Kreikkalaista talousoppia

Kreikkalaisilla menee tällä hetkellä aivan valtavan huonosti. En tosin välitä vähääkään tästä huhutusta eurokriisistä, joka ei näy minun lompakossani, koska käytän puntia, joita veronmaksajat minulle kantavat, vaan tarkoitan kreikkalaisia pienyrittäjiä, jotka ovat asettuneet taloksi saarelleni ja harjoittavat kaikenlaista kaupantekoa vapaan kapitalismin hengessä. Luulen, että paikallisiin helleenien jälkeläisiin on iskenyt jonkinasteinen henkinen lama heidän katsoessaan etäältä perinteikkään kotimaansa vajoamista Euroopan keskuspankin ja IMF:n harjoittaman oligarkian alaisuuteen.

Diskoravintola.

On tietenkin totta, että Kreikassa asiat ovat hiukkasen sekaisin ja maan verkkokaupoista saattaa saada halvalla vaikkapa paikallisten yökerhojen konkurssipesien jäämistöä, kuten diskopalloja ja savukoneita, jos vain uskaltaa luottaa kreikkalaiseen verkkokauppaan ensinkään. Minä en uskaltaisi antaa luottokorttini numeroa edes keskimääräiselle britille. Mutta jos joku kertoo ouzopäissään villistä visiosta muokata ravintolaa houkuttelevampaan ja menestyvämpään suuntaan ripustamalla peilipallon kattoon ja kutsumalla paikkaa St. Albansin ainoaksi diskoravintolaksi (!), niin ainoastaan toiselle kreikkalaiselle, joka on myöskin ouzosta sekaisin, voi tulla mieleen toteuttaa moinen visio ja kiivetä ripustamaan se halvalla hankittu diskopallo kattoon ja laatia uusi mainosplakaatti kadunvarteen. Jos kreikkalaisiin ajatuksiin on uskottu antamalla maalle lainaksi rahoitusta, niin taisimmekin juuri saada selville miksi maa on valmis asetettavaksi konkurssiin.

Mutta Britanniassa kaikki on sallittua, kunhan ei satuta ketään. Toisin kuin eräässä pohjoisen hiekkalaatikossa, jota demarit niin pitkään hallitsivat laatien kaikenlaisia ihmisiä piinaavia kontrollilakeja, myös konkurssin tekeminen on sallittua, mikäli liikeidea on auttamatta vanhentunut ja kilpailukyvyltään heikompaa kärkikastia. Tässä tapauksessa sanoisin, että suorastaan surkea, koska itse en menisi mainoksen nähtyäni kyseiseen ravintolaan edes uhattuna, sillä en voisi luottaa saavani mitään syömäkelpoista lautaselleni ja pelkäisin jatkuvasti ouzopäissään toikkaroivien karvaisten kreikkalaisten kostoa, sekä sitä, että halvalla saatu heikkolaatuinen diskopallo putoaa niskaani taivaan tapaan.

Sympaattiset kreikkalaiset ovat kuitenkin kieroina kettuina onnistuneet valitsemaan mainoslauseitaan sen verran osuvasti, että osa Britannian kermasta saattaa hyvinkin astella ravintolaan sisälle esimerkiksi polttareiden merkeissä. Viimeisin havaintoni kyseisen agendan bileistä tapahtui lauantaina, kun joukko punaisena helottavia niskoja kokoontui pubiin juhlimaan tulevan morsiamen avioelämän alkua. Eihän siitä sitten mitään muuta seurannut kuin se, että morsio havaitsi komean paikallisen miehenalun ja ryntäsi tämän kimppuun jo alkuillasta, koska kotipaikkakunnallaan pubeista löytyy ilmeisesti lähinnä sukulaisia maaseudun henkeen, tulevan sulhasen sisko havaitsi pariskunnan epäilyttävän kanssakäymisen nostaen kissan pöydälle, mikä johti erittäin viihdyttävään naistenväliseen kinasteluu, jossa hiukset pöllysivät ja kaulahuivit repeilivät, ja lopulta siihen, että koko seurue lensi pubista pihalle ennen keskiyötä, ilman takkeja, jotka jäivät kiireessä sisällle, ja vailla minkäänlaista käsitystä missä olivat, koska humalatilan aste oli jo ehtinyt kasvaa jokaisella melkoisen suureksi. En voi sanoa muuta, kuin että haluaisin olla kärpäsenä katossa häiden aikaan ja illan hämärtyessä, kun muutama lasi skumppaa on kaatunut kurkkuun ja pöydälle. Sikäli kun häitä nyt edes tulee, saattaisin hiukan sääliä sulhasta, ellen olisi varma miehen olevat joko morsiamen veli tai muuten vain henkisesti häiriintynyt - kuten nyt punaniskoilta voi odottaa. Tosin, jos häät ovat kreikkalaisten ravintolassa, niin toivon että älyävät edes rahastaa oikein kunnolla.