Snookerkaupunki

Crucible.

Jos Sheffieldissä ei pelattaisi snookerin maailmanmestaruudesta, allekirjoittaneella ei olisi pienintäkään syytä mennä kyseiseen kaupungin irvikuvaan. Kaupungissa sataa aina (ainakin aina kun olen ollut paikan päällä), paikalliset jalkapallojoukkueetkaan, Wednesday ja United, eivät oikein pärjää, vaan ovat alistuneet divarifutaamisen kurjuuteen ja keskusta on täynnä opiskelijoita ja muita pummeja, jotka täyttävät alueen pubit viimeistä paikkaa myöten estäen perinteisen tiskillä tönöttämisen totaalisesti. Kyseessä on kuitenkin snookerkaupunki, koska kaikki pelaajat haluavat esiintyä Crucibelin teatterissa, ja lajin mahtimaassa kun ollaan, kaikki haluavat päästä katsomaan kun huiput säkittävät satasia (ei, en tarkoita satasen seteleitä ja en todellakaan tarkoita niitä säkkejä, joilla pohjoisen hölmölän asukkaat yrittävät kantaa valoa synkkiin tupiinsa).

Crucibelin areena.

Mutta missä on Davisin Steve? Mies löytyi areenan viereen jostakin taivaan syystä pykätystä kasvihuoneesta kovin orvon näköisenä. Paikalla oli tuoleja, jotta voi lepuuttaa ahteriaan, pöytä, jonka päälle saattoi asettaa pillimehunsa ja televisioita, joista näytettiin ensimmäisen kierroksen otteluita, joita Steve oli palkattu kommentoimaan. Miestä ei näyttänyt vähempää kiinnostavan ja mikäs ihme se on. Olisi varmaankin ollut paljon mielummin esiintymässä itse. Niinpä en jaksanut vaivata herra Davisia enempää, vaan menin katsomaan Crusibelin kuninkaan, Steven Hendryn, otteita hänen teurastaessaan Stuart Binghamia spottivalojen loistaessa ja kameroiden käydessä.

Ei hassumpi tapa viettää sunnuntaita. Viihdettä koko rahalla.