Saaren lauhkeat lampaat

Maaseutu.

Siellä ne kivasti kirmaavat laitumella yhdessä kaniinien kanssa. Nuo niittyjen valkoiset ruohonleikkurit, dönerin makoisat täytteet ja rukkastemme pehmeä raaka-aine. Englanti on täynnä lampaita - joskaan ei aivan yhtä täynnä kuin Uusi-Seelanti, jossa Britanniasta muinoin karkoitetut rikolliset lahtasivat ensin alkuasukkaat ja ryhtyivät viljelemään lampaita siinä määrin, että ne ovat nykypäivään mennessä syöneet tiensä läpi paikallisen kasvillisuuden tuhoten siinä sivussa merkitävän osan paikallista flooraa ja ffaunaa peruuttamattomasti sukupuuttoon. Mutta Englannissa lampaat ovat kivoja. Niitä jopa maalataan kaikenlaisilla väreillä, jotta maajussit tietävät kenen lammas jäi traktorin alle ja kenen karitsa meni niin sanotusti ketuille. Siitä tuli jopa myöhemmin ajatus "pääsiäislampaasta", joka on vuosien saatossa muuttunut "pääsiäismunaksi", koska lampaisiin kuluu enemmän kallisarvoista väriainetta (ja kaikki eivät pidä kirjavista villapaidoista, joita mammat virkkaavat lapsenlapsilleen, jotta voivat ujuttaa niitä kaikkiin iänikuisiin pehmeisiin paketteihin - joita lapset tietenkin vihaavat yli kaiken).

Mutta itse lampaat ovat sympaattisia. Niiden ei tarvitse huolehtia mistään. Maajussi-John avaa aina portit uudelle nurmelle, aidan taakse, jossa ruoho on vihreämpää, ja sitä voi märehtiä rauhassa ilman uhkaavia petoeläimiä, koska sudet tapettiin saarelta sukupuuttoon jo satoja vuosia sitten ja ketut on syötetty kylläisiksi kääretortuilla - mikä sivistysmaa.

Viittaan tietenkin, en oikeisiin lampaisiin, vaan saaren asukkaisiin, jotka kököttävät pelloillaan lentokoneesta nappaamassani kuvassa omissa sievissä kopeissaan, joissa jokaisessa on oma pieni laatikko, josta "maajussi-John" kertoo auliisti "mille pellolle mennään seuraavaksi". Ja sitten nuo raukat raahautuvat tekemään asioita, joista eivät pidä, saaden palkaksi pähkinöitä, jotka eivät kelpaa ruoaksi ja jotka maajussi-John vie heidän taskuistaan kuitenkin "korvauksena niityn käytöstä". Mutta lampaat eivät valita. Ne voivat määkiä mutta eihän sitä tarvitse kenenkään kuunnella. Lampaat voi aina viedä teuraalle, jos ne ovat liian äänekkäitä tai kakkivat pihapolulle (tai sulloa punaiseen urheilukassiin, kuten saarella on oikeasti tapana).

Laitumet.

Ei ollut oikeasti tarkoitus kirjoittaa surkeista ihmiskohtaloista, joita tapaa pubissa jatkuvasti, taikka natiivien alituisesta tavasta aliarvostaa itseään ja tyytyä alisuorittamiseen kaikilla osa-alueilla (kuten James Watson totesi, "... where [England] understatement is a way of life"). Mutta raukat eivät uskalla tehdä surkeudelleen mitään ja se on jokseenkin kummallista, kun tarvitsisi vain äänestää uusia tuulia valtuustoihin. Tai sitten voi muuttaa jonnekin, missä ruoho on oikeasti vihreämpää. Siinä suhteessa britit vain ovat kovin huonossa asemassa. Heillä on hankaluuksia sopeutua mihinkään muuhun maahan, kun koululaitoksen alasajo on tehnyt heistä täysin kielitaidottomia (mukaan lukien englanninkieli).

No, minkas teet, sitä saa mitä tilaa. Sillä aikaa tyydyn katselemaan lintuperspektiivistä millä laitumella lampaat määkivät kovimmin.