Masokismin mallia

On se vain jännää. En tiedä toista asiaa, joka ajaa ihmisen moiseen masokismiin ja yhtä syvään itsesääliin mutta on sitä vain pirun viihdyttävää seurata. Nimittäin kun isot miehet huutavat televisiossaan näkemille toisille isoille miehille, jotka eivät kuitenkaan kuule, ja kiroavat heitä helvetin kuumimpiin syövereihin, riippuen siitä minkä väristä paitaa sattuvat käyttämää. En tiedä enää pitäisikö itkeä vai nauraa. Päätin nauraa ja nauttia näytelmästä.

Pallo Italian hallussa.

Kuten asiaan kuuluu, jos Englanti pelaa, pubissa on oikein hyvä tunnelma ja tarjolla ilmaista lounasta, eli suolaista ruokaa raksuteltavaksi, joka pakottaa sitten tilaamaan muutaman ylimääräisen oluen eikä olekaan enää yhtä ilmaista kuin ihmiset luulevat. Ja se pyöreä jalkapallo. Se pieni siellä telkkarissa pomppimassa ja pyörimässä aina täysin väärään suuntaan. "Come on England" -huutojen vaikutus vain tuntui kovin vähäiseltä kun pallo pysyi tiukasti italialaisten hallussa. "Get on your feet you fuc**ng wanker" -huuto tuntui yhtä tehottomalta - kyseessä on näytelmä, jota nuo nykyajan gladiaattorit tarjoavat, ja johon kuuluu niin dramatiikka kuin tragediakin, komiikasta puhumattakaan. Jos joku haluaa vähän huilata kentän pinnalla vaikkapa vapaapotkun toivossa, niin entaa mennä vain. Mikäpä minä olen sitä estämään kuitenkaan. Ja sitäpaitsi, "me ollaan niin voitettu tää matsi", koska Italian maali hylättiin. Mikä suloisen turha toivonkipinä.

Italian maali olikin paitsio.

Ja loppuhuipennuksena rankkarit. Kaikki tiesivät jo, että turpakeikkahan tämä on. Englanti ei voita rankkareilla mitään, eikä voittanut. Tänä sunnuntaina Englannin perheväkivaltaa mittaavissa tilastoissa näkyy voimakas piikki, masennus leviää maahan kuin syöpä keuhkoihin, ja kaikki kiroavat Hodgsonin surkeaa suoritusta (olisivat katsoneet ensin miten mies tuhosi Suomen jalkapallon orastavan noususuhdanteen ennen kuin valitsivat mokoman alisuorittajan valmentajaksi).

Mutta kun seuraavat kisat koittavat, kaikki tämä on unohtunut, ja haavat, niin henkiset kuin fyysiset (peräisin siitä perheväkivallasta tai muuten vain pubissa sattuneesta välikohtauksesta), ovat parantuneet ja ihmiset ovat jälleen valmiita fanaattiseen omiensa kannustamiseen. Ja koska lopputulos on kuitenkin aivan sama kuin nytkin, katkera tappio jossakin vaiheessa kisoja, tätä minä kutsuisin todelliseksi masokismiksi.

Parasta oli katkera kommentti "mä en enää ikinä syö italialaista ruokaa". Niin. Paitsi, että pizzat ja pastat ovat pirun hyviä, joten aivan varmasti syöt - näkee nimittäin, että ruoka on muutenkin maistunut. Italialaiset sen sijaan eivät varmasti koske englantilaisen keittiön antimiin pitkällä tikullakaan. Ja eipä heitä voi siitä sen kummemmin syyllistää.