Vuoristoneuvos

Vuoristo.

Vuoristomaisemaan taitaa olla mahdotonta kyllästyä. Ainakaan chileläiset lumivuoristovuohet (tai mitä lienee alpakoita tai kapakoita) eivät osoittaneet kyllästymisen merkkejä kertaakaan, vaan hyppelivät kielekkeeltä kielekkeelle aina yhtä innokkaasti (syy voi tietenkin olla siinä, että samat kielekkeet vilisevät puumia ja muita terävähampaisia elikoita). Englannissa on vain lampaita, niin niityllä kuin kaduillakin. Toisilla on eristeenä villaa, toisilla ihonalainen elintasokerros (kertoo heikosta elintasosta). Pidän enemmän niistä villavista. Mutta vuoristosta tuli mieleeni se, etten ole vielä saanut vuoristoneuvoksen ansiokasta titteliä, vaikka pidänkin vuoristoista ja vuorista ihan yhtä paljon kuin ne, joille se on arvonimenä annettu. Minulla ei tosin ole maksaa arvonimeen vaadittavaa minimissään kahtatoista tonnia, joten ehkäpä on parempi, etten ota sitä vastaankaan.

Taitaa olla parempi jutella mukavia frendilleni Vladille, tuolle suur-Venäjän uudelle tsaarille, joka jatkaa Euraasian valloitusta maakunta kerrallaan. Vlad voisi nimittää minut vaikkapa Karjalan suur-ruhtinaaksi, koska olen kyllästynyt olemaan tämän pahaisen saaren keisarina. Ja sitäpaitsi, miksi hallita saarta, joka hukkuu nousevan meriveden ja monsuunisateiden alle viimeistään siinä vaiheessa, kun pitäisi ryhtyä hakemaan kruununperillisiä. Nämä Lontoon pankkiirit kun eivät ymmärrä, että heidän ajamansa lyhyen jänteen kapitalismi (sijoitusten jälleenmyynti aika on kutistunut kahdessa vuosikymmenessä seitsemästä vuodesta seitsemään kuukauteen) pakottaa alavat maat, ei hallan vaaraan, vaan hukkumisvaaraan. Taistele siinä sitten pitkäjänteistä vihollista, lämpenevää ilmastojärjestelmää vastaan.

Siksi ajattelin, että esimerkiksi Karjala, yhdistettynä vaikkapa Kuolan niemimaahan, voisi olla mukava paikka asustaa sitten kun keski-Eurooppa on liian kuuma ja kuiva ihmisille, kun Britannia kärvistelee kesäkuivuuden ja talvitulvien kourissa, ja kun Indusin ja Gangesin kuivuminen Himalajan jäätiköiden kadottua pakottaa noin miljardi ihmistä etsimään uutta kotia Euroopan porteilta. Sitä voi sitten itse kukin "ilmastoskeptikko" ihmetellä, että miksi Floridasta halvalla ostettu huvila on jäänyt veden alle tai miksi leipä maksaa hunajaa (ja hunaja ainakin maltaita), eikä palkansaajalla riitä rahaa edes päivittäiseen siipaleeseen. Sitten voi tulla frendiltäni Vladilta saamani pohjoisen valtakunnan ovelle anomaan almuja. Siellä sitten vuoristoneuvoksenä määrään kaapin paikan ja hätistelen skeptikkoja takaisin sinne etelään.