ja sovinnaisuuden aikoina), ainakin Rio de Janeiron ilmasto oli jalkapallon pelaamiseen täysin sopimaton jyrinöineen, salamoineen, ja tummine taivaineen - siis ukkossää. Ja kyseessä ei todellakaan ole mikään raikas kesäsade, kun saavikaan ei enää riitä kuvaamaan trooppista ukkoskuuroa, vaan sitä vain odottaa delfiinien uivan vastaan keskellä kaupunkia (Amazonin jokidelfiinit ovat tosin niin sukupuuton partaalla, että turha luulo). Pelaa siinä sitten potkupalloja. Tai ehkäpä otteluita voisi pelata keskellä yötä elohopean pudottua miellyttävän viileään 33 asteeseen porottavan kuumemittarin lukemia lähestyvän päivälämpötilan sijaan (siis varjossa). Aivan sama. Potkikoon palloa missä haluavat. Minä en voinut kuin istua terassin katveessa imemässä paikallista lageria, koska hengittämisestä tuli hiki, hiki kasteli kaikki vaatteet, joita sadan prosentin ilmankosteus esti kuivumasta ja kaiken lisäksi tuopillisesta nauttiminen oli lähes mahdotonta, koska lämpö johtuu kuumemmasta kylmempään sitä nopeammin mitä suurempi niiden lämpötilojen ero on (kuten jokainen fyysikko tietää). Onnea vain niille raukoille, jotka haluavat katsoa jalkapalloa keskipäivän auringon kuumottaessa taivaalla. Itse katsoisin mielummin vaikkapa ilmastoidun hotellihuoneen seinässä juoksentelevia torakoita ja hämyhäkkejä (joskin ilmastoidun ravitsemusliikkeen seinää on vieläkin mukavampi tuijottaa).

Lähiö.

Eikä Riossa sitäpaitsi ole edes mitään nähtävää (juu, se vuorenhuipun jeesuspatsas on jokseenkin nolo). Kuten vaikkapa Cambridgessa, ihmiset saattavat huudella toisilleen rivoja. Sitten tulee nenä kipeäksi. Sitten tulee ambulanssi. Ja sitten neuvotellaan siitä, kuinka monta tikkiä ommellaan. Ja sitten mennään takaisin baariin jatkamaan - tai oikeammin kadulle, koska baarit tuntuivat olevan keskustan alueella jokseenkin tukkoisia, joten terasseja laajennetaan tilanteen mukaan keskelle katua blokkaamaan kaikki liikenne ja ruuhkauttamaan jo valmiiksi tukkoisia teitä entisestään. Mutta ainakin kadut ovat ihmisiä, eivät peltilehmiä varten, kuten kylmässä pohjolassa, jossa ihmisten väliset kontaktit rajoittuvat muutenkin vain puukkohippaan ja tekstiviestiin. Ehkäpä sittenkin kestän kuumuuden. Ja ainakin brasilialainen lageri on varsin maistuvaa ja turruttaa pään sillä tavalla mukavasti, että pieni hikoilukaan ei enää haittaa.

Subtropiikki

Viidakko.

Ei, en ottanut viereistä kuvaa missään kasvitieteellisen puutarhan trooppisella osastolla, vaan siinä on kohteena naapurin piha. Täällä subtrooppisessa ilmastossa kun vain on niin, että kasvit kasvavat vuoden ympäri ja pukkaavat kukkiaan pörriäisten iloksi jopa keskellä talva. Natiivit vain eivät osaa arvostaa moista autuutta, vaan kiroavat kuumia kesiä ja kylmiä talvia, sateisia syksyjä ja kuivia keväitä, ja sitä että sää on liian vaihteleva. Siis liian vaihteleva, kun lämpötila pysyy vuoden ja vuorokauden ympäri 10-20 asteen haarukassa ja jossa joka päivä sataa ainakin muutama pisara. Ei se ole vaihtelevaa - se on vakaasti subtrooppista.

Ikävästi näyttää kuitenkin siltä, että talvi on taittumassa kesäksi ja lämpötilat todellakin kipuavat sinne hellerajalle (18 astetta on minulle helleraja, koska silloin joutuu hikoilemaan) ja airinko häikii silmiä ikävästi, ellei suojaudu hitsausmaskin avulla pahimmalta verkkokalvovauriolta. Kesä, varsinkin kun se surisee ja pörisee korvissa, on syvältä.

Onneksi on olemassa ratkaisu. Kätevästi fysiikkaa lukeneena ymmärrän, että pallo on pyöreä ja siksi se pyörii toiseen suuntaan vastakkaisella puolella, jolloin vastatuuli viilentää ja tuo mukanaan syyssateita. Tästä todisteena on tietenkin se, että silloin kun täällä on kevät, toisaalla on syksy. Mikä verraton sattuma. Sattuu nimittäin niin, että Chilessä syksy saapuu ja illat viilenevät ja juuri kun olen matkalla sinne. Eipähän tarvitse kärvistellä kesähelteessä kuten työväenluokalla on, päätellen punaisesta niskasta ja nenänpäästä (jälkimmäiseen voi tosin olla muitakin syitä), tapana.

Ja sitäpaitsi, Chile on sivistysmaa. Tiedän sen siitä, että Chilessä pärjää sivistysmittauksissa huomattavasti paremmin kuin tämä subtrooppisnen saari, joka oli muinoin sivistyksen eturintamassa (Rooman vallan aikana) mutta joka ei enää pärjää sivistyksen mittareilla juuri muille kuin tsaarien Venäjälle ja kokaiiniparonien Meksikolle. On nimittäin niin, että kun maassa on asiat hyvin (ainakin päällisin puolin, mitä nyt demarit aina sekoilevat ja yrittävät ankeuttaa ympäristöään), ihmisillä on aikaa harrastaa - esimerkiksi musisointia. Ja terävintä musisointia on tietenkin reipas kitarahumppa, jota metalliksi kutsutaan. Katsokaa vaikka oheisesta sivistysmittarista miten eri maat pärjäävät.

Sivistyksen mittari: kuinka paljon ihmisillä on aikaa harrastaa kaikkea kivaa.

Yrtit itämään

Nyt kun takapajuisella suomenniemelläkin on ryhdytty pohtimaan vakavasti onko oikeasti järkeä rankaista ihmisiä siitä karmaisevasta (joskin hyvin jännästi uhrittomasta) rikoksesta, että harrastavat yrttien kasvatusta, niin ajattelinpa minäkin ryhtyä idättämään muutamia rikkaruohoja, joita voi sitten käyttää mausteena ja luontaislääkkeenä. Suomalaiseen tyyliin asiasta aloitettu keskustelu tosin kaatui omaan mahdottomuuteensa kulttuuriin kuuluvan kanssaihmisten kiusaamisen ja maailman ankeutuksen hengessä.

Poliisioperaatio.

Vaikka perussuomalaiset "arvokonservatiivit" haluavatkin pitää hamppumarkkinat tiukasti mafian käsissä (sopii kuvaan - hehän ovat hyvissä väleissä mopopoikien kanssa, jotka tunnetusti rahoittavat harrastuksiaan vähintäänkin verovapaasti), jotta valtiolle ei vahingossakaan pääse valumaan veromarkkoja, niin olisiko kuitenkin syytä tarkistaa tekeekö yrtin viljelyn kieltäminen maasta oikeasti parempaa paikkaa elää? Eduskunnassa käytettiin kaikkia väsyneitä argumentteja todistamaan, että kieltolain puolestapuhujat ovat joko mafian jäseniä tai sen talutusnuorassa, taikka vain hyödyllisiä idiootteja, jotka haluavat hukata poliisin resursseja hippien pamputtamiseen. Tämä kaikki vain siksi, että joku on joskus sanonut, että hamppu on sellainen huume (no, sen taisi itse asiassa ratkaista parlamentaarinen kolikonheitto), huume on paha asia, ja kukaan ei saa tehdä pahoja asioita. Samalla periaatteella voi kieltää minkä tahansa asian korvaamalla sen pahan h-sanan valitsemallaan suosikki-inhokillaan. Käyttäytymisnatsia on niin kiva leikkiä aina siihen saakka, kun kiellettyjen asioiden listalle päätyy jokin itselle mieluinen asia. En minäkään vaadi uskontojen kieltämistä sillä perusteella, että parit pahat papit pökkivät pikkupoikia. Aivan samoin muutama lapsena laiminlyöty huonokäytöksinen hippi ei voi olla riittävä syy tehdä miljoonasta suomalaisesta rikollisia heidän tehtyä sen kamalan rikoksen, että ovat kuunnelleet musiikkia euforisessa olotilassa omassa olohuoneessaan sen sijaan, että menisivät perjantai-illan nyrkkeilyotteluun nakkikioskille otettuaan liikaa laillista rähinäviinaa.

Tällä saarellani asiat ovat aavistuksen paremmin, koska paikallinen, nimellisesti liberaalin, hallituksen apupuolueen johtaja tuli osmosoininvaarana juuri ulos "myssykaapista" ja sanoi (poliitikoille poikkeuksellisesti järkevästi), että mafian tukeminen lainsäädännöllisin keinoin on oikeastaan aika älyvapaata puuhaa. Konservatiivit tietenkin vastasivat, että kaikki pössyttelijät on heitettävä vankilaan (unohtaen kätevästi mainita mistä saadaan vankilaneliöitä niille ainakin 10 miljoonalle ihmiselle, jotka asiaa ovat maassa harrastaneet), jotta eivät pääse piikittämään kannabista (jännästi vankiloissa on aivan yhtä helppoa hankkiutua narkoottiseen tilaan, vaikka luulisi huumausaineiden käytön kitkemisen olevan sellaisessa vartioidussa talossa melko helppoa). Mieleeni tuli, että jos kaikki hamppua maistaneet ilmoittautuisivat poliisille, niin ehkäpä tästä pelleilystä päästäisiin eroon konstaapeleiden tuupertuessa ylivoimaisen työtaakan alle. En vain näe järkevänä hukata poliisin resursseja rikkaruohojen niittämiseen tai kukkaruukkujen takavarikointiin.

Multaa, ruukkuja, ja pikkuinen vaaleansininen kastelukannu. Olen peukalo vihreänä valmis uusiin seikkailuihin. Jos kaverini Vladimirkin muistaisi ottaa pienet pössyt silloin tällöin, niin ehkäpä se vähentäisi suurvaltapoliittista uhittelua ja saisi itsensä tsaarinkin elämään kerrankin rauhassa naapureidensa kanssa ukrainalaisten ja georgialaisten helpotukseksi. Hän vain taitaa olla myös mopopoikien kaveri, joten en usko, että siltä suunnalta voi odottaa paljoakaan älykästä toimintaa lähitulevaisuudessa.