torstai 28. kesäkuuta 2012

Huoltoajo

Jotenkin vaikuttaa siltä, että olen kuullut saman kommentin ennenkin. "Kyllä sillä voi ajaa tunnin, kunhan sitä ensin korjaa kaksi."Mutta vanha setämies Larry on aivan tosissaan - kuvassa näkyvä MG on vaatinut niin paljon tuunaamista, että heikompaa hirvittäisi. En vain tiedä onko kyseessä enää sama ajopeli ensinkään, jos sen jokainen osa on vaihdettu noin kolmeen kertaan. Uskalsin hypätä kyytiinkin, jotta ehdin pubiin kuuntelemaan bluesia ja katsomaan Espanjan ja Portugalin välisen pilkkukisan (olin varma, että Ronaldo on se luuseri, joka itkee pelin jälkeen tyypilliseen tapaansa vedettyään pallon yli maalin). "Kuuntele, eikö tuo pakoputki kuulostakin terveemmältä kuin viime viikolla?" Joo, kuulostaa. Kaikenlaista surinaa ja pörinää tuntuu olevan ilmassa.

Mikälie MG.
Mutta fanaattisesta autonkorjausinnostaan huolimatta, Larry on kuitenkin ihan ok tyyppi. Ja hyvä pelaamaan biljardia, mikä olikin oikeastaan päivän agendana - meneillään on St. Albansin ysipalloliigan viimeinen viikko ja tarkoituksenani oli varmistaa konferenssin toinen sija ja siten hyvät asetelmat (eli vastustajaksi joku kädetön paisti) sunnuntain pudotuspeleihin, jotka pelataan 16 pelaajan cuppina (sarjataulukko).

Vitonen koppaan.
Itse biljardi ei sitten oikein sujunut kunnolla. Tai oikeastaan sujui muttei sitten kuitenkaan. Tuntui kuin olisin huoltoajolla. Tai tuuliajolla. Tai mikä se nyt on. Joka tapauksessa, jossakin paikassa, mihin ei ole oikeastaan mitään asiaa. Pelasin nimittäin Liamin kanssa rahasta (hyvin pienestä, poika paralla kun ei sitä juurikaan ole) ja sain sellaisen turpakeikan, että oksat pois. Viis-nolla ei ole hyvä olla. Ei tainnut lyödä palloakaan ohi eikä siten hävinnyt erääkään. Toisen pelin onnistuin kuitenkin voittamaan lukemin 5-4 mutta kyllä se häviö otti päähän siitäkin huolimatta, että onnistuin hillottamaan tuuriseiftejä ja raapimaan kasaan vaadittavat viisi erää toisella yrittämällä. Sovimme kohtaavamme uudelleen sunnuntaina, ja tietenkin finaalissa, jotta voidaan katsoa kumpi oikeasti pelaa paremmin. Silloin on ainakin panokset kohdillaan, sillä voittajalle on luvassa noin £300 kun häviäjä saa tyytyä puoleen tästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jotakin lisättävää?