Tylsyyden ylistys

Tyhjää täynnä.

Kun katsoo edessään tyhjänä ammottavaa penkkirivistöä, tulee väistämättä mieleen, että olenkohan nyt varmasti oikeassa paikassa? Jos kukaan muukaan ei ole menossa Hatfieldin suuntaan, niin miksi kummassa itsekään menisin kökkimään toimistoon, jonne Aurinko paistaa vielä vähemmän kuin erääseen risukasaan, ja jossa ilmastointilaite on kuitenkin rikki eikä tarjoa minkäänlaista helpotusta helteeseen. Ne harvat bussimatkustajat, jotka ovat sattuneet samaan kyytiin ovat muutenkin nähneet jo parhaat päivänsä ja odottavat vain toinen jalka haudassa sitä satunnaista kompastumista ja lonkkamurtumaa, joka vie viimeisetkin mehut elimistöstä kun vanhainkodissa ei kuitenkaan käy kukaan katsomassa ja kääntämässä toiselle kyljelle.

Voin olla väärässäkin (mikä tosin on melko harvinaista) mutta bussissa istuminen ei nyt sitten kuitenkaan ole niitä parhaita tapoja viettää hellepäivää. Maisemat ja pinkeiksi maalatut lampaat vain vilkkuvat silmissä kun bussi vilistää niittyjen ja lisääntymislähiöiden halki kohti yliopiston päärakennusta. Voisiko se kääntyä ympäri ja viedä minut takaisin St. Albansiin? En kykene kuitenkaan keskittymään tänään mihinkään järkevään. En ottanut edes eväitä mukaan.

Vasara.

Turha toivo. Pakko siis katsella ympärilleen ja viihdyttää itseään tavailemalla pieniä kylttejä, joita briteillä on tapana laittaa joka paikkaan merkiksi siitä, että asiat ovat näennäisesti hanskassa. "Älä lähesty kuljettajaa ajon aikana ilman erityistä syytä." "Matkatavaroiden säilyttäminen omalla vastuulla." "Jäätelön, haisevien ruokien ja alkoholin kuluttaminen kiellettyä." "Varoitus, älä riko lasia kädelläsi."

Erityisesti jälkimmäinen herättää aina hilpeyttä, koska saadakseen ikkunan rikkomiseen tarkoitetun vasaran käyttöönsä, on sitä suojaava pienempi ikkuna ensin rikottava jotenkin. On siis kannettava vasaraa mukana, jotta voi rikkoa pienen ikkunan, jonka takaa saa toisen vasaran, jolla voi sitten rikkoa hätäuloskäynniksi kutsutun suuremman ikkunan, jotta voi poistua autosta turvallisesti hätätilanteessa. Oliko tässä kaikessa mitään järkeä? Lopultakin aivan samantekevää, koska mitään niin jännittävää kuin pienen kolarin avittamana kumottu bussi ei kuitenkaan pääse tapahtumaan tämän horisonttiin asti siintävän polttavan kuuman tylsyyden keskellä. Ja jos käytän tekosyynä ilmastoinnin heikkoutta ja rikon bussin ikkunan tuolla vasaralla (mutta miten saan sen esille lasin takaa?), niin saan luultavasti vain vahingonkorvausvaatimuksen ja pienen sakon nukkuvan pikkukaupungin maalaisidyllin häiritsemisestä. Tai ihan vain tylsästä vandalismista.

Taidan kuitenkin mennä toimistolle tunniksi tai pariksi kärsimään hikisestä ilmapiiristä, hajonneesta printteristä, viimeistä bittiä myöten täyttyneestä kovalevystä ja akateemisesta huumorista, joka ei vain jaksa naurattaa kun asiat eivät toimi kunnolla. Ei piristä edes se, että tiedän tietokoneeni löytäneen ainakin kaksi uutta planeettaa yön aikana ja minun on vain katsottava minkä värisiä ne sattuvat tällä kerralla olemaan ennen kuin alan raapustaa paperille tieteellisiä hieroglyfeiltä näyttäviä merkintöjä (ei, en halua dissata pyhiä kaiverruksia, toiselta nimeltään hieroglyfejä, ne voivat olla kauniitakin). Päätin juuri, että olen ansainnut vapaapäivän huomiseksi ja aion viettää sen yrittämällä ostaa hiukan keittiötarpeita (pahuksen ruuanlaittovälineet, kuten oliiviöljy, leivinpaperi ja punkku tuntuvat olevan kroonisesti lopussa) ja pesuainetta (jäi viimeksi yritykseksi, koska törmäsin kirjakauppaan ja käytin siellä kaikki rahani). Sen jälkeen aion avata yhden lukemattomista maailmoista, joita hyllyssäni vielä riittää, hankkia lasillisen kesäistä ginillä maustettua pillimehua ja siirtyä viileään varjopaikkaan nauttimaan limenraikkaasta juomasta ja ympärillä pörräävistä kärpäsistä. Jos viettää vapaapäivää kerran kesässä, niin ei se nyt kovin väärin voi olla viettää sitä tyylillä.