Turvallista

Turvallinen koti.

Paikan natiivit osaavat pitää huolta omasta turvallisuudestaan. Tai ainakin hakevat sen tunnetta ties mistä korkean teknologian härpäkkeistä, kuten sähköaidoista, murtohälyttimistä ja valvontakameroista. Täällä on siis pakko olla erittäin turvallista - jos vain sattuu olemaan oikealla puolella rotanmyrkyllä valeltua ja miinoitettua, sekä kameroin valvottua kotipihaa ympäröivää parimetristä aitaa. Siinä sitten oppivat kivasti lapsetkin, että kaikki ohikulkijat ovat potentiaalisia murhamiehiä, ja että kaltereilla verhoilluista ikkunoista ei niin vain karatakaan, vaikka eteinen lainehtisi helvetillisenä liekkimerenä tulipalon sattuessa. En haluaisi olla natiivina natiivin paikalla, jos avain sattuisi hukkumaan. Kun omaa kämppään ei pääse linnoitettujen rakennelmien läpi, eikä naapurin oveen pääse koputtamaan sen ollessa sen seitsemällä lukolla lukitun portin takana, niin ainoaksi vaihtoehdoksi jäisi jäädä pötköttämään tien vierustalle ja odottelemaan chileläisittäin "ihan kohta" saapuvaa lukkoseppää.

Kaikkein käsittämättömintä on kuitenkin paikallinen tapa pitää pihallaan koiratarhaa, joka koostuu lähinnä susien ja kojoottien risteytyksistä, jotka räksyttävät minkä keuhkoistaan pystyvät aina kun joku kissaa suurempi (tai pienikokoinen kissa) elikko, ihmiset mukaan lukien, hengittää sadan metrin säteellä pihasta. Mieleni on jo tehnyt opetella muutamia korealaisia reseptejä siltä varalta, että joku niistä nelijalkaisista luppakorvista sattuu edes ajattelemaan hampaidensa upottamista sääriluihini. Minä kyllä tiedän millaisessa kastikkeessa koran voi grillata murreaksi (ja pihallani sattuu olemaan tarkoitukseen sopiva kaasugrillikin, jota voi kivasti käyttää tuntikausia pienellä lämmöllä grilliherkkujen valmistukseen).

Luultavasti vahtikoiran käsite on niin kovin erilainen tässä tuloerojen luvatussa maassa (ihan turha valittaa siellä pumpuliin käärityssä demarisuomessa, jossa kaikille maksetaan aivan yhtä paljon riippumatta siitä mitä tekee tai tekeekö mitään). Mutta itse en saisi nukutuksi koiralauman ulvoessa postipoikia ja baarireissultaan saapuvia seurueita kellon ympäri.

Mutta ehkäpä se on sitten turvallista, että joutuu pelkäämään henkensä puolesta, jos saapuu kotiin pienessä hutikassa, eikä muistanutkaan ostaa matkalla ryynimakkaroita ruoaksi pihalla odottelevalle petolaumalle. Se on ainakin aivan varmaa, että jokainen murtovaras muistaa ottaa niitä mukaansa.