Luonnon historia vai historian luonto?

Historiallinen osasto.

En oikein tiedä mitä sanaa käyttäisin suomen kielellä mutta englanniksi kuvaisin kokemusta termillä "sobering". Kaikessa kyynisyydessään Waterstonesin kirjahyllyssä oli kuitenkin niin huvittava yksityiskohta, että pysähdyin miettimään sen tarkoituksenmukaisuutta. Hylly, jossa olivat niin lintukirjat, kasvioppaat, hyönteisten ja nisäkkäiden tunnistuskirjoja ja puutarhan hoito-ohjeita, oli otsikoitu "Natural history". Käsitteellä tarkoitetaan tietenkin biologisia organismeja, niiden kehityshistoriaa ja lajinkuvauksia mutta tulkittuna kyynisemmin, tai oikeammin kirjaimellisesti (huom. tämä on tietenkin oma nihilistinen tulkintani ja uskokaa tai älkää mutta toivon todella, että olen väärässä), saamme surullisen kuvan siitä miten linnut, nisäkkäät, puut ja pensaat, ja moninaiset hyönteiset, kaloista ja kaikenlaisista muista eläimistä puhumattakaan, kuuluvat historiaan, eivät nykyisyyteen. Valitettavasti tällainen superkyyninen tulkinta ei näytä olevan kovin kaukana todellisuudesta maailmassa, jossa luonto katsotaan kehityksen esteeksi, luontoarvot hippien haaveuniksi ja luonnonsuojelualueet kiusallisiksi hidasteiksi taloudelliselle kasvulle ja teollisuuden tuotannolle.

Tämän jälkeen itsekukin voikin sitten pähkiä päissään kuinka paljon maksaa esimerkiksi palkata pensselisetiä pölyttämään ihmiskunnan ravintokasveja tai rakentaa tsunami- ja tulvaesteitä poishakattujen mangrovemetsien tai kuivatettujen kosteikkojen tilalle, jotka hoitaisivat saman homman ilmaiseksi, itseään korjaten ja ylläpitäen. Samalla voi miettiä kuinka paljon vähemmän tuhoa maanvyörymät, tulvat ja maanjäristykset aiheuttaisivat, jos edes muutama metsikkö olisi jätetty paikoilleen hidastamaan eroosiota ja imemään ylimääräsitä vettä pois maaperästä - puhumattakaan siitä, miten ne puhdistaisivat tulva- ja sadevedet juomakelpoiseksi (kuten vaikkapa New Yorkissa havaittiin Catskillin kukkuloilla kasvaneen metsän tekevän) ja tarjoaisivat ne suoraan juomakäyttöön ilman kalliita vedenpuhdistusjärjestelmiä. Mutta ekosysteemipalveluthan ovat pelkkää hippien päiväunta ja kehityksen este.

Sitten mieleeni tuli toinen asia. Lontoon luonnonhistoriallisessa museossa on selvästi pääpaino menneillä eläimillä, kuten vaikkapa aulan brachiosaurus (vai mikä lieneekään liskomaailman läskiperse) osoittaa. Toisin sanoen, tulkintani ei ole ainoa laatuaan. Ja edelleen toisin sanoen, se tarkoittaa sitä, että olemme kuvainnollisesti syömässä lunta siitä kuuluisasta keltaisesta penkasta ja ainoa lohdullinen asia on, että kyseinen lumipenkka sulaa kiihtyvällä vauhdilla ja poistuu tuota pikaa tästä maailmasta tehden kuvaamani kirjahyllyn merkityksestä kirjaimellisen.

Meinaavat sanatkin jo mennä solmuun. Mitä koetin sanoa on se, että kusessa ollaan.