Sademetsä

Katsellessani latvukseen, jossa puiden rungot ja jokainen hiukan paksumpi oksakin olivat päällyskasvien peitossa, en voinut välttyä ajatukselta, että olisin sademetsässä. Kuvio oli täydellinen siinäkin mielessä, että täälläkin sataa nyt. Ja paljon. Yhdeksäs päivä peräkkäin kun pipa kastuu jo siitä, että vien roskat roskikseen (kolmen metrin matka). Jos Taimen uisi vastaan kadulla kävellessäni en lainkaan hämmästyisi muuta kuin sitä, että eikös noita kaloja oltukaan vielä tapettu sukupuuttoon? On siis monsuunikausi mutta toisin kuin tropiikissa, olen sentään säästynyt murskyiltä ja tulvilta (pohjanmerellä kyllä myrskyää ajoittain ja etelä-Englanti on tulvien vallassa), koska edes luonnonvoimat eivät kehtaa häiritä St. Albansin rauhallista pikkukaupungin idylliä.

Sademetsän latvus.

Mutta tämä ei ole sittenkään mikään vitsi, koska Britanniassa voisi aivan hyvin olla sademetsää - lauhkean vyöhykkeen sellaista aivan kuin pohjois-Kaliforniassa. Ainakin sademäärät ovat aivan riittäviä ja vieläpä kasvamaan päin merien lämmetessä ja pilvien muodostuksen kiihtyessä. Sattuu vain olemaan niin, että ei ole metsiä, joihin sataisi. Löysin tuon kuvaamani latvustonkin puiston perimmäisestä kulmasta, jonne pensassakset, ruohonleikkurit ja moottorisahat eivät koskaan ehdi kello viiden teehetken tullessa keskimääräiselle kaupungin puistotyöntekijälle vastaan (sinänsä jännää on, että juuri kukaan ei oikeasti juo teetä niistä ikiaikaisista isomummon kukkakupeista - suurin osa menee pubiin parille illallisaikaa odotellessa).

Pieni biologi herää itse kunkin sisällä ajoittain. Vai olenko biologi, jos otan valokuvan puista ja pensaista? En tiedä mutta mielenterveydelle moinen kiinnostuksen aihe käy melkoisen rankaksi. Ostin nimittäin maailman masentavimman kirjan, joka kertoo siitä miten ihmiset ovat tuhoamassa maailman meriä hävittäen noin 90-99% kaikista merien eliöpopulaatioista ja kuinka kalastusteollisuus ylittää pyyntikiintiönsä jatkuvasti sanoen, että "kyllä meressä kaloja riittää". Miksikäs tuota kutsuttaisikaan? Ainiin. Oman oksan sahaamiseksi tai omaan jalkaan ampumiseksi. En ole väkivaltainen mutta mielummin harppunoisin vaikkapa japanilaisia kuin viimeisiä sillivalaita - voi kunpa valaat osaisivat ampua takaisin.

Mutta vanhan sanonnan mukaan on mahdotonta saada ihminen muuttamaan näkemyksiään tosiasioiden mukaiseksi, jos hänen työnsä riippuu siitä, että tosiasioiden olemassaolo kielletään. Jatkan nyt siis masentumistani lukemalla kirjaa pidemmälle. Kyllä kuolema kuittaa niin masennuksen kuin univelatkin.