Kysy Ozzylta

Ozzy vastaa kysymyksiin.

Sunnuntain The Times sisältää mielenkiintoisen "kysy tohtori Ozzylta" -palstan. Eipä siinä mitään ihmeellistä sinällään ole, äärimmäisen typeriä vastauksia tai pseudovastauksia äärimmäisen typeriin kysymyksiin. Palstalla on kuitenkin jonkin verran huumoriarvoa Ozzyn selventäessä "Miksi tipaton tammikuu on typerin ihmiskunnan keksimä ajatus ikinä?" (asia, jota lääkäritkin ovat alkaneet vieroksumaan tässä maassa havaittuaan, että mielenterveysongelmat korreloivat tipattomuuden kanssa) ja "Saako osmoosi minut mahtumaan pikkumustaan paremmin, jos liotan vartaloani suolavedessä ennen pukeutumista?". Suoraan sanoen, tohtori (mistä lienee tittelinsä saanut) vastaa ihan yllättävänkin nokkelasti lukijoiden kysymyksiin.

Itse olisin kuitenkin kysymyt asiantuntijalausuntoa eräästä toisenlaisesta tässä maassa alati läsnä olevasta asiasta. Kysymys tuli mieleeni nähdessäni firman, joka vuokraa jousisoittimia. Siis vuokraa niitä. Aivan yhtä ilmiselvästi kuin "saippuatehdas" on vain peitetoimintaa amfetamiini- ja heroiinilaboratoriolle, on "jousisoittimien vuokraus" ilmiselvää peitetoimintaa niiden jakelulle ja vähittäiskaupalle. Oikeastaan nerokasta. Ottaisin "sellollisen" kannabista ja "alttoviulullisen" kokkelia. Todella nerokasta. Huumausainekauppa on kuitenkin kukoistanut tässä saarivaltiossa aina siitä lähtien, kun imperiumin sotilaskoneisto pakotti pakistanilaiset ja afganistanilaiset maajussit viljelemään unikkoa ja Kiinan hallinnon sallimaan saadun oopiumin myynnin maassaan - vain, jotta imperiumin kassaan kilahtaisi lisää kolikoita kustantamaan uusia valloitussotia ja valtaisan armeijan, jolla estettiin eri siirtomaiden asukkaita muuttamasta maitaan paremmiksi paikoiksi elää. Nykyisin homma on tietenkin aivan yhtä ilmiselvää "modernia siirtomaapolitiikkaa", kuten Afganistanin, Kolumbian ja vaikkapa Meksikon tilanteet osoittavat.

Miten tämä sitten liittyy herra Osbourneen? No, mies on pumpannut elimistöönsä suurin piirtein kaikki päihteet, mitä maa päällään kantaa, joten asiantuntemusta luulisi riittävän. Haluaisin vastauksen kysymykseen "Mikä on riittävä määrä päihteitä pitämään mielenterveyttä yllä?" Ilmiselvästi se ei ole nolla, koska ihmiskunta on halunnut saada päänsä sekaisin kaikkina aikoina ja kaikissa kulttuureissa kautta historian. Lisäksi, minulla ei ole aikomusta koettaa rajojani ja etsiä kyseistä määrää, koska en ole jättäytymässä yhteiskunnan vapaamatkustajaksi (tunnetusti tähtitiede on todella tuottavaa yhteiskunnalle) - ainakaan yhtään kasvavassa määrin. Jos kuitenkin saisin vastauksen, kannattaisi ehkä mennä vuokraamaan se sello tai ainakin alttoviulu ennen kuin pulju pakotetaan konkurssiin poliisin toimesta ja kauppa siirtyy uuden peitefirman alaisuuteen. Mikähän olisi seuraava "liikeidea"? Ehkäpä pieni puoti, jossa myydään kauniita kipsistä valettuja patsaita erikoisen korkeaan hintaan.

Baariin

Istuin huonosti nukutun yön jälkeen 12 tuntia toimistossa ja päätin, että on aika lähteä keräämään seuraavan päivän motivaatiota baaritiskiltä. Päivän motoksi muodostui "viisi tuopppia ja pari terävää auttaa nukkumaan". Dalwhinnien 12 vuotista tupla, lasillinen lageria, rauhallinen noja baaritiskiin ja johan alkoi helpottamaan. Jotain oli kuitenkin pielessä. Pubi oli lähes tyhjä, paikalla vain muutama tuntematon setämies, pari paikallista alkoholistia, ja dominon pelaajat, jotka kalisuttelevat niitä numeroilla päällystettyjä palikoitaan innostuneemmin kuin moni neljävuotias, joka on juuri opinut numerot.

Juomapuoli.

Paitsi, että rauhallisuutta ei jatkunut kovinkaan kauan, vaan baari pakkautui täyteen kahdeksaan mennessä. Oli K-25 bileet, joissa DJ soitti paskaa musiikkia (aivan kuin olisin matkustanut 80-luvulle ja olisin hississä), joka jostakin kumman syystä sai ihmiset keikuttamaan tukevia takamuksiaan kiusallisella tavalla. Rentoudu siinä sitten - joskin se kyllä onnistui, kun muistin valitsemani moton, ja toteutin sen. Illasta tuli lopulta ihan hauska, vaikka tuttuja ei näkynytkään kovinkaan paljon. Paikalle saapuivat ainoastaan Michael, vanha eläkkeellä oleva alkoholisti, jonka harrastuksiin (luultavasti monikko on liioittelua) kuuluu pubiryömintä (oikeasti - mies on sivutoiminen pubikriitikko); Joshua, jonka naiviin ajatusmaailmaan kuuluu havainto, että Suomessa ei ole valaita, siispä olemme tappaneet ne sukupuuttoon; sekä Caroline ja Howard, jotka toteuttivat tuttua kaavaansa Howardin nukahdettua tuoliinsa ja Carolinen avauduttua uuden työpaikkansa idiooteista työkavereista.

Tuossa kuvassa näkyvällä kokoelmalla baarituotteita ei sitten ole mitään tekemistä minun kanssani. Se on takeaway -setti, jonka pubista jatkoille lähteneet keski-ikäiset teinit ostivat mukaansa valomerkin, tai oikeastaan äänimerkin, jälkeen. Kuvitelkaapa mitä tapahtuisi, jos jossakin suomalaisessa baarissa palveltaisiin asiakkaita tällä tavalla. Baarimikko laitettaisiin linnaan sinne murhamiesten osastolle, baarin omistaja karkoitettaisiin perheineen Siperiaan pakkotyöleirille, baari suljettaisiin ja poltettaisiin, baarin asiakaskunnalle laitettaisiin rikosrekisteriin merkintä ja ainakin päiväsakkoja ja ehdollista, ja demareita äänestävät idiootit pääsisivät taas kitisemään siitä, miten heidän rahoillaan hyysätään rikollisia. Tilanne nyt kuitenkin oli se, että kaikki voittivat. Pubi sai £50 myyntiä lisää ja asiakkaat poistuivat tyytyväisinä. Miksi voittoa ja hyvää mieltä tuottavan kaupankäynnin pitäisi olla kiellettyä, kuten kieltojen ja rajoitusten Suomessa?

Metsään meni

Metsä.

Niin siinä vain kävi, sinne jouduin. Syvälle, synkkään ja pelottavaan metsään. Oikeaan aarniometsään, josta on niin kovin hankalaa löytää poispääsyä.

No, sanottakoon, etten nyt oikeasti mene metsään ihan noin vain. Eihän minulla ole saappaitakaan, joten jalathan siinä vain kastuisivat. Annan kepulaisten myllätä metsiä kuten haluavat. Ainakin tällä saarella, koska niitä ei oikeasti enää ole (Suomessa se nostaa karvat pystyyn ja generoi suurta kiukkua ihmiskuntaa vastaan). Tämä oli siis kuvainnollista. Olin nimittäin pelillisesti niin syvällä metsässä viime lauantaina, etten oikein meinannut osata kotiin asti hävittyäni viimeisenkin pelini. Puhun tietenkin biljardista, jossa oli jälleen mielenkiintoinen 10-pallo kisa St. Albansin klubilla ja mukana oli todella kovia pelaajia ja niiden lisäksi hiukan heikompia, allekirjoittanut mukaan lukien.

Oikeastaan parempi kuvaus pelillisestä suorituksesta taitaa olla parkkipaikka. Olisin aivan yhtä hyvin voinut olla klubin parkkipaikalla sidottuna aitaan ja lopputuloksena olisin saanut täsmälleen yhtä paljon palkintorahoja kuin kaartelemalla neljä tuntia pöydän ympäri typerän näköisenä. Olotilaani viimeisen ottelun jälkeen kuvaa hyvin tuo alla oleva kuva. Ja sekin pielessä, koska pelasin poolia, en snookeria.

Parkkipaikka.

No, harmitus sikseen, se nyt vain piti purkaa jonnekin. Ja oikeastaan metsä ei ollut kuitenkaan niin synkkä. Voitin nimittäin ensimmäisellä kierroksella Phil Wildmanin, jonka Englannin ranking on viime kauden jälkeen 10. Mies ei pelaa ammatikseen mutta voisi aivan hyvin tehdä niin koska tuossa rankingsijoituksessa on ammattilaiset (joita kiertueella on 32) mukana. Melkoinen päänahka. Voitin toisenkin kovan pelurin kunnes tuli seinä vastaan - kenenkäs muun kuin Graig Osbournen (ranking kolmonen) muodossa. En saanut kuin neljä erää paras kolmestatoista formaatissa mutta niihinkin kannattaa olla tyytyväinen. Harmittaa vain niin vietävästi, että sain kuitenkin paikat, jotka olisi pitänyt käyttää ja jotka olisivat riittäneet voittoon. Ei tällä kerralla. Lupaa kuitenkin hyvää alkavaa kautta ajatellen. Aion parantaa sijoitustani (109. kaikkiaan 142 pelaajan joukossa, vaikka pelasin vain kolme viidestä turnauksesta), tavoitteena pääsy 64 joukkoon. Se vain edellyttää, etten tee mitään typerää pelin aikana. Kuten esimerkiksi lyö palloja ohi.

Naapurin kissi

Siinä se taas istuu itseensä tyytyväisenä ja lämmittelee auringossa. Naapurin kissi (Felix catus) on jälleen tyytyväinen luultavasti lahdattuaan jonkin pienemmän eläimen. Omatunto sitä ei ainakaan kolkuttele, vaikka lajitovereineen tappaakin muutaman miljoonaa pikkulintua tällä saarella joka vuosi sekä lukemattomia pikkunisäkkäitä, jotka kissistä poiketen mahtuisivat oveni ali olohuoneeseen. No, ainakaan tällä kadulla hiiret eivät pääse tanssimaan sillä kuuuluisalla pöydällä. Tuskin uskaltavat edes hiipiä paikalle kissin kavereineen päivystäessä kadun varrella jatkuvasti.

Itse voisin kuitenkin päivittää tätä biomekaanista tuholaistorjunta-automaattia muutamalla lisäominaisuudella. Ensinnäkin, se voisi olla suurempi, jolloin se kykenisi torjumaan narkkarit, teinit, vanhukset, kerjäläiset ja muut pölynimurikauppiaat; kykenisi noutamaan oman ravintonsa luonnosta - esimerkiksi läheiseltä niityltä, jossa lampaat kasvavat tai vaikka naapurin pihalta, jossa jokin sekarotuinen haukku jaksaa räksyttää; estäisi postinkantajaa kiikuttamasta kaikenlaista roskapostia ja laskuja postiluukustani sisälle; sekä toimisi luonnollisena esteenä sille, etteivät ohikulkijoiden koirat pääse kusemaan kukkaruukkuuni (taisin muuten juuri keksiä uuden hienon sanonnan). Palkinnoksi päivitetty kissini voisi vaikkapa varastaa maitomiehen kuormasta pari pullollista janojuomaksi (tai maitomiehen aamupalaksi). Tosin tämä ei ole mikään uusi keksintö, koska päivitettyjä kissejä on jo olemassa. Niitä kutsutaan leopardeiksi (Panthera pardus). Mistähän sellaisen saisi noudettua ennen kuin kuolevat sukupuuttoon?

No, luultavasti en saa lemmikiksi yhtään Panthera-suvun edustajaa mistään, koska jokin turhanpäiväinen lainsäädännön pykälä kuitenkin kieltää sen vedoten turvallisuus- tai hygieniasyihin - ja niitä pykäliä tässä maassa muuten sattuukin sitten riittämään. Jotain pitäisi kuitenkin keksiä, koska kultakala tai hamsteri olisi kovin säälittävä talonvahti (ja sitäpaitsi kultakalat kuolevat itsestään niin kovin helposti). Jos hankkisin olohuoneen nurkkaan populaation vamppyyrilepakoita, se saattaisi pitää kaikki kiusalliset häiriötekijät loitolla. En kuitenkaan taida tehdä sitä, verenimijät kun eivät koskaan ole kovin miellyttävää seuraa. Ja tässä maassa niitä on luonnostaan miellyttävän vähän. Sekä demarit että hyttyset loistavat poissaolollaan. Onneksi.

Koko rahan edestä

Perjantain biljarditurnauksesta tulikin sitten melkoisen värikäs. Iltaan sisältyi runsaasti pelaamista, runsaasti rahasta pelaamista, voittorahojen kiikuttamista baaritiskille ja lisää pelaamista. Kuva kertoo enemmän kuin ne tuhat kuuluisaa sanaa - ainakin Bris pääsi tunnelmaan saatuaan päälleen eräästä aiemmasta biljardikisasta "voittamansa" paidan. Se oli tietenkin palkinto toisesta sijasta.

Kupletin juoni.

No, aika rientää kun on mukavaa. Tällä kerralla se riensikin sitten ihan luvattoman nopeasti - ainakin itse jäin ihmettelemään mihin viimeiset kymmenen tuntia kuluivat päästyäni lakanoiden väliin kuudelta aamulla. Meinasin missata seuraavana päivänä torin juustoauton, joten reissu oli tulla yllättävän kalliiksi (siis henkisesti, kuka sitä nyt ilman juustoja pärjäisi).

Sen kuitenkin havaitsin, että paikalliseen liigaan tulee tänä keväänä mukaan runsaasti uutta verta - uusia pelaajia, jotka eivät ole vielä maksaneet oppirahojaan. Ajattelin lunastaa niitä takaisinpäin, se kun tulee olemaan helpompaa kuin tikkarin varastaminen lapselta (todella huono sanonta muuten, lapset huutavat kuitenkin niin, että varkaudesta jää henkisesti tappiolle). Arvioin hiljattain, että kaikkien aikojen rahapelisaldoni on luultavasti nyt siirtynyt plussan puolelle viimeaikojen runsaiden voittojen myötä. Täytynee palauttaa asia uomiinsa haastamalla Daventryssä ensi kuussa astetta kovempia pelaajia - eihän tällä leikillä nyt rahaa voi ryhtyä tekemään. Se tuntuisi ihan työltä.

Kuolema kuittaa univelat

Elokuvissa tiedemiehet valkoisissa takeissaan, pörröisessä takkutukassaan ja pullonpohjarilleissään keksivät kuolemansäteitä ja kaikenlaisia tuomionpäivän laitteita, joilla voi lähettää ihmiskunnan sukupuuttoon napin painalluksella. Tähtitieteilijät sensijaan vain tuijottavat taivaalle ja ihmettelevät "kuinka monta tähteä siellä tällä kerralla näkyy". Tai ainakin moni aihepiiriin hiukan heikommin perehtynyt saattaa kuvitella niin. Tai oikeastaan, useamman pubikeskustelun perusteella moni oikeasti kuvittelee niin.

Tähtitieteilijät ovat siis niitä harmittomia hulluja akateemikkoja, jotka eivät saa koskaan aikaiseksi mitään hyödyllistä ja tuottavaa, vaan hukkaavat vain yhteiskunnan rahoja harrastukseensa. Ilmeisesti he eivät kuitenkaan ole aivan niin harmittomia, kuin voisi kuvitella - ainakaan toisilleen. Se kävi juuri eilen ilmi, kun Oxfordin yliopiston tähtititeteen professuuri vapautui "kertalaakista" kollegan tapettua virkaa tehneen professorin. Ilmeisesti pelivelat tai viimeisin kokkelierä oli jäänyt maksamatta. Tai sitten totuus on raadollisempi - tähtitieteilijä- tai fyysikkonörtit vain sattuvat tavallisesti olemaan sosiaalisesti paperipussissa kasvaneita ja käyttäytyvät arvaamattomalla tavalla. Kyseinen herra Rawlings vain sattui olemaan usean Hertfordshiren tähtitieteen laitoksen tutkijan tuttu, joten ihmiset ovat hiukan ihmeissään tapahtuneesta.

Ilmeisesti ruumiita on tullut lähiaikoina lisääkin. Eräs huippuamatööreistä Englannin rankingkiertueella biljardissa kuoli hiljattain syöpään - ikää 31 ja tukka takana. Paska tuuri. Pelasin kaveria vastaan kesällä ja hävisin synkästi 4-9 toisen kierroksen otteluni Daventryssa. Mies ei pelaa enää mutta St. Albansin klubilla pelataan hänen kunniakseen hyväntekeväisyysturnaus tänä iltana. Palkintoraha ei mene voittajille vaan syöpäsairaille mutta jos saisi valita, vainaja luultavasti haluaisi pelikavereiden muistavan häntä juuri tällä tavalla. Lisäksi, koska Mark piti rahapeleistä, "kaikkia osallistujia kannustetaan asettamaan peleihinsä sivupotteja". Sopii minulle.

Itse en ajatellut kuolla vielä, vaikka univelkaa onkin kuluneen viikon koodausrypistyksestä. Sen sijaan, aion kerätä sitä vielä hiukan, ainakin lauantai-iltaan asti, jolloin tapan aivosoluja suodattamattomalla englantilaisella siiderillä samalla kun seuraan valioliigan joukkueiden otteita. Tämän jälkeen pyrin nukkumaan sunnunta-iltapäivään asti - niin pitkään kuin jaksan ennen pubilounaalle menoa. Tänä viikonloppuna ei jaksa kokata. Onneksi kaupunki on täynnä thaimaalaisia, intialaisia, kiinalaisia, japanilaisia, tunisialaisia, pakistanilaisia, italialaisia ja kreikkalaisia ravintoloita. Eipähän tarvitse aina syödä englantilaista.

Hyvä paha talvi

Kukkiva talvi.

Mikä ihmeen talvi tämä tällainen on? Ei lunta, ei edes yöpakkasia päiväpakkasista puhumattakaan. Puut kukkivat ja ruohikko kasvaa. Ei räntää ja loskaa, joka roiskuu kivasti reisille autojen ajaessa ohi liukkaalla tiellä käyttäen aivan liian suurta tilannenopeutta ja oikeuttaa pahimman mahdollisen reaktion, jonka kunnon britti voi toiselle tarjota - paheksuvan katseen. Ei tämä ole talvi, ei edes kunnon syksy.

Pahemminkin voisi olla. Aurinko voisi sammua tai ihan vain jättää nousematta (fyysikot älkää vaivautuko, tiedän kyllä puhuvani pehmeitä), jolloin saisimmekin sen kunnon talven, joskin pelkkä talvi olisi silloin yksi pienimmistä huolenaiheista. Britit tuntuvat kuitenkin olevan ihmeissään, aivan suomalaisten tapaan. Liian lämmintä. Erikoisen lämmintä. Poikkeuksellisen lämmintä. "Viime vuonna laskimme tähän aikaan vuodesta Holywell Hillin mäkeä pulkalla, koska se oli suljettu liukkauden vuoksi autoilta." No, sanottakoon, että viisi senttiä lunta ja ohut jääkerros saavat britit todellakin pulkkamäkeen. Ilmassa oli kuulemma sellaista "sadunomaista riemua, joka täytti jokaisen vauvasta vaariin ja sai ilakoimaan mäenlaskun merkeissä". Hyvin jännää. Tällä hetkellä vilpitöntä riemua näkee vain Spursin voittaessa jonkin muista kärkijoukkueista. Joskin sekin kyllä nostaa tunnelman kattoon ja saa ihmiset, vauvasta vaariin, innostumaan. Brititkin näyttävät kuitenkin kärsivän kaamosmasennuksesta, varsinkin, kun uudenvuoden lupaukset ja muu laitan-kaiken-kerralla-kuntoon-tänä-vuonna-perkele -sekoilu estää nauttimasta ja pakottaa suorittamaan, joka johtaa siihen, että helmikuussa pubit täyttyvät taas ihmisistä hiljaisen tammikuun jälkeen ihmisten tajutessa keskittyvänsä vääriin asioihin.

Itse tyydyn riemuitsemaan pienemmistä asioista. Kuten työpöydälle tarjoillusta kupillisesta kahvia (pöytiintarjoilu laitoksella, aivan mahtavaa!) tai ilmaisesta baari-illasta piestyäni pubin omistajan 5-1 snookerissa (pelasimme tietenkin rahasta). Saatanpa innostua ilakoimaan tänä viikonloppuna ihan oikeastakin syystä - sain nimittäin puolen vuoden akateemisen tappelun (eli tarkastajat inttivät vastaan heikoin perustein ja itse tiesin olevani oikeassa koko ajan) jälkeen artikkelin julkaistua. Sille täytynee nostaa malja, koska kyseessä ei ole ihan joka kuinen asia. Cheers.

Uusi vuosi, vanhat kujeet

Ilotulituksesta voi saada silmävammoja, joten menin turvaan pubiin ihan vain varmuuden vuoksi. Kuka sitä nyt rakettia silmäänsä haluaa. Baaritiskiin nojailu on muutenkin viihtyisämpää. Ja varsinkin hauskempaa. Uudenvuodenaaton saldona oli porttikielto kolmelle kanta-asiakkaalle (ei sentään minulle kuitenkaan, minähän olen aina kiltisti), kaatunut joulukuusi ja runsaasti lasia lattialla mutta ihmisvahingoilta vältyttiin.

Valoa kohti.

Ja seuraavana päivänä, joka on vihdoinkin edellistä pidempi, aurinko paistoi ja valaisi lehtensä pudottaneet tienvarsien puut paljastaen ikivihreät päällyskasvit peittämässä puiden runkoja. Voittaa sata-nolla suomalaisen synkän harmauden, ja koituu kansanterveydellekin hyödyksi, kun joka toinen maan asukas ei ajattele tappavansa itseään ja perhettään joka toinen viikonloppu, kuten perinteisiin fennougrilaisiin kaamoksen merkkeihin kuuluu. Ja sitten syödään masennuslääkkeitä niin, että niiden jäämiä löytyy sekä järvistä että juomavedestä. Ja Orion kiittää kuluttajaa - masennu ja maksa itsesi kipeäksi, kiitos. No joo, en väitä, että täällä olisi asiat sen paremmin. Toimeentulon repiminen kun tuntuu olevan keskimäärin Suomea isomman kiven alla minimipalkan ollessa huomattavasti pienempi mutta vaikuttaa siltä, että ihmiset eivät tapa toisiaan (tai itseään) ihan yhtä helposti.

Tänä vuonna ajattelin valloittaa maailman, tämä saari kun tuntuu olevan jo hallussa. Siis jos jaksan, valloitushommat kun ovat kovin rasittavia - kysykää vaikka Tony Blairilta tai muilta viimeaikojen suurimmilta sotarikollisilta. Tarkemmin ajatellen, en oikeastaan tarvitse edes taskurahaa, joten taidan jäättää valloitukset muille. Saatan tyytyä myymään Walesin saudeille, ne raukat kun tarvitsevat aina viljelysmaata, jos nyt satun tarvitsemaan vaikka baarirahaa.