Biljardi ei ole rakettitiedettä

Kun itsestään selvien totuuksien lateleminen on nykyään niin suosittu harrastus varsinkin verkon keskustelupalstoilla, joissa mitä tahansa argumenttia saatetaan puolustaa millä tahansa itsestäänsevyydellä, ajattelin minäkin lähteä leikkiin mukaan. Biljardi ei nimittäin todellakaan ole rakettitiedettä, kuten kaikki lajia harrastaneet varsin hyvin tietävät. Oikeastaan suurin osa pelaajista tuskin edes tietää mitä rakettitiede on. Ja osa pelaa biljardikepillä, jolla on luultavasti omistajaansa korkeampi älykkyysosamäärä ja vähintäänkin enemmän rahallista arvoa. Biljardista voi kuitenkin tehdä tiedettä. Siis ihan oikeaa tiedettä.

Tämä ei ole rakettitiedettä.

Huomasin populaaritiedelehdessä aihetta käsitelleen artikkelin, joka oli yksinkertaisesti pakko teipata toimiston seinälle muistuttamaan, että tieteen ei tarvitse olla tylsää (ei muistuttamaan minua, itse tiedän sen hyvin, vaan kollegoita, joista osa unohtaa kyseisen totuuden ajoittain ja on pakotettu lääkitsemään itseään kaikenlaisilla aineilla päihteistä masennuslääkkeisiin). Tutkimustulosten mukaan kaikkein vaikeimmissa lyönneissä kohdepallo on mahdollisimman kaukana niin pussista kuin valkeastakin. Nerokasta. Eikä todellakaan mitään rakettitiedettä.

Harri Potterin puu

St. Albansin keskustassa kasvaa merkillinen koukeropuu. Se näyttää siltä, että kun puun runkoon koputtelee oikealla tavalla, siitä avautuu ovi Harri Potterin maailmaan (vai mikä Ylämaan Proto se olikaan). Koetin koputella mutta mitään ei tapahtunut - luultavasti en vain osannut tehdä sitä oikein. Eikä minulla tosin ollut edes taikasauvaa, vaikka kannankin jatkuvasti Predatorin valmistamaa puista esinettä mukanani ja sillä saa ajoittain taiottua ilmaista rahaa, joskin kyseinen taikasauva on ollut viime aikoina epäkunnossa ja tuottanut lähinnä tappiota (liikevaihtoa tosin sekin).

Vanha puu.

Vaikkei sitä voikaan päätellä kuvasta, puu on oikeasti elossa. Ja varmasti ainakin pari sataa vuotta vanha. Kuulostaako ihmeelliseltä? Pitäisi ainakin, koska kepulaisten raiskaamassa Suomessa puut eivät vain pääse varttumaan edes parin sadan vuoden keski-ikään vaan ne niitetään pelloilta jo murrosiän (ja nopeimman kasvuvaiheen) päätyttyä, joten vastaavaa eksotiikkaa pääsee näkemään vain ulkomailla (tai Ruissalossa "bettrefolkin" entisillä metsästysmailla, joihin kepulaisilla ei ole ollut asiaa). Oikeastaan otin tuon puun vain esimerkiksi siitä, että puilla ja metsillä voi olla muitakin, kuin taloudellisia arvoja. Tämä kyseinen vanha puuherra ainakin sai mielikuvitukseni liitämään mutta sitä tuskin voi rahassa mitata.

Luin juuri sieltä interwepistä (koska minulla on sellainen ATK ja kaikki), että Suomen talvimyrskyt tuhosivat 120 miljoonan edestä puupeltoja... eikun siis metsää. Oksettavaa. Lukemaan on varmaankin päästy käyttämällä nykyisiä sellutehtaiden raaka-ainetaksoja. Luvusta puuttunevat kaikki metsien järjestämät palvelut, joihin uppoaisi miljardeja vuosittain. Tarkoitan sitä, että metsät puhdistavat ilmaa pienhiukkasista ja tuottavat happea, ne puhdistavat vetemme ja toimivat luonnollisina puskureina (ja hemmetin tehokkaina, kuten keskieurooppalaiset saavat joka vuosi karvaasti todeta) tulvia ja eroosiota vastaan. Olikohan tuo 120 miljoonaa sittenkin alakanttiin?

Ja entäs esteettiset arvot? Kuten mallitoimistojen bileissä käyneet tietävät, kauneudellekin voi laittaa hintalapun (tosin mallitoimistot ovat pääsääntöisesti täysin väärässä - sellainen tyypillinen venäläisittäin maalattu vaateripustin tuskin on kenenkään mielestä oikeasti kaunis) ja puut tarjoavat estetiikkaa varsin tunsaasti, jos niiden annetaan kasvaa luonnollisina. Oikeastaan myrskyn kaatamat puut taisivat tehdä Suomen metsistä hiukan rikkaampia tuottamalla uusia biotooppeja maan puupelloille kaikenlaisten eliöiden ihastukseksi (ja kepulaisten vihastukseksi). Jos "myrskyvaurioita" kokeneet alueet vain jätetään rauhaan, voisin lainata erästä poliitikkoamme, joka sanoi "me tienataan tällä".

Mies, joka syö parsakaalia

Jotenkin tuntuu, että olen jarkuvasti kirjoittamassa ruoasta. Mutta miksikäs en, syöminen nyt vain sattuu olemaan lempiharrastuksiani, joskaan en aivan joka päivä ehdi harrastamaan muiden kiireiden, kuten planeettojen ja biljardipäänahkojen metsästyksen, vuoksi. Pubissa istuminen ei ole poissulkevaa, koska sielläkin voi syödä (myös biljardiklubilla voi periaatteessa syödä mutta en halua kuolla vielä).

Pavut ja parsakaali.

Parsakaalia tulee syötyä liian vähän mutta poikkeuksellisena komeamman ja kömpelömmän sukupuolen yksilönä syön sitä kuitenkin ja vieläpä kohtuullisen säännöllisesti. Tavoitteenani on olla käyttämättä samoja kasvikunnan tuotteita (pl. maustekasvit) kahdella peräkkäisellä aterialla (lasketaanko punkku kasvikseksi?). Perimmäisenä ajatuksena on tietenkin maksimoida vitamiinien, hivenaineiden ja antioksidanttien luonnollinen saanti sopivassa suhteessa, kuten myös eri aminohappojen, koska liharuoat ovat jääneet vähemmälle. Siitä saa myös mukavaa päänvaivaa ja herkullista vaihtelua. Esimerkiksi eilen söin paistettujen nuudelien kanssa paprikoita, porkkanoita, soijasuikaleita, munakoisoa ja punasipulia, sekä runsaasti chiliä. Tänään puolestaan laitan currya vihreistä ja härkäpavuista, kesäkurpitsasta, perunasta ja parsakaalista (sekä chilistä mutta tällä kerralla aasialaisesta kääpiölajikkeesta meksikolaisen vaihtoehdon sijaan).

En tiedä olenko muuttumassa hipimmäksi (riippumatta tukan pituudesta) vai vain "kasvanut ihmisenä" mutta en ole tottunut näkemään millaista roskaa ihmiset syövät, joten kauhistun jatkuvasti havaitessani paikalliset kulutustottumukset (valmisruokaa ja suklaakakkuja läskiperseille - tyyppiset), ja siksi ajattelin osaltani suunnata ihmiskunnan resursseja ympäristöystävällisempään ja maukkaampaan suuntaan - sillä tavalla se kapitalismi nyt vain sattuu toimimaan. Muutenkin, jos sitä ei nyt tee, niin olemme kusessa. Ja ihmisten muutosvastarinnan ja ajattelemattomuuden tuntien, olemme luultavasti jo kaulaa myöten siinä kuuluisassa kusisessa juoksuhiekassa kohti elinkelvotonta planeettaa (jeps, varma juttu, olen muuttumassa hipimmäksi - täytynee löytää seuraava planeetta raiskattavaksi... hmm, moraalinen dilemma, olisiko sellaista sittenkään viisasta löytää?).

No, menipäs taas filosofiseksi. Täytynee mennä pubiin rauhoittumaan. Taitaa olla lähituotetun suodattamattoman englantilaisen siiderin (sekä lehdistökatsauksen, tuo viihdyttävä mutta perinteitä kunnioittava "verta pornoa ja propagandaa" -tyyppinen sessio) aika.

Aurinko silmässä

Värikäs päivä.

Heräsin oikein hyväntuulisena hyvin nukutun yön jälkeen ja lähdin kohti keskustaa hakemaan päivän lehteä ja sopivaa bussia. Huomasin heti kadulle astuttuani, että jotakin oli pielessä. Maailma oli saanut värinsä takaisin ja Aurinko paistoi kiusallisesti silmään. Ei enää sumua ja tihkusadetta synkänharmaalta taivaalta (kuten edelliset noin kolme viikkoa). Ei pakkasöitä, jotka saavat säännöllisesti suuren osan briteistä kiroamaan paskaa säätä, lämmityksen kalleutta ja surkeaa kohtaloaan, kunnes oivaltavat, että parin asteen pakkanen ei oikeasti ole kylmä kun vertaa mihin tahansa mannerilmastoon (kuinkahan paljon pakkasta tarvittaisiin, jotta ryhtyisivät eristämään talojaan?). Päivä oli kuitenkin lämmin, noin 10 astetta plussalla, joten totesin olevani juuri lempilämpötilassani - ei hikeä eikä palelevia varpaita.

Kultainen katu.

Kaupungilla oli tapahtunut muutakin yön aikana. Aurinko oli muuttanut kadut kultaisiksi, katsokaa vaikka kuvasta. Niillä tosin kannattaa kävellä kengät jalassa, koska kulta on hyvä lämmönjohde ja voisi olla kohtuullisen epämiellyttävä alusta kuumalla tai kylmällä säällä. Päästyäni laitokselle sain vielä joululahjojakin - kiltit Amazonin verkkokaupan tädit ja sedät olivat lähettäneet minulle kirjoja. Erittäin ystävällistä. Parasta oli kuitenkin tähtitieteen laitoksen tarjoama huumoripläjäys laitoksen johtajan kirjoittaman kirjeen muodossa. Siinä luki nimeni jälkeen seuraava teksti:

"The above named is a member of the Centre for Astrophysics Research (CAR), located along the STRI corridor in the main College Lane building. He/She has requested access to CAR during the Christmas 2011 closure in order to continue some work. As this is straightforward IT-based working, it poses negligible safety hazard and so I am happy to support the request. Please admit to the building."

Jestas, mitä pelleilyä. Joudun siis näyttämään kyseisen kirjeen vahtimestarille päästäkseni sisään toimistooni. Byrokraateilla on siis ollut , ei pelkästään Aurinko, vaan noin kaksi miljoonaa muutakin tähteä häikäisemässä silmiä kun ovat keksineet hankaloittaa laitoksen toimintaa kaikenlaisella harmilla. Mutta hyvä tietää kuitenkin, ettei näppäilystäni aiheudu merkittävää turvallisuusriskiä. Olen siis turvassa.

Sammuttakaa se, please

On kaikenlaista mitä ihmiset saisivat sammuttaa. Ala-arvoinen liian kovalla soiva musiikki autostereoissa tai korvakuulokkeissa keskellä ruuhkabussia, hampaita vihlovat soittoäänet julkisilla paikoilla, katedraalin iltaisin tuottama kellometeli, joka saa pään särkemään samaan tahtiin (ja kehtaavat vielä väittää, että minareettien meteli voisi olla jollain tavalla kamalampaa), ja kaikenlaiset kauppojen joululaulut, joita ei voi välttyä kuulemasta kävellessään ohi. Valosaaste voi kuitenkin olla vieläkin masentavampaa.

Valosaaste.

Aina tullessani toimistolta, kaupasta tai jostakin, verkkokalvoilleni palaa naapurin jouluvalohässäkän tahdittomasti vilkkuvat ja lapselliset, tuon nimeltämainitsemattoman pohjois-amerikkalaisen banaani- ja häirikkövaltion perinteiden tyyliin suunnitellut, megalomaaniset joulunylistyslamput. Hemmetti. Tekee aina mieleni kääntyä 180 astetta ja marssia lähimpään juottolaan rauhoittumaan. Mutta minkäs teet? Jos olen tulossa pubista puolen yön aikoihin, sitä vaihtoehtoa ei enää ole, koska ne pahuksen talot ovat sulkeneet ovensa, joten joudun vain kapaloimaan itseni lakanoiden väliin ja sulkemaan kaihtimet - ja silti tuo karmiva valojen välke puskee ikkunoista sisälle. Tiedän, kai sitä nyt omalla pihallaan saa harrastaa mitä hyvänsä mutta huonoa makua ei tarvitse sietää - ainakaan kun sillä on välittömiä mielenterveydellisiä vaikutuksia lähimmäisiin.

Koko asia nyt sattuu vain kiukuttamaan, koska yöunet jäivät vähälle mokoman takia. En kuitenkaan anna sen häiritä sen enempää. Ja mielenterveydenkin saa pelastettua ajattelemalla kuinka hulluja kyseisten valojen pystyttäjien täytyy olla - taidan oikeastaan olla sillä terveemmällä puolella kellokäyrää, vaikken voikaan todistaa sitä.

Yhtenä ratkaisuna valosaasteongelmaan olisi tietenkin liikkua ulkosalla vain päiväsaikaan mutta tämä saari nyt vain satttuu pyörähtämään varjon puolelle huomattavasti aikaisemmin kuin olisi kohteliasta. Taidan ryhtyä kostoksi laittamaan ruokaa alasti verhojen ollessa auki ja naureskella naapurin puritaanien paheksuville katseille heidän kulkiessaan ohi. Tuskin kuitenkaan ymmärtäisivät vinkkiä, vaan soittaisivat poliisin paikalle.

Mosconi Cup

Yhdysvaltojen ja Euroopan välinen biljardikisa, Mosconi Cup, pelattiin tänä vuonna Las Vegasissa ja muutama pelikavereistani menikin paikan päälle katsomaan kun Eurooppa jyräsi vakuuttavaan 11-7 voittoon Darren Appletonin, brittien rankingsarjaa ja Daventryn turnauksia pelaavan taiturin johdolla. Siksi kisasimme varjoturnauksen St. Albansin liigan pelaajien kesken teemana lohko A vastaan lohko B.

Ja mukava leikkimielinen turnaushan siitä tulikin. Otin itse voitot lukemin 5-3 niin paripelissä kuin yksilöpelissä ja voitimme turnauksen niukasti otteluin 5-4. Se ei ole kuitenkaan oleellista, vaan hauskanpito, jota riitti kun levoton sunnuntai iltapäivä purkautui jäätävänä vastustajalle kuittailuna, täydellisen epäonnistuneille lyönneille naureskeluna (kunnes kivi vieri sattumalta maskiin, joka oli mahdotonta purkaa laillisesti) ja leppoisana kuulumisten vaihtona, koska itse liiga ja sen myötä viikottaiset pelisessiot olivat jo ohi tältä vuodelta.

Isoisä aloittaa.

Ja täytyyhän se politiikkakin tuoda mukaan tähänkin tekstiin. Kokemukseni kyseisestä englantilais-suomalais-pakistanilais-irlantilais-filippiiniläis-saksalais-turkkilais-syyrialaisesta joukosta ihmisiä, joita yhdistää vain halu pelata biljardia ja kiero huumorintaju, kertovat karua kieltään siitä, että "maahanmuuttokriitikot" (ja muut fasisteiksi luokiteltavat konservatiivit) ovat yksiselitteisen väärässä. Kulttuurien sekamelska rikastuttaa. Leimatkaa vain kukkahattutädiksi tai vihervasemmistohipiksi. Minä olen kuitenkin oikeassa.

Lunta tupaan

Eilen sain kuulla aamupäivällä, että illalla olisi luvassa yliopiston henkilökunnan pikkujoulut. Hienoa. Niihin piti tietenkin ostaa lippu etukäteen, joten en sellaista saanut, koska informaatio kulkee niin kovin hitaasti akateemikkojen keskuudessa tänä sähköpostin ja älypuhelimien aikakautena. Päätin kuitenkin koettaa livahtaa sisään ja sehän sitten onnistuikin mainiosti - sanoin vain nimeni ja ovella ollut tyttörukka viivasi jonkin vastaavalta kuulostavan nimen yli lipun lunastaneiden luettelosta. Toivottavasti yliviivatuksi tullut Carol pääsi sisälle, vaikka oikeastaan asia on minulle täydellisen yhdentekevä.

Forumin juhlasali.

Erikoista ei ollut se, että livebändi soitti klassikkorokkeja, akateemikot ottivat runsaasti alkoholipitoisia tuotteita, laulutaidottomat lauloivat yläkerran baarissa karaokea ja eräs tukeva melkoisessa hutikassa seilannut mamma läikytti drinkkinsä valkoiselle paidalleni. Kiitos vain, madam, mutta "ei tartte auttaa". Erikoista oli sen sijaan se, että niinkin moni oli lähtenyt viettämään torstai-iltaa pikkujouluihin. En edes tiennyt, että yliopistolla on näin paljon henkilökuntaa. Tämä kyseinen oppilaitos kun ei ole varsinaisesti mikään suurensuuri, eikä varsinkaan suuressa maineessa, koska sitä ei perustettu muinaisen kuninkaan mahtikäskystä vuosisatoja sitten.

Paidat voi aina pestä mutta pahaksi onneksi omatuntoa ei. Koska ruoka oli ilmaista, päätin ottaa lautasellisen kintsuksi kutsuttua ruokaa (joka tosin oli oikeasti thairuokaa lukuunottamatta onnenkeksejä) ja se olikin sitten virhe. Ruoka oli laitosruokaa, pahaa kuin saatana, jätetty tahallisesti maustamatta, jottei kukaan loukkaannu - tai vielä pahempaa, koe makuelämystä - ja muutenkin lisää-vain-väriaine -tyyppistä mössöä, jota en syöttäisi edes koiralle (koiran tappaa kivuttomammin viemällä piikille). Koin kollektiivista pahaa oloa ihmiskunnan puolesta. Ruoka, tuo päivän kokokohta, ainainen nautinnon ja ilon lähde, ja inspiraation ja älyn hedelmien kypsyttäjä oli raiskattu niin ala-arvoiseksi, että teki mieleni ihmetellä miksi ihmiset eivät ala kapinoimaan pahaa ruokaa vastaan? Mitä tapahtui ajatukselle monipuolisesta valikoimasta tuoreita raaka-aineita tehdystä herkusta? Huonoa omatuntoa ei siis tullut siitä, että menin moista moskaa maistamaan, vaan koska kuulun samaan lajiin niiden kanssa, jotka pitävät siitä ja haluavat valinnoillaan tukea sen tuotantoa. Annoin muiden ravita sieluaan ja painuin baariin kippaamaan jekkua kiukkuuni.

Illasta tuli kuitenkin ihan hauska, koska bileissä oli noin tuhat ihmistä nauttimassa peilipallojen kimalluksesta ja värikkäistä drinksuista. Jopa osa fyysikkonörteistä näytti sosiaalisia taitojaan puhumalla (luultavasti ensimmäistä kertaa kolmekymmenvuotisessa elämässään) sille tanssilattian kauniille neitokaiselle (joka ymmärrettävästi keksi välittömästi tekosyyn poistua paikalta). Kyseinen pariutumisrituaalin esiaste toistui kuitenkin kaikkine koomisine piirteineen useaan otteeseen ja sai aina leveän hymyn nousemaan suupielille.

Lunta tuli sitten - jos nyt ei tupaan, niin kuitenkin - yöllä. Heräsin kolinaan ja kiroiluun, kun joku onneton tokkurassa töihin lähtenyt kolhaisi köyhän miehen ferrarillaan kadunvarren muita autoja. Syy kävi selväksi, kun nousin sängystä ja lähdin takaisin laitokselle. Ensilumi oli satanut yöllä. Ei paljon, ja osa siitä ehti jo sulaakin, mutta lunta kuitenkin.

Ensilumi naapurin pihalla.

Kummitustalo

Koska kuljen kyseisen rakennuksen ohi joka päivä, useimmiten jopa pariin kertaan, otin oikein kuvankin, jotta voin esitellä yhden kaupungin pelottavimmista taloista. Nimittäin sen moneen kertaan mainitun pyhän Petrin talon. Vaikka asiasta ilmeisesti onkin hiukan epäselvyyksiä, talo on saavuttanut kypsän iän jo vuosisatoja sitten. Se rakennettiin luultavasti vuonna 948 tai ainakin kyseisellä vuosikymmenellä (sittemmin ulkoasua on "pimpattu" useaan otteeseen) ja sen torneissa on ollut kummituksia siitä lähtien.

Kummitustalo.

En tarkoita oikeita kummituksia - siis sellaisia valkoisiin lakanoihin pukeutuneita - vaan niitä anglikaanisen tradition mukaisesti syntisten lapsien sieluja, jotka eivät kestäneet pahan papin parantavaa kättä, vaan kieltäytyivät "ottamasta herraa sisäänsä" ja jäivät siksi kummittelemaan torneihin ilman taivaspaikkaa. Ei kannata uskoa, että lapsien pelottelu olisi pelkästään katolisten yksinoikeus, vaikka teoillaan eniten kerskuvatkin.

Kulkiessani talon ohi, kuulen välillä pienten lasten heleät äänet laulamassa kuorossa kuinka heidän syntinsä on sovitettu ja kuinka he pääsevät kuoltuaan parempaan paikkaan. Selvää kummittelua. Ei kai kukaan nyt sano lapsille, että heidän elämänsä saa merkityksen vasta kuolemassa - sillä tavallahan rakennetaan (kyllä, rakennetaan, aivopesussa pitää ensin tyhjentää naiivi pää ajatuksista, jotta sen voi täyttää uudelleen) vain itsemurhapommittajia, torneihin törmääviä lentäjiä ja naisten alistajia. Minuun ainakin tehoaa, sillä kyseinen kummituskuoro saa aina kylmät väreet aikaiseksi. Huhhuh.

Kuulin kerran jonkun väittävän, että olen väärässä. "Ei siellä kummittele, vaan anglikaaniset lapset laulavat oikeasti kuorossa kirkon salissa." Voiko selvempää valhetta ollakaan? Eihän aglikaanisia lapsia ole olemassakaan, korkeintaan kyseessä voisivat olla anglikaanisten aikuisten lapset. Ei kai kukaan tosissaan väitä, että lapsella voisi olla uskonnollinen vakaumus? Aivan samoin kuin kukaan ei väitä, että voisi olla olemassa demarilapsia tai uusnatsilapsia, vaikka demarit ja uusnatsit (valitettavasti) lapsia saavatkin. Naurettavaa. Sitäpaitsi, jos lapset olisivat niin aivopestyjä, että he laulaisivat olevansa syntisiä, tarvitsevansa jonkin aikuisten lempimielikuvitusolennon ohjausta, jotta välttyisivät ikuisilta helvetin lieskoilta, tai muuta yhtä typerää, lastensuojeluviranomainen puuttuisi asiaan varmasti. Sehän olisi mitä pahinta henkistä väkivaltaa.

Talossa siis kummittelee. Mutta ilmeisesti siellä käyvät natiivit eivät ole asiaa huomanneet. Mielestäni jo rakennuksen kolkko ulkoasu ja sitä ympäröivä hautausmaa (jossa teinit käyvät pussikaljalla ja jointilla iltaisin) antavat aihetta olettaa talon olevan kummitusten täyttämä. Teinithän tunnetusti hakevat jännitystä elämäänsä mitä omaperäisimmin keinoin.

Luonnollista?

Tuijotettuani jälleen harmaaoravia, jotka mutustelivat tällä kertaa kirkon ikkunaan lentänyttä varista, tavoitteena ottaa edes yksi kuva, jossa vilahtaa muutakin kuin söpö pörröinen häntä puun taakse, havaitsin pyhän Petrin kirkon pihalla muutakin erikoista. Eräs puu oli vallannut jonkun poloisen ikivanhan hautapaikan niin totaalisesti, että kivet tönöttivät vinossa sen juurella. Puu kuitenkin näytti tutulta, koska arvelin nähneeni samaa lajia olevia kasveja ennenkin. Pienen KVG -kierroksen jäkeen asia sitten selvisi. Kyseessä on alppiruusu, jonka en tosin tiennyt voivan kasvaa yli 10 metriä korkeaksi puuksi.

Alppiruusu.

Kyseessä onkin sitten historiallinen tulokaslaji. Viktoriaaniset Britit kun toivat saarelleen runsaasti kivan näköisiä kukkivia kasveja, joista osa sitten villiintyi ja ryhtyi syrjäyttämään natiivilajeja ihan asenteella. Kuvan alppiruusu (Rhododendron ponticum) ei tosin ole sellainen, koska puutarhurit estävät aktiivisesti sen leviämisen, mutta sen lajitoverit tappavat kilpailijoitaan Skotlannista Englannin eteläisille nummille tehokkaasti ja totaalisesti. Siitä pirusta on lisäksi erittäin hankalaa päästä eroon, koska se myrkyttää maan ympärillään, kuten kuvassa puun alla näkyvä pyöreä alue, jolla edes rikkaruoho ei kasva, osoittaa. Tuossa maassa kasvaa seuraavat 10 vuotta vain R. ponticum itse. Kätevää. Muistuttaa perussuomalaisten tapaa koettaa tehdä maastamme sopiva kasvualusta vain perussuomalaisille itselleen, sekä siinä sivussa poliittisesti sitoutumattomille fasisteille, rasisteille, fundamentalisteille ja muille idiooteille.

Jos en olisi niin kyyninen, että ajattelen pelin olevan jo menetetty, toteaisin, että tulokaslajien leviämiselle olisi tehtävä jotakin. Tilanne vain sattuu olemaan se, että niin brittien kuin muidenkin piittaamattomien paskiaisten on vain tyydyttävä menettämään 50-80% maailman lajikirjosta seuraavan sadan vuoden kuluessa. Asia ei näytä erityisesti kiinnostavan "vihreän rauhan" järjestöäkään, joka tuntuu vain pyrkivän estämään energian tuotannon sillä tehokkaimmalla ja ympäristöystävällisimmällä menetelmällä, joka nykyaikana tunnetaan.

Meni synkistelyksi. Ja se saa pienen hipin heräämään minunkin sisälläni. Taidanpa downshiftata lisää, lakata ostamasta mitään turhaa ja nostaa kasvisruokapäivien määrän viiteen viikossa. Kai Suomeenkin voi matkustaa jatkossa junalla - Turkuun päästäkseen kun ei tarvitse käyttää edes Valtion Rautateitä.

Piha syksyllä.

Eräs asia kuitenkin piristi. Sen naapurin sekopäisen pihapuutarhan tuunaajan tekele oli täsmälleen samanlainen kuin keskellä kesää. Olinpas typerä, asiahan on ilmiselvä. Sehän on tietenkin tehty muovista, jolloin pihaa ei tarvitse edes hoitaa. En vain tiedä kumpi on sitten säälittävämpää, kuvan pihakasvuston ylläpito vai sen teetättäminen muovisista palikoista. Oli miten oli, toivon, etten tapaa kyseistä ihmistä (vai mikä lienee konservatiivi) koskaan - mielummin menen morjenstamaan pirinistejä pohjoislontoon sivukujille. Niiden käyttäytyminen on sentään ennustettavissa.