Metsästrategia

Suunnaton iltapäiväkiukku täytti mieleni ja teki kahvin hörppimisestä vaarallista, koska irvikissaksi muuttuneen naamarin ja hampaiden välistä pursuilevien kirosanojen katkera kombinaatio sai kädet ja kahvimukin tärisemään ja tuon kuuman nektarin roiskumaan reisille. Oliko pakko avata arvostetun yleisradioyhtiömme verkkosivut vain, jotta ihmiskunnan suunnaton typeryys pääsisi pursuamaan verkkokalvojeni kautta jo valmiiksi väsyneeseen tajuntaani? Jos päivän huolenaihe on se, että ilmastonmuutos laskee Euroopan metsien taloudellista arvoa kitukasvuisempien ja kuivuutta paremmin sietävien lajkkeiden vallatessa alaa, on menty jo niin pahasti sinne eteläeurooppalaisten puulajikkeiden metsäksi kutsuttuun ryppääseen, että edesmennyt Colin McRaekin pelästyisi tilannetta pahemmin kuin nopeasti vastaan tulevaa männikköä Jyväskylän suurajoissa.

Sikäli kun Euroopassa on metsiä jäljellä muualla kuin Tsernobylin suojavyöhykkeellä (joka on muuten jokseenkin ironisesti, säteilytasoistaan huolimatta, Euroopan ainoita luonnollisia alueita), sanoisin, että metsätaloudellisten arvojen tulisi olla kutakuinkin viimeisenä mielessä tarkasteltaessa ihmisen aiheuttaman ja jatkuvasti voimistuvan ekokatastrofin aikaansaannoksia. Mitä siitä, että puolet eliölajeista kuolee sukupuuttoon, ainahan voimme tuoda tilalle afrikkalaisia, eteläamerikkalaisia ja australialaisia lajikkeita. Mitä siitä, että mehiläiset, kimalaiset ja muut pörriäiset ovat horjahtamassa sukupuuton partaalta historian lehdille pakottaen viljelijät palkkaamaan laittomia ilmastopakolaisiksi lukeutuvia siirtolaisia pölyttämään peltonsa pienillä pensseleillä, jotta saisivat edes jonkinlaisen sadon kuivuuden ja tulvien riivaamilta viljelysmailtaan. Ja mitä siitä, että kansalliset kalastuslaivastot pörräävät Euroopan likimain kuolleen mannerjalustan vesillä (Itämerestä puhumattakaan) veronmaksajien rahoilla, koska kalansaaliit ovat niin pieniä, etteivät ne saa tehtyä kunnon tiliä niin sanotulla elinkeinollaan. Jos ihmiskunta osaisi nauttia torakoiden, rottien ja meduusojen tarjoamista viehättävistä makuelämyksistä, olisivat nekin pian jatkeena uhanalaisten lajien pitkässä luettelossa - tosin siihen suuntaan ollaan luultavasti matkalla, koska pian ne ovat ainoita eläimiä, joita homo urbanicus -lajin lihavat lapset kykenevät luonnossa näkemään.

"On siis tutkittava miten metsiä olisi parasta hakata, jotta puut pysyisivät paremmin pystyssä myrskytuulten tuiverruksessa." Luin lauseen vielä kolmannenkin kerran mutten kyennyt ymmärtämään mitä siinä sanottiin. Puita on siis hakattava, jotta ne pysyisivät pystyssä. "Mutta Suomi ja Ruotsi eivät halua osallistua mokomaan hommaan, koska maiden metsät ovat jo hoidettuja." Tämä tarkoittanee sitä, että puupellot, jotka pukkaavaat maksimaalisella teholla hoikkaa ja tasapaksua materiaalia taloudellisesti kannattamattomaan sellukattilaan, olisi varmuuden vuoksi hakattava ennen myrskyä, jotta myrskytuhoilta vältyttäisiin. Koska metsät eivät harvennus- ja muiden tiesminkähoitohakkuiden takia kestä luonnonilmiöitä, olisi niitä hakattava vielä yhdestä syystä lisää. Tähän johtopäätökseen on varmasti tarvittu jonkin kepulaisen ajatushautomon verorahoilla kustannettu viiden vuoden mietintätyö. Mieleeni tuli sellainen ajatus, että joku ei nyt näe sitä kuuluisaa metsää niiltä kitukasvuisilta puilta. Tai näkee metsän sijasta vain valtaisan ja kätevästi ilmaisen raaka-aine varaston.

Mielestäni on jokseenkin hämmästyttävää, että metsät eivät enää pysy pystyssä ryhdyttyämme hoitamaan niitä. Miten kummassa ne ovat pysyneet pystyssä esi-teollisella ajalla, kun ihmiset eivät olleet "hoitamassa" niitä? Vastaus on ilmeinen. Esi-teollisella aikakaudella ne olivat tietenkin hukkamaata ja turhaa ryteikköä vailla taloudellista arvoa. Sellaista suurpeto-paholaisten temmellyskenttää, joka oli jo aikakin saattaa sivistyksen piiriin - hakata pois, jolloin petoeläimet siirtyvät kivasti hetkessä metsästä sivistyksen pariin ja niitä pääsee ampumaan sukuelimen jatkeeksi hankitulla miljoonakaliiberisella itsepuolustusaseella. Mutta mikään ei ole sen hienompaa kuin ruiskia lyijyä kohti sudenpentuja, noita eläinmaailman julmia tappajia, ja julistaa kavereilleen olevansa metsän kuningas sitten saunaillassa kun sai hengiltä pienen metsäneläimen tämän ensin ravattua moottorikelkkaa pakoon kirjaimellisesti henkihieverissä.

Mutta entäpä se metsästrategia? Kuten Tsernobylin hiukan tahattomasti alkunsa saanut luonnonpuisto osoittaa, luulen, että metsät olisivat kaikkialla varsin hyvinvoivia, jos vain rajoittaisimme erään kaksijalkaisen petoeläimen tuhoavaa vaikutusta edes jollakin näennäisellä tavalla.