Biljardia ja pappajatsia

Voiton merkit, ysipallo puuttuu.

Pelasin eilen täydellisen ysipallopelin. Täydellisen. Seitsemän visiittiä pöydälle, mukaan lukien neljä avausta, ja 7-0 voitto. Paul parka, ei osannut aavistaa, että olisin ihan näin liekeissä. En tosin osannut minäkään. Mutta mitä parempi pelaaja, sitä enemmän motivoi pelata hyvin, joten olkoon tämä kohteliaisuutena Paulille, joka lähinnä istui tympiintyneenä tuolissaan minun pyöriessä pöydän ympärillä. No, olen hävinnyt itsekin raskaasti, joten tiedän kyllä, ettei sille oikein voi tehdä muuta kuin hymyillä ja toivoa, ettei menetä yöuniaan.

Paul murjottaa.

Näyttää siltä, että tämänkertaisesta St. Albansin liigasta tulee muutenkin mielenkiintoinen, koska mukana on uusia kovia pelaajia ja voittaminen on entistäkin vaikeampaa. Loistavaa. Pienenä haittapuolena on tosin se, että kyseinen biljardiklubi horjuu konkurssin partaalla ja, sen lisäksi, että nosti pintin hintaa (minulle saman tekevää mutta köyhät valittavat), sulkee nykyään ovensa kuuden ja kymmenen välillä aamulla. Kiusallista. 24h pelaaminen ei enää onnistu - joskin tuo aukiolo aamu kuuteen helpottaa huomatttavasti tässä puritaanien maassa, jossa pubit sulkevat ovensa kahdeltatoista jopa viikonloppuisin. Onpahan unettomille paikka, minne mennä ja missä notkua aamuhämärään asti.

Pappajatsia.

Ilta huipentui mentyäni pubiin, jossa soitti ilmiömäinen jazzpumppu. Vanhat sedät vetelivät tunteella kunnon jatsia kitaran, läskibasson, rumpujen, fonin, ja legendaarisen lauluäänen avulla. Minun oli pakko käydä kättelemässä rumpalia, joka veti rennoimman soolon, mitä olen koskaan livenä päässyt näkemään. Ei se nopeus, eikä se kikkailun määrä mutta jos pelkät rummut saa kuulostamaan soinnuilta ja säveliltä rytmin lisäksi, niin on pakko omata jos jonkinlaista visiota. Aivan mahtavaa. Paitsi, että natiivit eivät osaa arvostaa parhautta. Pubi oli lähes tyhjä ja tiskillä ei tarvinnut jonottaa. Toisaalta aivan sama minulle. Eipähän tarvinnut kuunnella juoppojen lätinöitä.