Harmaan päivän orava

Siellä se istui, puun oksalla kylmissään odottaen parempia aikoja. Sitä vitutti ihan silmin nähden. Otti päähän olan takaa. Harmitti niin vietävästi. Luultavasti itseänikin harmittaisi lievästi, jos joutuisin nukkumaan pakkasessa. Vaikka pari päivää nyt voisi mennäkin, kun tavallisesti en oikeastaan piittaa moisesta, niin pitkässä juoksussa se kyllä harmittaisi. Harmaaorava (Sciurus carolinensis), tuo esikaupunkien pörröinen rotta, rabieksen lähettiläs ja citytammien kruunaamaton keisari istui puun oksalla ja julisti vitutustaan äänekkäillä rääkäisyillä, jotka saivat ohikulkevat yksinhuoltajat, kerjäläiset ja eläkeläiset vilkuilemaan kauhuissaan ympärilleen etsien katseillaan puskissa vaanivia petoeläimiä. Skrääk, skrääk. En ole koskaan kuullut oravan pitävän sellaista ääntä.

Jospa sillä oli syöpä? Se ottaisi päähän, varsinkin, jos se kalvaisi pörröistä häntää uhaten söpöä ulkoasua. Mutta ei harmaaoravilla oikeasti ole mitään hätää tässä maassa. Ei ole petoeläimiä, kuten kotkia tai susia, jotka on lahdattu sukupuuttoon. Cityketut eivät uhkaa, kun mammat syöttävät ne apaattisiksi kääretortuilla ja paistetuilla kanan fileillä. Emmekä edes ole niin köyhässä maassa, että ihmisistä olisi merkittävää haittaa. Jos olisimme, ne pirun kaksijalkaiset kaivaisivat kepsun jämiä roskiksista oravien nenän (tai kuonon vai mikä lienee) edestä, kaikki tammet olisi kaadettu polttopuiksi ja ihmisten ravinnoksi (eivätkös ne kehitysmaiden lapset syö pelkkää heinää ja kuivunutta kaarnaa?), nokkelimmat kaivaisivat käpyvarastot maan alta ja oravat saisivat kärsiä nälkää. Eikä uhkana ole edes käärmeitä, jotka olisivat kohmeessa pakkassäässä ja siksi hidasliikkeisiä kuin keskimääräinen englantilainen kaupan kassa (paitsi ne automatisoidut, jotka valittavat "unexpected item in the bagging area", mikä kuulostaa perverssiltä ja on muutenkin todella ärsyttävää), jos tänne asti eksyisivät. Mikä sitä elikkoa siis riivasi?

Riivattu orava oksalla.

Luultavimmin sen hipiä oli vain yhtä herkkä kuin keskiverto englantilaisen. Lämpötila oli painunut nollaan tai juuri ja juuri sen alapuolelle, mikä näkyi vesisateen kiinteämpänä olomuotona. En kutsuisi lumisateeksi, koska silloin maa muuttuisi valkoiseksi, mutta sellaiseksi jähmeäksi vedeksi kuitenkin, joka saa natiivit vihdoinkin lopettamaan lenkkeilyn pelkissä teepaidassa ja shortseissa, pakottaa pulskat punaniskamammat pukemaan jotakin muutakin päällensä kuin sen oksettavan iänikuisen trikoovarustuksen ja tekee liikenteestä tavallistakin kaoottisempaa - ei siksi, että olisi liukasta, vaan siksi, että telkkarissa on varoitettu talvimyrskystä ja kaikkien on siksi pakko panikoida, koska telkkarihan ei koskaan valehtele liioittelusta puhumattakaan.

Saattaa myös olla, että oravamme oli vain maistanut giniin kastettua patonkia ja se pelkäsi putoavansa oksaltaan. Ilmiö on tuttu pubeista, joissa näkee kaikenlaista elävää giniin kastettuna ja osa kyseisistä sedistä ja tädeistä todellakin pelkää putoavansa jakkaraltaan. Se vasta olisikin noloa, jos sattuisi kompuroimaan kolmen promillen lievässä hutikassa - todella moukkamaista. Tai ainakin alemman keskiluokan touhuja. Tai sitten orava vain leikki kuningataräitiä, joka saa ajoittain esiintymiskohtauksen ja kiipeää parvekkeelle heiluttamaan silkkihansikastaan ginipäissään. Oravat vain eivät osaa vilkuttaa, joten on turvaututtava verbaaliseen viestintään. Silkkihansikkaatkin ovat mokomat kallistuneet keskiluokkaisen oravan palkkatason tavoittamattomiin viime aikojen talouskurimusten myötä. Ei motivoi keräämään käpyjä.