Pahuksen filippiinot

Filippiinit.

En muistanut alkuunkaan miltä Filippiinien lippu näyttää. Maa on kuitenkin ajankohtainen, koska eräs pelikavereista, Sam, muuttaa omien sanojensa mukaan takaisin "synnyinmaahansa" (jännä juttu, mutta kyseessä on hänen vanhempiensa synnyinmaa, Sam on syntynyt Walesissa) aikomuksena avata biljardiklubi. Aivan kuin filippiinot eivät jo olisi tarpeeksi hyviä pelaajia. Mies kuitenkin muuttaa ensi viikolla ja siksi katsoimme aiheelliseksi lähteä porukalla lasilliselle.

Mutta kenen hemmetin idea oli mennä tissibaariin? Syytän Samia ja Paulia, joiden "olen mä täällä joskus käynyt" -kommenttien todenperäisyys kävi selville ovimiehen tervehtiessä nimeltä. Ja koska tissibaaria ei tietenkään voi perustaa kaupunkiin, sen on oltava maaseudulla ainakin vartin taksimatkan päässä lähimmästä ruususen unta nukkuvasta lähiöstä, joten pientä taksilla surffailuakin tuli koetettua samalla. Paikka oli vain sellainen läävä, että heikompaa olisi hirvittänyt. Taisi jäädä viimeiseksi visiitiksi. Oli siinä kuitenkin jotain koomistakin, kun Dave, St. Albansin liigan yksi tuoreimmista ja nuorimmista pelaajista kysyi viattomasti "miksi nuo naiset ottavat vaatteensa pois?" Aivan. Ei lisättävää.

Mutta koska Sam punasteli jo ennen kyseiseen paikkaan menoa, oli pakko selvittää oliko asian taustalla muutakin kuin geneetttisiä eroja. Filippiinoilla on nimittäin geeni, sen tyypillisen aasialaisen alkoholigeeni lisäksi, joka saa aikaiseksi allergisen reaktion ylävartalossa jos he nauttivat pienenkin määrän alkoholia. Eli, sen lisäksi, että he ovat hutikassa jo kahden tuopin jälkeen, heidän ihonsa muuttuu punaiseksi liikennevaloksi kuin merkiksi siitä, että viinaa on nautittu. Me eurooppalaisethan emme moisesta kärsi, koska vältimme bakteerit fermentoimalla juomamme tylsän yrttien kanssa keittämisen sijaan, joka sopii lähinnä englantilaisille kukkahattutädeille ja kuninkaallisille. Kävi ilmi, että mitään oikeaa punasteltavaa Samilla ei ollut, mutta hemmetti, että en ole koskaan nähnyt kenenkää punottavan niin kovasti. En edes turkulaisen rantojen miehen, joka nukkuu puiston penkillä kesät nauttien kevyttä ja aurinkoista ranskalaista viiniä nimeltä "La Sol" (joo, joo, Jarlan juttuja, myönnän plagioineeni).

Mutta positiivista asiassa on se, että jos päädyn Filippiineille jonnekin Davaon lähettyville, niin pääsen pelaamaan ilmaiseksi Samin klubille. Mielestäni loistava tekosyy käydä Filippiineillä. Täytynee toteuttaa sitten kun on joskus asiaa siihen naapuriin, eli Australiaan - paikkahan on suorastaan matkan varrella.

Huoltoajo

Jotenkin vaikuttaa siltä, että olen kuullut saman kommentin ennenkin. "Kyllä sillä voi ajaa tunnin, kunhan sitä ensin korjaa kaksi."Mutta vanha setämies Larry on aivan tosissaan - kuvassa näkyvä MG on vaatinut niin paljon tuunaamista, että heikompaa hirvittäisi. En vain tiedä onko kyseessä enää sama ajopeli ensinkään, jos sen jokainen osa on vaihdettu noin kolmeen kertaan. Uskalsin hypätä kyytiinkin, jotta ehdin pubiin kuuntelemaan bluesia ja katsomaan Espanjan ja Portugalin välisen pilkkukisan (olin varma, että Ronaldo on se luuseri, joka itkee pelin jälkeen tyypilliseen tapaansa vedettyään pallon yli maalin). "Kuuntele, eikö tuo pakoputki kuulostakin terveemmältä kuin viime viikolla?" Joo, kuulostaa. Kaikenlaista surinaa ja pörinää tuntuu olevan ilmassa.

Mikälie MG.

Mutta fanaattisesta autonkorjausinnostaan huolimatta, Larry on kuitenkin ihan ok tyyppi. Ja hyvä pelaamaan biljardia, mikä olikin oikeastaan päivän agendana - meneillään on St. Albansin ysipalloliigan viimeinen viikko ja tarkoituksenani oli varmistaa konferenssin toinen sija ja siten hyvät asetelmat (eli vastustajaksi joku kädetön paisti) sunnuntain pudotuspeleihin, jotka pelataan 16 pelaajan cuppina (sarjataulukko).

Vitonen koppaan.

Itse biljardi ei sitten oikein sujunut kunnolla. Tai oikeastaan sujui muttei sitten kuitenkaan. Tuntui kuin olisin huoltoajolla. Tai tuuliajolla. Tai mikä se nyt on. Joka tapauksessa, jossakin paikassa, mihin ei ole oikeastaan mitään asiaa. Pelasin nimittäin Liamin kanssa rahasta (hyvin pienestä, poika paralla kun ei sitä juurikaan ole) ja sain sellaisen turpakeikan, että oksat pois. Viis-nolla ei ole hyvä olla. Ei tainnut lyödä palloakaan ohi eikä siten hävinnyt erääkään. Toisen pelin onnistuin kuitenkin voittamaan lukemin 5-4 mutta kyllä se häviö otti päähän siitäkin huolimatta, että onnistuin hillottamaan tuuriseiftejä ja raapimaan kasaan vaadittavat viisi erää toisella yrittämällä. Sovimme kohtaavamme uudelleen sunnuntaina, ja tietenkin finaalissa, jotta voidaan katsoa kumpi oikeasti pelaa paremmin. Silloin on ainakin panokset kohdillaan, sillä voittajalle on luvassa noin £300 kun häviäjä saa tyytyä puoleen tästä.

Positiivisuus kunniaan

Koska olen hyvällä tuulella, vailla univajetta ja Aurinkokin paistaa kivasti, joskin lämmittäen ajoittain kämpän liian kuumaksi, päätin vaihteeksi kirjoittaa jotakin ihan oikeasti positiivista. Ja heti sen perään tulin järkiini ja päätin vain kirjoittaa - positiivisuus on jotenkin niin prinsessamaista, sieltä Elton Johnin ja Bonon ja muiden luusereiden ajatusmaailmasta lähtöisin olevaa perseilyä, jolla halutaan vain esittää maailman parantajaa, vaikka toimenpiteet lähinnä aiheuttavat kärsimystä ja ärsyyntymistä. No toisaalta, onhan se huumoriarvokin kuitenkin tärkeä arvo.

Kirkas aamu.

Löysin siis Bonosta jotakin positiivista. Tarkoittanee sitä, että olen menettämässä järkeni. Kuumuus sen varmaan tekee. Täytynee siis lähteä ilmastoituun toimistoon nauttimaan virvoitusjuomia.

Mutta ennen sitä, mennään nyt sitten assosiaatioiden mukana. Positiivisesta pop-artistista kun tulee väistämättä mieleen Freddie Mercury (pun, kuka huomasi?) ja siitä puolestaan tulee mieleeni, että "älä kulta pieni nyt laula sitä saatanan Bohemian Rhapsodya karaokessa" -lausahdus, jonka jouduin päästämään huuliltani puoliääneen ennen pakoani pubin ulkopuolelle. Toisilta puuttuu lauluääni ja tyylitaju ja toiset vain ovat muuten vain taipuvaisia hakeutumaan tilanteisiin, joissa kukaan selväjärkinen ei halua edes kuvitella kenenkään olevan. Toisilla taas on molemmat ominaisuudet ja, voi hemmetti, se nyt vain on aika hauskaa kuitenkin nähdä ihmisten nolaavan itsensä totaalisesti, joten löysin taas positiivisia piirteitä negatiivisesta tilanteesta.

Yritän vielä kerran. Saavuttuani toimistolle, joku oli käynyt sähkövian satuttua uusimassa pistorasiat ja ottamassa siinä sivussa toimiston jokaisen tietokoneen irti seinästä keskeyttäen kaikki käynnissä olleet analyysit, joten olin hetken kiukunpurkauksen partaalla. Oikeastaan meinasin itkuttaa, koska olin varautunut löytämään analyysituloksistani ainakin kolme uutta jokseenkin pilkullista planeettaa. Sitten totesin, että mikäs kiire tässä on, laitoin analyysit uudelleen käyntiin ja lähdin lyömään palloa salille. En saanut iltapäiväkiukkua aikaiseksi edes siitä, että hukkasin yhden kokonaisen päivän hommat. Lienee kuumetta tai sitten joku on laittanut kesädrinkkiini jotakin loistavaa ainetta. Loistavaa ainetta.

Masokismin mallia

On se vain jännää. En tiedä toista asiaa, joka ajaa ihmisen moiseen masokismiin ja yhtä syvään itsesääliin mutta on sitä vain pirun viihdyttävää seurata. Nimittäin kun isot miehet huutavat televisiossaan näkemille toisille isoille miehille, jotka eivät kuitenkaan kuule, ja kiroavat heitä helvetin kuumimpiin syövereihin, riippuen siitä minkä väristä paitaa sattuvat käyttämää. En tiedä enää pitäisikö itkeä vai nauraa. Päätin nauraa ja nauttia näytelmästä.

Pallo Italian hallussa.

Kuten asiaan kuuluu, jos Englanti pelaa, pubissa on oikein hyvä tunnelma ja tarjolla ilmaista lounasta, eli suolaista ruokaa raksuteltavaksi, joka pakottaa sitten tilaamaan muutaman ylimääräisen oluen eikä olekaan enää yhtä ilmaista kuin ihmiset luulevat. Ja se pyöreä jalkapallo. Se pieni siellä telkkarissa pomppimassa ja pyörimässä aina täysin väärään suuntaan. "Come on England" -huutojen vaikutus vain tuntui kovin vähäiseltä kun pallo pysyi tiukasti italialaisten hallussa. "Get on your feet you fuc**ng wanker" -huuto tuntui yhtä tehottomalta - kyseessä on näytelmä, jota nuo nykyajan gladiaattorit tarjoavat, ja johon kuuluu niin dramatiikka kuin tragediakin, komiikasta puhumattakaan. Jos joku haluaa vähän huilata kentän pinnalla vaikkapa vapaapotkun toivossa, niin entaa mennä vain. Mikäpä minä olen sitä estämään kuitenkaan. Ja sitäpaitsi, "me ollaan niin voitettu tää matsi", koska Italian maali hylättiin. Mikä suloisen turha toivonkipinä.

Italian maali olikin paitsio.

Ja loppuhuipennuksena rankkarit. Kaikki tiesivät jo, että turpakeikkahan tämä on. Englanti ei voita rankkareilla mitään, eikä voittanut. Tänä sunnuntaina Englannin perheväkivaltaa mittaavissa tilastoissa näkyy voimakas piikki, masennus leviää maahan kuin syöpä keuhkoihin, ja kaikki kiroavat Hodgsonin surkeaa suoritusta (olisivat katsoneet ensin miten mies tuhosi Suomen jalkapallon orastavan noususuhdanteen ennen kuin valitsivat mokoman alisuorittajan valmentajaksi).

Mutta kun seuraavat kisat koittavat, kaikki tämä on unohtunut, ja haavat, niin henkiset kuin fyysiset (peräisin siitä perheväkivallasta tai muuten vain pubissa sattuneesta välikohtauksesta), ovat parantuneet ja ihmiset ovat jälleen valmiita fanaattiseen omiensa kannustamiseen. Ja koska lopputulos on kuitenkin aivan sama kuin nytkin, katkera tappio jossakin vaiheessa kisoja, tätä minä kutsuisin todelliseksi masokismiksi.

Parasta oli katkera kommentti "mä en enää ikinä syö italialaista ruokaa". Niin. Paitsi, että pizzat ja pastat ovat pirun hyviä, joten aivan varmasti syöt - näkee nimittäin, että ruoka on muutenkin maistunut. Italialaiset sen sijaan eivät varmasti koske englantilaisen keittiön antimiin pitkällä tikullakaan. Ja eipä heitä voi siitä sen kummemmin syyllistää.

Näytä sarves

Mitä etana tekee kun sitä uhataan? No aivan samaa kuin jos huomenna sataa. Se piilottaa tuntosarvensa johonkin limaisen olemuksensa syövereihin. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että uhkailtaessa etanoita saadaan huomiseksi sadetta, vaikka joskus siltä hiukan tuntuukin, kun etanat ryömivät oveni ali ja uhkailen niitä suolasirottimella. Sitä ollaan sitten niin kuoreensa vetäytyvää tyyppiä heti, kun hiukan uhataan. Ei minkäänlaista selkärankaa mokomilla (tunnen muuten myös monta ihmistä, joilta sellainen, ihme kyllä, tuntuu puuttuvan ja hekin ovat kuoreensa vetäytyviä tyyppejä).

Varovasti tien yli.

Etanoille (no, oikeastaan Helix pomatia on suomeksi viinimäkikotilo) ruoho on aina vihreämpää tien toisella puolella. Se on sääli. Yhdessä kastematojen kanssa ne nimittäin vihaavat teitä, koska se aikainen lintu päivystää aina jossakin lähioksalla. Ja sitten menevät urhoolliset matelut hukkaan ja nilviäiset toisiin nokkiin. Täytyy silti kunnioittaa kaverin sinnikästä taivallusta yli katukivetyksen autiomaan, tuon etanamaailman Mordorin, jossa pienikin hätäily voi kostautua kuolettavalla tavalla. Kuten esimerkiksi liian aikainen lähtö ja se, että ahdistuneet ihmiset ryntäävät aamulla toimistoonsa varomattomin askelin, vaikka jäisivät paljon mielummin nauttimaan aamupalapannareista ja kupillisen teetä. En siis puhu itsestäni, vaan niistä, jotka myyvät itseään ja palveluksiaan rahaa vastaan. Ja sitten siitä saa vain limaiset kengänpohjat ja karkkirahaa palkaksi.

Toivottavasti kyseinen herra.. no rouva.. mikä lienee hermafrodiitti kuitenkin pääsi turvallisesti perille ilman haljennutta kuorta ja ruoho todellakin osoittautui vihreämmäksi tien toisella puolella. Muutoin huomenna on edessä uusi seikkailu - toiseen suuntaan tien yli, sillä tämä kaveri ei varmasti mahdu oveni ali. Luulisin ainakin.

Puolipilvistä

Puolipilvinen kesäpäivä.

Tyypillinen kesäpäivä St. Albansissa. Ei sada, muttei oikein paistakaan ja vanha sanonta "jos et pidä Englannin säästä, niin odota hetki" pitää paikkansa jäätävällä tarkkuudella. Viiden minuutin sisällä saattaa sattua jokaisen vuodenajan jokainen säääilmiö - joskin tavallisesti saadaan vain syksyä. Vuodenajat ovat hieno keksintö mutta britit eivät tiedä sitä, vaan valittavat kesällä kuumuudesta ja talvella kylmyydestä, syksyllä sateesta ja keväällä kuivuudesta. Se taitaa olla kroonista. Ei ihme, että menettivät imperiuminsa, pahuksen pessimistit.

St. Albansin keskusta oli muutenkin oiken tavallisen näköinen. Ihmiset ryntäilivät kauppoihin ostamaan kaikkea tarpeetonta, vanhukset ryyppäsivät Fostersia kävelykadun penkeillä ja jokin ballerina roikkui kuumailmapallosta kymmenen metrin korkeudessa tehden erikoisia liikkeitä musiikin tahdissa.

Piti oikein hieraista silmiä ja tarkistaa, että asia todellakin oli näin. Siellä se nainen roikkui, mustan köyden päässä pallon alapuolella. Huhhuh mitä sekoilua. Ja ihmiset olivat kokoontuneet sankoin joukoin katsomaa, että koska se putoaa - tai ainakin tuijottivat kovasti yläilmoihin ihmetellen näkemäänsä. Olisin ottanut kuvankin mutta puhelin oli kuollut lataustoimenpiteiden jäädessä kovin vähälle huomiolle viikonloppurientojen painaessa päälle. Sitäpaitsi, tämä on kiireistä aikaa. Pitää ehtiä etsimään planeettoja ja katsomaan jalkapalloa - en aio nimittäin missata peliäkään.

Niinpä käytänkin sunnuntain hyödyksi ja lähden toimistolle katsomaan josko pöytälaatikosta löytyisi muutama uusi mielenkiintoinen taivaankappale. Yleensä niitä on siellä lojumassa ihan vaivaksi asti. Niistä voisi vaikka sitten kirjoittaa jonkinlaisen jutun lehteen laitettavaksi. Pitää vain olla varovainen tulkinnoissa - jos se näyttää planeetalta, kiertää tähteään kuin planeetta ja muistuttaa muutenkin planeettaa, se luultavasti onkin sellainen. Ei tosin aina...

Tukkoinen lehdistökatsaus

Saakelin flunssa. Nokka vuotaa, päätä jomottaa ja mikään ei huvita. Ei kiinnosta edes mennä biljardisalille. Menee meininki tylsäksi, jos tätä jatkuu vielä parikin päivää. Täytyy vain malttaa lääkitä itseään tärpätillä, kuten suomalaiseen kulttuuriin kuuluu. Itse tosin käytän saksalaisvalmisteista yrteillä maustettua tärpättiä - ja olen oikeasti hiukan kipeänä nimenomaan ennen tärpättiä, en sen jälkeen - mutta vaikuttava ainesosa lienee täsmälleen sama joka tapauksessa. Jos sitä nyt hiukan leikkii kosmopolaakkia, niin ei kai se voi väärin olla.

Siispä tein perusteellisen lehdistökatsauksen. Siinäkään ei tosin ollut mitään kiinnostavaa. Uskovaiset eivät edelleenkään pidä homoista ja keskustelevat siitä kuinka moinen kirous on pahasta ainakin kun he ajattelevat sitä ja vaikuttaa siltä, että kaikenlainen homostelu onkin useimpien uskovaisten mielessä tämän tästä (kunnes ne kuuluisat kaapin ovet narahtavat). Putin on myöskin suvaitsematon, eikä pidä mielenosoittajista mutta kukapa heistä nyt pitäisi - kaikenlaisia kettutyttöjä, jalkapallohuligaaneja ja terroristeja ovat kuitenkin ja vielä eri mieltä tsaarin... siis Vladimirin kanssa, joten sietävätkin saada napin ots... eikun siis sakkorangaistuksen.

Eikä kotimaan asioissakaan ollut sitten mitään uutta. Ilmeisesti eräiden kansanedustajien mukaan korkeimman oikeuden päätökset ovat vain "muutaman henkilön mielipiteitä" ja niille ei tarvitse antaa kovinkaan paljon painoarvoa - ovat kuitenkin oppositioon kohdistunutta poliittista ajojahtia, jolla pönkitetään hallituspuolueiden valtaa yhdessä polarisoituneen median lokakampanjan kanssa. Kuulostaako tutulta? Niin minustakin. Ja WTC tornit räjäytettiin miniydinpommeilla, Kuussa käynti oli lavastettu jossakin Bollywoodissa ja kaikki bio- ja geotieteilijät ovat maailmanlaajuisessa salaliitossa, jonka päämääränä on estää ilmaston muutoksen vastaisen tutkimusaineiston julkaisu (jännää siksikin, koska kyseisen aineiston julkaisijalle sataisi kaikenlaisia palkintoja ja rahoitus olisi taattu loppuelämäksi). Aivan kuolettavan tylsää, loppuun kaluttua ja saatanan rasittavaa. Eikö isoilla ihmisillä ole parempaa tekemistä? Toisaalta, krooniset epäonnistujat nyt keksivät aina mitä mielikuvituksellisempia kertomuksia, jottei tarvitsisi kantaa vastuuta omista tekemisistään. Saisivat ryhtyä kirjoittamaan fiktiota, jotta voisivat kanavoida energiansa edes johonkin etäisesti hyödyllistä muistuttavaan puuhaan (en dissaa fiktiivistä kirjallisuutta, vaan totean vain, että näillä perus foliohatuilla on kuitenkin sen verran heikko mielikuvitus, etteivät varmasti kykene raapustamaan kasaan mitään uskottavaa).

Itse uutiset ja kiinnostavat puheenaiheet loistivat poissaolollaan. Aion kuitenkin puida niistä muutamaa, ihan vaikka sitten lämpimikseni - kenenkään ei ole pakko lukea, tämä ei ole mikään korkeimman oikeuden päätös. Valitsin seuraavat aiheet: Syyriassa tapetaan ihmisiä venäläisillä pyssyillä. Dieselmoottorien pienhiukkaspäästöt aiheuttavat syöpää. Oppositio tyrmää hallituksen päätökset. Helvetti jäätyy ennen kuin nämä aiheet muuttuvat kiinnostaviksi.

Mikä tässä on niin vaikeaa? Totta hemmetissä Venäjän, yhden maailman suurimman aseiden viejän, pyssyillä tapetaan ihmisiä sitten kun ihmisiä aletaan tappamaan. Ja kun niitä nyt on alettu tappamaan Syyriassa sankoin joukoin, niin oliko tämä yhteys yllätys? Kiinnostavampaa olisi tietää mitä Syyrian eri etniset ryhmät odottavat saavuttavansa sisällissodan seurauksena. Ja mitä toiveita G8 mailla on sodan lopputuloksesta - ne kun eivät varmasti ole samanlaisia johtuen eri maiden erilaisista pyrkimyksistä Lähi-idän alueella. Ennustan kunnon teurastusta, uutta X:n asettamaa nukkehallitusta (aseta X:n paikalle vapaavalintainen globaali tai alueellinen suurvalta), opposition nimittämistä terroristeiksi ja X:n tukemaa terroristijahtia ja lisää teurastusta, sekä paluuta edelliseen, missä ihmisoikeudet ovat olemassa vain periaatteellisella tasolla ja Syyriaan saadaan uusi sukupolvi, joka ei tunne muuta kuin sotaa ja köyhyyttä. Näin se aina menee. Siis maissa, joissa vallan kolmijako ei oikeasti toimi.

Entäs pienhiukkaset sitten? Niin, niitä tulee näistä "puhtaista" dieselmoottoreista ja ne aiheuttavat syöpää - Suomessakin tuhansia kuolemantapauksia joka vuosi. Mutta että dieselmoottoreiden pienhiukkaset eivät olekaan poikkeavia esimerkiksi hiilivoimaloiden pienhiukkasista - se vaatii tietenkin uutisointia. Onhan se nyt tyrmistyttävä ajatus, että naapurin miljoonamersu päästää ilmaan kaikenlaista myrkyllistä. Siis sen lisäksi, että siitä pitää olla kateellinen, se tappaa vielä lapsetkin syöpään. Saakelin pyrkyri, olisit rehellinen ja ajaisit sillä Mersullasi kännissä niiden lasten yli, tietenkin suojatiellä, ja pakenisit suoraselkäiseen suomalaistyyliin paikalta, niin saisi olla vahingoniloinen saamistasi viidestäkymmenestä päiväsakosta. Tämän on pakko olla jonkun vika, kunhan vain keksin kenen. Oikea salaliitto.

En jaksa enää. Flunssa vie voimat. Ja lehdistökatsaus pakottaa vain heittämään romukoppaan uskon ihmiskunnan parempaan huomiseen. Lukekaa vain itse, peli on todellakin menetetty. Nyt painun tärpätin pariin - siis ihan lääkinnällisissä tarkoituksissa vain...

Missä hemmetissä se taas viipyy?

Toisinaan mieleen tulee pelkkiä kysymyksiä. Miksi yliopiston päärakennuksen ohi menevälle tielle piti rakentaa sähköllä toimivat ajoesteet? Miksi koko kampus on niin autio? Ja ennen kaikkea: miten hemmetissä täältä pääsee pois? Erityisesti jälkimmäinen kysymyksistä oli vahvasti mielessä kun odottelin jälleen bussia vailla minkäänlaista käsitystä sen mahdollisesta saapumisajasta.

Tyhjä tie.

Tuolta sen pitäisi tulla. Tuolta ajoesteiden läpi, vasenta kaistaa puksuttaen, tähän tien laitaan, johon on pystytetty pysäkin merkki. Odotettuani tunnin, ainoa tietä pitkin ohitse puksuttanut esine tai asia oli yksinäinen opiskelija, joka oli luultavasti unohtanut, että yliopistolla ei olekaan opetusta. Pahuksen kesäloma. Mutta sekoaa se pieni pää vähemmästäkin. Eivätpähän ole pyörimässä jaloissa ja parveilemassa paatuneintakin tutkijaa kumoon, kuten lukukauden aikana.

Mutta entäpä nuo typerät ajoesteet, jotka ovat ajoittain jumissa ja saavat aikaan sen, että bussit eivät vain puksuta ohi? Sen sijaan, ne vilkuttavat valojaan esteiden takana merkiksi siitä, että kannattaa kiiruhtaa esteiden luo hypätäkseen kyytiin. Ja sitten ajetaan kiertotietä esteiden toiselle puolelle ja ihmetellään miksi bussit kulkevat myöhässä. No, onhan se ymmärrettävää, että kun kaupungin valtuuston jäsen asuu College Lane:lla, eikä halua autojen käyttävän autotietä, koska ne pahuksen vekottimet metelöivät niin kovasti, niin niitä estetään ajamasta rakentamalla esteitä. Mutta bussien täytyy tietenkin päästä kulkemaan, joten meteliä riittää kaikesta huolimatta ja kyseinen herra muutti pois puoli vuotta esteiden pystytyksen jälkeen.

Sama tyhjä tie.

Toisinaan auttaa, jos toisesta suunnasta tulee bussi, jonka elektroniikka toimii ja onnistuu avaamaan ajoesteet niihin juuttuneen kuljettajan (ja kahdenkymmenen täydellisesti turhautuneen matkustajan) riemuksi. Muttei tänään. Tyhjältä näyttää siinäkin suunnassa. Vaikka eipä siitä riemua riittäisi, jos tuosta toisesta suunnasta jokin kulkuneuvo saapuisikin. Minulla ei nimittäin ole mitään asiaa Hatfieldin keskustaan - siinä on tasan yhtä paljon hyviä puolia kuin Tampereella. Nimittäin rautatie, jota pitkin pääsee pois.

Mutta ihan oikeasti, jos bussi on myöhässä tavalliseen tapaa puoli tuntia, niin miksen ole nähnyt yhtäkään viimeiseen tuntiin? Luultavasti vastaus on sama kuin aina ennenkin. Vuoro jätettiin ajamatta, koska englantilaiset bussikuskit saattavat pitää suomalaisten putkimiesten tapaan rokulipäiviä ilmoittamatta pomolleen. Sellaista sattuu.

Erottavana tekijänä tosin on se, että suomalainen putkimies on krapulassa ottamassa uutta nousua lähiräkälässä, kun taas englantilainen bussikuski on mennyt pubiin katsomaan Englannin ja Ranskan kohtaamista.

Taidan siis tilata taksin ja toteuttaa saman suunnitelman.

Jalkapallon seuraamisen kirous

Jalkapallon seuraaminen pubissa on yksi suosikkiharrastuksiani. Ainakin, jos kyseessä ovat EM-kisojen tyyppiset karkelot, joissa sattuu ja tapahtuu ja yhden jos toisenkin valmentajan valtaistuin on hyvinkin huojuvaa sorttia. Noin muuten, missäpä muuallakaan seuraisin kisoja, koska en kuitenkaan omista minkäänlaista näköradiovastaanottimeksi luokiteltavaa elektronista laitetta. Sohvaperunointi kun on enemmänkin alemman keskiluokan hommia - ja muutenkin hemmetin tylsää puuhaa, ellei ole käynnissä "massakausi", jolloin se vain pitää kestää.

Olen kuitenkin havainnut, että jalkapallon seuraamista pubissa hankaloittaa merkittävällä tavalla eräs asia. Televisiot nimittäin liukuvat hiljalleen illan kuluessa kauemmaksi, jolloin pallon liikkeiden seuraaminen muuttuu asteittain likimain mahdottomaksi telkkarin paetessa siihen kaukaisimpaan nurkkaukseen. Tain niin ainakin päättelin aiempien kokemusteni perusteella. Seuratessani pubissa jalkapalloa, vastaanottimen tihrustaminen on muuttunut aina vaikeammaksi illan edetessä ja seuraavana aamuna liiallinen silmien siristäminen on aiheuttanut lievää päänsärkyä ja väsymyksen kaltaisia oireita. Näin EM-kisojen aikana, ongelma on todellinen ja sille on syytä tehdä jotakin, ettei iske kisaväsymys, mikä olisi todellinen katastrofi pudotuspelien päästessä käyntiin.

Ennen kuin asiaa voi lähteä korjaamaan, on ensin syytä varmistua ilmiön olemassaolosta. On selvitettävä miksi TV:t loittonevat illan edetessä ja miten asian voisi parhaiten paikata. Siispä otin mittanauhan mukaani painuessani pubiin seuraamaan Saksan ja Portugalin jännittävää kamppailua. Koska en tunnetusti omista kelloa, on hankalaa tehdä tieteellisiä havaintoja, joissa aika on yhtenä tekijänä. Löysin asiaan kuitenkin mainion ratkaisun. Oluen valumisnopeus kurkusta alas on jokseenkin tarkkaan tunnettu luonnonvakio, joten minun tarvitsisi vain tarkistaa illan päätteeksi kuinka paljon rahaa olen antanut baarimaijalle ja siitä olisi mahdollista laskea täsmälleen pubissa viettämäni aika. Jotta vielä saisin mittaukset kohdalleen aikajanalle, päätin tarkistaa television etäisyyden baaritiskistä jokaisen juomani oluen jälkeen. Loistava koejärjestely.

Havainnot.

Tulokset olivat sekä yllättäviä, että jokseenkin ristiriitaisia. TV nimittäin näytti (mittaustarkkuuden rajoissa) pysyvän paikoillaan ensimmäisten neljän oluen ajan. Tämän jälkeen sen etäisyys baaritiskistä alkoi heilahdella merkittävästi sen välillä lähestyessä puolella metrillä ja välillä loitotessa saman verran. Erikoista. Sanottakoon kuitenkin, että hävitin mittanauhan noin seitsemän oluen kohdalla, muistaakseni, joten viimeiset kolme mittausista on tehty askelmerkein. Niiden epävarmuus on siis luultavasti hiukan muita suurempaa, joskin sitä on kohtuullisen hankalaa arvioida tarkasti.

Tulokset kuitenkin kumoavat hypoteesin, jonka mukaan vastaanottimet loittonisivat illan kuluessa. Sen sijaan, näyttää siltä, että ne heilahtelevat edestakaisin, mikä saattaa selittää miksi jalkapallon seuraaminen muuttuu illan edetessä hankalammaksi. Siispä voimme ratkaista asian helpolla tavalla. Otan kuuden tuuman naulan ja vasaroin TV:n tiukasti seinään kiinni, jotta se ei enää pääse heilumaan. Arvioisin, että ongelma on tällä tavalla ratkaistavissa. Mihin maailma joutuisikaan ilman nokkelia tiedemiehiä, jotka löytävät ongelmat jokaiseen ratkaisuun. Tarkoitan tietenkin ratkaisuja jokaiseen ongelmaan, joita emme tienneet olevan olemassakaan.

Minne muutetaan?

En oikeastaan ole muuttamassa. Tai ainakaan en haluaisi. Enkä todellakaan muuta asumaan minnekään muualle, koska olen täysin tyytyväinen nykyiseen kattoon pääni päällä. Ainakaan se ei vuoda kuten keskimääräinen englantilaistalo. Toimistoa kuitenkin jouduin vaihtamaan, koska nurkkaus, johon ehdin jo tottua, valjastetaan toisenlaiseen käyttöön. Siitä tehdään epätoivoisten opiskelijoiden loppusijoituspaikka ja en todellakaan halua sekaantua sellaiseen. Siispä pakkasin kirjani, vihkoni, kynäni ja viivottimeni sievään muovilaatikkoon (ja asetin muumit kiltisti takaisin laaksoonsa, koska en halua jatkuvasti leikkiä hullua tiedemiestä), teippasin sen kanteen nimeni ja uuden osoitteen ja odotin kaksi päivää, jonka aikana lähes tylsistyin kuoliaaksi, jotta jokin muuttomies kantaisi laatikon uuteen toimistooni 20 rappusta ylöspäin ja neljä metriä vasemmalle.

Synkkä maisema.

Toisin kuin edellisessä kuuden hengen työtilassa, minut sijoitettiin uuteen pienempään huoneeseen yhdessä Benin ja Basmahin kanssa. Meillä olisi rauhallisempi huone, ikkuna pihalle ja enemmän tilaa niin työpöydällä kuin kirjahyllyissä. Tai niin ainakin luvattiin.

Toimistossa kyllä on ikkuna, ja siitä näkee ulos silloin kun on valoisaa, mutta maisemana on täsmälleen rivistö toisia pieniä toimistokoppeja, joista kuuluu tieteellisen työn ääniä kuten sujuvaa kiroilua kahdeksalla kielellä (itse olen alkanut kiroilla englanniksi, koska se on jotenkin lievempää kuin perinteiset perkeleet, jotka saavat toisinaan kilteimmät kollegani putoamaan tuoleiltaan pelokkaina).

Eikä uudessa kopissa ole sitä tilaakaan aivan niin paljon kuin luvattiin. 7.2 neliötä henkeä kohti - pitäisi riittää - mutta kun Eliaksen (toimistoa ennen hallinnut sympaattinen herrasmies) arkistokaapit ovat huoneessa ja niiden poiskuljettaminen on kuulemma liian vaivalloista, joten joudun tyytymään metrin kapeampaan pöytään, jolla ei ole tilaa levittää papereita ja jokisen eväitä niin mahtipontiseen sekasotkuun, että näyttäisi kuin joku olisi tekemässä pöytäni ääressä jotakin näennäisen tärkeää.

Kaiken huipuksi laitoksen yläkerta on, tuota noin, sanoisinko hiukan heikkoa tekoa. Aina kun joku kävelee huoneen ohi käytävää pitkin, askeleet saavat joustavan lattian ja sitä myöden pöytäni pomppimaan kiusallisesti vaimenevan heiluriliikkeen yhtälöiden mukaisesti. Virittäisin miinakentän käytävälle mutta ilmeisesti Britanniakin on mukana jalkaväkimiinat kieltävässä Ottawan sopimuksessa, joten niitä on pahuksen hankalaa hankkia jokapäiväiseen käyttöön.

Teknisesti ottaen sain siis ylennyksen, koska nyt joudun kiipeämään parikymmentä porrasta kun valun rikospaikalle iltapäivällä. Tämä kaikki tarkoittaa sitä, että päädyn luultavasti käyttämään toista toimistoani jatkossa enemmän. Sitä samaa, joka toimii niin olohuoneena, kabinettina, kuin ruokasalinakin. Eli pubia.