Olympiahuuma

Kansikuvatyttö.

Seurasin viikonloppuna olympialaisia, joissa saaren asukkailla menee, ainakin mitalien valossa, varsin kelvollisesti. Voisi jopa sanoa, että paremmin on mennyt vain silloin kun urheilun ilo ja nautinto oli mahdollista vain valkoihoiselle herrasmiehelle ennen kello viiden teetä. Kieltämättä Ennisin ja Farahin voitot olivat huikeita saavutuksia mutta miksi suomalaisten mitalisarake näyttää pyöreää nollaa?

Sain vastauksen sunnuntaina eräältä maamme maratoonarilta. Nainen totesi olleensa onnellinen, että pääsi maaliin. Suomalaiset siis lähettävät kisoihin juoksijoita, joiden maaliin pääsy ei ole varmaa (ja katsokaa vaikka kolmen tonnin estejuoksun tuloslistaa). Mitä seuraavaksi? Ampujia, jotka ovat onnellisia, jos osuvat tauluun ja ratsastajia, jotka ovat onnellisia, jos pysyvät hevosen selässä. Minäkin olisin onnellinen, jos pysyisin hevosen selässä mutta en aio koettaa enää toista kertaa - jos vaikka tuuri on jo käytetty loppuun - mutta enpä olekaan varsinaisesti olympiajoukkueen jäsen enkä ainakaan urheile kyseisissä kisoissa. Eivätköhän keihäsmiehetkin sitten keskity tähtäämään kolmiloikkaajien suorituspaikalle veren maku suussa (kuten suomalaisilla on tapana) ja purjehtijatkin luultavasti tyytyvät olemaan onnellisia, jos veneessä ei ole kovin pahaa vuotoa. Onko se siis ihme, että mitalisade on jäänyt aamukasteen tasolle?

Jessica lähti rehellisesti voittamaan kisaansa. Samoin teki Mo. He eivät epäilleet mahdollisuuksiaan hetkeäkään. Voisiko joku suomalainen joskus sanoa, ei edes hakevansa voittoa, vaan menevänsä voittamaan? "Yritän tehdä oman suorituksen" ja "kattotaan pysynköhän mie käräjen vauhrissa" ja "kokemuksia täältä vaan on tultu hakemaan" -tyyppiset alisuorittajan ja ikuisen häviäjän lausunnot vaan on niin nähty. Onko siis suomalaisilla jonkinlaisia henkisiä ongelmia itsetuntonsa kanssa?

Ei tarvitse vastata, kaikki tietävät aivan varmasti, että niitä ongelmia on yhtä paljon kuin meduusoja pilalle saastuneessa Itämeressä. Voisiko asialle sitten tehdä jotakin? Aivan aluksi voisi lopettaa joo-joo-miesten lähettämisen maailman laidalle kisaamaan oikeiden urheilijoiden kanssa. Sitten voisi aloittaa harjoittelemaan oikeasti. Ja lopputuloksena taitaa vain olla se, että yksi laiskimpien ja lihavimpien ihmisten maasta ei vain kykene lähettämään kisoihin yhtään oikeaa urheilijaa, ellei kyse ole lajeista, jotka on suunniteltu ihmisten tappamiseen, kuten ammunnat ja keihästykset. Niissä sentään olemme, ainakin psyykkisellä tasolla, oikealla alalla. En sitten tiedä onko mitalisaumaa niissäkään.