Sairaskertomus, osa 2

Kirkasta. Niin pahuksen kirkasta, että päätä särkee ja tekee mieli hautautua vieläkin syvemmälle tyynymeren ja peittojen jo valtaisaksi röykkiöksi kasaantuneen pinnan alle. Mutta nyt on tosi kyseessä ja pakko nousta. Luonto kutsuu. Vääntäydyn istumaan ja koetan raottaa silmiäni kissanpennun lailla mutta valtaisa kirkkaus lyö vastapalloon kuin tuhat uutta aurinkoa kirkkaine pesäpallomailoineen. Nyt on jokin pielessä ja pahasti. Ei tässä maassa ole kirkasta, ei varsinkaan talvella, jolloin sataa jatkuvasti ja taivas on ainakin satakuusikymmentäkolme kilometriä paksun pilvimassan peitossa (tiedän, ei näytä niin kirkkaalta kuvassa, mutta minulla onkin herkät silmät).

Lumimyrsky ikkunan takana.

Ja niinhän se muuten olikin - sillä poikkeuksella, että lämpötila on pakkasen puolella ja maa on saanut kerrankin oikeasti valkoisen peitteen. Villasukat jalkaan, nopeat aamutoimet, koska kylppärin lattia paleltaa varpaita kaikesta huolimatta, ja takaisin lääkeaineiden pariin. Ja kuten odottaa saattaa, koko maa on mennyt sekaisin. BBC:n uutisaamun mukaan kouluja on suljettu, junat jäätyvät kiskoille, autot eivät pääse mäkiä ylös, ja ihmiset eivät uskalla edes viedä roskiaan ulos paleltumien ja liukastumisen pelossa. Sain professoriltanikin kollektiivimailin, jossa sanottiin, että ei kannata mennä yliopistolle, koska se ei välttämättä ole auki, ja koska sinne matkustaminen voi altistaa tarpeettomasti tapaturmariskille. Etsin kiivaasti hymiötä mailin lopusta mutta en löytänyt sellaista. Tapaturmariski on siis todellinen. Luulin hallusinaatioiden taas iskeneen, koska kuumeinen houretilani on varsin todellinen, mutta sama maili istui postilaatikossani vielä kuumeen laskettua alemmas lääkinnällisin kotikonstein.

Luulen keksineeni mistä on kyse. Tässä on hypoteesini. Britit, nuo ilmastoltaan maailman tylsimmän ja vakaimman maapläntin asukkaat, ovat muokanneet keinotekoisen elinympäristönsä niin vakaaksi, että pienikin muutos - olipa se sitten hyvään tai huonoon suuntaan, näkökulmasta riippuen - tulkitaan potentiaalisena vaaran aiheuttajana ja se on välittömästi eliminoitava. Tai ainakin siitä on varoitettava, jotta kukaan ei voi haastaa yhteiskuntaa oikeuteen esimerkiksi siitä, että ovat ripotelleet jalkakäytävälle jääkiteitä ja tehneet kävelemisen hitaammaksi ja alttiiksi liukastumisvaaralle. Samanlaisena esimerkkinä toimii maan tapa, joka edellyttää varoittamaan liukastumisvaarasta erillisin kyltein mikäli herrainhuoneen lattia on kostumisen johdosta liukkaanpuoleinen (en tiedä onko sama tapa voimassa naistenhuoneissa, joissa käsitykseni mukaan pyttyyn tipahtaa korkeintaa ruusunnupuilta tuoksuva ranskanpastilli, joten käsienpesuunkaan ei liene aihetta). Jos siis yleisessä käytössä oleva vessa, jossa lutrataan toivon mukaan vedellä myös käsien pesun merkeissä, kärsii jonkun innokkaan roiskijan aiheuttamasta märästä lattiasta, on siitä varoitettava kissan kokoisin kyltein kaikkia huoneessa asioivia. Ja kaikki tämä saarella, jossa sataa ainakin kahtenasatana päivänä vuodessa ja sitä voisi olettaa ihmisten tottuneen märkiin pintoihin. Mutta ilmeisen muka-amerikkalaiseen tyyliin, sadepilveä ei voi haastaa oikeuteen (ainakaan nykyisen lainsäädännön puitteissa) mutta vessan omistajan voi.

Päätin uhmata kirkkautta ja raahautua akkunan ääreen katsomaan maahan leijailevia kauniin faasimuunnoksen kokeneita vesipisaroita. Pihalla kököttävä lisälavuaarini oli saanut mukavan valkoisen kuorrutteen, eikä näyttänyt enää laisinkaan niin törkyiseltä. Kylläpä talvella on mukava puhdistava vaikutus. Se sai ainakin minut hyvälle tuulelle. Kuumeisessa päässä pienet ilot tuntuvat niin kovin paljon suuremmilta.

Lumikuorrute.